Kaukomara
sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Työmatkajuoksua

›
Nyt kun tässä parin viikon päästä pitäisi juosta vielä maraton, treeniohjelmassa on ollut melko paljon juoksua. Ajan säästämiseksi olen juos...
tiistai 6. lokakuuta 2015

Ruotsiin, Ranskaan ja Kaarinaankin

›
Jo Köpiksen maaliintulon jälkeen tiesin, etten halua jäädä Ironman-päiväperhoksi, seuraava täyden matkan kisa oli siis samantien ajatuksissa...
4 kommenttia:
torstai 1. lokakuuta 2015

Pojan kanssa

›
Viikonloppuna kohta kaksi viikkoa sitten poikamme oli pitkästä aikaa kotona neljä päivää, torstaista maanantaihin. Nyt hänellä onkin "t...
perjantai 25. syyskuuta 2015

Altaassa ja avovedessä

›
Kerran viikossa käyn Heltrin ohjatulla uintivuorolla Pirkkolassa. Tunnin ja vartin aikana uimme yleensä reilut kolme kilsaa, alkuun vähän te...
keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Aamulenkki Tukholmassa

›
Käyn todella harvoin ulkomailla työmatkoilla, ja tällä viikolla sattui niin hassusti, että tiistaina Pete lähti päiväksi Osloon ja minä kahd...
keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Helsinki City Trailin yhteislenkillä

›
Syksyn tullen on kiva kokeilla uutta, ja minulle yksi uusista jutuista on nyt niin suosittu polkujuoksu. Olen jopa katsellut syksyn polkujuo...
sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Maastossa

›
Nyt ylimenokaudella teen vain niitä juttuja, joita mieli tekee. Eilen vähän yllätyin itsekin, kun ei hotsittanut lähteä uimaan mökkijärveen....
‹
›
Etusivu
Näytä internetversio

Kuka bloggaa

Oma kuva
Pia [Kaukomara]
Espoo, Finland
40 vuotta täytettyäni innostuin kuntoilusta, ja se näyttää vievän minut yhä edelleen uusiin seikkailuihin.
Tarkastele profiilia
Sisällön tarjoaa Blogger.