Pete ja Arja osallistuivat Endurance-sarjaan. Sen reitti oli 24,4 kilometriä, josta 3,4 oli uintia. Olimme Solvallassa hyvissä ajoin ennen kisan alkua, mikä olikin ihan hyvä, sillä Pete oli unohtanut piilolinssinsä kotiin, ja minä ehdin vielä hakea ne ennen yhdentoista starttia. Tosin missasin siinä autoillessa Ötillö Merit Racen startin klo 10, jossa Teemu oli mukana.
Turilas ja Jäärä: alkujumppa |
Lähdön aikaan kokeilin ensimmäistä kertaa Facebook Liveä. Siinä alun säätämisessä menikin yllättävän pitkään, enkä saanut ihan lähdön alkua mukaan. Ensi kerralla pitää sitten aloittaa valmistelut hieman aikaisemmin. Näköjään en pysty (tai osaa) linkittää sitä videota tänne.
Endurance-kisaajat lähdössä |
Sain yhdeltä tutultä autokyydin Haukkalammelle, jossa olisi mahdollisuus nähdä sekä Endurance- että Merit Race -joukkueet. Haukkalammella oli myös huoltopaikka. Sää oli todella hyvä, aurinko paistoi ja lämmittikin kivasti. Parkkipaikkaa alkoi jo olla vähän hankala löytää, niin paljon oli porukkaa liikkeellä.
Kisajärjestäjä oli ennakoinut, että ensimmäiset Endurance-sarjan joukkueet olisivat Haukkalammella puoli kahdentoista jälkeen ja Merit Race-joukkueet hieman ennen puolta yhtä. Melko hyvin aikataulu pitikin, eikä aikaakaan, kunnes myös suosikkijoukkueeni Turilas ja Jäärä saapui paikalle. Kuvasin heidän huoltopaikkavisiittinsä videolle:
Vähän kiireisempi ja fokusoituneempi tunnelma oli, kun reilun puolen tunnin kuluttua Merit Racen kärkikolmikko ohitti saman huoltopaikan. Videokin on melkein puolitoista minuuttia lyhyempi, eikä siinä paljoa rupateltu:
Seisoskellessa ja odotellessa oli tullut vähän kylmä, ja lähdinkin sitten omalle lenkille. Ensin ajattelin juosta autotietä pitkin sitä samaa reittiä, jota olin paikalle tullutkin. Aika hölmö ajatus näin jälkeenpäin mietittynä. Sitten onneksi hoksasin, että juoksisin sitä swimrunin reittiä takaisin Solvallaan. Se oli merkitty tosi hyvin, ja aika tuttuhan se lopulta olikin aikaisemmilta polkulenkeiltä.
Metsässä oli ihan mahtavaa juosta! |
Mutta olihan se ihan sairaan mäkinen reitti, minkä lisäksi siellä oli portaita pariinkin otteeseen ja mm. pitkospuita. Kyllä oli kova suoritus tuolla juosta ja uida kilpaa!
Solvallassa ehdin käydä suihkussa ja syömässäkin ennenkuin menin maalipaikalle odottelemaan kisaajia maaliin. Välillä satoi ja välillä paistoi, onneksi oli sateenvarjo. Joukkueita tuli maaliin tasaiseen tahtiin. Vähän jännäsin, että tuleeko Teemu maaliin ennen Arjaa ja Peteä ja niinhän siinä kävi, että hän oli parinsa kanssa pitänyt parasta vauhtia pitkällä reitillä. Olivat kuulemma ohittaneet Arjan ja Peten kolme-neljä uintia ennen maalia.
Pienen odottelun jälkeen maalisuoralle kaarsi lempijoukkueeni hyvissä voimissa ja ennenkaikkea fiiliksissä. Päivän tavoite - kiva kisa - oli selkeästi täyttynyt. En ylläty, jos jotain jatkoakin tästä seuraa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti