keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Tehoilla treenaamista

Sekin ilo tästä omasta blogista on, että jälkeenpäin on helppo selvittää, koska harjoittelussa on tapahtunut isompia muutoksia ja milloin mikäkin juttu on tullut hankittua. Viime viikkoina on trainerillä ajaminen ollut niin kivaa, että piti ihan katsoa, koska se on hankittu: marraskuussa 2010. Vähän yllätyin, että siitä on jo yli viisi vuotta! Trainerimme on Tacx Satori, eikä siinä ole mitään mittareita tai muutakaan tingeltangelia. Perusvehje.

Tällä kaudella on sillä ollut vielä entistäkin kivempaa ajella, kun hankin syksyllä pyörääni Stages-wattimittarin. Mittari on pyörän vasemmassa kammessa, joka vaihdettiin aikaisemman tilalle. Kammesta tulee teho- ja kadenssidata suoraan Jupikselta käytettynä ostamaani Garmin Edge 500 -mittariin. Se kiinnittyy nyt kivasti aika-ajotankoon, ja yleensä tiedonsiirto onnistuu hyvin. Vain yhdessä treenissä yhteys on katkeillut jatkuvasti, enkä oikein tiedä miksi.

Tehomittauksen myötä olen huomannut aika ison muutoksen pyöräharjoittelussa. Kaikki perustuu nyt FTP-testiin (tarkemmin Wattbiken sivuilla), jossa lämmittelyjen ja verran jälkeen ajetaan 20 minuuttia niin kovaa kuin pääsee. Tuloksen perusteella sitten lasketaan treeneissä käytettävät tehoalueet. Sekin on kiva, että nyt FTP-testin voi nyt ajaa kotona omalla pyörällä helposti vakioitavissa olosuhteissa. Testejä onkin tullut tehtyä vähän useammin kuin aikaisempina vuosina, ja treenitehoja on helppo muutella samantien tulosten perusteella.

Eilen oli taas se päivä, kun sain laittaa päälle traineriajeluille pyhitetyt kauhtuneimmat pyöräilyshortsini, topin ja hikipannan. Traineri on meillä saunassa, jossa onneksi saa myös ikkunan auki. Ohjelmassa oli minuutin vetoja tietyllä teholla ja kadenssilla. Parhaimmillaan ajaminen tuntui melkein peliltä, kun ensin piti löytää paras mahdollinen välitys ja sitten jaksaa ylläpitää vähintään samaa tehoa ja kadenssia kymmenen vedon ajan. Nautin joka hetkestä!


Tässä maisemassa pari kertaa viikossa.

Trainerillä kuuntelen aina musiikkia kuulokkeilla. Netflixin katsomista olen kokeillut, mutta jotenkin musiikin kuuntelu ja wattien, kadenssin ja sykkeen tuijottaminen sopii minulle paremmin. Ainakin keskittyminen on helpompaa ja musiikista saa kivasti lisää virtaa. Missään muualla en enää voi sitä niin kovalla luukuttaakaan.

Jännityksellä odotan kyllä kevättä, kun pääsen kokeilemaan, miten wattien mukaan ajaminen onnistuu maantiellä. Maltanko ajaa ylämäet tarpeeksi hiljaa? Jaksanko polkea tarpeeksi alamäissä? Miten porukkalenkkien käy - ajavatko kaikki vain omia wattimittareitaan tuijottaen vai onnistuuko yhteislenkkeily edelleen?

perjantai 5. helmikuuta 2016

Äiti ja tytär

Elämä kulkee ainakin näin taaksepäin katsoessa sykleissä, ja merkittävät tapahtumat on helppo huomata näin jälkeenpäin, harvemmin juuri niiden tapahtuessa siinä arjen keskellä. 

Viime viikkoina olen muistellut ylioppilaskevättäni 1987 paristakin syystä. Ensimmäinen on se, että tyttäreni on tämän kevään abiturientti. Pari ainetta hän kirjoitti jo syksyllä ja muutaman lisää nyt keväällä. Kuten äitinsä 29 vuotta sitten, hän aloittaa heti kirjoitusten jälkeen valmistautumisen kauppakorkeakoulun pääsykokeisiin. Pääsykoekirjat kävin ostamassa hänelle jo ennen joulua, niin kuin oma äitini minulle aikanaan. Perinteet tuntuvat jatkuvan. Muuten tyttäreni on kyllä vahvasti oman tiensä kulkija ja osannut pitää puolensa jo ihan pienestä.

Tyttärelläni oli koulussa viime viikolla teemapäivä, jolloin piti pukeutua joksikin, jota ei ole. Hän yllätti ja ilahdutti minut haluamalla pukeutua triathlonistiksi. Tästähän innostuin ja kaivoin samantien esiin kisa-asuni, Kööpenhaminan Ironman-mitalin ja muuta tarvittavaa rekvisiittaa. Tässä lopputulos:



Vaikka tyttären oma laji onkin jalkapallo eikä tämä leikki mitenkään viitannut hänen kiinnostuksensa heräämiseen triathlonin suhteen (ja selvästi merkitsi minulle paljon enemmän kuin hänelle), tulin siitä tosi hyvälle mielelle. Pukeutumisessa mentiin tietysti vähän yli; itse käytän kompressiosäärystimiä vain palautumiseen pitkien treenien jälkeen, enkä pukisi irtohihoja hihattoman kisa-asun kanssa. Tytär oli kuitenkin asuunsa tyytyväinen, mikä oli pääasia.

Toinen mielessä pyörinyt ajatus on se, että tapasin Petrin juuri ylioppilaskeväänäni, teekkareiden vappubileissä. Siis kuinka kauan siitä oikein on ja miten nuori silloin olinkaan - näin jälkeenpäin ajatellen ihan lapsi vielä! Ihmeellistä ajatella, miten nuorena tehdyt päätökset vaikuttavat elämään vielä useiden kymmenien vuosien jälkeenkin. Muistan hyvin miten odotin kotona lankapuhelimen vieressä, että soittaakohan se kiva, edellisiltana tapaamani poika minulle, kuten lupasi. Ja soittihan hän! Ekat treffit sovimme Mikonkadulle Cafe Metropolin eteen jo samaksi päiväksi, ja siitä tämä meidän yhteinen juttu sitten alkoi. Minä olin 19-vuotias ja hän 21.

lauantai 30. tammikuuta 2016

Treenivajetta

Tammikuun työkiireet huipentuivat tällä viikolla, enkä ehtinyt maanantaista keskiviikkoon treenaamaan lainkaan. Vähän harmitti, mutta onneksi yleensä balanssi työn ja muun elämän välillä on kunnossa. Pienet, etukäteen tiedossa olevat lipsahdukset eivät minua haittaa, kunhan ovat väliaikaisia. Hassulta tuntui pari päivää, kun ehdin kotiin vain nukkumaan. Pete kävi ystävällisesti hakemassa minut töistä autolla parina iltana, jotta pääsisin edes hieman aikaisemmin kotiin. Se tuntui ihanalta.

Torstaina pääsin taas palaamaan arkeen, ja ehdin ensimmäisen kerran tänä vuonna jopa käydä kotona ennen Heltrin uintitreenejä. Pääsarjassa uitiin 5x300 metriä "sprintin vauhtia". Meidän radalla ne menivät viiden minuutin pintaan, ja vaikka sainkin uitua suht koht tasaisesti, ne tuntuivat toinen toistaan pahemmilta. Yritin ajatella positiivisia ajatuksia maitohaposta, mutta olin helpottunut kun saatiin sarja loppuun.

Illalla uinnin jälkeen aivastelin ja nenä vuosi ja meni tukkoonkin vielä nukkumaan mennessä. Näin tuntuu aina käyvän etenkin Pirkkolan treenien jälkeen. Onkohan tämä jotain allergiaa? Muistan Facebookin Triathlonfoorumilta lukeneeni monella muullakin olevan samaa ongelmaa, ja avuksi siellä suositeltiin nenäklipsin käyttöä uidessa ja nenäonteloiden huuhtelua suolavedellä uinnin jälkeen. Meinaan kokeilla ainakin tuota huuhtelua. Nenäklipsillä olen joskus yrittänyt uida snorkkelia kokeillessani, mutta se ei oikein onnistunut.

Eilen perjantaina olin haaveillut nukkuvani vähän pitempään, mutta kun Pete houkutteli mukaan aamusalille, muutin suunnitelmiani. Olimme salilla jo puoli seitsemän jälkeen, ja mukavan väljää oli. Työpäivän jälkeen ajoin vielä lauantaille merkityn traineritreenin. Siinä vähän harmillisesti wattimittarin ja Garmin Edgen yhteys pätki lähes koko ajan. Mikäköhän siinäkin nyt on vikana? Tähän saakka se on toiminut moitteettomasti ja patterikin on just vaihdettu. Toivottavasti ongelma ei toistu.

Tänään ajattelimme vähän rikkoa kaavaa ja ajaa Mäkelänrinteen sijasta Lohjan Neidonkeitaaseen uimaan. Kävimme siellä usein lasten kanssa heidän ollessaan pienempiä, kun siellä on niin kivat altaat pienille. Nyt olemme kuitenkin lähdössä kahdestaan, ja ainakin silloin kauan sitten, kun 500-600 metriä mummorintaa tuntui minusta ihan kelpo uinnilta, 25 metrin altaassa oli aina hyvin tilaa. Toivottavasti tänäänkin. Uinnin jälkeen ajamme mökille viettämään viikonloppua.

Sunnuntain kolmen tunnin treenin toteutus vaatii vähän miettimistä. Ladut lienevät viikon plusasteiden ja vesisateiden jälkeen aika kehnossa kunnossa eikä oikea voitelukaan ole helppoa. Maastopyörässä ei vielä ole nastarenkaita, juoksu liukkailla ei houkuttele... Noh, ehkä joku yhdistelmätreeni vois onnistua.

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Team UTORin ekat yhteistreenit

Kuten olen tainnut aikaisemminkin kirjoitella, olen ilmoittautunut Långvikin puolimatkan viestisarjaan yhdessä Peten ja Mikon kanssa. Minä uin, Pete pyöräilee ja Mikko juoksee. Tiimin nimi UTOR on lyhenne Uinnin tukiopetusryhmästä, jonka perustajajäseniä Mikko ja Pete ovat. Itse olen siinä vain hang-aroundina mukana, mutta ilolla lähden nyt mukaan joukkuekisaan.

Viestijoukkueessa kisaamisessa on ihan oma viehätyksensä. Aikaisemmin viestiin osallistuminen ei ole tullut minulle mieleenkään, minulle triathlon on tähän saakka ollut yksilölaji. Nyt se sitten muuttuu! On mukavaa saada yksi startti alle ennen kesän pitempiä kisoja ja päästä heti sen jälkeen reitin varteen kannustamaan muita. Ja kuten aina kisassa, mitä vain voi sattua matkan varrella. Ajoituksenkaan kanssa ei ole niin tarkkaa, kun yhdestä osuudesta palautuu nopeammin kuin kokonaisesta kisasta. Tulee varmasti mielenkiintoinen kisapäivä!

Tänään meillä oli tiimin ensimmäinen yhteistreeni, kun kävimme Oittaalla hiihtämässä. Ladut Pirttimäen suuntaan olivat jo ihan kohtuullisessa kunnossa, ja koko ajan satoi lisää lunta. Parin tunnin hiihtämisen jälkeen pidimme pienen evästauon parkkipaikalla, ja me Peten kanssa hiihdimme vielä reilun tunnin, omia vauhteja tosin. Kauhean hyvin ei suksi tänään luistanut, mutta silti oli kivaa.

Pari kertaa sattui siinä itsekseni hissukseen hiihdellessäni niin, että minut ohitettiin liian läheltä. Ohittaja siirtyi siis ladulle eteeni parin sentin päähän. Jos en olisi jarruttanut, olisi tullut pieni kolari. Molemmilla kerroilla oman hiihdon zen ja rytmi katosivat hetkeksi. Vähän aikaa mietin siinä, että olenko pieni ihminen kun sellaisesta ärsyynnyn, mutta päädyin sitten siihen, että en ole. Ei voi olla niin vaikeaa mennä vaikka metri-pari edemmäs ohituskaistaa ja takaisin ladulle tullessa vielä vilkaista, että tilaa on riittävästi molemmille. Useimmat näyttävät niin tekevän, ja siihen itsekin aina pyrin. 


Muuten viikonloppuun on kuulunut mm. uintia, trainerilla ajoa ja eilen illalla vanhojen partiokavereiden tapaamista. Olipas taas lämmin ja nauruntäyteinen tapaaminen vanhojen ystävien kanssa, vaikka elämä aika erilaisiin hommiin ja paikkoihin meitä on heitellytkin. Yhteisiä partiokokemuksia ei kuitenkaan korvaa mikään, ja nytkin sovittiin taas seuraavasta tapaamisesta. 

lauantai 23. tammikuuta 2016

Vuoden eka pyörätreeni

Haluan kertoa yhdestä tällä viikolla tosi hyvin menneestä treenistä. Kyseisen pyörätreenin jälkeen on toki ollut vähän vaisumpiakin suorituksia, mutta tämän haluan itse kuluvasta viikosta muistaa.

Jos jätetään laskuista parin tunnin maastopyöräily Moabissa, tuli pyöräilyyn melkein huomaamatta kuukauden tauko. Pete on ajanut ahkerammin, on varmaan hieman innoissaan BePro-wattimittaristaan.

No, kyllä minäkin tykkään omasta Stagesistani. Tiistaina sille oli taas käyttöä, kun ohjelmassa oli noin tunnin treeni eri tehoalueilla. 

Näin se  pyörätreeni eteni.

Treeni lähti käyntiin ihan ihmeellisessä euforiafiiliksessä; polkeminen tuntui tosi kivalta ja minulla oli todella onnellinen olo. Hymyilytti vaan, ja laitoin musiikkia kovemmalle, kun siellä lauloi Christina Aguilera "I just wanna feel this moment". Ikkunasta tuli sopivasti viileätä ilmaa, vesipullo oli käden ulottuvilla, saunassa oli pieni uusi patterivalo, wattimittari näytti kaikki tarvittavat lukemat, lapset olivat kotona, ruoka oli valmiina - kaikki oli vaan niin kertakaikkisen hyvin juuri siinä hetkessä.

Tiesin tietysti, että kyllä se hymy loppua kohden hyytyy ja niin kävikin viimeistään kun piti rypistellä voi kertaa minuutti anaerobisella alueella. Tulevasti plussan puolelle jäi kyllä se treeni. 

Sekin varmaan vaikutti hyvään fiilikseen, että olin aikaisemmin päivällä osteopaatin luona, ja hän sai yläselän jumit pois. Kyseli oikein, että onko uinti kulkenut viime aikoina. Onhan se ihan ookoosti mennyt, mutta parempiakin vauhdin kokemuksia minulla on altaassa ollut. 

Uinnin kulkemisesta sain kokemusta eilen Heltrin treeneissä, kun vaan väsytti ja piti väkisin puristaa pääsarjassa 2*10*50 + 5*50 kolmosalueella. Välillä tuntui jopa siltä, että haluaisin jättää uintitreenin kesken, mutta jaksoin kuitenkin loppuun. Yleensä on ollut vähän kulkevampi olo.

Edellispäivänä olin käynyt juoksemassa tunnin Esport Arenalla, ja mukaan piti ujuttaa kymmenen 50 metrin vetoa kävelypalautuksin. Noh, vedot muistin mutta kävelypalautuksia en. Olisi pitänyt kerrata treeni vielä pukkarissa, mutta oli liian kiire treenaamaan.

lauantai 16. tammikuuta 2016

Melkein viikon treenit

Nyt on menossa sellaiset duuniviikot, että pitää pikemminkin palautua pitkäksi venyvistä työpäivistä kuin treeneistä. Onneksi Petellä on sama tilanne, niin on ollut helppo sovitella treenejä vähän myöhäisempään aikaan.

Maanantaina piti käydä salilla, ja pääsimme sinne lopulta vasta kahdeksan maissa. Muistan, miten Pete soitti töistä seitsemän jälkeen kun olin jo kotona ja tiedusteli treeni-intoni määrää. Kerroin olevani valmis lähtemään saman tien. Kuulin jo hänen äänestään, että hänelle olisi sopinut myös ilta vain kotisohvalla. Sovittiin kuitenkin, että pakkaan mukaan meidän molempien kamppeet ja hain Peten töistä. Myöhemmin hän tunnustikin, että olisi jäänyt menemättä häneltä, jos minä olisin yhtään empinyt. Onneksi siis en.

Tiistaina kävin hieronnassa, ja muuten pidin lepopäivän. Illalla mietin ääneen, mitä tekisin keskiviikkona, kun eka palaveri oli jo kahdeksalta ja kalenteri täynnä iltayhdeksään saakka. En siis pääsisi juoksemaan ennen töitä enkä työpäivän jälkeenkään. Mielessäni olin jo hieman orientoitunut pitämään toisen peräkkäisen lepopäivän (kauhistus!), mutta Pete kehotti ottamaan juoksukamat mukaan töihin ja juoksemaan lenkin kesken työpäivän. Miksipä ei? 



Töissä aloin katsoa iltapäivällä katsella kelloa miettien, koska olisi sopiva väli lähteä. "Sopivaa" väliä ei vaan tuntunut tulevan, kunnes kolmen jälkeen tajusin, että nyt on vaan pakko mennä. Kävin hölköttelemässä meren rannassa 45 minuuttia. Lenkin jälkeen oli taas reippaampi olo jatkaa työpäivää. Töistä irtautuminen teki ihan hyvää, vaikka lähteminen olikin yllättävän takkuista. Ilman Peten kannustusta olisi koko lenkki jäänyt tekemättä.

Torstaina oli taas Heltrin uinnit. Pääsarjassa uimme satasia, ensin viisi kakkosvauhtia ja sitten toiset viisi kolmosta. Ekat viisi menivät ihan hyvin muutaman sekunnin sisälle, mutta kovemmissa vedoissa alkoi puhti loppua sarjan edetessä. Kannattaisi varmaan omissakin treeneissä pitää kelloa mukana, eikä mennä vain fiiliksen mukaan. Niin ja vähän kovempaa voisi itsekin aina välillä uida, muuten vauhti puuroutuu vaan siihen "mukavuusalueelle".

Perjantaina oli edessä viikon toinen salikäynti. Nämä ensimmäiset kuukaudet olen tehnyt melko pitkiä sarjoja kevyillä painoilla. Pete on jo siirtynyt lyhyempiin sarjoihin isommilla painoilla, ja uskon, että minäkin saan pian muuttaa harjoitteluani samaan suuntaan. Kroppa ei enää mene saliharjoittelusta niin jumiin kuin syksyllä, olen varmaan jo sopeutunut ja todennäköisesti lisääntynyt veden juontikin auttaa asiaan. Useimmiten lähden salille ihan mielelläni, jopa treeniä odottaen. Sitä en kyllä olisi vuosi sitten uskonut. 

Tänään kävimme Mäkelänrinteessä aamu-uinnilla. Aika paljon oli naisia liikkeellä, kun siellä oli taas joku aerobic-tapahtuma. Altaassakin oli normaalia enemmän porukkaa, mutta saatiin treenimme hyvin uitua siitä huolimatta. 


Pari kertaa on tällä viikolla meidän pitänyt toisiamme treenaamiseen patistaa. Joulu-tammikuussa on minua aikaisempinakin vuosina väsyttänyt normaalia enemmän. Tällä viikolla huomasin kuitenkin selvästi, miten treenien aikana pääsen irtautumaan töistä ihan kunnolla, ja jaksan sitten paremmin tehdä taas hommia. Win-win!

Matkan rasitukset tuntuvat sentään olevan takana päin. Aikaerosta toipumiseen meni reilu viikko, ja nyt on tosi ihanaa, kun illalla alkaa ihan oikeasti väsyttää heti kymmenen jälkeen ja unta riittää herätyskellon soimiseen saakka. Ihan luksusta!

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Viikonlopun topit ja flopit

Tässä listattuna viikonlopun kivat ja yksi vähemmän kiva juttu.

Ensin TOP-jutut:

Kävimme Peten kanssa ekan kerran uimassa Leppävaaran uusitussa hallissa. Parkkipaikat ja hallin sisäänkäynti olivat uudessa paikassa, mutta niin vaan me löysimme perille. Aikamoista hulinaa oli etenkin puku- ja pesuhuoneissa, altaassa oli onneksi enemmän tilaa. Kivalta vaikutti halli, ja uinnin jälkeen kävimme vielä syömässä reissaritkin kahviossa.

Kaksi kertaa salilla. Kuntosalille suuntasimme perjantai- ja lauantai-iltoina. Tilaa oli mukavasti, ja lauantaina saimme treenin jälkeen patukkamaistiaiset ja ilmaiset Lidlin palautusjuomat. 

Pete sai postissa tilaamansa BePro-wattimittarin ja eka treenikin on sillä jo ajettu. Toimii hyvin. Tämä on minullekin hyvä juttu, sillä nyt minun ei enää tarvitse lainata pyöräni Stages-kampea hänelle vaan pyöräni on nyt aina treenivalmis.

Meitä pyydettiin mukaan joukkuekisaan Långvikin puolimatkalle kesäkuussa. Minä uin, Pete pyöräilee ja Mikko juoksee. Kiva saada yksi kunnon startti alle ennen Jönköpingin puolimatkaa heinäkuussa. Tiimimme nimi on UTOR, maaginen lyhenne uinnin tukiopetusryhmästä. Ainakaan joukkueen nimestä ei minulle tule uintiosuudelle minkäänlaisia paineita!

Pitkän juoksulenkin ihanan talviset maisemat tänään Otaniemen rantalenkillä:



Kiva oli juosta, kun päällä oli vähintäänkin tarpeeksi ja Salomonin polkujuoksukengät pitivät ihan mukavasti lumella.

Ja sitten se floppi. Emme ole useaan viikkoon päässeet käymään mökillä, mutta eilen sitten lähdettiin ajamaan. Autossa yritimme muistella, olisimmeko muistaneet laittaa kaivon ja vesiputken lämmityksen päälle. Perillä selvisi, että emme olleet ja putki oli tietenkin jäässä. Laitoimme lämmityksen päälle, mutta sen teho ei riittänyt sulattamaan putkea sen reilun neljän tunnin aikana, jonka mökillä vietimme. Pitempään oleiluun viileässä mökissä ilman vettä ei kummallakaan ollut halukkuutta. Ehkä se vesiputkikin sulaa, kun pakkanen vähän tästä lauhtuu.