Kaukomara
torstai 31. joulukuuta 2015

Uimassa Amerikan hallissa

›
Hahaa, vaikka melkein alkoi laiskottaa, kävimme Peten kanssa tänään uimassa. Halli oli sama, jossa kävin kolmisen vuotta sitten, ja vesi oli...
tiistai 29. joulukuuta 2015

Maastopyörällä Moabissa

›
Salt Lake Citystä on noin neljän tunnin ajomatka Moabiin. Niinpä jo ennen matkaa meillä heräsi ajatus maastopyöräilystä siellä. Haaveet saiv...
2 kommenttia:
maanantai 28. joulukuuta 2015

Lunta ja aurinkoa

›
Koskaan aikaisemmin emme ole päässeet perille Salt Lake Cityyn valoisaan aikaan, mutta viime keskiviikkona se onnistui. Kolmesta lennosta ka...
5 kommenttia:
tiistai 22. joulukuuta 2015

10000 km

›
Pikkusiskoni on ehdottomasti yksi elämäni tärkeimmistä ihmisistä. Jaoimme samanlaisen lapsuuden, kävimme samat koulut ja lopulta teimme grad...
4 kommenttia:
sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Uusi FTP-testi

›
Pete ei vielä ole saanut pyöräänsä omaa wattimittaria, joten aina ennen sisäpyöräilytreeniä meillä vaihdetaan Stages-kampi pyörästä toiseen....
perjantai 18. joulukuuta 2015

Kiirettä ja onnea

›
Melko kiivastahtista on meno ennen joulua. Tuntuu, että pää on vielä viime viikossa. Poikakin kotiutui eilen armeijasta, vaikka alkuviikosta...
sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Vauhtipöksyt

›
Meillä on Peten kanssa sellainen nokkimisjärjestys uinnissa, että minä olen altaassa huomattavasti nopeampi, mutta märkäpuvuilla uimme avove...
‹
›
Etusivu
Näytä internetversio

Kuka bloggaa

Oma kuva
Pia [Kaukomara]
Espoo, Finland
40 vuotta täytettyäni innostuin kuntoilusta, ja se näyttää vievän minut yhä edelleen uusiin seikkailuihin.
Tarkastele profiilia
Sisällön tarjoaa Blogger.