tiistai 15. elokuuta 2017

Ihana kamala Ironman Hamburg 2017

Sunnuntaina kisattiin Hampurissa Ironmanilla ihka ensimmäistä kertaa. Kaikki järjestelyt sujuivat hienosti saksalaisella täsmällisyydellä. Expo, uinti ja vaihtoalue olivat ihan kaupungin sydämessä ja majoituskapasiteettiakin kävelymatkan päässä on riittämiin. Palveluita (ravintoloita, kauppoja jne) oli myös ihan niin paljon, kuin miljoonakaupungissa voi odottaa, ja kisan logistiikkapuoli oli helppo hoitaa.

Kisainfo lauantaina pidettiin sateessa maalialueella. Me menimme tietenkin paikalle, kun kisainfo on pakollinen, mutta kun kuulimme, että sen voi katsoa myös nauhoitettuna netistä, lähdimme sisätiloihin.

Kisassa oli noin 2500 osallistujaa, joista 95% saksalaisia ja 13 % naisia. Varsinkin naisten vähyys ihmetytti, mutta ehkä tilanne on samankaltainen muissakin Ironmaneissa. Meitä suomalaisia oli kisaan ilmoittautunut vajaat 30, ja meillä oli oma Facebook-ryhmäkin. Perjantaina kävimme yhteisellä päivällisellä reilun kymmenen hengen porukalla.

Uintia pääsimme testaamaan lauantaina puolenpäivän maissa. Se olikin ainoa mahdollisuus uida Alster-järvissä ennen kilpailua. Uintipaikka oli niin lähellä, että kävelimme sinne hotellilta märkkärit päällä. Vesi ei ollut ihan niin likaista, kun olin pelännyt. Toki tummaa kuten vaikkapa Kuusijärvessä.

Matkalla uintitreeneihin.

Uintiramppi, taustalla Hampurin keskustaa.

Pelastusvene varmisti turvallisuuden.


Kisapäivän aamuna söimme hotellilla pienen aamupalan ja olimme vaihtoalueella heti viiden jälkeen sen avauduttua. Pumppasin renkaat ja tsekkasin, että vaihtopusseissa on kaikki tarvittava. Pienellä lämmittelyuinnillakin ehdimme käydä. 

Aamulla oli kiva myös nähdä sillalta, kuinka joutsenia vietiin veneellä kauemmaksi uinnin rantautumispaikasta.  Edellisiltana mieleen oli jäänyt etenkin yhden aggressivisen joutsenen uhittelu.  

Uinnissa oli rolling start. Kaikki arvioivat itse oman uintiaikansa ja menivät sen mukaiseen paikkaan jonossa. Me Peten kanssa sijoittauduimme 1.05 - 1.15 -porukoihin. Kisaajia päästettiin uimaan sujuvasti neljän-viiden henkilön leveydeltä. Uinti lähti ongelmitta käyntiin, mutta aina aika ajoin eteen tuli ihmismuuri, jota oli vähän vaikea ohitella. Jotkut olivat varmaankin arvioineet oman uintiaikansa hieman liian optimistisesti. Ekan kerran kisassa sain myös iskun päähän, ei onneksi kovaa kuitenkaan.  Reitti oli tosi selkeä, välillä piti nousta ramppia ylös laiturille ja laskeutua taas toista ramppia pitkin takaisin järveen. 

Kauanko siihen meni? No 1.10 ja osia. Kuva: Finisherpix
Vaihtoalue oli pitkä. Uinnin jälkeen piti juosta parisataa metriä vaihtotelttaan, ja sieltä oli vielä useita satoja metrejä omalle pyörälle.

Pyöräosuuden alussa harmitti, etten ollut vaihdossa laittanut päälle tuulitakkia. Ilma ei ollut vielä kovin lämmin ja tuuli viilensi oloa entisestään. Huoltoja oli noin 20 kilometrin välein. Huoltopaikoilla vaihdoin aina vauhdissa vesipullon uuteen ja otin puolikkaan banaanin. Pyörällä suunnitelma oli syödä ja juoda noin 20 minuutin välein, vuorotellen geeliä tai banaania vähän riippuen siitä, mihin aikaan satuin huoltopaikalle. Suolaa otin 1-2 kapselia tunnissa. Kerran pysähdyin käydäkseni vessassa. 

Kuva: Finisherpix

Pyöräilyosuus ajettiin kahtena 91 kilometrin kierroksena, ja se oli siis hieman ylipitkä (182 km). Ekat 100 kilometriä takaa tuli pyöriä jatkuvalla syötöllä kovaa ohi. Sen jälkeen tilanne muuttui, ja sain itse ohitella muita kisaajia. Tavoitteeni oli ajaa wattien mukaan, enkä edes seurannut nopeutta. Alusta asti oli sellainen olo, että töitä sai tehdä tavoitteessa pysyäkseen. Toisella kierroksella sain kuitenkin pidettyä tehot samana edelleen, ja se oli vähän helpompaakin, kun alamäissäkin sai polkea ihan kunnolla. Ensimmäisellä kierroksella en uskaltanut alamäissä lähteä ohittelemaan ja toisella kierroksella ei enää tarvinnut.

Aika paljon näytti sattuneen rengasrikkoja. Reitillä oli paljon kiskojen ylityksiä ja kaivonkansia, joissa näytti renkaita paukkuneen. Myös pulloja, geeliroskia ja varakumeja oli reitillä varsinkin toisella kierroksella aina silloin tällöin. Kerran ajoin Cliffbar-patukan yli, kun en ehtinyt väistää, mutta selvisin tilanteesta säikähdyksellä. 

Kuva: Finisherpix

Reitillä oli nousua järjestäjän mukaan 1000 m, mutta jotenkin se tuntui raskaammalta. Ehkä voimakas sivutuulikin vaikutti asiaan. Mäet olivat melko pitkiä ja loivia, ja varsinkin alaspäinhän sellaisia on ihan mahtava ajella.

Pyöräilyn jälkeen oli vuorossa maraton. Olin etukäteen yrittänyt haarukoida "IM-vauhtiani", ja päättänyt, että se voisi olla kuuden ja puolen minuutin kilsavauhti. Ensimmäiset sadat metrit jalat lähtivät viemään paljon kovempaa, ja himmasin vähän vauhtia. Kolmella ensimmäisellä kierroksella kävelin vain huoltopaikoilla, joita oli vajaan kahden kilsan välein. Viimeisellä kierroksella jouduin kävelemään jo parissa muussakin paikassa, ja IM-vauhtini osoittautui lopulta paljon hitaammaksi kuin kaavailemani 6.30. 

Maalisuoralla. Kuva: Finisherpix

Yleisöä oli juoksureitin varrella tosi mukavasti, ja se toi lisää virtaa. Juoksuaskelien ylläpitäminen vaati sekin keskittymistä ja jäljellä olevaa matkaa piti useaan kertaan pilkkoa mielessä lopulta melko pieniinkin pätkiin ( esim. juoksua ainakin seuraavaan huoltoon). Petri ohitti minut, kun olin toisella kierroksella, taisi silloin olla jo menossa maaliin. Olimme etukäteen sopineet, että nähdessä vaan tsempataan eikä aleta valitella, vaikka mieli ehkä tekisi.

Kahdella viimeisellä kierroksella sain hyvin lisäbuustia cokiksesta, kun aloin ottaa sitä kaksin käsin. Välillä join myös suolavettä ja söin pieniä pretzeleitä. Niitä pureskellessa kävelty matka pikkuhiljaa piteni, kun sain itseni vakuutettua siitä, että suu täynnä juokseminen voisi olla vaarallista. Kaikkea sitä väsyneeseen päähän pälkähtää matkan varrella...

Lopulta koitti minullekin se ihan hetki, kun ei tarvinnut lähteä enää uudelle kierrokselle, vaan sain juosta suoraan punaiselle matolle ja maaliin. Äitinikin oli kuulemma nähnyt minut maalisuoralla suoraan netistä. Se hetki oli niin hieno, ja ehdottomasti kaiken tämän treenailun arvoista. Oli mahtavaa päästä terveenä lähtöviivalle ja sieltä 226 km myöhemmin maaliin ilman mitään kommelluksia tai ylimääräisiä kipuja. Hiertymiä tai lihaskipuja ei tässä yhteydessä lasketa.

Maalissa sain mitalin kaulaan ja avaruuslakanan ympärilleni. Saattajan kanssa kävelimme noin korttelin pituisen matkan elpymisalueelle. Siellä Pete olikin minua jo odottamassa. Nämä ihanat kuvat meistä otti ystävämme Jarmo:




Ironman-kisaaminen tuntui rankemmalta kuin muistinkaan. Helpolta tuntui oikeastaan vain uintiosuudella, muuten piti keskittyä. Ehkä sen ei pidä helpolta tuntuakaan. Heti kisan jälkeen sairastuin pieneen flunssaan. Onneksi tänään tiistaina oli jo etukäteen sovittu vapaapäivä, niin ehdin levätä ennen töihin paluuta toivottavasti jo huomenna.

Kiitos kaikista saamistani tsemppiviesteistä ja vinkeistä, niistä oli hyötyä vaikeina hetkinä!

Vähän pientä piiperrystä, mutta tästä näkyy kyllä, että Pete juoksi alle 4 h maran!


Kaikki tulokset täältä.
 Juuri nyt kohdallani näkyy virheellisesti DNF, Saksan päässä taitaa olla joku bugi. Toivottavasti se korjataan pian.

perjantai 11. elokuuta 2017

Kaksi yötä kisaan

Terveiset sateisesta ja kylmästä Hampurista! Kisaan on kaksi yötä, ja aikataulussa ollaan myös valmistautumisen osalta.

Tänään piti ajaa noin tunnin kevyt lenkki, mutta se typistyi lopulta puolen tunnin pyörimiseen Hampurin keskustassa. Satoi, emmekä oikein löytäneet hyvää
väylää ulos kaupungista. Kun alkoi tulla kylmä, ajoimme takaisin hotellille.



Kuvassa ollaan just lähdössä hotellilta, mutta Pete vielä säätää taustalla.

En saanut lyhyellä 5 kilsan ja 30 minuutin (!!) pyörähdyksellä watteja näkyviin Garmin Edge 500:een, mutta eiköhän se huomenna uudella yrityksellä onnistu.

Huomenna olisi myös mahdollisuus käydä kokeilemassa uintireittiä, mutta jos sataa ja on kovin kylmä, voi olla, että jätän sen väliin. En ole ihan varma, kuivuisivatko märkkärit tässä pienessä mutta muuten kivassa hotellihuoneessa kisa-aamuksi.

Kisainfon katselin äsken videolta, kun emme halunneet jäädä katselemaan sitä livenä taivasalla. Ironman-kisoissa on kuulemma aina hyvä olla joku 'local touch' ja täällä Hampurissa ae on kisan johtajan mukaan sade. Jos ei kahteen päivään ole satanut, kolmantena varmasti sataa. Jos tänään ja huomenna sataa, kisapäivänä on sitten varmasti poutaa...

Kisalehdykkää lukiessani yllätyin siitä, että naisia on osallistujista vain 13 % ja muita kuin saksalaisia vaivaiset 5 %.



Onneksi otin edes yhdet pitkät housut mukaan, muuten olisi voinut tänään tulla kylmä, kun on vain 16 astetta. Muuten on ollut mukavaa, olemme syöneet hyvissä ravintoloissa ja aina myös jälkiruuan. Tänään on vielä suomalaisten yhteinen dinneri, jota ennen minun pitäisi juoda loppuun päivän toinen Vitargo-pullollinen. Huomenna ei onneksi tarvitse enää tankata.

Maalisuoralla kävimme UTOR (uinnin tukiopetusryhmä) -kaveriporukalla jo eilen, komeaa on! Sitä kohti sitten sunnuntaina 226 kilsaa!



keskiviikko 9. elokuuta 2017

Heinäkuun sportit

Heinäkuun treenit sujuivat suunnitellusti. Tunteja kertyi lähes 45. Viime vuoden heinäkuussa matkat Jönköpingiin taisivat verottaa treenipäiviä, kun silloin sain treenattua vajaat kymmenen tuntia vähemmän.


Tunnit sisältävät myös kaksi kisaa, sprintin Kiskossa ja puolimatkan Sääksissä. Molemmat menivät minulta ihan kivasti. Vantaan perusmatkalla krampannut pohje on nyt kunnossa, kun olen taas käynyt hierottavana. Viime viikkojen aikana olen itse asiassa käynyt hieronnassa aika usein, viimeksi toissapäivänä maanantaina. Ei sitten jää suoritus Hampurissa ainakaan siitä kiinni. Lenkillä eilen jalat tuntuivatkin ihan juostavilta.

Eniten aikaa on taas tutusti mennyt pyöräilyyn, reilut 20 tuntia. Tässä eivät ole mukana kisapyöräilyt. Hopealle yltää triathlon-kisailut ja taitaa niissä tunneissa olla mukana yksi oma Oittaalla ennen Sääksin kisaa tehty supersprinttikin. Nyt on kaikki triathlon-kisamatkat kisattu lukuunottamatta täyttä matkaa, ja se onkin edessä ensi sunnuntaina Hampurissa.

Avovesiuinti on jäänyt yllättävänä vähälle. Sen sijaan olen käynyt ahkerasti Leppävaaran maauimalassa, jossa on aivan mahtavat treeniolosuhteet. Viime ja toissavuoden heinäkuussa olin uinut vain avovedessä, kun hallit ovat yleensä kesällä kiinni eikä maauimalaa vielä ollut.

torstai 3. elokuuta 2017

Auto vs. hirvi

Tiistaina heräsin siihen, että Pete sanoi pojallamme kaiken olevan nyt hyvin, mutta että hän on ollut yöllä hirvikolarissa. Hän oli palaamassa Norjan-lomalta kolmen ystävänsä kanssa, kun noin 100 kilometriä Oulun eteläpuolella heidän autonsa törmäsi hirveen.

Hirvi tuli vasemmalta ja auton oikea etukulma törmäsi sen takapäähän. Hirvi lensi auton yli ojaan, ja auto pysyi tiellä. Nuoret soittivat itse hätäkeskukseen 23.39 ja apua oli paikalla kymmenessä minuutissa. Kukaan ei loukkaantunut vakavasti, mutta kaikki neljä vietiin tarkastettavaksi Oulun keskussairaalaan. Lopulta he viettivät siellä myös yön.

Poikani oli yrittänyt soittaa ambulanssista minulle vähän puolenyön jälkeen, mutta en vastannut, koska olin jo unessa ja puhelinkin äänettömällä. Ehkä hyvä niin, olisin tunnekuohussa saattanut lähteä autolla Ouluun silloin keskellä yötä. Aamulla tilanne tuntui olevan jo hyvin hallinnassa, ja lähinnä selvittelimme vain vakuutusasioita.

Nuoret tekivät reissunsa viimeisen etapin lopulta junalla, sillä auto on lunastuskunnossa ja jäi Ouluun. Menimme Peten kanssa nuoria vastaan Rautatieasemalle, ja itku oli minulla herkässä. Olin niin onnellinen nähdessäni rakkaan, tutun hahmon kävelevän meitä kohti, etten pystynyt hallitsemaan tunteitani. Halasin siinä saman tien oman lapsen lisäksi kaikki autossa olleet, tutut ja tuntemattomammatkin.

Koko tiistain ja melkeinpä nämä pari seuraavakin päivää tapahtunut palasi mieleen tämän tästä. Kovin pitkälle en oikein voi ajatella, että mitä kaikkea muuta olisikaan voinut tapahtua. Kovin monen ihmisen elämä olisi voinut muuttua peruuttamattomasti maanantaiyönä. Nyt oli tuuria matkassa.

Kolarista oli pieni juttu Kalevassa