Kaukomara
torstai 22. maaliskuuta 2018

Armoton kello

›
Viime lauantaina sattui minulle ensimmäistä kertaa ikinä uintitreeneissä niin, etten jaksanutkaan. Piti uida kaksisatasia kolmosvauhtia eli ...
sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Hiihtoloma Ylläksellä

›
Palasimme eilen kotiin viikon lomalta Ylläkseltä. Olimme ajaneet jo perjantai-iltana Rovaniemelle, kun lento Helsinkiin lähti heti yhdeksän ...
keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

Päivä Pallaksella

›
Eilen vietimme päivän Pallaksella. Pete halusi nähdä legendaarisen hotellin, ja kun soittamalla selvisi, että Pallaksella pääsee hiihdon jäl...
lauantai 3. maaliskuuta 2018

Lomaterveiset

›
Matkanjärjestäjä Pete varasi meille jonain lokakuun pimeänä iltana lennot Rovaniemelle, sieltä vuokra-auton ja pienen mökin Ylläkseltä. Muis...
sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Sunnuntaihiihtelijä

›
Neljän tunnin päästä nähdään, sanoin Petelle, kun lähdettiin Oittaalla hiihtämään tänään puoli yhdeksän jälkeen. Tämä oli jo kolmas peräkkäi...
tiistai 23. tammikuuta 2018

Vähän liian jännää ja Mintun synttäreillä

›
Sellainen treeniputki oli takana viikonlopun jälkeen, että piti pitää yksi ylimääräinen lepopäivä eilen. Tänään sellainen oli onneksi ihan o...
2 kommenttia:
tiistai 16. tammikuuta 2018

Liikkeelle ennen aamunkoittoa

›
Kaukana menneisyydessä ovat ne päivät, kun starttasimme sunnuntai-lenkeille aamuseitsemältä Kivenlahden Teboililta. Silloin oli tietysti elä...
‹
›
Etusivu
Näytä internetversio

Kuka bloggaa

Oma kuva
Pia [Kaukomara]
Espoo, Finland
40 vuotta täytettyäni innostuin kuntoilusta, ja se näyttää vievän minut yhä edelleen uusiin seikkailuihin.
Tarkastele profiilia
Sisällön tarjoaa Blogger.