tiistai 8. lokakuuta 2013

Perustavarat

Laura haastoi minut mukaan kertomaan pienistä lähes jokapäiväiseen elämään kuuluvista tavaroista ja asioista. Kiitos haasteesta, tässä vastauksia lyhyesti:

Laukku. Olen tykästynyt Lumin laukkuihin. Niitä minulla on jo kaksi: joitakin vuosia sitten Fiskarsista ostettu kankaasta tehty musta ja uudehko nahkainen ruskea. Sopivat hyvin kainaloon ja niihin mahtuu hyvin lompakko, puhelin ja avaimet.

Lempikäsilaukku.

Lompakko. Freitagin kierrätyslompsa, tehty rekan pressusta. Tosi kätevä, ei kastu helposti. Vähän piti kortteja karsia kun siihen siirryin, mutta sehän oli vaan hyvä. Kanta-asiakaskortteja on ihan liikaa, ei niitä kaikkia viitsi lompakossa pitää muutaman euron tähden.

Lompakko.
Aurinkolasit. Rudy Projectin urheilulasit adaptereilla ja tavalliset aurinkolasit vahvuuksilla, niillä on menty pari kesää.

Korut. Vasemmassa nimettömässä kihla- ja vihkisormukset, oikean käden keskisormessa isoäidin kapea kultainen vihkisormus vuodelta 1939. Sain sormuksen lahjaksi isältäni mummin kuoltua pari vuott sitten. Kun pidän sitä sormessa, tuntuu kuin mummi ei olisikaan ihan kokonaan poissa. Sormuksia en ota pois sormista edes uidessa. Korvissa pidän useimmiten pieniä timanttinappeja. Aika vähän pidän koruja, mutta niillä on erittäin paljon tunnearvoa. Minulle arvokkaimmat korut olen saanut lahjaksi merkkipäivänä.

TV. Telkkari on olohuoneessa paraatipaikalla, ja alakerran takkahuoneessa on toinen. Melko paljon tulee sen edessä rentouduttua.

Kännykkä. Työnantajalta Lumia 800.

Tennarit. Mustat Converset. Pidän niitä joskus rennompina päivinä töissäkin, mukavat ovat vaikkakin aika kapeat.

Farkut. J. Crew'n matchstickejä on useampia pareja ja yhdet tosi kapeat toothpickit. Niitä olen ostanut Amerikasta, kun olen ollut siskon luona käymässä.

MP3. Pienenpieni punainen iPod Shuffle ja Sennheiserin kuulokkeet. Melkein jo odotan Wattbike-treenien alkua, kun viime talvena sain niihin ihan uutta fiilistä kuuntelemalla omaa tsemppimusiikkia. En koskaan kuuntele musiikkia pyöräillessäni, ja juostessakin vain harvoin kisoissa.

Tietokone. Töissä joku Dellin kannettava, kotona MacBook Air ja iPad.

Meikit. Kaikki Cliniquen paitsi ripsiväri Kanebon (vai mikä Sensai sekä nykyään on) 38°.

Kasvovoide. Jo monen kymmenen vuoden ajan olen luottanut tähän: Clinique Dramatically Different Moisturizing Lotion. Siitä on ihan vastikään tullut vielä joku +-versio, sitä ostan seuraavaksi.

Deodorantti. Hajusteeton, yleensä Vichy apteekista.

Hammastahna. Pepsodent Xylitol. Hampaille parempi. Ja silikoniset hammastikut.

Shampoo ja hoitoaine. No Nothing kampaamosta.

Saippua. Tämä kuulostaa varmaan oudolle, mutta käytän atooppisen ja superherkän ihoni vuoksi saippuan sijaan Aqualan L -perusvoidetta. Puhdasta tulee (joskin uimahallissa välillä myös epäileviä katseita).

Tuoksu. Ei mitään ikinä. Ja olen joutunut pyytämään perheenjäseniäkin pidättäytymään niistä allergiani takia.

Mineraalivesi, viini, drinkki. En käytä, juon yleensä tavallista vesijohtovettä.

Leipä. Ruispuikula, Oivariinia, Polar-juustoa ja paprikaa.

Ruoka. En ole kovinkaan kummoinen ruuanlaittaja, mutta melkein kaikki maistuu.

Jäätelö. Itse tehty sitruunasorbetti.

Karkit. Laku tai Fazerin Tuttifrutti choco.

Lakanat. Ihan tavalliset, puuvillaa. Joskus haaveilen ostavani Balmuirin pellavalakanat, mutta vielä en ole raaskinut.

Kampaaja. Salon Sensitive Sanomatalossa.

Alusvaatteet. Hmm. Ihan tavalliset, kuntoillessa omansa.

Päivälehti. Tämä on helppo: Helsingin Sanomat on ihan pakko lukea joka päivä, samoin Ilta-Sanomat. Töissäni pääsen välillä kuuntelemaan, kun toimittajat puhuvat työstään tai toimituksen johto Hesarin tehtävästä ja kehittämisestä. Se on ihan älyttömän mielenkiintoista ja innostavaa. Rakastan lukemista.

Lehti. Aikaisemmin meille tuli paljonkin aikkareita, nyt vain Juoksija, MeNaiset Sport ja Ekonomiliiton jäsenyyden myötä Talouselämä. Pyöräily ja triathlon -lehden tilaamista olen harkinnut. Sportista voisin ehkä jo luopua. Aku Ankan tilauksen katkaisin juuri viime kuussa.

Sänky. Unikulmasta ostettu, kaksi 80 runkopatjaa ja 160 cm petari. Sinne on illalla ihana kellahtaa ensin lukemaan hetkeksi ja sitten nukkumaan.

T-paita. Olen enempi paitis- ja/tai neuleihminen, t-paitoja käytän oikeastaan vain urheillessa.

Haastan tähän mukaan kaikki, joita vastaaminen omassa blogissa kiinnostaa!

lauantai 5. lokakuuta 2013

Vatkulijalat

Reitti 2000:lle startattiin tänään kotipihasta klo 7:30. Ajelimme ensin meiltä Laakson ratsastuskentän laidalle, missä tapasimme muut ajelulle lähtevät ystävät kahdeksalta. Edellisiltana olimme jo laittaneet eväät valmiiksi:

Eväät kolmelle.

Liikkeelle lähdimme heti, kun porukka oli kasassa, ja kello taisi silloin olla 8:01. Täsmällistä porukkaa! Alkumatka Laaksosta Rinnekodille menikin vauhdikkaasti, kun ajoimme hyväkuntoisia sora- aja asfalttiteitä. Vain Atella ja minulla oli maastopyörät, kaikilla muilla cyclocrossit. Aloin jäädä jatkuvasti porukan hännille, ja eroa tuli aina lisää ylämäissä. Serenassa pidimme pienen tauon. Jo vähän ennen taukoa oli tehnyt mieli ottaa ensimmäinen geeli, mutta ne olivat repussa enkä päässyt niihin käsiksi. Tauolla vitsailtiin, että Serenasta olisi päässyt halutessaan bussilla kotiin. Minusta se ei siinä vaiheessa yllättäen tuntunutkaan ihan kamalan huonolta idealta.

Pian matka jatkui taas melko haipakkaa, kunnes vähän Rinnekodin jälkeen käännyimme metsäpolulle. Siitä alkoi melko tekninen metsäosuus: juurakkoa, kiviä, ylämäkiä. Pitkät pätkät jouduin taluttamaan pyörää, onneksi jossain kohti pääsin ajamaankin. Pyrin pitämään lukkoja kiinni, ja onhan se ajaminen sillä lailla helpompaa, kun pyörä on paremmin hallinnassa.

Metsäpätkää.
Seuraava pysähdys oli, kun metsäpolulta taas tielle. Taas otimme vähän evästä, ja lyhyen tiepätkän jälkeen tuli vielä toinenkin metsäosuus. Se oli kuitenkin paremmin ajettava pätkä kuin ensimmäinen. Aurinkokin pilkahteli ja hiki valui pitkin selkää.

Tauolla.
Tässä vaiheessa aloin olla jo aika väsynyt. Lähes koko matkan olin ajanut jälkijoukoissa, kun jaloissa ei tuntunut olevan yhtään voimaa ja alkoi väsyttää. En varmaan olekaan ihan vielä palautunut parin viikon takaisesta maratonista. Aika paljon on sen jälkeen tullut liikuttua, ehkä liian vähän levättyä.  Matka jatkui kuitenkin vielä Solvallaan. Siellä sanoin lähteväni suorinta tietä kotiin, mutta kun kuulin että Pirttimäkeen olisi 6-7 kilsaa (arvio ehkä hiukan alakanttiin...) latupohjia pitkin ja perillä mahdollisesti lounas ja varmasti pullaa, päätin ajaa porukan mukana vielä sinne.

Pirttimäkeen ajaessa Pete oli ritarillisesti seuranani, kun muut ajelivat edellä kadehdittavan reippaasti. Minulla jalat olivat jo ihan loppu. Rauhalliseen tahtiin ajelimme tuttuja hiihtoreittejä Pirttimäen kahvilaan. Oli ihanaa päästä syömään. Otin savulohikeiton, Fazerin sinistä patukan, leipää, teetä ja korvapuustin. Lounaan jälkeen tiet erkanivat, kun lähdin ajelemaan lyhinta tietä kotiin. Hitaasti kiiruhtaen pääsin perille.

Reippaat lenkkikaverit.

Kävin suihkussa ja lysähdin sohvalle, nukahdinkin hetkeksi. Nyt on ihan vetämätön olo, ja pari totaalista lepopäivää taitaa tulla ihan tarpeeseen. Keskeyttäminen ei harmita yhtään, oli hyvä päätös oikaista kotiin kun en vaan jaksanut. Pyöräkin on vielä pesemättä.

perjantai 4. lokakuuta 2013

Pää suoraan

Pääsin pitkästä aikaa käymään osteopaatilla. Edellinen aika jotakin kuukausia sitten peruuntui hänen sairastuttuaan, ja sitten jäin odottamaan peruutusaikaa, jota ei koskaan tullut. Lopulta varasin uuden ajan eilisaamuksi. Ja tulihan se käsittely taas tarpeeseen.

Lantio oli taas hieman vinossa, minkä olinkin kuullut jo fyssarilta pari viikkoa sitten. Sen lisäksi yläselkä oli jumissa niin, että pääkin oli kuulemma vähän vinossa. Itse en sitä ollut huomannut, mutta enpä ole aikaisemminkaan ollut kovinkaan herkkä huomaamaan jumeja tai muita harmeja kuopassa ennen kuin on liian myöhäistä. Yläselkäongelmat johtunevat huonosta työasennosta ja pyöräilystä.  Oma osansa on varmasti myös sillä, että juoksin pari viikkoa sitten maratonin juomapullo kädessä. Heti maratonin jälkeen varsinkin oikea olkapää tuntui kipeältä, mutta kipu hävisi onneksi pian.

En tiedä kuvittelenko vaan, mutta eilisissä uintitreenissä yläselkä ja kädet tuntuivat kyllä toimivan tosi kivasti. Pääkin kääntyi helposti molemmille puolille.

Varasin seuraavan ajan taas parin kuukauden päähän joulukuulle. Kyllä siihen mennessä saan varmasti taas jonkun paikan jumiin vaikken edes yrittäisi.

Osteopaattini Markku Torvinen on muuten vahva mies ja osallistuu pian veteraanien kahvakuulan MM-kisoihin Kroatiassa. Nyt kun vähän googlailin, törmäsin tähän videoon. En ollut aikaisemmin tiennyt miten kahvakuulassa kisataan, mutta tuostahan se selvisi. Melko rankan näköistä puuhaa.

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Pelkuri

Sunnuntaina ajattelin ajaa pitkän pyörälenkin maastossa. Ihan alkuun kävin ajelemassa lähikulmilla , linnuntietä parinsadan metrin päässä Taivaskalliolla. Olen joskus nähnyt siellä maastopyörien menevän metsään ja tiedän poikani kuvanneen siellä kavereidensa kanssa alamäkiajovideoita. Pienellä googlailulla löytyi Ride Free -foorumilta keskustelunkin, jonka perusteella joku porukka on sinne traileja rakennellut.

Menin siis lähimetsään katselemaan, mitä sieltä löytyy. Tiesin jo etukäteen, että korkeuseroja löytyy. Tuolta suunnalta löytyy nimittäin seudun paras äkkijyrkkä pulkkamäki. Niinpä ei ollut yllätys että heti kättelyssä jouduin jalkamieheksi, kun rohkeus ei riittänyt ajella jyrkässä ylämäessä kivisellä ja juurakkoisella polulla. Melko "teknistä" single trackiä siis löytyi. Ja sitten kun vauhti loppui, en päässyt enää vauhtiin vaan taluttaa piti ylös saakka. Kallion päällä pääsin taas vähän ajelemaan, ja löytyi sieltä onneksi pari vähän helpompaakin pätkää.

Ajelin yhtä mukavaa pätkää pari kertaa eestaas, ja lähdin sitten seuraamaan Rantamaratonin reittiä Espoon Keskuspuistoon helpompien polkujen toivossa. Rantamaratonin maalaukset näkyivät vielä paikoittain, ja Keskuspuistoon päästyäni poikkesin soratieltä aina mukavan polun alun nähdessäni. Ihan noviisillekin ajettavia polkuja löytyi helposti.

Se on kyllä vaikeaa päättää ajaako klossit auki vai kiinni. Toisaalta tuntuu turvallisemmalta ajaa klossit auki kun silloin jalan saa maahan heti kun kaatuminen uhkaa, mutta toisaalta pyörä on helpommin hallittavissa kun jalat ovat kiinni polkimissa. Olin vielä yksin liikenteessä ja mietin jo, että jos nyt kaadun ja lyön pään kiveen tai kantoon, ei kukaan osaa minua juuri täältä etsiä. Kypärä oli tietysti päässä ja kännykkä taskussa, mutta silti. Rohkeammalla olisi varmaan helpompaa.

Karttatelineen kiinnikkeet ovat vielä ohjaustangossa, ehkä ne voisi jo poistaa...
Ilman kaatumisia kuitenkin selvisin. Vähän enemmän energiaa olisin voinut napata aamupäivän aikana, kun loppumatkasta alkoi vähän jopa tympäistä se ajelu.


Ihan vierestä löytyi siis jo riittävästi haastetta aloittelevalle maastopyöräilijälle. Niin lähellä ovat polut, että voisin työmatkan päätteeksi käydä aina silloin tällöin treenaamassa pyörän hallintaa vähän vaikeammassa maastossa.


Vähän helpompaa pätkää parinsadan metrin päässä kotisohvalta.

lauantai 28. syyskuuta 2013

Muistoja ja suunnitelmia

Olen töissä mukana yhdessä innovaatioprojektissa, ja sen yhteydessä olemme listanneet monenlaisia start-up -yrityksiä. Yksi johon voisi  jopa olla valmis sijoittamaan (ainakin virtuaalisesti) on Memoto. Se on pienenpieni vaatteisiin kiinnitettävä automaattinen kamera, joka ottaa pari kuvaa minuutissa. Olisipa ollut mahtavaa, jos minulla olisi ollut tuollainen viikko sitten ekalla maratonilla! Nyt olisi selattavana satoja kuvia tasaisesti koko matkalta. Niitä katsellessa olisi varmasti helppo muistella juoksun eri vaiheita. Joltain pyörälenkiltäkin saisi varmaan ihan mahtavia kuvia. Uimaan sitä ei ehkä voisi ottaa, koska se on vain "säänkestävä". Vielä en ole tilausta sisään laittanut, mutta harkinnassa on.

Olen palannut maratonin jälkeen normaaliin viikkorytmiin liikunnoissa. Niinpä torstaina kävin Pirkkolassa seuran uintitreeneissä ja eilen kuntopiirissä. Kuntopiiri tuntui kropassa vielä aamullakin, kun lähdimme Peten kanssa Märskyyn uimaan. Meillä kävi hyvä tuuri, kun ehdimme Märskyssä uida hyvän treenin omalla radalla kahdestaan ennenkuin siellä alkoi uintikisat.

Nyt tuntuu siltä, etten sittenkään lähde Vantaalle juoksemaan puolikasta. Ehkä on jo hyvä aika vähän chillata ja antaa kropan levätä kesän ja syksyn treenailujen ja kisojen jälkeen. Kannustamaan lähden tietenkin, kun Pete osallistuu maratonille ja Atte puolikkaalle. Taitaa siellä jotain muitakin tuttuja olla juoksemassa, joten otan IM-lehmänkellon ja kameran mukaan.

Ensi lauantaina lähdemme pyöräillen kiertämään Reitti 2000:a. Lähtö on klo 8:00 Laakson ratsastuskentän vierestä. Tervetuloa mukaan! Tällä hetkellä meitä on kasassa pieni viiden hengen porukka ja mukaan siis mahtuu. Koko päivä kannattaa hommaan varata ja pyörään laittaa valot eteen ja taakse jos pimeä yllättää. Hyvät eväät ovat myös varmasti tarpeen.

Omaan maastopyörään ostin jo Wigglestä uuden satulalaukun ja takavalon. Satulalaukkuun mahtuu nipinnapin vararengas, pieni Parktool-työkalu ja rengasrauta. Tässä kuva uudesta systeemistä:

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Jaksaa jaksaa!

Kroppa alkaa olla jo ihan hyvin toipunut maratonista. Ainakin pääsen sujuvasti portaita myös alaspäin. Sunnuntaina se oli vielä melkoisen hankalaa. Sunnuntaina kävimme pienellä porukalla uimassa Oittaalla todennäköisesti viimeisen kerran tänä syksynä. Mukana olleen seurakaverin kanssa uimme vain 17 minuuttia, kun Atte ja Pete polskuttelivat puolisen tuntia. Vesi tuntui aluksi melko viileältä, mutta ihan hyvin siinä tarkeni uida. Hengitys ei vielä salpautunut, ehkä joskus on tullut uitua hieman kylmemmässäkin vedessä.

Uinnin jälkeen saunoimme ja söimme lounasta. Aikaisemmin en ollut Oittaalla saunassa käynytkään. Tilat olivat siistit ja tilavat, ja ihan yksin olin naisten saunassa.  Ehkäpä ensi kesänäkin voisin joskus avovesiuinnin jälkeen käydä saunassa ja suihkussa jo Oittaalla. Lounaasta ei paljon lauluja laulella, mutta ihan kelpo lihapullat ja perunat söimme. Jälkkäriksi oli pullavanukasta.

Maanantaina kävin tutulla fysioterapeutilla hierottavana. Jännästi tuntui selässä, kun hän käsitteli pohkeiden ja reisien kalvorakenteita. Pari pikkujumiakin löytyi, vaikka jalat olivatkin jo kuulemma hyvin palautuneet. Ihmeellistä kyllä, kummassakaan jalassa ei ole rakon rakkoa ja kaikki kynnetkin ovat ihan normiväriset. Uudet Newtonit ovat osoittautuneet loisto-ostokseksi.

Vähän on mielessä alkanut kutkutella Vantaan puolikas parin viikon kuluttua (13.10.), niin hienot fiilikset jäivät lauantain maratonista. Ehkä nipin napin ehtisin palautua riittävän hyvin siihen mennessä. Tosin reilun viikon päästä lauantaina olemme lähdössä ajamaan Reitti 2000:a. Viime vuonna porukalla meni siihen ovelta ovelle taukoineen lähes 12 tuntia, kun maasto oli kokolailla märkää. Ainakin nyt metsässä on melko paljon kuivempaa, mutta on tuossa silti yli 110 kilsaa poljettavaa. Tuon "sankaritreenin" jälkeen palautumisaikaa puolikkaalle jäisi vain viikko, eikä se ehkä ole tarpeeksi. Saa nähdä.

lauantai 21. syyskuuta 2013

Rantamaraton 2013 4:18:27

Tähän päivään asti noudatin maratonsuunnitelmaa pilkulleen. Torstaina uintitreeneissä tosin kuulin, että vähän vahvempaakin maltojuomaa olisin voinut juoda. Vähän huolestuin ja kävin ostamassa ison pussin lakuja illaksi. Eilen perjantain istuin autossa reilut kolme tuntia kun vein tyttären ystävineen Perniöön ponileirille. Kotimatkalle kävin ostamassa pienen pussin Ässä-mixejä, ettei maraton-onnistuminen ainakaan hiilarien vähyydestä jäisi kiinni. Vähän siinä ajaessa selkä kipeytyi, mutta oli tosi kivaa ajella kesän pyöräilyreittejä. Ajamisen iloa!

Eilen nukahdin yhtä helposti ja nopeasti kuin yleensäkin. Tänään heräsin vähän kahdeksan jälkeen.  Aamulla jatkoin suunnitelmani toteuttamista ja söin puuroa ja parin tunnin päästä siitä banaanin. Puolen päivän maissa ajoimme Peten kanssa pyörillä Otaniemeen. Ehdimme vähän pyörähtää expossa ja tapailla kavereita, kunnes olikin jo aika alkaa etsiä oikeaa lähtöpaikkaa.

Expossa
Lähdin ystävän kanssa liikkeelle 4:15 jänisten takaa. Muutaman kilsan jälkeen huomasin, että syke on aavistuksen liian korkealla ja jättäydyin jänisten vauhdista. Pian löytyikin uutta sopivavauhtista juoksuseuraa parista miehestä, joista toinen oli kesällä ollut Joroisten puolikkaallakin. Hänen kanssaan juoksin ja juttelin yli puolimatkan, kunnes tiemme erosivat jollain huoltopisteellä. Juoksuseurani osasi hyvin varoittaa pahimmista Kivenlahden ylämäistä, jotka kävelimme reippaasti ylös. Jyrkkiä olivat.

Sykemittarin sykemittaus pätki välillä, mutta yritin pitää tasaista vauhtia yllä. Olin teipannut energiasuunnitelmani kädessä pitämääni juomapulloon. Etukäteen päättämissäni kohdissa otin kaikki geelit ja juomat mitä piti. Vessahätää ei tullut onneksi missään vaiheessa, eikä myöskään mitään pistoksia missään. Välillä polvissa alkoi tosin vähän matka tuntua, samoin jalkapohjissa.

Kolmenkympin jälkeen Matinkylän rantakahvilan kieppeillä näin Petrin ensimmäistä kertaa. Hän oli alkumatkani aikana ollut huoltamassa puolimaratonin juossutta Attea. Oli tosi kiva nähdä hänet, ja vähän tuulettelinkin siinä. Luullakseni juoksin aika tasaista vauhtia Matinkylästä Haukilahteen ja sieltä Westendin kautta Karhusaareen. Westendissä ihmettelin parin juoksijan kanssa laskeutuvaa helikopteria, kunnes näimme maassa makaavan juoksijan auttajineen. Myöhemmin kuulin, että Atte oli juossut kymmenisen metriä hänen perässään ja nähnyt kaatumisen. Toivottavasti tilanne ei ollut niin paha miltä se näytti. Vaikka luulenpa että oli se.

Tuuletus alkamassa Matinkylässä.
Karhusaaresssa olin jo tosi tutuissa lenkkimaisemissa, ja tunsin hyvin loppureitin maaliin. Yritin hieman kiristää vauhtia viimeisen huoltopisteen jälkeen,  ja juoksu tuntui edelleen tosi hyvältä. Tiesin, että edessä on vielä yksi melko jyrkkä ja pitkä mäki, mutta sekin nousi ihan kivasti. Koko ajan ohittelin porukkaa, tosin suurin osa taisi olla puolikkaan juoksijoita. Petrin näin toisen kerran Otaniemen urheilukentän laidalla reilut parisataa metriä ennen maalia ja sitten annoin vain mennä. Maalissa kello näytti bruttoaikaa 4:19. Nettoaikani oli vähän parempi, 4:18:27. Ensimmäisen puolikkaan aika oli 2:09:27, joten nyt onnistui myös se negatiivisen splitin juokseminen (toinen puolikas ensimmäistä vauhdikkaammin).

Maalissa.
Maalin jälkeen näin taas lisää tuttuja, jotka tietysti kyselivät miten meni. Miksi vastasin vain kertomalla loppuajan enkä muistanut sanoa, että olipa kertakaikkiaan mahtava juoksu? Tämänpäiväinen maraton oli minulle niin paljon enemmän kuin vain loppuaika. Kaikki meni ennen kisaa ja sen aikana ihan yläkanttiin. Oli upeaa saada juosta maraton viiden vuoden treenailun jälkeen, tavata mukavia uusia ja vanhoja tuttuja ja nauttia kotikaupungin meri- ja metsämaisemista. iPodin olin ladannut ja ostanut vielä aamulla uusia tsemppibiisejäkin, mutta missään vaiheessa en kaivannut jytkettä korviini. Oli hyvä vain kuunnella omaa hengitystä, tossujen ääniä hiekkapoluilla ja ajoittain kovaäänistäkin kannustusta. Ihan zen-fiilis!