lauantai 22. kesäkuuta 2019

Kevään ja vähän alkukesänkin kuulumisia

Paljon useammin tulee näköjään mietittyä, että mitä blogiin kirjoittaisi kuin lopulta kirjoitettua. No, tässä nyt kootusti kuulumisia keväältä ja vähän alkukesältäkin.

Huhtikuun alussa olin pyörälenkillä mökillä ja minua puri koira. Näin jo vähän kaeumpaa, että metsätiellä oli mies kolmen vapaana olevan koiran kanssa. Pysähdyin odottamaan, että hän saisi koirat hallintaansa ja pääsisin ohi. Yksi koirista lähti juoksemaan minua kohti, eikä pysähtynyt tai muutenkaan kiinnittänyt huomiota omistajansa huutoihin. Se tuli ihan viereeni ja siinä omistajaan päin katsoessani minua sattui reiteen ja tajusin, että koira oli purrut.

Minulla oli jalassa uudet paksut talvipyöräilyhousut, enkä ihan heti päässyt katsomaan, millaista jälkeä oli tullut. Koiran omistaja pyysi anteeksi, mutta ei tarjonnut esim. yhteystietojaan, joita minä olin liian hämmennyksissäni kyselemään. Valokuvaakaan en ottanut, en koirasta enkä omistajasta. Klenkkasin vähän matkaa eteenpäin, jotta sain katsottua vauriot. Verta ei tullut, mutta hampaiden jäljet näkyivät selvästi. Housut  eivät onneksi menneet rikki. Jalkaan sattui, mutta ei niin paljon, että olisi pitänyt soittaa kyyti. Seuraavana maanantaina kävin Terveystalossa ottamassa jäykkäkouristusrokotuksen. Mustelma parani muutamassa viikossa. Koirien omistajat - pitäkää ne koirat kiinni!

Maaliskuussa vastasin Hesarissa olleeseen verkkokyselyyn, jossa piti kertoa kuinka oli alkanut sohvaperunasta liikkujaksi. Heti tuntui, että tähän on ihan pakko vastata ja kirjoittelin vastaukset muutamaan kysymykseen. Muutaman päivän päästä soitti Hesarin toimittaja. Pienen puhelinhaastattelun ja yhden valokuvaussession jälkeen tämä juttu ilmestyi Hesarissa: https://www.hs.fi/elama/art-2000006056612.html Ehkä kivoin siitä saamani palaute oli, että se oli "minun oloiseni". Ihan tutulta se toki tuntuikin, kun olin osan tekstistä itse kirjoittanut. 



Olikohan sekin vielä huhtikuuta kun aloin haaveilla uusista vanteista triathlonpyörään? Aika pian hoksasin kuitenkin, ettei varmaan kannata ostaa vanteita nyt, jos ehkä vuoden-kahden päästä haluaisin uudemman pyöränkin. Jos vaikka uudessa pyörässä olisikin levyjarrut, eivät nykyiseen pyörään ostamani vanteet sopisi enää siihen uuteen. Tyydyin sitten käymään bike fitissä Lauttasaaren pyörähuollossa, ja se olikin tosi hyvä päätös. Aika isot muutokset tehtiin ajoasentoon, ostin mm. uuden vähän pitemmän stemmin.

Uutta ajoasentoa pääsin heti kokeilemaan Mallorcan treenileirillä. Lähdimme sinne vappupäivänä ja kymmenisen päivää ajelimme saarta ristiin rastiin. Se oli huippureissu: ihan mahtavaa seuraa, hotellissa hyvää ruokaa (meillä oli puolihoito) ja kelitkin suosivat lomailijoita. Ensimmäistä kertaa ajoin Küsten Klassikin. Lähdimme aamulla taksilla hotelliltamme Andratxiin. Sieltä ajoimme rantatietä koko matkan takaisin hotellille. Hieno reitti, kun meri näkyi melkein koko ajan.

Kuva Formentorin reissulta.

Polkujuoksemassakin käytiin.

Hotellissamme oli myös 25 m lämmitetty ulkoallas, jossa kävimme lähes joka aamu pienellä aamu-uinnilla. Pari kertaa uimme myös meressä. Hotellia (Club Pollentia) voin kyllä suositella, kymmenessä päivässä ei ehtinyt vielä kyllästyä joka päivä vaihtuviin buffetin antimiin puhumattakaan jälkkäreistä. Hotellin edestä pääsi bussilla kätevästi Alcudiaan ja Puerto Pollensaan parilla eurolla. Mennään varmasti samaan paikkaan joskus uudestaankin.

Hotellin uima-allas

Mallorcan leiri huipentui siihen, kun kävimme katsomassa Mallorcan puolimatkan Ironman-kisaa. Aika passelit olosuhteet triathlon-kilpailulle oli siellä! Näimme uinnin ja pyöräosuutta jonkin matkaa, kun kävelimme Alcudiasta takaisin hotellille.

Toukokuun lopussa lähdin Peten mukaan kannustajaksi Karhunkierrokselle. Alun perin hän oli ilmoittautunut 83 kilsan matkalle, mutta saatuaan Norseman-paikan vaihtoi sen lyhyempään ja juoksi "vain" 55 kilsaa. Aamulla kävin itsekin juoksemassa Valtavaaralle, ja ehkä pikkuisen kävi mielessä, että voisin hyvinkin innostua polkujuoksusta. Järjestäjän bussilla pääsin Basecamp-huoltoon katsomaan kisaa, ja passelisti näinkin siellä Peten. Siinä vaiheessa juoksua oli takana jo reilut kolmisenkymmentä kilsaa, ja Pete puksutti menemään hyvällä höökillä.

Omalla lenkillä Rukan rinteessä.

Palasin takaisin Rukalle "raatobussilla", jossa kiersi pieni sanelin, johon kaikki keskeyttäneet saivat purkaa sydäntään. Jäi mieleen se, miten yksi mies sanoi hänelle kerrotun, että polkujuoksu on kuin maraton, jossa vaan vauhdit ovat hitaampia. EI TOSIAANKAAN OLE, kuulemma! Tälle naurahtivat kaikki, vaikka muuten bussissa oli aika hiljaista.

Pete iloisena maalissa.

Kesäkuun alkupuolella kävimme Peten ja poikamme kanssa Pirkan pyöräilyssä. Ajoimme siellä 217 km, tosin mittarini näytti reitin pituudeksi vain 212 km. Poikamme ajoi 32 km keskinopeusryhmässä maaliin saakka ja Pete oli luvannut vetää minut maaliin haluamallani teholla. Ajatus oli ajaa IM-tehoilla koko matka ja siinä onnistuttiin ihan hyvin. Lopussa tuli minulle yllättäen vielä pieni vauhdin kiristys, mutta sinnillä pysyttelin perässä. Lähtiessämme vähän seitsemän jälkeen sateli vettä, mutta lopulta päivä oli niin aurinkoinen, että käsivarteni vähän kärähtivät.

Pete oli niin hyvä peesi, että siihen oli muitakin tulijoita. Yhdelle miehelle, joka siinä meinasi koko ajan ajaa rinnalleni sanoinkin, että voisitkos ajaa vähän taaempana. Hän sitten siitä lähtikin vähän ajan päästä omille teilleen.
Vähän ennen lähtöä

Loppureissusta oli vähän surullisempaa, kun joku oli kaatunut ryhmässä yllättäen eteen tulleen routavaurion takia. Takaa oli ajettu päälle, mutta luunmurtumilla ilmeisesti selvittiin. Kaikki pyöräilijät pysäytettiin siihen odottamaan, että hoitotoimet saadaan tehtyä ja ambulanssit liikkeelle. Piti siinä odotellessa tsekata Petrin puhelimesta, ettei omalta pojalta edellä ajaneelta ollut tullut mitään viestiä, ei onneksi ollut.

Maalissa.

Treenit ovat sujuneet pääsääntöisesti ihan hyvin ja kun FTP-testissäkin tuli eilen uusi ennätys, ensi sunnuntain Ironman-kilpailu Haugesundissa ei jännitä ihan kamalan paljoa.

sunnuntai 2. kesäkuuta 2019

Kesän eka kisa: Tuusulanjärvi triathlon 2.6., perusmatka

Jo toisena vuonna peräkkäin kauden ensimmäinen tri-startti oli Tuusulanjärvellä. Pete oli mukana "vain" huoltojoukoissa, koska juoksi viime viikonloppuna Rukalla 55 km ja on luvannut ensi viikonloppuna vetää minut maaliin Pirkan pyöräilyn pitemmällä matkalla.

Vesi Tuusulanjärvessä oli mukavan raikasta, suunnilleen saman lämpöistä kuin Tallinnan Ironmanilla viime kesänä, 14,7 astetta. Kävin vajaat puoli tuntia ennen starttia uimassa, jotta välttyisin alkushokilta kisassa. Tallinnan Ironmanilla viime vuonna tämä oli selvästi voittava strategia, ja Tuusulassa sitä suosittelivat jo kisajärjestäjätkin.

Nyt riitti "lämmittely"


Lähtö oli rannalta, koska vesi oli niin kylmää. Jättäydyin ehkä hieman liian taakse, ja uinti ekalle poijulle oli aika ruuhkainen. Siinä alkoi melkein jo vähän ahdistaa. Onneksi lopun matkaa sain uida ns. omaa uintia. Suunnistaminen oli helppoa, koska reitti oli selkeä ja poijut isot. Ensimmäisen kierroksen jälkeen piti pyrähtää rannassa kymmenisen metriä ennen uutta kierrosta. Siinä juostessa kuulin, että olin oman sarjani (N50) kärkinainen. Toisella kierroksella ei tapahtunut oikeastaan mitään mainitsemisen arvoista: uin vaan niin pitkään kunnes kädet osuivat pohjaan. Uintiaika 29.20, viitisenkymmentä sekuntia hitaampi kuin viime vuonna.

Juoksuaskelia, kun kuvaaja (Pete) käski.


Vaihtoalueella alkoi vähän huipata, mutta ei auttanut jäädä ihmettelemään, pyöräkenkiä jalkaan ja vaatetta niskaan. Kuivasin vähän jalkoja ja sain sukat jalkaan. Takkia en sitten saanutkaan riittävän nopeasti päälle märkien käsivarsien takia ja kun sprintissä jo kisannut seurakaveri Niinakin aidan takana huusi, että pärjään ilmankin, tyydyin pukemaan päälle vain tuuliliivin. Ja ihan hyvin se riittikin, ei tullut kylmä.

Uuden kypärän eka kisa.

Pyöräily oli kaksi 20 kilsan kierrosta, ja reitti oli hieman viime vuotista pitempi parin kääntöpaikan siirtämisen takia. Noin vartin pyörittelyn jälkeen sain pidettyä yllä tavoitetehoja. Reittiä ei oltu suljettu liikenteeltä, jota oli onneksi melko vähän. Yhden ohittavan auton kuljettajalle hermostuin, kun hän lähti ohittamaan minua, vaikka vastaankin tuli auto. Tiellä ei ole kunnon piennarta, joten samalla kaistalla ei vaan mahdu turvallisesti ohi.

Pyörällä kului aikaa 1.26:17. Kovinkaan paljon en jaksa datoihin perehtyä, mutta pikkuvertailu  viime vuoteen kertoo, että 9 wattia enemmän sain tänä vuonna enemmän irti kintuista.

Pyöräily on ohi.

No sitten juoksuun. Kolme oman sarjan naista oli minut jo ohittanut pyöräilyssä ja luulin olevani turvallisesti viimeisenä. Vasta kotona tuloksia katsoessani huomasin, että olihan sieltä joku saman sarjan nainen tullut vielä minunkin jälkeeni maaliin.

Suunnitelma oli yrittää nakuttaa tasaisesti kuuden minuutin kilsoja, ja melkein siinä onnistuinkin, kun juoksuaika oli lopulta 1.01.24. Juoksussa olin kuusi minuuttia nopeampi kuin viime vuonna. Reitti oli toki vähän muuttunut, mutta tuo kyllä ilahduttaa! Oma juoksutunnelmakaan ei vaipunut ihan niin syvälle apatiaan ja epätoivoon kuin muistelen viime vuonna käyneen.

Juoksua.
Maaliin pääsin, kun palkintoja jo jaettiin ja lähdöstä oli kulunut aikaa 3.05.06.

Petellä (ja sen myötä myös minulla) on tällä kaudella mottona "Mitä pahempaa, sen parempaa". Tausta-ajatuksena siinä taitaa olla jotain sen suuntaista, ettei koskaan voi tietää, millaiset olosuhteet kisassa voi olla, joten vähän huonommallakin kelillä kannattaa vaan lähteä treenaamaan ja nauttia siitä kokemuksesta, vaikkei se aina juuri silloin niin herkulta tunnukaan. Tämän päivän kisa tuntui ennen lähtöä osuvan siihen "pahempaa"-kategoriaan, mutta ei se näin jälkeenpäin tarkastellen kamalan paha ollutkaan.