sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Yhteislenkillä

Eilen oli tosi kiva päivä. Lähdimme Peten kanssa heti aamusta kaupungille, kun halusin käydä Kluuvin 4Runnersissa katsomssa Altran maastojuoksukenkiä. Kengät löytyivätkin, mutta oikeaa kokoa ei. Newtoneilla on aika hankala juosta maastossa, ja tarvitsisin siksi toiset kengät. Maastojuoksukengät pitäisivät Newtoneita paremmin varmaan myös lumella.

Kaupoissa kierreltyämme kävimme Fratellossa välipalalla. Söin aamiaisjugurtin, joka oli ihan mielettömän hyvä siemenineen kaikkineen. Sitten pitikin jo lähteä kävelemään Paavo Nurmen  patsaan suuntaan. Olin nimittäin ilmoittanut meidät mukaan #teamelinajouhkin yhteislenkille. Tarkoitus oli juosta pari tuntia Töölönlahden ja Keskuspuiston maisemissa.

Paavo Nurmen patsaalla meitä olikin aika hyvänkokoinen joukkio. Ennen lähtöä otettiin tietysti vielä yhteiskuva (kameran takana Antti Hagqvist) ja kuultiin tulevasta talviurheilutapahtumasta, jonka tuotto lahjoitetaan syöpätutkimukseen. Tähän mennessä #teamelinajouhkin keräykseen on kertynyt jo yli 31000 euroa, ja kivoja juttuja on siis tulossa ensi vuonnakin!!

#teamelinajouhki lenkille lähdössä
Lähdimme juoksemaan mukavan leppoisaa 7 minuutin kilometrivauhtia Töölönlahden ympäri ja Keskuspuistoon. Olin ottanut mukaan vesipullon ja pari geeliä. Oli tosi kiva juosta, ja varsinkin Seurasaarta kiertäessä tuli pariinkin otteeseen huokailtua sitä, miten hienolta tyyni meri ja maisemat näyttivät. Porukka hieman pieneni matkan edetessä, ja lopulta lenkille tuli mittaa vajaat kaksi tuntia ja noin seitsemäntoista kilometriä.

Meillä oli uintikamat mukana autossa, ja lenkin jälkeen ajoimme suoraan Märskyn Uppopullaan syömään sämpylät ennen uintitreeniä. Saimme seuraa yhdestä lenkillä mukana olleesta tiimiläisestä (jee!), ja uimme kolmistaan tällaisen treenin:

  • 200 alkuverra
  • 2x50 nilkat kuminauhalla yhteen sidottuina
  • 10x50 (25scul, 25vu) 
  • 4x150 (25 potk 50 vu 25 yhdellä kädellä 50 vu)
  • 6x150 (50 kovaa 100 matkavauhtia)
  • 200 loppuverra

Ennen uintia mietin, että onkohan se vähän pitkä, mutta ihan hyvin se kuitenkin meni ja uinti tuntui hyvältä, etenkin nuo nuo 50 metrin vähän kovemmat pätkät. Olen kyllä ennenkin huomannut, että esimerkiksi yhden käden uinti auttaa minulla heti vartalon kiertoon. Nyt tein sen vielä niin, että lepäävä käsi on vartalon vieressä ja hengitys on lepäävän käden puolelta. Scullingit uin pullarilla.

Tosi kiva treenipäivä tuli, mutta ehkä vähän pitkä lepoviikolle. Ei se varmaan kuitenkaan haitaa, kun perjantaina oli lepopäivä ja tänään ajoin vain lyhyen traineritreenin. Sen jälkeen istuikin lähes kolme tuntia paikallani, kun Pete houkutteli minut leffaan katsomaan Interstellarin. En ole mikään suuri scifin ystävä, mutta leffa yllättikin tosi positiivisesti. Tykkäsin!

PS. Babakin kirjoitti yhteislenkistä, linkki.

tiistai 25. marraskuuta 2014

Lepoviikko

Päivä alkoi aamu-uinnilla Tapiolassa, nyt jo neljäntenä tiistaina peräkkäin. Olen nyt löytänyt sopivat bussiyhteydet kotoa hallilta ja sieltä edelleen töihin. Tiistai-aamun vakinaamatkin (tai oikeammin uimalakit ja -tyylit) ovat alkaneet käydä tutuiksi, ja ihan kohtuullisen hyvin olen saanut treenini uitua. Tiistai-aamuisin umareille on Tapiolassa neljä rataa: kuntouimareiden rata, nopeiden uimareiden rata ja kaksi muuta merkitsemätöntä rataa. Olen nyt pari kertaa uinut kaikkein reunimmaisella radalla, jossa uidaan hyvää vauhtia ja osataan ohittaa ja väistää. Kivasti sujuu.

Satunnainen uintitreeni.

Suunnitelmissa oli ajella myös trainerilla nyt illemmalla. Olin jo katsonut kirjoittanut treenin post-it -lapulle ja miettinyt viihteenkin (Komisario Lewis) valmiiksi. Juuri kun olin jo menossa alakertaan ajelemaan, Pete kertoi, ettei hänellä ole tänään kahden treenin päivää ja että hän on ajatellut jättää huomisen Juoksuklubinkin väliin. Se sai minutkin ajattelemaan enemmän omia treenejäni ja palautumista. Ehkäpä minunkin kannattaisi tällä viikolla vähän himmata. Peesailija kun olen, päätin minäkin siirtää traineriajelun huomiselle ja lintsata Juoksuklubista. Kun perjantain kuntopiirikin jää väliin, tulee tälle viikolle toinen ihan kunnon lepopäiväkin.

Minun on aina ollut helpompi tehdä kuin olla tekemättä, ja siksi juuri treenien vähentäminen on vaikeaa. Silloin kun tekee mieli jättää treeni väliin, yritän miettiä olenko oikeasti väsynyt vai vain laiska. Aika usein päädyn tuohon jälkimmäiseen vaihtoehtoon ja teen sen treenin kuitenkin. Mutta en siis nyt tällä viikolla, kun kuuntelin järjen ääntä eli Peteä. Keväällä pitää olla varaa vielä kiristää tahtia ja lisätä tunteja ja on minulla mielessä vielä tietysti sekin viime tammikuinen kuntotesti, jonka tuloksissa oli merkkejä ylirasituksesta.

En vielä treenaa suunnitelmallisesti, joten ei ole mitään "virallista" ohjelmaa josta vähentää, mutta aika helposti se kalenteri on treenienkin osalta jo täyttynyt. Maanantaisin on lepopäivä, keskiviikkoisin Juoksuklubi, torstaisin uintitreenit ja perjantaisin kuntopiiri. Etenkin keskiviikon juoksutreenit ovat olleet minulle aika kovia. Kivoja toki mutta kovia.

Siitä olen iloinen, että viime viikkoina olen ehtinyt uimaan kolmesti viikossa ja tehnyt Juoksuklubin myötä ihan kunnon juoksutreenejäkin. Mutta en siis huomenna, kun lintsaan. Miksi siitä kuitenkin tulee vähän huono omatunto?

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Pitkä lenkki

Heureka! Hoksasin tänään kolmen ilman kadenssitietoa ajetun treenin jälkeen, etten ollut konffannut Ambitiin, että sen pitää hakea kadenssianturi pyöräily- ja sisäpyöräilytiloissa. Eihän se kadenssimittari voi löytyä, jos ei sitä edes etsitä! Tein kelloon tarvittavat muutokset ja melkein jännityksellä odotan seuraavaa traineritreeniä, joka on todennäköisesti tiistaina.

Tänään kävin juoksemassa lähes 16 kilsaa. Kiersin Laajalahden ja siihen päälle vielä Otsolahdenkin. Ei ollut kovinkaan liukasta lukuunottamatta muutamaa lyhyttä pätkää, joita ei pidetä kunnossa talvella. Viimeksi olen juossut yhtä pitkään Hangon Itämerimaratonin puolikkaalla lokakuun alkupuolella. Mitään kummempia tavoitteita ei lenkille ollut, ja yritin pitää juoksuasennon hyvänä vaikka vauhti olikin hidasta. Tapiolassa piti vähän muuttaa tuttuja reittejä, kun Tapiolan koulun ja lukion remontti on alkanut ja kevyen liikenteen väyliä sen kulmilta suljettu. Sain hyvän tekosyyn kiertää uimahallin ja kurkkia kaivaten sisälle.

Laajalahti Tarvaspään sillallta.

Heti perään toinen silta, jota ei pidetä talvella juoksukunnossa.

Lenkillä tuli vastaan pariinkin otteeseen samat kaksi nuorehkoa miestä, jotka juoksivat shortseissa. Kielestä ja aksentista päättelin heidän olleen amerikkalaisia. Eivätkö heikäläisten jalat lainkaan palele pakkasella? Usein amerikkalaisissa blogeissakin näkyy kuvia, joissa on lunta, jäätä ja juoksijoita paljain säärin. Katso esimerkki vaikka täältä. Minulla oli jalassa Asicsen pitkät juoksutrikoot, jotka Pete kerran vahingossa tilasi itselleen naistenmallistosta, ja joitakin vuosia sitten ostamani lyhyt untuvahame. Ei tullut kylmä.

Lehtisaaressa juoksin Didrichsenin taidemuseon ohi. Lähes aina sen ohi juostessani huomaan, että siellä olisi joku mielenkiintoinen näyttely, mutta koskaan en ole siellä käynyt. Ehkäpä nyt onnistuisi, kun esillä on Edvard Munchin teoksia helmikuun ensimmäiseen päivään saakka.

Otsolahti.
Otsolahden venesatama.

Työmatkapyöräilyssä olen ollut saamaton nyt marraskuussa; ei yhtään polkaisua keskustaan ja takaisin. Parhaimmillaankin työmatkapyöräilyt jäänevät talvikaudella yhteen-kahteen viikossa, ja ennen marraskuun ensimmäistäkään kertaa täytyy varmaan vaihtaa maastopyörään nastarenkaat. Yritän päästä hommaan kiinni jo ensi viikolla. Vähän harmittaa, että Paciuksenkadulla on menossa siltaremontti, jonka myötä kulkeminen sillä suunnalla on hankaloitunut. Mieluummin olenkin ajellut töihin toista pitempää reittiä mm. Lauttasaaren kautta, mutta nyt lumen ja liukkauden myötä voi silläkin reitillä olla eteneminen melko hidasta.

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Uutta alkua

Aika pitkälle marraskuuhun päästiin, mutta nyt on traineriajelut viimein aloitettu. Ekan treenin trainerilla tein lauantaina, ja eilen tiistaina ajelin sillä taas. Traineri on meillä aikaisempien vuosien tapaan saunassa, joka meillä muuten on lähes olemattomalla käytöllä. Siellä saa ikkunan auki, ja suihkuun on mukavan lyhyt matka treenin jälkeen. Lauteilla voi säilyttää pyyhettä ja juomapulloa, läppärin ja Netflixin saa myös hyvin viritettyä asemiin. Trainerin hyrinä kuuluu naapuriin sen verran, että he joskus ovat meiltä kyselleet, mistä ääni johtuu.

Treeneissä on pitänyt ajaa vetoja tietyllä kadenssilla ja tätä varten hankin Garminin kadenssimittarin. Sain sen paritettuakin Suunto Ambit2 S-mittarin kanssa, mutta jostain syystä kadenssi ei näy kellossa. Ajelin sitten tunteella, ja kai se ihan tarpeeksi lähelle meni.

Juoksuklubin keskiviikkoisia treenejä olen oppinut jo odottamaan, tosin välillä vähän pelonsekaisinkin tuntein. Siellä kun pääsee aika usein juoksemaan vähän kovemmilla sykkeillä ja pitempäänkin kuin itsekseen tulisi juostua. Tänään juoksimme kaksi kahden kilsan vetoa aerobisella kynnyksellä ja siihen vielä päälle kilsan vähän kovempaa. Palautukset olivat tosi pitkät, 4-5 minuuttia. Loppuun juostiin vielä neljä mäkivetoa.

Ennen vetoja teimme jokaviikkoiseen tapaan koordinaatioharjoituksia. Niitä olen itsekseni tehnyt aivan liian harvoin. Ei kai se voi jotenkin positiivisesti olla vaikuttamatta juoksutekniikkaan, kun niitä koordejakin nyt joka viikko tekee?

Liityin jo viime vuoden puolella Stravaan, ja nyt Jupis teki sinne meille oman ryhmän voidakseen vähän tsekkailla treenejämme. Treenit saa Movescountista siirtymään Stravaan automaattisesti, kun on rekisteröitynyt Stravaan ja laittaa pari täppää Movescountissa oikeisiin paikkoihin. DC Rainmaker on tehnyt tähän ohjeenkin. Minulla pyörä- ja juoksutreenit näyttävät siirtyvän, mutta uinnit ei.

Stravassa treenit näkyvät kartalla vähän samaan tapaan kuin esimerkiksi Movescountissa, mutta erilaiseksi sen tekee mm. vertailun helppous muiden käyttäjien tuloksiin. Stravassa voi määritellä juoksuun ja pyöräilyyn segmenttejä; tiettyjä pätkiä ajetuista tai juostuista reiteistä, ja vertailla tuloksia muihin vastaaviin. Toistaiseksi olen vain tyytynyt katselemaan, millaisia segmenttejä reiteilläni on jo valmiiksi ollut ja miten vauhtini suhteutuu muiden vauhteihin samalla pätkällä. Melkein joka pyörä- ja juoksulenkillä on sopivia segmenttejä löytynyt.

Stravan suhteen olen vasta oppimiskäyrän alussa, mutta todella kiinnostavalta vaikuttaa! Ehkäpä pitää tarttua ilmaiseen Premium-kokeilutarjoukseen. Silloin voisi esimerkiksi suodattaa tuloksia iän tai sukupuolen mukaan.

perjantai 14. marraskuuta 2014

Takaisin arkeen

Yllättävän pitkä aika meni vatsataudista toipumiseen. Oma tauti alkoi helpottaa lauantaina, mutta ruokaa ei varsinaisesti tehnyt mieli ennen kuin vasta maanantaina. Sunnuntaina piti tehdä autolla edestakaisin Turkuun, kun hain samaan tautiin sairastuneen tyttären kotiin ystävänsä luota. Onneksi siellä ei kukaan enää sairastunut.

Tiistaina jatkoin jo toista viikkoa aamu-uintiperinnettä Tapiolan hallissa. Olin altaassa puoli seitsemän jälkeen, ja eka puoli tuntia oli melko ahdasta menoa. Eihän se ruuhka haittaa, pitää vaan miettiä oma treeni niin, että sen pystyy tekemään joka tapauksessa. Taidan pyrkiä tekemään tuosta tiistain aamu-uinnista tavan. Illalla olisin voinut ajella vielä trainerilla, jos olisin jaksanut.

Keskiviikkona Juoksuklubissa olinkin ihan iloinen siitä, että tyydyin pelkkään aamu-uintiin enkä enää illalla huhkinut trainerin kanssa. Juoksimme nimittäin yhteensä 14 km, ja siitä viimeinen kymppi melkoista haipakkaa. Ajatus oli, että pk-juoksun lomassa juostaan VK-vetoja, mutta vauhti oli minulle niin kovaa ettei syke missään vaiheessa pudonnut peruskestävyysalueelle. Pilli soi aina vedon alussa ja lopussa, eikä sitä olisi kuullut jos olisi liian kauaksi jättäytynyt. Mukana piti siis pyristellä. Mitään tasaista puurtamista ei treeni muutenkaan ollut, koordeja tehtiin taas futiskentällä ja vetojen välissä pysähdyttiin hetkeksi tekemään pari mäkivetoakin.

Koordinaatiotreeniä vähän huonossa valossa.

Torstai-iltana pääsin töistä vasta kuuden maissa, ja vaihdoin koutsi-Kristan luvalla tilapäisesti myöhäisempään uintiryhmään. Rankan ja pitkän työpäivän jälkeen oli kiva huuhdella kroppaa ja varsinkin päätä Pirkkolan viileässä vedessä. Tässä ryhmässä pääsin myös ilahduttavasti nopeampien kolmosradalle, kun omissa treeneissä uin aina sillä hitaammalla. Kivaa vaihtelua! Työasiat eivät onneksi uidessa tule koskaan mieleen, kun pitää pysyä kärryillä uiduista metreistä ja samalla keskittyä otteenhakuun, käsivetoon, potkuihin, kiertoon ja kaikkeen muuhun uinnissa merkitykselliseen.

Ajankäyttöön on tänä syksynä tullut taas yksi uusi tekijä, kun tytär aloitti uudelleen jalkapallon pelaamisen. Nyt hänellä on valmennushommien lisäksi myös omia treenejä. Aika usein treenit ovat illalla niin myöhään, että autokyyti kotiin on tarpeen.

Täytyy yrittää nauttia tästä kuskaushommasta vielä kun sitä riittää: tytär aloittanee autokoulun jo alkuvuodesta ja tulee täysi-ikäiseksi ensi kevään viimeisenä päivänä. Sen jälkeen meillä ei enää asu kotona alaikäisiä lapsia. Tuntuu haikealta, mutta samalla jollain jännällä tavalla hienolta. Samantyyppisistä tunnelmista kirjoitti Suvi Ahola kauniisti kolumnissaan Hesarissa viime marraskuussa. Taivun riemulla!

lauantai 8. marraskuuta 2014

Äkkipysäys

Liikuntaviikko lähti kivasti käyntiin, kun kävin tiistaina aamu-uinnilla Tapiolan kauniissa uimahallissa. Suihkuhuoneessa ripustin oman verkkokassini jonkun toisen uimarin punaisen Jorois-pussukan viereen ja toiveikkaana ajattelin, että altaasta saattaa löytyä tuttuja. Ja niinhän siellä olikin Minttu jo treenailemassa. Pitkät pätkät saimme uida radalla kahdestaan, kunnes siihen tuli pari jamppaa.

Tiistain menopeli.
Jopolla pääsin kätevästi ensin uimahallille ja sieltä Westendinasemalle, josta jatkoin bussilla töihin keskustaan. Kotimatkalla koukkasin vielä hammashygienistin kautta, ja pyörällä sekin sujui tosi kätevästi. Siinä hammaslääkärin tuolissa oli muuten tosi hyvä harjoitella kropan rentoutusta, kun väkisinkin alkoi jännittää vähän joka paikasta.

Keskiviikko on meillä nyt juoksuklubipäivä. Tapasimme Otaniemessä ja juoksimme sieltä Lehtisaareen rantoja pitkin. Alkuverran jälkeen teimme juoksutekniikkatreenejä ja sitten vielä pienen porrastreenin. En tiennyt, että niinkin lähellä (Lehtisaaren ostarin takana) on ihan mukavat pikku portaat. 

Juoksuklubissa tekniikkatreeniä.

Porrastreenin jälkeen juoksimme neljä noin 600 metrin vetoa rantapolulla. Tavoitteena oli juosta ne nousevalla vauhdilla, ja nyt otinkin aikaa joka kierroksella varmistaakseni että treeni onnistuu. Parissa ekassa vedossa porrastreeni tuntui mukavasti jaloissa, ja kolmas veto tuntui parhaimmalta. Sain silti juostua sen neljännen vielä kovempaa. 

Juoksuklubin treenit ovat olleet tosi hyviä monestakin syystä. Juoksutekniikkatreenejä tulee nyt tehtyä ainakin kerran viikossa ja porukassa juostessa saan itsestäni enemmän irti, varsinkin kun olen porukan hitaammasta päästä. Pitää vähän pinnistellä pysyäkseen vauhdissa mukana, ja se tekee minulle hyvää. Sekin on kiva, että joku on miettinyt treenit etukäteen, ja niissä on aina jokin juju; viimeksi se porrasjuoksu ennen vetoja ja edellisviikolla viisi burpeeta mäkivetojen välissä.

Torstaina oli taas seuran uintitreenit. Yritän aina kirjoittaa treenin ylös vielä samana iltana, jotta voin hyödyntää sitä myöhemmin suunnitellessani omia uintitreenejäni. Aina se ei onnistu, mutta nyt se oli helppoa: uimme 36  x 50 m vaparia. No oli siinä myös alku- ja loppuverrat ja lyhyt tekniikkaosiokin:

200 vr
2x200 (25 scul 50 vu 25 vu potk 25 su potk 75 vu)
12x50 vu II- (meidän radalla vauhti oli noin 50") tauko 10"
50 vu väliverra
10x50 vu II (48") tauko 10"
50 vu väliverra
8x50 vu II+ (46") tauko 15"
50 vu väliverra
6x50 vu III (43-44") tauko 20"
200 vu loppuverra

Yleensä en uidessa katsele kelloa, mutta tässä treenissä se on tietysti tarpeen. Idea on uida kaikki setit mahdollisimman tasaista vauhtia.

Torstain ja perjantain välisenä yönä homma alkoikin mennä pieleen. Heräsin neljältä huonoon oloon, enkä saanut enää nukuttua. Viideltä kävin oksentamassa. Vatsatauti, voi yök! Koko perjantain vietin sängyssä enkä pystynyt syömään mitään. Kuumettakin oli.

Tänään olo on jo vähän parempi, mutta voimat ovat edelleen poissa ja aavistuksen on vielä yököttävä olo. Nyt olen sentään jo päässyt makuuhuoneen kätköistä olohuoneen sohvalle toipumaan. Selkä ei vaan tykkää yhtään tästä makoilusta, toivottavasti se päättyy pian. Yön pimeinä tunteina ehdin jo hermoilla sitäkin, että mitä jos Köpiksessä sama tauti iskee juuri ennen Ironman-kisaa. Ei taitaisi onnistua kisaaminen vatsataudissa, kun muutamankin metrin matka tuntuu liian pitkältä.

maanantai 3. marraskuuta 2014

Rähmällään

Mökillä on aika paljon syyshommia, emmekä tänä viikonloppuna saaneet ihan kaikkea tehtyä. Lehdet  sentään saimme haravoitua ja Pete nosti soutuveneen kuivalle maalle, mutta laituri jäi vielä järveen. Se on niin painava, ettei nostaminen onnistu kahdestaan. Toivottavasti järvi ei jäädy vielä ihan vähään aikaan!

Liikuntarintamalla ollaan menty tuttuja polkuja: tiistaina uintia, keskiviikkona juoksuklubissa mäkivetoja, torstaina uintitreenit ja perjantaina pienen pohdinnan jälkeen kuntopiiri. Pohdinta ihan vaan siksi, että olo oli työviikon jälkeen todella väsynyt. Päätin kuitenkin lähteä, ja se oli hyvä sillä saimme siellä sovittua parin tutun kanssa uintitreenit lauantai-aamuksi Märskyyn.

Otin mukaan räpylät, pullarin ja lättäritkin, ja kaikkia tarvittiin. Erityisen paljon tykkäsin potkuista räpylöillä (tein niitä vähän ylimääräistäkin) ja tästä supersimppelistä sculling-osiosta:

25 sculling kädet edessä, 25 vu
25 scul kädet alhaalla, 25 vu
25 scul loppuveto, 25 vu
25 liikkuva sculling, 25 vu

Käytin pullaria ja sainkin treenin tuntumaan tosin hyvin kun keskityin vain yläkropan tekemisiin. Taidan omissa uinneissa jatkossakin käyttää pullaria aina scullingdrilleissä. Uinnin jälkeen oli taas hyvä ja energinen olo, se taisi ihan oikeasti olla kerrankin palauttavaa. Voi olla, että se johtui vähän myös uinnin jälkeisestä kivasta kahvitteluhetkestä Uppopullassa.

Loppuviikonlopuksi singahdimme Peten kanssa mökille neljän viikon tauon jälkeen. Väliin jääneiden viikonloppujen määrän tiedän aina postilaatikossa olevien paikallislehtien määrästä. Ohjelmassa oli tosiaan sitä haravointia ja vähän myös sienestystä, kun kävin hakemassa lähimetsästä suppikset sunnuntaiseen risottoon. Illalla oli luksushetki, kun katsoin Yle Areenasta kaksi Komisario Lewista yhteen menoon. 

Sunnuntai oli harmaa ja sateinen päivä, ja ajatuksissa pitkä juoksulenkki metsässä. Pari ensimmäistä, todella raskaan tuntuista kilsaa vastatuuleen saivat minut melkein jo lyhentämään lenkkiä, mutta joitakin viikkoja sitten maastopyörillä löydetyistä poluista saivat jatkamaan. Kun en jaksanut juosta kovaa, yritin sitten juosta niin hitaasti kun pystyin, ja lopulta pääsin polun alkuun. Kaikki kamppeet tietysti kastuivat märässä metsässä, mutta oli se vaan kivaa. Polkupätkää oli viitisen kilometriä, ja koska etenin hitaasti muutenkin pusähdyin välillä ottamaan valokuvia kännykällä.


Pienen harjun päällä.

Hienot värjt, kiva polku.

Hurja alamäki.

Maastopyörällä ajaessani olen liian varovainen enkä kaadu juuri koskaan. Metsälenkillä kuitenkin oikean kengän kärki tarttui yhteen juureen ja mätkähdin päistikkaa mahalleni. Onneksi alusta oli pehmeä, vaatteet jo valmiiksi märät eikä kukaan nähnyt.

Paha juuri.
Tämän viikon ehdottomasti pahin pettymys oli se, ettei poikamme tullutkaan tänään kotiin Nepalin reissultaan, vaikka piti. Lento Kathmandusta Istanbuliin myöhästyi aamulla neljä tuntia, ja niin meni vaihto pitkäksi eikä hän ehtinyt Istanbulissa Helsingin-koneeseen. Seuraava mahdollinen lento sieltä lähtee vasta aamulla ja on perillä puolilta päivin. Kokousten vuoksi en pääse edes kentälle vastaan. Onneksi Pete sentään pääsee. Pojan kotiinpaluu yli kuukauden reissun jälkeen on minulle niin iso juttu, etten ole osannut suhtautua viivästykseen rakentavasti. En itse asiassa pystynyt päivällä jotenkin edes hyväksymään koko asiaa.  Tänään olen siis ollut henkisestikin vähän rähmälläni. Onneksi poika itse on vain iloinen ilmaisesta illasta ja yöstä Istanbulissa.