maanantai 31. maaliskuuta 2014

Pettymys ja urpoilua maantiellä

Sain perjantai-aamuna yläselkään ihan mahtavan jumin, kun unenpöpperössä vähän venyttelin. Auts. Illalla kuntopiiri onnistui ihan hyvin, ja lauantaina menin uimaan Heltri Cupin 400 metrin kisaa Kilon uimahalliin särkylääkkeen voimin.

Verryttelin huolella, eikä selkäkipu haitannut uimista. Niinpä lähdin luottavaisena matkaan. Etukäteen olin asettanut tavoitteeksi ajan 6:40 tietämille. Viimeisin noteeraus tältä matkalta minulla oli kahden vuoden takaa, 6:59. Valitettavasti jouduin pettymään, kun kello pysähtyi vasta 6 minuutin 52 sekunnin kuluttua lähdöstä. Minun olisi kyllä pitänyt pystyä parempaan.. Ekan kahdensadan metrin jälkeen olin vielä tavoitevauhdissa (3:17), mutta sitten kirittäjä viereltä alkoi jäädä enkä  saanut samaa vauhtia pidettyä yllä. Harmitti kyllä, ja kun Petekin jäi tavoitteestaan, oli meillä aika hiljaista illalla.

Sunnuntaina sain onneksi uutta ajateltavaa, kun olimme sopineet maantiepyörätreffit Oittaalle kymmeneksi. Lähes koko reissun roikuin sinnikkäästi edellä ajavan renkaassa, kun vetäjät painoivat kuin varsat kesälaitumella melko rapsakkaa vauhtia menemään.

Nyt seuraa pieni mutta kipeä tunnustus silläkin uhalla, ettei kukaan enää lähde kanssani ajamaan: Klaukkalassa töppäsin ihan kunnolla kun ajoin kärjessä ja kuulin huutoa takaa. Luulin, että jollain oli puhjennut rengas ja pysähdyin. Kuinka tyhmä ja ajattelematon sitä voi olla! Aivo-oikosulku! Ihan kuin en olisi miljoonaan kertaan kuullut (ja luullut sisäistäneeni), ettei porukassa pysähdellä tai edes jarrutella varoittamatta. Onneksi vauhtia oli vain vähän ja takana tulevilla taitoa paljon, ja tilanteesta selvittiin henkisillä vaurioilla. Aikamoista itseruoskintaa harrastin mielessäni loppumatkan, ihan aiheesta tietenkin. 

Selkäjumi oli päällä vielä tänäänkin, ja jouduin kesken työpäivän kipaisemaan apteekkiin hakemaan lisää särkylääkettä. Luottofyssarillani ei ollut vapaana peruutusaikoja, joten varasin illaksi ajan urheiluhierojalle Suomen Urheilufysiosta. Parin kilsan matka sinne taittui joutuisasti Jopolla. Ostimme sen vuonna 2003 mökille lehdenhakupyöräksi, mutta sittemmin se on kulkeutunut takaisin Espooseen lähinnä tyttären käyttöön. Ihan mahtava asiointipyörä!

Jopo pienillä renkailla. Heijastimetkin pudonneet.

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Huikaisevia hetkiä työmatkalla

Yhtenä mahtavan kauniina aamuna viime viikolla ajoin taas pyörällä töihin. Halusin ajella reilun tunnin lenkin maastopyörällä rantoja pitkin Helsinkiin. Meiltä on Espoon Rantaraitin alkupätkille Kehä 1:n sisäpuolelle Ruukinrantaan vajaan kilometrin matka, jonka rullailin mukavasti hienoiseen alamäkeen. Saman hienoisen alaspäin viettämisen huomaan aina mtyös juostessa, kun alkukilometrien vauhti aina näyttää melko kovalta. Kotiinpäin on tietysti aina vähän ylämäkeä.

Otaniemen rantaa etenin Tapiolaan päin Karhusaarentielle saakka, ja koska matka eteni joutuisasti, käväisin vielä kiertämässä Karhusaaren. Kiekkaan parisenkymmentä minuuttia, ja ilman sitä lenkkini olisikin jäänyt melkoisen vajaaksi. Karhusaaresta ajelin Lehtisaareen ja sieltä edelleen Kaskisaaren ja Lauttasaaren rantoja pitkin keskustaan. Suurin osa reitistä oli kevyen liikenteen väylää mahdollisimman kaukana autoista.

Lauttasaaressa.
Edelleen Lauttasaaressa. Samat Salmisaaren piiput näkyvät myös Seurasaaren ympäri uidessa. 
Baanan alkupäätä Ruoholahdessa.

Kiasman kulma pilkistää etuoikealla.
Tunti ja kahdeksan minuuttia meni, kun rauhallisesti poljin. Ilman Karhusaaren kierrosta ja vähän isommalla efortilla ajaisin matkan ehkä kolmessa vartissa. Tämän reitin otan tästedes mukaan työmatkojen vakiohjelmaan, oli se vaan niin hieno alku päivälle.

Edellisenä iltana olin vaihtanut pyörään nappularenkaat, Peten avustuksella tosin. Pääasialliseksi tehtäväkseni operaatiossa jäi renkaiden pumppaus ja paikalleen laitto. Saatuani eturenkaan paikalleen ihmettelin, että miksi se pyörii koko ajan vain huonommin ja huonommin. Epäilin syylliseksi jarruvaijerin kiinnistystä, mutta sitten alkoi kuulua ritisevää ääntä ja näin miten sisärengas pullistuu ulos vanteen ja renkaan välistä. Ihan en ehtinyt avata venttiiliä ennen kuin sisärengas pamahtaen räjähti kappaleiksi. Niin sitä ihminen oppii.

Vielä on muuten pari päivää aikaa osallistua 50 euron Velo & Oxygen -lahjakortin arvontaan täällä.

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Lauantai

Eilen muutin ihka ensimmäisen kerran treenisuunnitelmiani Omegawave-lukemien vuoksi. Jostain syystä leposyke oli aamulla kymmenisen lyöntiä korkeammalla kuin tavallisesti. Tunsin tietysti itsekin, ettei olo ollut ihan paras mahdollinen, ja että kannattaisi varmaankin tehdä jotain kevyempää. Ehkä kehossa oli jotain viruksenpoikasta.

Niinpä suunnitellun Wattbike-testin sijaan pyöräilin Pirkkolaan katsomaan kun seurakaverit lähtivät juoksemaan viimeistä kuukausittaista kuuden kilometrin raastoa. Huhtikuussa sama lenkki juostaan sitten vähän isommalla porukalla osana HelTri-cuppia ja silloin ajattelin itsekin olla viivalla. Argh jo etukäteen. Pirkkolan hiekkakolmonen on melko mäkinen, ja tuossa kisassa se ehditään juosta pariinkin kertaan.

Ei ole enää tarvetta nastoille, vaihtohommia tiedossa.
Maastopyörässä on tähän saakka ollut alkuperäinen, melko huonolta tuntuva satula. Missään kohdassa ei ole oikein ollut hyvä istua. Ajattelin kokeilla maantiepyörään pari vuotta sitten hankkimaani Selle Italia Divaa nyt maastopyörässä. Pete teki tarvittavat vaihtohommelit, ja jo parinsadan metrin ajelun jälkeen ero entiseen oli selvä; kuin sohvalla ajelisi. Ei tarvinnut jatkuvasti siirrellä pyrstöä eestaas, vaan hyvä paikka istuinluille löytyi ensi-istumalta. Taidan tilata jo toisen samanlaisen satulan maantiepyörään, siinä kun on nyt vain satulatolppa.

Illansuussa ajelimme Liikuntamyllyyn Helsinki Triathlonin järjestämään märkäpukukokeiluun. Saunojen yhteydessä on 17 metrin allas, ja sen ympärillä oli 4-5 maahantuojaa joiden pukuja sai sovitella. Tyydyin kokeilemaan vain Sailfishin G-range -pukua, josta olen kuullut paljon hyvää. Painon ja pituuden mukaan minulle sopiva koko olisi Small Medium, ja se menikin päälle yllättävän helposti. Jo tässä vaiheessa epäilykseni heräsivät, sillä olen tottunut hienoisesti hikoilemaan jo pukua pukiessa. Neopreeni oli ohuempaa ja ehkä joustavampaankin kuin omassa TYRrin puvussani. Uiminen puvussa tuntui tosi helpolta, mutta liu'ussa tunsin miten hihaan meni vettä. Minusta se ei ole hyvä juttu, vaikka maahantuojan edustajan mukaan siitä ei haittaa olisikaan. Pienempää kokoa ei ollut kokeiltavaksi, en tiedä olisiko se sitten ollut kuitenkin parempi.

Kaverin kanssa testaamassa.
Paikalla oli todella paljon porukkaa, ja aika moni oli kuullun perusteella ostamassa ensimmäistä pukuaan. Välillä altaassa oli niin monta innokasta kokeilijaa, ettei pieniltä törmäyksiltäkään vältytty.  Enemmän pukuja kokeilleet löysivät niistä todella paljon eroja, mm. kelluttavuudessa ja leikkauksissa. Pete tilasi itselleen juuri tuon G-rangen, hänelle siitä löytyi juuri sopiva koko. Hieno tilaisuus, toivottavasti toistuu!

Tänään edessä on sitten tuo eilen skippaamani Wattbike-testi, kun aamulla olo ja leposyke ovat olleet taas normaalit. Meinaan ensimmäistä kertaa mennä Pirkkolaan ajelemaan ja sen jälkeen vielä tekemään pienen palauttavan uinnin.

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Muutos suunnitelmiin

Vielä joulukuussa suunnittelin osallistuvani Helsinki City Runille 10.5. Tykkään City Runin reitistä ja tapahtumasta ihan valtavasti, mutta se saa  tänä vuonna jäädä, sillä Spring Adventure sattuu samalle päivälle. Viimevuotiseen tapaan kisaamme Arjan kanssa taas kuntosarjassa. Kevään aikana ehdimme toivottavasti vähän taas treenata suunnistusta, melontaa ja ehkä myös jotain köysitemppuja, sillä niitä kaikkia on kisassa varmasti luvassa. Viime vuoden köysitehtävä jätti mieleen ikuisen muistijäljen, sen verran tömäkästi putosimme radalta molemmat -  minä yhden kerran enemmän kuin tehtävän lopulta hienosti selvittänyt Arja (linkki Arjan kisaraporttiin MamAdventuren sivuilla).

Tämä viikko on minulla lepoviikko parin vähän rankemman viikon jälkeen. Tiistaina kävin juoksemassa, keskiviikkona pyörällä töissä ja eilen Pirkkolassa seuran uintitreeneissä. Juoksu kulki, pyöräily tuntui mukavan kevyeltä ja uinnin nopeustreeneissäkin meno oli rentoa. Yksi uintiharjoitus  eiliseltä jäi mieleen, kun en sitä oikein osannut: päädystä pieni liuku mahallaan kädet edessä, siitä sitten 360 asteen nopea pyörähdys  horisontaalisesti ympäri. Ei siis mikään kuperkeikka vaan suorana vedessä jommankumman kyljen ja selän kautta takaisin vatsalleen. Kuulostaa helpolta, mutta ei ollut kun käsiä tai jalkoja ei saanut käyttää apuna ja kierähtää piti nimenomaan nopeasti. Sen jälkeen vielä kuusi nopeaa vaparin käsivetoa ja loppu altaanväli kevyttä uintia.

Torstaina sain postista ilmoituksen, että minulle on saapunut kirjattu kirje Espanjasta ja että se olisi nyt noudettavissa postista. En millään meinannut keksiä, että mitä ihmettä olen sieltä voinut tilata. Ajaessani uintitreeneistä Tapiolaan postiin mieleen muistuivat netistä reilu viikko sitten tilatut pienet tarrat, joissa on Suomen lippu ja oma nimi. Nehän ne olivatkin! Vähän ihmettelen, että miksi tarrat piti kirjattuna lähettää, olisivat ihan loistavasti mahtuneet postilaatikkoon. Vielä ei ole kuvia, kun en ole ehtinyt niitä liimailla paikalleen pyöriin ja kypärään ja mitä muita paikkoja nyt keksinkään.

Reilun tunnin päästä perjantai-ilta huipentuu joka perjantaiseen tapaan seuran kuntopiiriin. Se on kyllä ihan mahtava siirtymäriitti kiireisestä työviikosta viikonloppuun. Aika tärkeää menoa pitää olla, että tämä perjantai-illan kohokohta jää väliin. Huomenna pääsemme testaaamaan erilaisia märkäpukuja Liikuntamyllyn uima-altaalla Helsinki Triathlonin järjestämässä tilaisuudessa. Petellähän uuden märkäpuvun osto on joka tapauksessa edessä kun vanhasta ovat olkasaumat jo kuluneet puhki, minä taidan pärjätä vanhalla puvullani vielä ainakin ensi kesän. Kokeiltavana on Sailfishin, Huubin ja Makon märkäpukuja sekä Head Swimmingin uinti- ja triathlonvarusteita. En ennen olekaan päässyt testaamaan erilaisia pukuja altaassa, saa nähdä millaisia eroja niissä huomaan. Kiva ilta siis tiedossa!

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

1000. postaus, eka arvonta!

Tämä on Kaukomaran 1000. postaus, ja sen kunniaksi halusin kirjata tähän postaukseen joitakin kohokohtia viisi ja puoli vuotta kestäneen bloggaajaurani ajalta.  Samalla oli ihan kiva itsekin ynnäillä, että minä vuonna mitäkin oikein tapahtui ja miten tähän on tultu.

Innostuin juoksemisesta elokuussa 2008, kun yhden ystävättären synttäreillä juttelin hänen juoksua harrastava siskonsa kanssa. Hän oli sitä mieltä, että tietääkseen tykkääkö juoksemisesta pitää juosta 500 kilsaa. Olin käynyt lenkillä ja jumpissa epäsäännöllisesti, ja päätin kokeilla juoksua ainakin sen 500 kilometrin verran. Blogin kirjoittamisen aloitin siksi, että saisin ajatukseni ja treenit kirjattua jonnekin muistiin.

Alussa kirjoittelinkin lähinnä lenkeistä, niiden pituuksista ja vauhdeista. Välillä tuntui vaikealta kirjoittaa vain omista tekemisistä, kun vapaa-aikanani olin tiiviisti mukana myös molempien lasten harrastuksissa joukkueenjohtajana, huoltajana tai muuten vain kuskaajana ja kannustajana. Usein piti oikein miettiä, että mikä on minun omaani elämääni ja mikä lasten. Vähitellen se raja onneksi löytyi.

Sain houkuteltua myös Amerikassa asuvan siskoni ja mieheni mukaan kirjoittamaan, ja blogin alkuvuosilta löytyykin muutamia Ninan ja Petrin kirjoituksia. Pikku hiljaan heidän kirjoittamisintonsa laantui, ja Kaukomarasta tuli minun oma blogini. Blogin nimi liittyy meidän kolmen silloiseen haaveeseen juosta yhdessä maraton jossain oikein kaukana.

Juoksussa 500 kilometrin rajapyykki tuli ja meni, ja jatkoin juoksemista. Olin ilmoittautunut maratonkouluun,ja siellä ummistin aktiivisesti korvani aina, kun puhuttiin siitä miten hyödyllistä juoksijan olisi harrastaa muitakin lajeja mm. välttääkseen rasitusvammoja. Halusin vain juosta. Suuri haaveeni maratonista ei toteutunut vielä 2009, sillä pari viikkoa ennen Helsinki City Marathonia selässä pullistui välilevy ja tuli pakollinen usean kuukauden mittainen juoksutauko.

Nyt olikin yhtäkkiä pakko löytää korvaavia lajeja. Uinti ei sattunut selkään, joten osallistuin syksyllä 2009 vapaauinnin tekniikkakurssille tähtäimessä triathlon. Laji oli kiinnostanut minua jo jonkin aikaa. Olin kokeillut sitä jo pari kertaa mökillämme kavereiden kanssa järjestämissämme leikkimielisissä kisoissa. Ensi kosketuksen lajiin taisin saada 90-luvun alussa Sysmässä, kun osuimme sattumalta paikalle johonkin kylätriathlontapahtumaan. Vieläkin muistan miten hienolta näyttivät järvestä melkein suoraan pyöriensä päälle nousevat triathlonistit.

Koska halusin oppia lisää lajista ja tavata muita siitä innostuneita ihmisiä, liityin Helsinki Triathloniin keväällä 2010. Ensimmäiseen kuntopiiriin osallistumista varten taisin kerätä rohkeutta parikin viikkoa, ja onneksi lopulta uskalsin. Samantien pääsin mukaan myös seuran uintitreeneihin, kevätleirille ja harjoituskisoihin. Ostettuani märkäpuvun ja maantiepyörän samana kesänä pääsin osallistumaan ihka ensimmäiseen, mieleeni pysyvän muistijäljen jättäneeseen kisaan: Kisko-triathlonin perusmatkalle. Oli niin kuuma ja minä niin puhki!

Ensi kesä on viides triahtlonkesäni. Suunnitelmissa on osallistua mm. kahteen puolimatkan kisaan Joroisilla ja Tahkolla. Jo reilun parin vuoden ajan treeniohjelmani on tehnyt seurakaveri Jupis. Se on mukavaa, sillä minulle jää vain se paras osuus eli itse treenaaminen. Tähän saakka kuntohuipun ajoittaminen kesän tärkeimpään kisaan on onnistunut tosi hyvin, ja olen päässyt ylittämään ja yllättämään itseni moneen otteeseen.

Blogissani olen näiden vuosien aikana kirjoittanut monesta triathloniin ja treenaamiseen liittyvästä asiasta. Viime aikoina olen postannut pari-kolme kertaa viikossa. Blogiin on tullut vajaat pari tuhatta kommenttia, joiden lisäksi olen saanut joitakin ilahduttavia yhteydenottoja yksityisestikin. Blogin myötä olen myös tutustunut todella mukaviin uusiin ystäviin. Kiitos teille kaikille!


Nyt tuhannennen postauksen yhteydessä on varmaankin hyvä hetki järjestää blogin ihka ensimmäinen arvonta. Siihen voit osallistua kirjoittamalla kommenttiboksiin maaliskuun loppuun mennessä jotain itsestäsi; mitä harrastat, mistä haaveilet, miten löysit blogiini tai jotain muuta kivaa. Vastaajien kesken arvon huhtikuun alussa yhden 50 euron lahjakortin Velo & Oxygeniin. Voittaja voi käyttää sen myös verkkokaupassa, jos ei pääse paikan päälle. Lahjakortin ostin ihan omilla rahoilla. Sellainen kytkös minulla Velo & Oxygeniin kuitenkin on, että poikani aloittaa siellä osa-aikatyöt kirjoitusten päätyttyä maaliskuun lopulla.

Vastaa ja voita, olisi kiva kuulla sinusta!

torstai 13. maaliskuuta 2014

Mittausprotokollamuutoksia

Tapasin GoExpo-messuilla Omegawaven osastolla Omegawaven kehitysjohtaja Mikko J. Salmisen. Kyselin siinä paria juttua, ja hän antoi heti käyntikorttinsa ja kehotti laittamaan kysymyksiä tulemaan meilitse, kun ei heti osannut vastata näkemättä mittaustuloksiani. Niinpä kirjoitin kaikki mieltäni askarruttavat kysymykset meiliin, ja hän vastasikin ilahduttavan nopeasti heti maanantaina. Tämä postaus perustuu pääosin Mikon vastauksiin. Meilinsä lopussa hän kehotti laittamaan uudelleen meiliä, jos vielä on kysyttävää. Hieno juttu!

Olen tehnyt mittauksen aamuisin noin 10 minuutin kuluttua heräämisestä. Toisilla sydän käy heti herätessä normaalisti, toisilla herääminen kestää pitempään. Koska heräämisessä on isoja vaihteluita, kannattaisi kokeilla mittaamista eri aikoihin heräämisen jälkeen. Tein sellaisen muutoksen, että teenkin mittauksen vasta postin hakemisen ja suihkun jälkeen, kun olen varmasti kunnolla hereillä. Kahta mittausta eri aikoihin heräämisen jälkeen en vielä ole kokeillut, kun en ole muistanut tai ehtinyt.



Heti treenin jälkeen ei myöskään kannata tehdä mittausta, kun kroppa on vielä vähän sekaisin. Joskus olen tehnyt mittauksen 10 minuuttia treenin päättymisen jälkeen. Joskus olenkin saanut ihan kamalan huonoja tuloksia, ykkösen luokkaa. Treenin jälkeen pitäisi odottaa 30-60 minuuttia ennen mittausta.

Olen mitatessa tähän saakka katsellut sykekäyrää, kun on niin kiva nähdä miten se pumppu siellä ahkerasti jyskyttää. Tämä ei ole ollut hyvä juttu, sillä sekin kuulemma varmasti vaikuttaa tulokseen. Nyt on pitänyt laittaa iPadiin äänet päälle ja katsella kattoon pari minuuttia kestävän mittauksen ajan ja odotella piippausta mittauksen päätteeksi.

Aamuisin minulla on cardiac readiness -lukema ollut jatkuvasti 9 tai 10, vaikka en varmasti ole joka aamu ollut täysin palautunut edellisistä treeneistä. Tämä johtuu siitä, että kardiovaskulaarinen järjestelmä (sydän ja verenkierto) palautuvat nopeasti ja kertovat minun olevan hyvässä kunnossa. Väsymys johtuu pääasiassa siitä, että lihakset eivät vielä pystyneet palautumaan. Lihasväsymyksen onneksi tuntee, kardiovaskulaarista väsymystä ei. Triathlonisti voi saada kasvatettua harjoitustehoa  vaihtelemalla lajeja ja treenaamalla fiksusti, vaikkapa uimalla silloin kun jalat ovat väsyneet edellisestä treenistä.

Kaikki alle ysin lukemat on mitattu heti treenin jälkeen.
Toinen kysymykseni koski aerobic readiness -käyrää. Se näyttää minulla usein treenin jälkeen parempaa lukemaa kuin ennen treeniä, mikä tuntuu erikoiselta. Luulisin, että ennen treeniä on valmiimpi treenaamaan kuin treenin jälkeen. Tämäkin asia selvisi mielenkiintoisella tavalla: suorituksen jälkeiset mittaukset ei kerro mitään, ja ne pitäisikin filtteröidä pois tuloksista. Tällainen ominaisuus on tulossa Omegawaveen jatkossa. Kovan treenin jälkeisen päivän lepomittauksessa  aerobisen käyrän pitäisi olla pudonnut ja jos harjoitus on ollut kehittävä, seuraavaksi päiväksi sen pitäisi nousta alkutasoa ylemmäksi ja silloin voi taas tehdä kovemman treenin. Käyrän seuraaminen varmasti helpottuu nykyisestä, kun treenien jälkeiset mittaukset suodatetaan pois.

Näyttääpä huonolta trendiltä... Treenien jälkeen mitatut huippulukemat pitäisi suodattaa pois.
Ylikuormitusta voi arvioida kahdella tekijällä: Jos recovery pattern jää jatkuvasti vihreän ala- tai yläpuolelle, niin silloin kysymyksessä on sympaattinen tai parasympaattinen rasitustila. Toinen vaihtoehto on aerobisen ja anaerobisen indeksin seuraaminen. Jos aerobinen putoaa ja anaerobinen nousee, niin kyseessä on todennäköisesti ylirasitus.

Epäilen tuon yhden vihreän alueen yläpuolelle menneen mittauksen
johtuneen liian aikaisesta aamumittauksesta.

Lopuksi Mikko vielä kirjoitti, että jos aina palautuu seuraavaksi päiväksi 9-10 tasolle, voi alkaa lisätä treenin määrää tai intensiteettiä. Luulenpa, että lisää treeniä on luvassa joka tapauksessa kevään edetessä ja pyöräilykelien taas koittaessa. Nyt viime viikot on kyllä ollut tosi hyvä olo, kun en ole enää tehnyt mitään muita treenejä kuin ohjelmassa olleet! Uusi mottoni onkin, että mieluummin hieman liian vähän treeniä kuin vähän liian paljon.

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Kalustotasoitusta

Ensimmäistä kertaa tänä vuonna pääsimme Peten kanssa pyörillä maantielle. Aurinkokin paistoi ainakin ajoittain. Pete oli reipas ja lähti pyörällä liikkeelle kotipihalta. Minä valitsin helpomman tien ja ajoin treffipaikalle Oittaalle autolla maantiepyörä kyydissä. Maantiepyörän renkaat eivät kestä sepeliä, eikä kevyen liikenteen väyliä ole täällä päin vielä harjattu. Pyörä oli onneksi viime syksyn jäljiltä niin hyvässä kunnossa, ettei tarvinnut muuta kuin pumpata renkaat ja hypätä satulaan.

Oittaalta ajoimme Velskolaan, Takkulaan, Lepsämään ja sieltä vielä jonkun matkaa Selkiin päin ja samaa reittiä takaisin. Myötätuulessa pyörä tuntui liikkuvan kuin lentäen, eivätkä Velskolan mäet ehkä tuntuneet ihan niin pahalta kuin viime vuonna. Taisin saada aika paljon kalustotasoitusta, kun minulla oli alla kapeat ja sileät renkaat ja Petellä puolestaan leveämmät röpelöiset kumit ja niiden alla vielä pistosuojausnauhaakin. Renkaiden rullauksessa oli todella iso ero, ja minulla meno siksi paljon kevyempää.


Eväänä minulla oli PowerBarin Green Apple -geeliä, ja se oli kylmänäkin ihan just niin pahaa kuin muistinkin. Onneksi mukana oli muutama PowerBar Vanillakin ja yksi GU Espresso Love. Harmi, että Tahko Triathlonissa juoksuosuuden kofeiinipitoinen geeli on just tuo Green Apple. Täytyy sinne varmaan ottaa pari omaakin geeliä mukaan.


Siinä se ihana maantiekonkeli lepäilee! Kamalan väriset nuo pullot, mutta sopivat onneksi takin väriin.

Eilen kävimme GoExpossa, ja samalla kurkkasimme myös Kuva & kamera -messujen antia. Satuimme parahiksi paikalle Vesa Koivusen Urheilukuvaus-luennon alkuun ja jäimme sitä kuuntelemaan. Niinpä en ihmetellyt, että Pete osasi heti ottaa minusta kuvan, jossa päästä näyttää kasvavan pylväs. Kas näin:


Ostin Vesan Urheilukuvaus-kirjan, ja olen sitä vähän jo selaillutkin. Se olikin ainoa ostokseni messuilta. Toivottavasti saan valokuvauskipinän taas syttymään, kun kuvaaminen on jäänyt liian vähiin viime aikoina.

Reilun viidenkymmenen kilsan lenkin päätteeksi pakkasimme molemmat pyörät autoon (mahtuivat kun irrotimme eturenkaat) ja kävimme lounaalla (keittolounas+salaatti 9,50) Oittaan kahvilassa. Kahvilassa on nykyään lähes aina mukavasti porukkaa, ilmeisesti vieressä olevan Angry Birds -puiston ansiosta. Mukava lenkki, lähtisin vaikka heti uudestaan jos jaksaisin!

torstai 6. maaliskuuta 2014

Wattbikeja Pirkkolassa

Pirkkolassa on kolme ihkauutta Wattbikea, joita pääsee ajamaan kuntosalimaksulla (7 eur) kuntosalin aukioloaikoina. Pyörät eivät kuitenkaan ole kuntosalissa vaan erillisessä huoneessa uimahallin kahvilan takana. Ajanvaraussysteemiä ei ole, ajamaan pääsee kun tilaa on. Pyörissä on spd-polkimet. Treeniolosuhteet ovat kohdillaan, kun telkkari ja tuuletinkin löytyy. Telkkarista heijastuu kuvassa pyörien takana oleva pieni ikkuna altaaseen.

Nyt on tehokas treenaaminen helppoa, halpaa ja hauskaa! Tuollahan voi käydä vaikka ajamassa kynnystestin yhdessä kavereiden kanssa, ei tarvitse yksin huhkia ja hikoilla. Treenin jälkeen voi vielä (KORJAUS: erillistä maksua vastaan samaan hintaan!) käydä palauttelemassa pienellä uinnilla.

Pirkkolan Wattbiket.
En ole vielä kokeillut pyöriä, kävin vaan viime lauantaina uinnin yhteydessä kurkkaamassa missä ne ovat. Ehkä tässä vielä pari treeniä ehtii ajella sisällä ennenkuin kevätkelit ja maantiekausi ihan toden teolla alkavat.

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Hyvä drilli

Jokaisen uintitreenin alussa tehdään tekniikkaharjoituksia eli drillejä. Niiden tekemisen tavoitteena on parantaa uintitekniikkaa ja usein vaikutus tuntuukin heti seuraavalla altaanvälillä kun uidaan normivaparia. Drillejä on monenlaisia esim. käsivedon, uintiasennon tai potkujen parantamiseksi ja ne kuuluvat myös kilpauimareiden treeniohjelmaan puhumattakaan innokkaista kuntoilijatriathlonisteista.

Yksi näistä drilleistä on yhdenkäden uinti. Siinä toinen käsi on joko edessä tai vartalon vieressä, ja uidaan vain toisella kädellä. Jalat potkivat normaalisti, ja voisihan sitä pullarillakin kokeilla. Aikaisemmin olen yleensä pitänyt toista kättä edessä ja hengittänyt työskentelevän käden puolelta. Tähän tuli muutos, kun joitakin viikkoja sitten treeneissä piti pitää lepäävää kättä vartalon vieressä ja hengittää sen puolelta. Kierto lepäävään käden puolelle hengittämistä varten tuntui alkuun vaikealta, ja siihen piti ihan keskittyä. Sittemmin joidenkin treenikertojen jälkeen se on jo alkanut sujua vähän paremmin.

Drilli jäi mieleeni hankaluuden vuoksi ja ehkä etenkin myös siksi, että valmentaja sanoi seuran treeneissä kaikkien kierron parantuneen silminnähden heti tuon drillin jälkeen. Jos se kerran toimii niin hyvin kaikilla, niin sitten se varmaan kannattaa ottaa mukaan omaan treeniohjelmaan. Usein uin sitä joitakin kertoja 25 m molemmilla käsillä vuorotellen ja väliin aina 25 metriä vaparia. Vasen on tässäkin minulla se heikompi puoli.

Meidän piti tänään päästä avaamaan maantiekausi, Pete cyclolla ja minä maantiepyörällä. Erilaisia vaihtoehtoja tappajasepelinkin välttämiseksi oli jo valmiiksi mietittynä (autolla ja ilman), kun aamupäivällä alkoi räntäsade. Tein lopulta vajaan parin tunnin pk-treenin niin, että ajoin ensin trainerilla kotona noin 45 minuuttia, ja sitten autolla Mäkelänrinteeseen uidakseni reilun tunnin Peten kanssa.

Samalle radalle eksyi tänään aina välillä joitakin selvästi hitaampia tyyppejä. Todistin jopa yhtä törmäystä, kun hidas uimari lähti ohittamaan vieläkin hitaampaa samaan aikaan kun vastaan tuli kolmas tyyppi selkäuinnin potkuilla. Meistä kumpikaan ei ollut törmäyksessä osallisena, mutta kaikki muut samalla radalla uineent olivat samassa kasassa. Ilmeisesti kirosanoiltakaan ei vältytty.

lauantai 1. maaliskuuta 2014

Lihasjumeja

Luulen satuttaneeni takareiteäni vähän, kun kisasin Peten kanssa 100 m pyrähdyksissä Esportilla tammikuussa. Siitä lähtien välillä istuessa ja etenkin juostessa on oikean takareiden ja pakaran välimaastossa istuinkyhmyn tienoilla ollut kipeä kohta. Välillä on sattunut istuessa ja useimmiten aina juostessa, etenkin jos ohjelmassa on ollut kovempaa vauhtia.

Ehdin tietenkin jo googlata kaikenlaista, ja itsediagnoosi alkoi kääntyä hamstring-vamman puoleen. Kyselin jo hamstring-leikkauksesta toipuvalta Teroltakin kuntoutusohjeita. Mieli musteni hetkeksi, kun ajattelin että tiedossa voisi olla pitempää taukoa juoksusta. Onneksi perjantai-aamulle oli jo pari kuukautta sitten varattu aika osteopaatille. Lähdin sinne innokkaana kertomaan huoleni ja kuulemaan hänen käsityksensä vamman laadusta.

Tunnin aikana selvisi, että jumissa tai kireänä oli taas moni paikka: niska tietenkin sekä lonkankoukistajat ja lantionpohjan lihakset oikealla puolella. Lantionpohjan lihasten jumi on voinut heijastua myös hamstring-alueelle ja aiheuttaa kipua. Jotenkin osteopaatti löytää juuri sen oikean paikan, mistä painamalla lihakset saa rentoutumaan. Aina se sattuu, ja eilen varsinkin juuri lantionpohjan lihasten painelu tuntui erityisen kivuliaalta, mutta aukenihan se jumi vihdoin. Ihan mahtavaa, jos vaiva korjaantui nyt tällä! Ainakin vajaan kilsan kävely työpaikalle tuntui tosi kevyeltä, pehmeältä ja rennolta. Parin päivän päästä voin käydä kokeilemassa juoksemista.

Sain myös opastuksen lantionpohjan lihasten omatoimiseen rentouttamiseen: istu käsien päällä kämmenet ylöspäin istuinkyhmyjen alla ja heiluta yläkroppaa rauhallisesti eteen ja taakse, sivulta toiselle ja lopuksi pyöritä vielä ympäri. Kokeilin tätä uudelleen aamulla Hesaria lukiessa, ja yritän jatkossa ottaa tavaksi.

Voi olla, että maastopyöräni satula on osasyyllinen vaivan syntymiseen. Se on alusta asti tuntunut melko huonolta, en oikein löydä siinä hyvää kohtaa istua. En ole kuitenkaan vielä raaskinut ostaa siihen uutta satulaa, nyt kyllä täytyy.