Työmatkajuoksua

Nyt kun tässä parin viikon päästä pitäisi juosta vielä maraton, treeniohjelmassa on ollut melko paljon juoksua. Ajan säästämiseksi olen juossut pari kertaa viikossa töihin tai töistä kotiin.

Tarvetta on ollut yhdelle pitemmälle, vajaan parin tunnin lenkille ja sitten toiselle lyhyemmälle noin tunnin pätkälle. Pitemmän lenkin olen juossut aloittanut Kauppatorilta ja juossut sieltä rantoja pitkin Ruoholahteen, ja sieltä Lauttasaaren, Lehtisaaren ja Otaniemen kautta kotiin.

Alkumatkasta on ollut kiva fiilistellä tuttuja maisemia, sillä asuin nuoruusvuoteni Ullanlinnassa. Etelä-Helsingin merelliset maisemat ovat siksi minulle tärkeitä, ja niihin liittyy paljon muistoja. Ensimmäisellä kerralla yritin alkumatkasta kuunnella musiikkia, mutta vauhtia oli silloin liian vaikea kontrolloida. Olo helpottui heti, kun otin popit pois korvista.

Ekan kerran kun juoksin kotiin, tuli Otaniemen rantapolulla vastaan Pete. Hassua, miten tutun juoksuasennon tunnistaa jo melko pienestä ja kaukaa.

Pitkillä lenkeillä minulla on ollut mukana pari geeliä ja kädessä pidettävä juoksupullo. Töissä pyrin aina syömään kunnon lounaan ja välipalankin ennen juoksua, mutta silti geelit tuntuvat olevan tarpeen.



Lyhyemmän lenkin olen juossut kahteen kertaan, reilu viikko sitten aamulla töihin ja viime viikolla kotiin päin. Menin ensin ratikalla Oopperalle ja siitä lähdin Stadikan sivuitse juoksemaan Keskuspuiston kautta Munkkiniemeen ja sieltä edelleen Espooseen. Vähän harmitti kun kesken vähän kovemman pätkän piti pysähtyä Huopalahden pitkiin liikennevaloihin. Kotiinpäin tuo reitti tuntuu muuten olevan vähän enemmän alamäkeä, ja vauhtikin sen vuoksi hieman nopeampi kuin vastakkaiseen suuntaan.



Meillä on töissä taas torstai-aamuisin yin-joogaa, joka osuu kivasti viikkosuunnitelmaan, kun keskiviikkoisin on yleensä ollut vähän pitempi juoksu. Joogassa on tehty paljon mm. lantiota avaavia liikkeitä, ja muutenkin siellä on kiva rauhoittua ennen työpäivää.

Ruotsiin, Ranskaan ja Kaarinaankin

Jo Köpiksen maaliintulon jälkeen tiesin, etten halua jäädä Ironman-päiväperhoksi, seuraava täyden matkan kisa oli siis samantien ajatuksissa. Meillä oli lopulta lyhyellä listalla IM-kisat Sveitsissä, Barcelonassa ja Vichyssä. Koska Sveitsi tuntui kalliimmanpuoleiselta ja Barcelona on ehkä hiukan liian myöhään syksyllä, päädyimme Peten kanssa ilmoittautumaan Ironman Vichyyn. 

Vichyyn on Pariisista useamman tunnin automatka, joten auto pitää vuokrata ja matkaan varata kunnolla aikaa. Uinti on kivassa kanaalissa, jossa ei tarvitse pelätä ainakaan Volvon kokoisia aaltoja. Jotain vesikasvustoa siellä voi kuulemma olla. Pyörä- ja juoksureitit ovat käsittääkseni ihan ok, ainakin pyöräreitillä taitaa olla jokunen nyppylä. Ja kuumahan siellä Ranskassa voi vielä elokuun lopulla olla, mutta sää nyt on mikä sattuu kisapäivänä olemaan.

Puolikkaan kisaankin on ilmoittauduttu. Ensi kesänä se on ensimmäistä kertaa Jönköpingissä Ruotsissa järjestettävä Ironman 70.3 -kisa. Auto- ja laivamatka on siis tiedossa heinäkuun alkupuolella, kisapäivä on 10.7. Jönköpingissäkään ei tarvitse uida meressä, vaan uinti on Vättern-järvessä. Tukholmasta on vissiin lyhyempi matka ajella Jönköpingiin kuin Espoosta Joroisiin, joten siinä mielessä matkankaan ei pitäisi olla paha.

Nyt syksyllä on suunnitelmissa juosta vielä maraton, todennäköisesti Kaarinassa 24.10. Mökiltä on sinne ihan sopiva matka ja kun se juostaan vielä neljänä kierroksena tasaisella reitillä, se voi olla ihan kiva tuttu juttu. Ehkä kokeilen tällä kertaa jättää viimeisille huoltopisteille omat juomatkin, nimittäin Kööpenhaminassa toimivaksi  todettua Coca-Colaa. Saattavat loppumatkasta rävähtää silmät auki sitä siemaillessa Kaarinassakin. Alkumatkasta turvautunen tuttuihin geeleihin ja veteen.

Pojan kanssa

Viikonloppuna kohta kaksi viikkoa sitten poikamme oli pitkästä aikaa kotona neljä päivää, torstaista maanantaihin. Nyt hänellä onkin "tuplakinkku" eli melkein kolme viikkoa menee  yhtäjaksoisesti armeijan harmaissa ja lomalle pääsee vasta reilun viikon kuluttua. Täytyy siis ottaa ilo irti niistä lyhyistäkin hetkistä, kun hän on lomalla ja perhe kasassa. Olimme suunnitelleet Peten kanssa käyvämme tällä viikolla joku ilta Santahaminassa, mutta koska pojan yksikkö on vartiovuorossa, hän ei saa vastaanottaa vieraita. Ensi viikollakaan ei pääse kylään, koska silloin on leiri. 

Mukavaa yhteistä tekemistä ei ollut vaikea keksiä. Olin jo aikaisemmin kysynyt, josko hän voisi antaa meille maastopyöräilyvinkkejä. Sunnuntaina lähdimme yhdessä lähimetsään harjoittelemaan. Ensin ajoimme ylös-alas noin parinsadan metrin pituista mäkeä. Siinä oli sopivassa suhteessa juuria, kiviä ja tiukkoja käännöksiä. Aika paljon jälkeen jäin pojista, ja jonkun kierroksen jätin väliinkin, kun jäin ottamaan valokuvia.

Tuosta en mennyt.

Tuosta kyllä ajoin, mutta taisivat molemmat renkaat pysyä maassa.

Sama paikka eri suunnasta.

Pojalla näytti homma sujuvan aika suvereenisti, mutta kyllä hän on sitä alamäkeä ystävineen hinkannutkin. Muutama vanne ja ainakin yksi takavaihtajan korvake on häneltä tuossa metsikössä vääntynyt tai hajonnut. Onneksi itse kuski on säästynyt mustelmia vakavammilta vammoilta. Pyörää on kyllä korjailtu ja osia vaihdeltu tosiaan sitten senkin edestä. 

Jonkun aikaa mäkeä ajettuamme lähdimme vielä lyhyelle metsäkierrokselle, ja huomasimme, että yllättävän kivat ja vähintäänkin riittävän haastavat maastot löytyvätkin lähempää kuin uskoisikaan. Pitäisi vaan käydä ajamassa useammin, että taidot ja rohkeus oikeasti kehittyisivät.

Viime viikonloppuna kävimme Peten ja Mikon kanssa ajamassa Nuuksiossa. Eksyinkin kerran kun jäin jälkeen ja käännyin väärälle heppapolulle. Samaisella väärällä polulla etsin vähän rajojani ja löysinkin ne, kun kaaduin. Polveen sattui, kun juuri sen alla oli pieni kova oksa. Siihen tuli pieni nirhauma ja iso mustelma, ja se on vieläkin hieman kipeä, vaikka haaverista on jo neljä päivää. Vähän piti tämän viikon treeniohjelmaa sen takia viilata, mutta sittemmin on kyllä juoksukin jo onneksi onnistunut.

Altaassa ja avovedessä

Kerran viikossa käyn Heltrin ohjatulla uintivuorolla Pirkkolassa. Tunnin ja vartin aikana uimme yleensä reilut kolme kilsaa, alkuun vähän tekniikkaa ja loppuun pitempiä sarjoja valmentajan valvovan silmän alla. Kahdella radalla meitä on vajaat parikymmentä uimaria, ja minä uin sillä hitaammalla radalla.

Usein joudun juuri näissä torstain treeneissä vähän tsemppaamaan, että pysyn vauhdissa mukana ja juuri se onkin tässä treenissä minulle parasta. Itsekseen uidessa on vähän helpompi lintsata vaikkapa vauhdeista. Nyt syksyllä nopeampien uimarien peesissä pysyminen on vähän helpompaa, kun uidaan pitempiä sarjoja peruskestävyysalueella. Keväällä on sitten luvassa vähän vauhdikkaampiakin pätkiä.

Yleensä kirjoitan päivän treenin Movescountiin ja usein uin sen uudelleen ainakin osittain vielä toisenkin kerran, joko samalla viikolla tai myöhemmin. Uiduista treeneistä muodostuu helposti pieni treenipankki, josta on helppo ammentaa uitavaa niille kerroille, kun ohjelma pitää rakentaa itse. Erityisen palkitsevaa on harjoitella niitä tekniikkadrillejä, jotka ensikokeilulla ovat tuntuneet vaikeilta.

Eilen kaikkein hankalimmalta tuntui potkusarja treenin puolivälin paikkeilla. Se meni näin:

25 m delfiinipotkuja
25 m selkäuinnin potkuja
50 m rintauintia
50 m vaparin potkua

Sarja uitiin neljä kertaa 10 sekunnin palautuksella. Aah, kun alkoi hapottaa aika  jo ekalla kierroksella. Toisella kierroksella ajattelin, että en ehkä jaksa. Kolmannella ja neljännellä sinnittelin mukana, ja olin iloinen kun jaksoin sittenkin. Se hyvä puoli potkusarjoissa kyllä on, että niiden jälkeen vapari tuntuu ihmeen kevyeltä, niin tälläkin kertaa.

Syyskuussa olen käynyt hallissa uimassa vain torstaisin. Viime viikonloppuna kävimme ehkä viimeisen kerran uimassa Seurasaaren ympäri. Lähdimme uimaan sunnuntai-aamuna heti seitsemän jälkeen, ja auringonnousu oli hieno kokemus. Sormukset olin jättänyt kotiin etteivät ne putoaisi,  ja loppumatkasta huomasinkin, että vasemmalla kädellä veto alkoi mennä läpi kun sormista alkoi hävitä tunto. Uimme ekan kerran myötäpäivään, ja kyllä se vastapäivään uiminen vaan tuntuu minusta helpommalta.

Pete ei vielä ole aloittanut hallikautta vaan sinnittelee luonnonvesissä, kävi tänäänkin Oittaalla uimassa ja avovesikausi kuulemma jatkuu edelleen, kun ei uinti vielä ollut epämiellyttävää. Minusta olisi kiva jo saada ohjelmaan tiistain yhteinen aamu-uinti Märskyssä.

Aamulenkki Tukholmassa

Käyn todella harvoin ulkomailla työmatkoilla, ja tällä viikolla sattui niin hassusti, että tiistaina Pete lähti päiväksi Osloon ja minä kahdeksi Tukholmaan. Kun lennotkin lähtivät melkeinpä samaan aikaan, matkustimme kentälle yhdessä aamupalalle ja -lennoille.

Käytin aikaeron hyväkseni tänään ja kävin aamulla parin tunnin lenkillä. Olin ladannut Suunto Ambit2 S -sykemittariini Stravassa suunnittelemani lenkin, joka kiersi keskustasta Hagaparkin ympäri. Vähän vettä ripotteli, mutta muuten oli kiva lähes tuuleton keli. Hississä tajusin, että olin unohtanut iPodin huoneeseen. En kuitenkaan palannut hakemaan sitä, sillä on kai ihan hyvä että juostessa kuulee mitä ympärillä tapahtuu. Luottokortin ja Road ID:n olisin myös ottanut mukaan, jos vain olisin ajoissa muistanut. Niiden unohtaminen harmitti vähän enemmän. Onneksi en kuitenkaan pökrännyt tai muuten kuukahtanut matkan varrelle, vaan löysin takaisin hotellille ihan aikataulun mukaan vajaan parin tunnin hölkkäilyn jälkeen.

Tuo reitti kellossa on tosi mahtava, ilman siitä olisin kierrellyt vain lähipuistoja eksymisen pelossa. Nyt reilu kolmasosa kilsoista taittui hienoissa puistomaisemissa. Lenkki oli todellisten vastakohtien reissu, sillä alkumatkasta juoksin joidenkin kodittomien kadulla nukkuvien ihmisten ohi, ja Hagaparkenissa prinsessa Victorian kotilinnan ohi. Itse linnaa en nähnyt, mutta pitkät pätkät mustaa rauta-aitaa valvontakameroineen ja varoituksineen. 

Liikkeellä oli aika paljon muitakin juoksijoita ja varsinkin pyöräilijöitä. Tukholmassa pyörät näkyvät hienosti katukuvassa ja autot pysähtyvät suojatien eteen useammin kuin Helsingissä, ainakin tämän lyhyen kokemuksen perusteella. 

Eiliset ruokailut jäivät vähän vajaiksi, kun korvasin kokouspaikan lähes syöntikelvottoman lounaan bagelilla ja ruokavälit venähtivät muutenkin hieman liian pitkiksi. Lenkille mukaan ottamani vesi ja pari geeliä tulivat ihan tarpeeseen. Mukavasti ehdin vielä hotellin herkkuaamiaiselle täyttämään energiavajetta ennen seminaarin alkua. 

Helsinki City Trailin yhteislenkillä

Syksyn tullen on kiva kokeilla uutta, ja minulle yksi uusista jutuista on nyt niin suosittu polkujuoksu. Olen jopa katsellut syksyn polkujuoksutapahtumia osallistumismielessä. Lyhyellä listalla ovat nyt Sipoonkorpi Trail 3.10. ja Helsinki City Trail 17.10. Molemmissa on tarjolla eri pituisia matkoja, ja vähän kiinnostaisi mennä mukaan.

Helsinki City Trailin Facebook-sivuilla on kolme kaikille avointa, ilmaista yhteislenkkiä, joista ensimmäinen oli tänään Pirkkolassa. Jo iltapäivällä alkoi fiilis kivasti nousta, kun mielessä alkoi pyöriä lyhyt iltalenkki metsässä. Parisenkymmentä osallistujaa tuli paikalle. Juoksimme Helsinki City Trailin reitin polkuja eestaas yhteensä reilut kuusi kilometriä, ja aina välillä pysähdyimme kuulemaan tekniikkavinkkejä. Melko samoja juttuja kuin muutenkin juoksussa; lyhyet askelet, askel kropan alle, lantio eteen, ei harpota alamäissä. Joitakin vähän haastavampia juuri- ja kivikkopätkiä juoksimme muutamaan otteeseen.

Oli ihan kiva, että välillä pysähtelimme, niin ehdin katsella vähän ympärillenikin. Ainakin näin aloittelevalla polkujuoksijalla tahtoo katse painua liikaa siihen ihan eteen. Ajan myötä oppii kuulemma nostamaan sitä vähän ylöspäin. Ei kannata myöskään juosta ihan edellisen kannassa kiinni, vaan vähän taaempana niin, että voi valita oman juoksulinjan.

Helsinki City Trailin treenilenkin vetäjä

Vauhti oli varmasti kaikille sopiva, ja tapahtuma sellainen kiva matalan kynnyksen juttu, johon oli helppo mennä mukaan vaikken ketään ennalta tuntenutkaan. Ohjaus oli ammattitaitoista ja innostavaa, ja uudet kengät pitivät hyvin märällä kalliollakin. Oli oikein mukavaa.

Seuraavat avoimet yhteislenkit ovat ensi tiistaina ja seuraavan viikon torstaina 1.10. Paloheinässä. Jos kiinnostuit, katso tarkemmat tiedot Facebookista ja ilmoittaudu mukaan. Minulla on valitettavasti noina päivinä jo muuta menoa, joten tämä jäi nyt ainoaksi yhteislenkiksi ainakin toistaiseksi.

Uudet kengät.

Maastossa

Nyt ylimenokaudella teen vain niitä juttuja, joita mieli tekee. Eilen vähän yllätyin itsekin, kun ei hotsittanut lähteä uimaan mökkijärveen. Pete lähti sitten itsekseen, ja minä jäin katsomaan telkkaria ja syömään mustikkapiirakkaa. Aikaisemmin päivällä olin käynyt mustikkametsässä ja testannut samalla uusia maastojuoksukenkiäni. Hyvä oli pito ja mukavalta tuntuivat kengät. Toivottavasti on sama fiilis sitten juoksulenkilläkin.

Tänään kävimme maastopyöräilemässä. Ajoimme ensin Ketunkierroksen alkuun noin viiden kilsan päähän. Siitä alkaa aika kiva polkureitti, jota riittää useamman kilsan verran. Alussa on vaan heti sellainen kammomäki, että tunkkaukseksi (talutteluksi) meni. Heti alkumatkasta kaaduinkin ekan kerran, kun eturengas luiskahti alta yhden juuren kohdalla. Miksi niiden juurien ja kivien pitää olla just vierekkäin ja porukalla niissä vaikeissa paikoissa? Miksei niitä ole tasaisesti jaettu koko lenkille, että voisi rauhassa niitä väistellä ja kun oikein rohkeus yllättää, ajaa yli?

Maisemat ja keli olivat tänään ihan loistavat! Hirkikärpäsiäkin oli vain tiheimmässä metsässä, mutta siellä ne hyökkäsiväkin kiinni oikein porukalla. Niitä sitten poimimme toistemme hiuksista ja vaatteista, ettei kutittaisi.

Liian varovaista on mun maastoajo vielä, lisää osaamista ja varsinkin rohkeutta pitäisi saada. Selkäkin tulee kipeäksi, kun koko ajan pitää nousta taluttamaan. Ei kai siinä auta kuin ajaa enemmän. Lisäksi pyysin omalta pojaltani ohjattua maastopyöräilyä ensi viikonloppuna, kun hän pääsee taas armeijasta lomalle. Laajalahdessa kotimme lähellä on joku alamäkipätkä, jossa voisi kokeilla hyppyriäkin. Saa nähdä, uskallanko.

Kävimme katsomassa Kultalähde-nimistä kaunista paikkaa Kiikalassa. Se on yksi Etelä-Suomen merkittävimmistä lähteistä, ja perimätiedon mukaan ollut aikanaan uhrilähde. Olemme käyneet siellä joskus aikaisemminkin, ehkä kymmenen vuotta sitten. Kultalähde sijaitsee Hyyppärän harjualueella, ja siellä näytti olevan melko kivasti ihan ajettavan näköisiä polkuja. Näimme pari motocross-ajajaakin, ehkä he pitävät polkuja kunnossa? Seuraavalla maastopyöräreissullamme ajammekin mökiltä suoraan Kiikalaan ja tutkimme polkuja vähän tarkemmin. Ainakin mäkiä riittää, sillä alueella on myös Varsinais-Suomen korkein kohta, Särämäki.

Kiikala on siitäkin mielenkiintoinen paikka, että siellä on aika moni etelä-suomalainen varusmies leireillyt, niin myös oma poikamme alkuvuodesta. Siitä leiristä kai tulee joku inttisanonta "Kuolema asuu Kiikalassa", kun siellä mm. niitä poteroita yötä myöten kaivetaan ja täytetään. Taitaa olla tällä viikollakin siellä joku leiri ollut, ja poikamme yksi kaveri siellä mukana aliupseerina.