tiistai 31. toukokuuta 2011

Yhtä juhlaa

Tytär täyttää tänään 14 vuotta. Se ihan kamala klisee siitä, että aika kuluu nopeasti, todellakin pitää paikkansa. Pienestä kääröstä on ihan muutamassa vuodessa sukeutunut ihana teini. Vähän haikeana välillä muistelen menneitä pikkulapsivuosia, mutta osaan kyllä nauttia tästä uudesta vapaudestakin, kun voin taas tehdä enemmän omia juttuja. Niinpä herätin tyttären onnittelulaululla jo ennen puolta seitsemää, ja lähdin pyörälenkille.

Kalenteriin oli merkitty 3x10 min kisavauhtista 7 minuutin palautuksilla, joten ihan normityömatka oli liian lyhyt. En ole ihan varma, mikä se kisavauhtini nyt oikeastaan sitten on, mutta reipasta vauhtia menin. Lähdin ajelemaan maantiepyörällä Kehä ykköstä itään. Kehältä jatkoin Vihdintietä Pitäjänmäellä, siellä ajoin vähän Pitäjänmäentietä eestaas kun siinä on niin hyvä pyörätie ja ajoin vauhdilla ohi siitä, mistä pääsee radan varteen ajelemaan. Lopun matkaa ajoin radan vartta keskustaan. Sanomatalon kulmalla on taas menossa aikamoinen myllerrys, ja tarkkana saa olla muun liikenteen ja tiellä olevan soran kanssa. Aurinkoisessa aamussa oli kuitenkin tosi mukavaa polkea, ja ihan hyvin ehdin pilates-tunnillekin.

Kotiinpäin ajelin taas vähän eri reittiä välttääkseni soratiet. Kuusisaaressa oli ihan mielettömät ruuhkat todennäköisesti jonkun diplomaattijutun takia, ja oli kiva ohitella matelevia autojonoja. Kyllä se maantiepyörä vaan on ihan erilainen menopeli kuin hybridi, täytyy varmaan ottaa se mukaan työmatkalle vähän useammin. Kotona pesin pyörän ja rasvasin ketjut, vähän oli taas voimansiirtoon kerääntynyt töhnää.

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Sivutuulta

Aamulla Pete lähti lenkille jo seitsemältä, jotta ehtisimme ajoissa kotiin valmistelemaan lasten synttärijuhlia. Sovittiin, että leivon pari piirakkaa ja lähden sitten ajamaan fillarilla mökiltä kotiin. Pete ehtikin tulla mökille (kovan vastatuulen takia kiukkuisena kuin ampiainen) lenkiltään ennenkuin minun oli aika lähteä, ja lupasi viedä minut autolla maantien varteen. Koska olo oli jo ennen lenkkiä vähän voipunut, pyysin häntä ajamaan samantien Saukkolaan asti. Sieltä olikin kotiin vain reilun parin tunnin pyörämatka.

Sää oli lähtiessä pilvinen ja viileä, ja Lohjanharjulla alkoi vihmoa vettä. Ei satanut kunnolla, esimerkiksi asfaltti ei kastunut, mutta lasit, kypärä ja vaatteet kyllä. Ämmässuon paikkeilla sade onneksi lakkasi. Koko ajan tuuli melko reippaasti oikealta, mutta ei se varsinaisesti ajoa haitannut. Myötätuuli olisi kyllä ollut kivempi. Hiidenvedellä pysähdyin käydäkseni vessassa, muuten ajelin pysähtymättä Espooseen saakka.

Loppulenkistä tein 6x15 sekunnin kiihdytyksiä. Onneksi ne olivatkin niin lyhyitä kun jaloissa tuntui vielä eilinenkin lenkki. Ihan kotikulmilla reitti vielä piteni, kun Turuntien alikulku K-Supermarket Mankkaan takana olikin tietyön takia suljettu ja jouduin kiertämään Nihtisillan kautta. Kotiin tultuani kävin vielä reilun vartin hölkkäilemässä.

lauantai 28. toukokuuta 2011

Huono ostos

Meillä on pyörienkuljetusongelma. Vuosi sitten ostimme autoomme kattotelineen ja kaksi siihen kiinnitettävää pyörätelinettä. Niitä oli kahdenlaisia; halvempia ja kalliimpia. Lopulta päädyimme ostamaan yhden halvemman ja yhden kalliimman. Kalliimpi päätettiin ostaa siksi, että siinä piti olla joku hieno apukäsisysteemi, jolla pyörän saisi nostettua katolle todella helposti ilman suurta voimaakin. Ajatus oli, että saisin kipeälläkin selällä yksin pyörän hyvin kyytiin. Käytännössä se on kuitenkin paljon hankalampi systeemi, emmekä ole käyttäneet molempia telineitä yhtä aikaa sitten viime kevään. Yksin kulkiessani pyörä mahtuu hyvin autoon sisälle, mitä en silloin vuosi sitten tietenkään osannut arvata. Nyt on varmasti edessä vielä kolmannen telineen osto... Ihmeen paljon harmittaa huono ostos näin yhden vuoden jälkeenkin.

Eilen näiden telinehäslinkien vuoksi ajoin yhden ylimääräisen kerran mökiltä kotiin ja takaisin mökille, jotta sain omankin pyöräni tänne mukaan. Peten kanssa kävimme ajamassa kovassa tuulessa kivan lenkin. Sports-Tracker on alkutaipaleella näköjään ollut vähän aikaa pois päältä, ei me ihan noin suoraan pitkin metsiä ajeltu. Alussa ja lopussa oli reilun kolmen kilsan hiekkatiepätkät, ja edelleen olen niistä selvinnyt ilman rengasrikkoja. Toivottavasti onni jatkuu huomenna, kun ajan takaisin kotiin Espooseen.

torstai 26. toukokuuta 2011

Vilskettä

Juoksimme Peten kanssa Espoon Rantamaratonin reittiä Otaniemen urheilukentälle, tosin vastapäivään. Päivän treeni oli 3x800 m vetoja 400 m palautuksella. Juoksin ensimmäisen vedon noin 5 pykälää aerpbista kynnystä korkeammalla sykkeellä, ja seuraavat kaksi 10 pykälää korkeammalla. Syketasoni on tosin mitattu viimeksi pari vuotta sitten, enkä ole ihan varma vieläkö lukemat pätevät. Ihan kevyeltä kuitenkin tuntui, ensi kerralla voisin ehkä vähän kiristää vauhtia. Pete ohitti minut kierroksella, joten siinä mielessä ainakaan mikään ei ole muuttunut.

Otaniemessä oli samaan aikaan menossa jotkut suunnistuskilpailut, ja kylläpäs ne suunnistajat juoksivatkin (ällöttävän) kovaa! Radalla puolestaan treenailivat paidoista päätellen Espoon Tapioiden maratonkoululaiset, joiden päättelimme juoksevan jotain kympin testiä. Heilläkään vauhti ei ollut ihan suunnistajien luokkaa.

Eilen kävimme Märskyssä uimassa reilun tunnin. Treenissä oli vähän tekniikkaa ja erivauhtisia satasia kolmen seteissä. Tehoviikko jatkuu huomenna aamu-uinnilla Stadikalla ja kuntopiirillä, viikonlopuksi on suunnitteilla vielä pari pyörälenkkiä, vähän avovesiuintia ja lyhyt juoksupyrähdys. Joka päivä jotain kivaa!

tiistai 24. toukokuuta 2011

Seikkailun makua

Treenikalenterissa oli tänään 10 km tempo, joten päätin ajella töihin vähän pitempää reittiä Länsiväylän vartta. Jotenkin se matka kuitenkin loppui kesken, koska kilsoja tulikin vain 12. Ei se pitempi reitti sitten niin paljon normaalia pitempi ollutkaan, joten verrat jäivät verrattain lyhyiksi. Keskustassa alkoi kyllä vähän ottaa päähän, kun oli vaikea päästä perille pyöräteitä pitkin. Ne näyttävät ainakin Kampin kulmilla alkavan ja päättyvän ihan miten sattuu, eikä missään ole mitään ohjausta pyörätien mahdolliselle jatkolle. Vähän poukkoillen pääsin perille.

Tein aamulla pikapidot ja pienen selkäjumpan ennen pilatesta. Heti työpäivän jälkeen lähdin bussilla Klaukkalaan, jossa pääsin melomaan jo toisen kerran viikon sisällä. Tällä kertaa melottiin inkkarikanooteilla, ja mukana olivat Jola ja Sarianna seikkailijatiimi Team Mam Adventuresta sekä Jolan ystävä Aino, jonka tapasin jo HelTrin leirillä pari viikkoa sitten.

Vuokrasimme kanootit Welhonpesästä, ja kärräsimme ne muutaman sadan metrin päähän joelle. Melominen oli vähän erilaista kuin kajakilla, varsinkin takana ohjaaminen oli aika haastavaa - pääasiassa meloin siis edessä. Ainon kanssa jäimme pari kertaa jumiin kivien päälle, ja joitakin kertoja piti nousta kanootista jokeen, jotta pääsimme muutaman pienen kosken tai kaatuneen puun yli. Kerran koskessa seisoessani tennarini yli hypähti pieni hopeakylkinen kala. Oli hieno fillis meloskella paikoin lähes tyynellä koskella, kun veden pinnassa oli satoja pieniä tuomenkukkia. Näimme myös pari pientä poikaa äiteineen ongella ja todella monia lintuja, ainakin sorsia ja västäräkkejä. Olen kai aikaisemminkin maininnut, ettei minussa ole ornitologin vikaa...



Meloimme Luhtajoelta Vantaanjoelle ja takaisin, noin kaksi ja puoli tuntia. Mahtavaa tuntea ihmisiä, joiden kanssa voi tehdä näin upeita juttuja ihan tavallisena tiistaina! Kiitos Jola, Aino ja Sarianna!

maanantai 23. toukokuuta 2011

Talkoot

Sunnuntai-aamuna meillä oli kello soimassa seitsemän maissa, jotta ehtisimme pyörälenkille ennen taloyhtiön talkoiden alkamista. Yhtiössämme on vain kuusi asuntoa, ja talkoihin on sellainen ihan positiivinen pikku pakko osallistua. Ajelimme siis Peten kanssa Bemböleen ja sieltä Tour de Helsingin reittiä Velskolaan ja Lepsämään, kunnes käännyimme takaisin ja ajoimme samaa reittiä takaisin. Keli oli mitä parhain pyöräilemiseen, ja varsinkiin ajaessamme kotiinpäin tuli paljon muita pyöräilijöitä vastaan. Kunnarlantiellä on asfaltti jo aika huonossa kunnossa. Kahdestaan siinä on vielä ihan ok ajella, mutta Tour de Helsingissä pitää olla siellä varovainen, jos ei railoja sitä ennen korjata.

Kotiin tultuamme kävin vielä 15 minuutin lyhyellä lenkillä. Just ja just ehdin käydä suihkussa ja syödä pari leipää ennen talkoiden alkua. Kamala nälkä ehti tulla siinä kukkapenkkejä kitkiessä, ja kun ruokailun aika koitti, söin vuoden todennäköisesti ainoan makkaran. Ihan hyvää se oli, mutta kyllä se yksi silti minulle riittää.

lauantai 21. toukokuuta 2011

Kotikuntopiiri

Eilen oli taas kiire päivä, kun aamulla kävin uimassa Stadikalla, päivällä lounaslenkillä ja ajelin vielä tyämatkafillarilla kolmisenkymmentä kilsaa. Normaalin työmatkan lisäksi ajoin töistä Uunisaareen ja sieltä rantoja pitkin Länsiväylän viertä kotiin. Mahtava keli olli uida, juosta ja pyöräillä. Töölönlahdella oli lenkin aikaan juuri alkamassa joku yritysmaratonviesti. Juttelimme lenkkikaverien kanssa, että ensi vuonna olisi siihen tosi kiva osallistua. Iltasella piti Espalla ja Kauppatorin liepeillä varoa kuvia ottavia turisteja, heitä oli todella paljon liikkeellä. Taitaa kaupungissa olla jotain risteilyaluksia.

Heltri cupin duathlon ajettiin tänään Kuusijärvellä, ja olin siellä toimitsijana. Pääsin sentään itsekin liikkumaan, kun tein kotikuntopiirin illalla. Alkuun ja loppuun lisäsin vähän pitoja.

Pienen alkuhässäkän jälkeen Pete sai tietotekniikan tukemaan harjoittelua.

Selkäliike

Päkiähyppy