lauantai 1. elokuuta 2015

Ihana arki

Arkinen aherrus alkoi viime maanantaina, kun kesäloma päättyi. Töissä oli ihan kiva viikko, suht rauhallista. Kyllä se tahti varmasti tästä vielä kiihtyy.


Treenit sujuivat suunnitellusti, ja ohjelmassa olikin pari vähän uudempaa juttua. Tiistaina kävimme Peten kanssa ajamassa Solvallan mäet edestakaisin. Koska treenin pituudeksi ole merkitty puolitoista tuntia, sain ajaa jyrkimmät Haltian mäet kahteen kertaan - jee! Käännöspaikalla mietin, etten varmaan ehdi ihan Haltiaan saakka mutta ehdinpä sitten kuitenkin! Jostain autosta mulle oikein taputettiin siinä jyrkimmässä mäessä.


Paluumatkalla jotenkin söhläsin vaihteiden kanssa ja ketju putosi eturattaalta. Noh, tulipa sitäkin korjaustoimenpidettä sitten treenailtua. Loppumatkan ajelin kädet ketjurasvassa, onneksi on mustat ajohousut joihin niitä pyyhkiä.


Keskiviikkona juoksin työmatkat. Aamulla tosin jatkoin bussilla 40 minuutin jälkeen, mutta kotiinpäin juoksin vähän pitempää reittiä 1 h 15 min. Vasen pohje vähän kipeytyi, ja torstaina venyttelin ja rullailun sitäkin huolellisesti.


Torstain lepo ja sen myötä lisääntynyt vapaa- aika tulikin hyvään saumaan, sillä ehdin hakemaan poikamme Santahaminasta lomalle. Ilahdutin häntä vielä leipomalla banaanileipää ja tekemällä mustikkarahkaa. Oli ihanaa saada hänet kotiin ja perhe koolle taas parin viikon tauon jälkeen! Yhä harvemmin näitä hetkiä tuntuu tulevan, kun olemme kaikki samaan aikaan kotona.


Eilen perjantaina pyyhin pölyt maantiepyörästä ja ajoin sillä työmatkat. Oli kiva ajaa läpi kesäisen Helsingin ja Espoon. Paljon oli erilaista nähtävää: turisteja, puistojumppaa, kahvittelua ja suppailua. Kotimatkalla tuli vähän vettäkin, joten vaihdoin kenkien lisäksi myös vaatteet ennen lyhyttä 20 min lenkkiä. Tosi kiva yhdistelmätreeni, jossa musat korvilla juoksukin kulki odotuksia kovempaa vauhtia kipeästä pohkeesta huolimatta.


Tänään aamupäivällä kävimme uimassa Seurasaaren ympäri. Aurinko paistoi, ja uimarannalta lähtiessä oli jonkin verran teräviä pieniä aaltoja. Ennätysaikaan (1:03) rantauduimme, vaikka matkalla pysähdyimme juttelemaankin vastaan uineiden kanssa. He uivat myötäpäivään, me aina vastapäivään. Nyt mulla on jo aika hyvät suunnistuskiintopisteetkin juuri vastapäivään uidessa (Lauttasaaren vesitorni, Salmisaaren piiput, sähkötolppa, iso kivi ja Seurasaaren silta).

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Urpojen kanssa liikenteessä

Meidän perheeseen tuli taas tänä kesänä yksi uusi ajokortti, kun tytär pääsi läpi inssistä kesäkuussa. Yhteisillä autoreissuilla olen muistutellut häntä pyöräilijöistä ja muutenkin pitänyt esillä pyöräilijäiden näkökulmaa. Kaikkien parhaiten minulle on kuitenkin jäänyt mieleen se pelko, mitä liian lähellä takana ajavat hänessä herättävät. Vähän niinkuin peesausta autolla, kun ei pidetä riittävää välimatkaa edellä ajavaan. Uuden kuljettajan silmin liikenne näyttää ihan erilaiselta, hän kun ei ole vielä ehtinyt tottua siihen, että jotkut kuljettajat katsovat olevansa sääntöjen ulottumattomissa.

Luottavainen pyöräilijä.

Aika inhottava vaaratilanne syntyi perjantain pitkällä pyörälenkilläni, kun olin kääntymässä Vanhalta Turuntieltä Kahvimaahan (aika kiva nimi paikalla!).  Valmistautuessani kääntymään ajoin tien oikeassa laidassa, katsoin taakseni ja näin auton useiden kymmenien metrien päässä. Näytin suuntamerkin kädelläni vasemmalle ja ryhmityin keskiviivan tuntumaan sen oikealle puolelle. Vähän menivät pasmat siinä sekaisin ja sykekin nousi, kun kuulin pian takanani olleen punaisen vanhan farkkumallisen Passatin kiihdyttävän ja ohittavan minut vasemmalta, risteyksen ja sulkuviivan kohdalla. Mitä ihmettä?

Vasta hieman myöhemmin tajusin, että rekisterinumero olisi ollut hyvä saada talteen, jotta olisin voinut tehdä ilmoituksen poliisille ja auton kuljettaja olisi ehkä saanut yhteydenoton viranomaisilta. En sitä siinä hämmennyksen tilassa kuitenkaan heti tajunnut.

Todella vilkasliikenteisillä teillä kun vastaan ja takaa tulee jatkuvasti autoja, pysähdyn yleensä tien oikeaan laitaan ja jäänyt odottamaan sopivaa rakoa mennä tien yli vasemmalle puolelle. Nyt ei kuitenkaan ollut kyse sellaisesta tilanteesta, kun muita autoja ei ollut näkyvissä ja liikenne oli muutenkin todella vähäistä.

Aikamoisten urpojen käsiin sitä joutuu liikenteessä oman turvallisuutensa uskomaan! Ainakin toistaiseksi olen aina lähtenyt siitä, että autoilijat näkevät minut ja huomaavat myös näyttämäni suuntamerkit ja noudattavat liikennesääntöjä. Sen olen jo ymmärtänyt, että joillekin autoilijoille jarrupolkimen painaminen pyöräilijän vuoksi tuntuu olevan sula mahdottomuus; ohi pitää päästä vaikka väkisin tilanteesta riippumatta. Aikaisemmin en kuitenkaan ole noin törkeää ohitusta nähnyt, vaan kokemani vaaratilanteet ovat syntyneet pikemminkin siitä, että autoilijat eivät välitä vaihtaa kaistaa tai ajosuuntaa ohittaessaan lainkaan.

Kuusijärven lähistöllä sattui muuten päättyneellä viikolla onnettomuus, jossa pyöräilijä oli kääntymässä vasemmalle. Kuten Hill Street Blues -poliisisarjassa aikanaan muistutettiin: "Let's be careful out there!"

torstai 23. heinäkuuta 2015

Kuukausi Köpikseen

Tänään on tasan kuukausi aikaa Kööpenhaminan Ironmaniin. Athlete Guidekin tuli jo sähköpostiin. Lennot ja hotelli on varattu, pyörälaukut vuokrattu ja Köpikseen myös lähtevien kavereiden kanssa sovittu viimeisestä Big Day - treenistä (2.8.). 

Vielä en ole kamalasti ehtinyt itse kisaa jännittää. Toivon saavani itseni sitä ennen sellaiseen levolliseen zen- tilaan, että kaikki tarvittava on tehty ja tarpeeksi treenattu, jotta maaliin päästään. Hermoilu ei auta siinä yhtään.

Pientä jännitystä on kyllä ilmassa koskien pyörien kuljetusta. Lennämme SASsilla Köpikseen vasta myöhään pe-iltana, eikä lennoille ole mahdollista varata paikkaa pyörälaukuille. Mahtuvat kuulemma mukaan ilmankin. Toivotaan niin! Paluulennolla ei haittaa vaikkei pyörä samassa koneessa olisikaan, menomatkalla on vähän eri meininki.

Meillä ei todennäköisesti ole lähdössä kannustusjoukkoja mukaan omasta takaa. Poika on edelleen armeijassa ja tytär aloittaa juuri abivuoden. Siskoni mietti jossain vaiheessa tulevansa Amerikasta katsomaan kisaa, mutta matka ei nyt onnistunutkaan. Ei siellä kyllä kamalasti olisi aikaa yhdessäololle ollutkaan, kun lauantai menee ilmoittautumisissa ja tavaroiden kiikuttamisessa paikasta toiseen. 

Viime vuonna satoi vähän vettäkin Köpiksen kisan juoksuosuudella.

Se oli kyllä kiva huomata, että uinnin lähtöä on muutettu niin, että miesten ja naisten ikäryhmät lähtevät samaan aikaan rullaavasti aina pari kilpailijaa kerrallaan. Ehkä voidaan Peten kanssa kävellä starttimaton yli käsi kädessä!

Käytiin tällä viikolla Ikeassa ostamassa meille molemmille aamutohvelit, jotta varpaat eivät palelisi ennen uinnin lähtöä. Jo viime vuonna kiinnitin lähtöpaikalla huomiota roskakasaan, jonka kisailijat jättivät jälkeensä:



Toivottavasti tänä vuonna uinnin lähdössä on ihan roskiskin. 

Palautuminen Joroisten puolikkaalta on lähtenyt hyvin käyntiin. Tiistaina kävimme uimassa ja tänään juoksin lyhyen lenkin. Huomenna on suunnitelmissa ajaa viiden tunnin pyörälenkki yksin teemalla "mental strength". Eiköhän sitä tarvittava määrä löydy niin, että pää kestää!



sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Finntriathlon Joroinen 18.7.2015

Olipa huikea triathlonjuhla taas Joroisissa! Tänä vuonna saavuimme kisapaikalle vähän aikaisemmin, ja ehdimme seurata perjantai-illan pikatriathlonin toista vaihtoa ja maaliintuloa. Päällimmäisenä jäi mieleen kaksi asiaa: se miten huipuilla ei vauhti hiljene hetkeksikään vaikka pyöräily vaihtuu juoksuun ja etenkin Tainan ihan mahtava endorfiiniryöppy loistavasti menneen kisan jälkeen. 

Oma puolimatkan kisa oli edessä lauantaina. Aamulla jännitti sen verran, ettei aamiainen oikein maistunut. Vähän puuroa ja yhden hilloleivän sain alas. Aamiaisen jälkeen ajoimme Varkaudesta Joroisiin, kävimme viemässä juoksuvaihdon pussukan urheilutalolle ja lähdimme kilpailijakuljetuksella uintipaikalle Valvatuksen rantaan. 

Rannassa olikin ihan hyvin aikaa viedä vaihtopussukassa kypärä ja pyöräilykengät paikalleen, pumpata renkaat, laittaa juomat paikalleen, istua varjossa ja jutella ystävien kanssa. En käynyt verraamassa, koska vedestä olisi pitänyt nousta melkein tunti ennen omaa lähtöaikaa 11.34. Bajamajassakin ehdin käydä pari kertaa. Ainakin nestetasapaino taisi siis olla kunnossa.

Lähtökarsinassa asettauduin vasempaan reunaan ehkä neljänteen riviin. Pian kuuluikin jo lähtötörähdys ja sain lähteä uimaan. Pari hitaampaa naista ohitin vasemmalta ja pian alkoi edessä olla myös neljä minuuttia aikaisemmin lähteneitä ikämiehiä pinkeissä lakeissaan. Loppusuoralla edessä olikin sitten jos jonkinväristä lakkia. Yhden mustalakkisen miehen jalkojen päältä uin. Sori!

Suunnistaminen oli helppoa, poijut isot ja järvi melkein tyyni. Mikäs siinä oli uidessa. Matkavauhtia uin siihen saakka, että kädet ylsivät pohjaan. Minulla ei ollut korvatulppia ja vasempaan korvaan jäi vähän vettä. Hieman se häiritsi juoksussa, mutta lähti pois vasta illalla hotellihuoneessa.

Oma vaihtopussukka löytyi nopeasti. Laitoin kypärän ja lasit päähän, kisanumeron vyötärölle, sukat ja kengät jalkaan ja juoksin pyörälle. Siinä pyörän kanssa juostessani kuulin kuinka seurakaveri Miia huusi ettei hänen pyöräänsä löydy. Ihan ohikiitävän hetken mietin, pitäisikö jäädä auttamaan, mutta onneksi siinä lähellä oli jo toimitsija rientämässä paikalle. Onneksi pyörä löytyi, ja pian Miia ajoikin jo pyörällä ohi.

Pyörällä oli heti alussa sellainen fiilis, että nyt kulkee. Syke nousi helposti tavoitelukemiin. Vauhtia en katsonut, ajelin vain sykkeen mukaan. Olin ajatellut ottaa aina vartin välein energiaa tai vettä ja niin toimin. Geeliroskat laitoin kisa-asun lahkeisiin. Nepäs olivatkin pyöräilyhousuja kireämmät ja siinä tunkemisessa oli oma hommansa, jossa geeliä tuli käsille ja reisille. Puolikkaan patukankin sain syötyä matkan aikana. Sen pureskelu oli kivaa vaihtelua, vaikka nielemisessä menikin oma aikansa.

Reitti oli tosi kiva ja pyöräilykeli mitä parhain. Kääntöpaikan jälkeen takaa tuli Arja ohi ja huusi siinä ohittaessaan, että "iske kiinni". Päätin lähteä Arjan perään, peesisääntöjä noudattaen tietenkin. Heti Arjan perässä ajoi joku mies, ja jättäydyin hänestä noin 10 metrin päähän. Jossain vaiheessa se mies putosi, mutta kyllä siihen väliin aina aika ajoin yritti joku änkeä. 

Noin viisi kilsaa ennen pyöräilyosuuden loppua tuntui siltä, että voisi olla hyvä loppukirin paikka. Kiihdy tin Arjan ohi ja huusin, että nyt otetaan loppukiri. Pääsimme siinä vielä yhden peesijunankin ohi ennen vaihtoa. Arja ohitti minut vielä toisen kerran, ja meni menojaan vaihtoon. Pyöräilyssä tuli mieleen useammankin kerran, miten mahtavaa on pyöräillä niin hienona päivänä ja vielä ystävän kanssa. Mahtava fiilis!

Juoksuvaihdossa vaihdoin kengät, laitoin lippiksen päähän ja pienen paljettihamosen shortsien päälle. Juoksu lähti ihan kivasti liikkeelle, mutta loppua kohti vauhti valitettavasti hiipui. Jokaisella huoltopisteellä join vettä tai urheilujuomaa ja kastelin päätä ja kroppaa. Huoltopisteillä kävelemäni matka saattoi pidentyä matkan edetessä... 


Kuvan otti Päivi Rantala. Kiitos Päivi! Valitan kuvien pientä kokoa, johtuu iPadista.

Hamonen herätti kiinnostusta ja kirvoitti kommentteja. Heti urheilutalon kulmalla joku kysyi, onko minulla polttarit. Vastasin, että olen ollut naimisissa jo 22 vuotta. Varsinkin minut ohittaneet miehet kommentoivat asuani; joku sanoi, että asusta pitäisi antaa lisäpisteitä, joku toinen että hameesta voisi saada aikahyvityksen. Paljettihame: jatkoon (eli myös Köpiksen juoksuosuudelle)!


Juoksussa eka kierros oli taas pahin ( ja nopein). Köpiksessa ajattelin kokeilla Peteltä kuulemaani päänsisäistä keskustelua:

- Tuntuuko pahalta?
- Tuntuu!
- Tuntuuko pahemmalta kuin edellisen kierroksen alussa?
- Ei.
- No sit vaan anna mennä!

Vähän mietin, että pitäisikö tuohon juoksuaikaan (2:09) nyt olla pettynyt, mutta päätin etten ole. Kovempaa en päässyt ja homma pysyi koko ajan kontrollissa. Uusi Joroisten enkkani on nyt 5:43:44, viime vuotinen aika parani parikymmentä minuuttia. Parannusta kahden vuoden takaiseen tuli kuutisen minuuttia, mutta silloin pyörä- ja juoksureitit olivat muistaakseni erilaiset.

Joroisissa toimuvat järjestelyt taas ihan loistavasti. Kilpailun jälkeen kamppeita kerätessä en aina ehtinyt edes numeroani sanoa kun pussia jo työnnettiin käteen. Erityisen innokas ja tehokas oli noin 10-vuotias poika, joka toimitti pyöräilykasseja kilpailijoille. Hän juoksi vastaan, katsoi numeron ja haki oikean pussin juosten ennenkuin ehdin edes oikean numerovälin kohdalle. Kiitos!

Kiitos myös kannustuksesta matkan varrella, se tuntui tosi hyvältä ja antoi lisää virtaa!

Köpiksen Ironmaniin on nyt viisi viikkoa, ja hyvin menneen kisan jälkeen minulla on sen suhteen ihan luottavainen mieli.

keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Valmistautumista Joroisiin

Maanantaina kävimme kotoa pyörillä Helsingissä. Ajoimme Kauppatorille ja sieltä jatkoimme matkaa vesibussilla Lonnaan lounaalle. Paikka oli hieno ja ruoka todella herkullista, kannattaa käydä kokeilemassa! Maastopyörässäni on sellaiset klossit, että jalka pääsee liikkumaan melko paljonkin, ja oikea polvi taisi olla vähän huonossa asennossa, sillä se kipeytyi vajaan parin tunnin pyöräilyistä.

Eilisessä puolentoista tunnin pyörä-juoksu -kombossa Oittaalla polveen ei sattunut, mutta treenin jälkeen se tuntui taas kipeältä. Noh, onneksi on luvassa vähän kevyempi viikko ennen Joroista, eiköhän se ehdi tässä parantua ihan hyvin.

Tulimme taas pariksi päiväksi mökille kahdestaan. Kyllä tuntuu kummalta, kun täällä on niin hiljaista ilman lapsia, ihan tulee jo ikävä niitä entisiä pikkuihmisiä. Poikamme on edelleen intissä ja pääsee lomalle huomenna kolmen viikon Hamina-putken jälkeen. Tytär on Göteborgissa pelaamassa jalkapalloa. Eilen koettiin sellainenkin ihmeellisyys, että seurasimme live stream -lähetyksessä, kuinka joukkueensa HooGee voitti chileläisen vastustajansa 4-0. Tekniikka tosiaan on ihmeellistä!

Tänään aamulla kävimme uimassa parin kilsan lenkin. Järvi oli peilityyni ja aurinko paistoi, aika harvinaiset olosuhteet tänä kesänä. Pyysin Peteä ottamaan videolle tämän hienon killeri-uintidrillin ennen kuin lähdimme uimaan matkaa:


Muistan, kuinka uintivalkku Krista teetti killeriä Heltrin lauantai-uinneissa Malmilla ekaa kertaa joitakin vuosia sitten. En päässyt yhtään eteenpäin, kun väkisinkin aloin potkia jaloilla. Silloin päätin, että tämän vielä opettelen ja nyt se sujuu jo kivasti ilman märkäpukuakin. Vartolonhallinnasta siinä taitaa etupäässä olla kysymys, ja siksi sen opettelu tuntuikin niin kiehtovalta haasteelta.

Syömisistä aion pitää erityisen hyvää huolta ennen kisaa, ja jonkin verran juon myös maltolla terästettyä vettä tänään ja huomenna. Huomenna palaamme Espooseen pakkailemaan, ja perjantai-aamuna lähdemme ajamaan Joroisiin.

Joroisissa olisi taas kiva alittaa kuusi tuntia. Kaksi vuotta sitten se onnistui (5:49), viime vuonna meni kolme minuuttia yli. Saa nähdä, miten käy tänä vuonna! Jos pyörään menee kolme tuntia ja risat, juoksuun kaksi ja risat, niin uintiin saisi mennä reilut puoli tuntia. Siihen vielä vaihdot päälle niin aika nappiin pitää osua jos kuusi tuntia alittuu. Siitä kuitenkin lähdetään että nappiin menee ja tulee vielä bonuksena huima superkompensaatio ennen Köpiksen Ironman-kisaa!

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Kuvia Seikkailutriathlonista

Eilen jo postauksessani ehdinkin kehua sitä, miten kiva on kun kisakuvat ovat vapaassa käytössä, kunhan mainitaan, että kuvaaja oli Sami Blom.

Tässä Samin kuvat minusta ja Petestä eilisessä kisassa aikajärjestyksessä:







Paljon kiitoksia Samille kuvista!

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Seikkailutriathlon-sprintti 12.7.2015

Taisi olla ensimmäinen kerta tänään kun osallistuin ihan kunnon sprintti-kisaan. Tätä ennen olen tuolla matkalla kisannut vain Helsinki Triathlonin harjoituskilpailuissa, Rykäsyissä. Seikkailutriathlon oli tämän kesän ensimmäinen ja ehkä myös viimeinen sprintti.

Perjantaina ja eilen lauantaina oli hieman väsymystä kropassa. Siksi lyhensin eilistä uintitreeniä melkolailla ja uin vain noin 1300 metriä suunnitellun kolmen kilsan sijaan. Lähdin uimaan Oittaan Rykäsyn lähdössä saadakseni taas yhden lähtökokemuksen. Aikamoista aallokkoa oli järvessä, ja olihan siinä muutenkin tunnelmaa ja kontaktia kun yli 90 triathleettia lähtee uimaan samaan aikaan. Lähtö oli rannalta, joten oli siinä sekin jännyys. Kun muut nousivat järvestä ja jatkoivat pyöräosuudelle, minä uin vielä yhden pienen kierroksen järvessä loppuverrana.

Tänään Porvoossa oli lähtöviivalla suunnilleen samanverran porukkaa, 86. Olimme perillä noin tunti ennen lähtöä, ja hyvin ehdimme laittaa vaihtopaikat kuntoon. Oli vähän sadetta ilmassa, siksi muovipussit. Pyörä oli eilen pesty ja vahattu, ja olin saanut itse laitettua kisarenkaatkin vanteille.

Taas päästiin Peten kanssa vierekkäin! Kisalakki oli Joroisten punainen, seln väristä ei ennestään ollutkaan.
Erillistä kisainfoa ei ollut, vaan Magnus Lönnqvist puheli lähes jatkuvasti kaikki tärkeät asiat mikrofonin avulla kaikkien kuultavaksi. Ei mitään turhaa, mutta kaikki tarpeellinen. Sekin oli kiva, että välillä kuultiin kisa-aika eli mitä kello on. Eipä tarvinnut sitäkään itse hermoilla.

Kisassa oli numerolaput ja chipit, joten ajanotostakaan ei tarvinnut huolehtia itse. Laitoin toki sykemittarin ranteeseen, mutta katselin siitä lähinnä sitä, että syke pysyisi tarpeeksi korkealla pyöräilyssä ja etenkin juoksussa,

Meressä uitiin, ja lähtö oli vedestä. Ennen lähtöä Jarmo vinkkasi, mistä kannattaisi lähteä liikkeelle ja lähdettiin oikeasta reunasta koko porukka. Ihan kivasti lähti uinti liikkeelle, jossain vaiheessa tuli ihan sellainen lentofiilis, kun oli niin hyvä imu vedessä. Ei sitä kauaa kestänyt, ja kun vettä tuli nieltyä aika paljon, jossain vaiheessa piti vähän hengähtääkin. Uinti oli yhtenä kierroksena, ja pienen pätkän uin hyvässä peesissäkin joka sitten hävisi ekalla isommalla poijulla. Loppumatkan sain uida ihan rauhassa omaa uintia. Tuloksista näin myöhemmin, että olin ollut oman sarjani (N40) nopein, kaikkien naisten vitonen uintiosuudella.

Pyörällä sitten tulikin 3-4 kovaa naista ohi aika pian vaihdon jälkeen. Yhden ohittajan päätin pitää näköetäisyydellä koko pyöräilyn ajan, kun hän ei näyttänyt menevän ihan kamalan paljon kovempaa. Jossain vaiheessa hän karkasi 100-200 metrin päähän, mutta paluumatkalla ohitin hänet ja pidin takanani. Pyöräreitti oli kivan kumpuileva edestakainen pätkä. Reittiä ei ollut suljettu muulta liikenteeltä, mutta ei siellä sitä paljon ollutkaan.

Toisessa vaihdossa se ohittamani pyöräilijä pääsi taas ohi. Minulla ei ole lenkkareissa pikanauhoja ja lippistäkin piti vähän aikaa haeskella. Päätin taas pitää hänet näkyvissä, ja välimatkamme pienenikin koko ajan. Ohitin hänet joskus ekan kääntöpaikan jälkeen. Juoksu tuntui ihan kohtuullisen hyvältä, välillä jopa ihan vauhdikkaalta. Suurin osa reitistä oli hiekkatietä, pikkupätkä asfalttia. Maaliin ja puolimatkaan tullessa piti nousta aika jyrkkä mäki, muuten oli melko tasaista.

Tuttuja moikkailin pitkin matkaa, ja yläfemmojakin heiteltiin. Maaliin tullessa tsemppasin vielä kerran siinä mäessä, koska arvasin, että takanani melkein koko ajan juossut nainen yrittäisi siinä ohi. Vaan eipä päässyt! Maaliin tultuani odotin häntä joitakin sekunteja ja kiitin kiriavusta pyörällä ja juoksussa. Oli helppo saada kisavire päälle, kun oli joku jota yrittää tavoittaa tai pitää takanaan.

Siinä maalialueella palloillessani kuulin, että olin ikäsarjani kolmas. Ei meitä tosin ollutkaan kuin kahdeksan, mutta aina kannattaa iloita sijoituksesta ja pokaalista, kun siihen on mahdollisuus! Suihkuun tuli äkkiä kiire, kun piti ehtiä palkintojenjakoon.

M40-sarjankin palkituissa oli tuttuja: treenikaverimme Jarmo oli toinen ja Mikko kolmas. Pete jätettiin tällä kertaa neljänneksi, mikä oli ihan hyvä kun hän pystyi siten hoitamaan kuvauspuolen palkintojenjaossa.

Kuvaaja (Pete) pyysi vähän fiilistä, ja minä toimitin!
Mitalikolmikko minä, Jarmo ja Mikko. 
Tässä vielä tarkemmin osuusajat ja -sijoitukset. Juoksun aika ei ole oikein, on varmaan vaan jommankumman kierroksen aika eikä koko osuuden. Tuttu laskeva tendenssi sijoituksissa taas, mutta ei haittaa - sain pokaalin takanreunukselle!




Kaikki tulokset löytyvät täältä.

Kisa oli tosi hyvin järjestetty, ja kisapaikkana Seikkailulaakso oli oikein kiva. Osallistumismaksuun kuului jopa kevyt salaattilounas kisan jälkeen. Kisassa oli myös kuvaaja, jonka kuvia voi käyttää veloituksetta, kunhan mainitsee kuvaajan nimen. Sekin on minusta tosi kiva lisä kisakokemukseen, kun meillä harvemmin nykyään on omia kannustajia tai mahdollisia kuvaajia matkassa. Tähän mennessä julkaistuista kuvista en vielä tuttuja löytänyt, mutta kuvagalleria onkin vielä työn alla.

Heti kassienpurun jälkeen ehdimme vielä viedä tyttäremme lentokentälle. Hän lähti joukkueensa mukana pelaamaan Gothia Cuppiin Göteborgiin. Olen tosi iloinen siitä, että hän aloitti jo kerran lopettamansa jalkapalloharrastuksen uudelleen ja pääsi nyt taas ulkomaille pelaamaan. Onneksi ehdimme kentälle saattamaan, sillä vastaan emme pääse. Paluulento on nimittäin 21.30 ensi lauantaina, ja silloin olemme todennäköisesti vielä matkalla Joroisista Espooseen.