sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Katsojana Solvalla Swimrunissa

Joitakin viikkoa sitten juttelimme treenijuttuja Teemun kanssa Skypessä, ja Arja huikkaili siihen väliin, että "ei Pete varmaan haluaisi lähteä Solvalla Swimruniin". Tiesin heti, miten siinä käy, ja eilinen päivä vierähtikin Nuuksiossa Swimrun-kisan katsomossa.

Pete ja Arja osallistuivat Endurance-sarjaan. Sen reitti oli 24,4 kilometriä, josta 3,4 oli uintia. Olimme Solvallassa hyvissä ajoin ennen kisan alkua, mikä olikin ihan hyvä, sillä Pete oli unohtanut piilolinssinsä kotiin, ja minä ehdin vielä hakea ne ennen yhdentoista starttia. Tosin missasin siinä autoillessa Ötillö Merit Racen startin klo 10, jossa Teemu oli mukana.

Turilas ja Jäärä: alkujumppa

Lähdön aikaan kokeilin ensimmäistä kertaa Facebook Liveä. Siinä alun säätämisessä menikin yllättävän pitkään, enkä saanut ihan lähdön alkua mukaan. Ensi kerralla pitää sitten aloittaa valmistelut hieman aikaisemmin. Näköjään en pysty (tai osaa) linkittää sitä videota tänne.

Endurance-kisaajat lähdössä

Sain yhdeltä tutultä autokyydin Haukkalammelle, jossa olisi mahdollisuus nähdä sekä Endurance- että Merit Race -joukkueet. Haukkalammella oli myös huoltopaikka. Sää oli todella hyvä, aurinko paistoi ja lämmittikin kivasti. Parkkipaikkaa alkoi jo olla vähän hankala löytää, niin paljon oli porukkaa liikkeellä.

Kisajärjestäjä oli ennakoinut, että ensimmäiset Endurance-sarjan joukkueet olisivat Haukkalammella puoli kahdentoista jälkeen ja Merit Race-joukkueet hieman ennen puolta yhtä. Melko hyvin aikataulu pitikin, eikä aikaakaan, kunnes myös suosikkijoukkueeni Turilas ja Jäärä saapui paikalle. Kuvasin heidän huoltopaikkavisiittinsä videolle:




Vähän kiireisempi  ja fokusoituneempi tunnelma oli, kun reilun puolen tunnin kuluttua Merit Racen kärkikolmikko ohitti saman huoltopaikan. Videokin on melkein puolitoista minuuttia lyhyempi, eikä siinä paljoa rupateltu:





Seisoskellessa ja odotellessa oli tullut vähän kylmä, ja lähdinkin sitten omalle lenkille. Ensin ajattelin juosta autotietä pitkin sitä samaa reittiä, jota olin paikalle tullutkin. Aika hölmö ajatus näin jälkeenpäin mietittynä. Sitten onneksi hoksasin, että juoksisin sitä swimrunin reittiä takaisin Solvallaan. Se oli merkitty tosi hyvin, ja aika tuttuhan se lopulta olikin aikaisemmilta polkulenkeiltä.

Metsässä oli ihan mahtavaa juosta!

Mutta olihan se ihan sairaan mäkinen reitti, minkä lisäksi siellä oli portaita pariinkin otteeseen ja mm. pitkospuita. Kyllä oli kova suoritus tuolla juosta ja uida kilpaa! 

Solvallassa ehdin käydä suihkussa ja syömässäkin ennenkuin menin maalipaikalle odottelemaan kisaajia maaliin. Välillä satoi ja välillä paistoi, onneksi oli sateenvarjo. Joukkueita tuli maaliin tasaiseen tahtiin. Vähän jännäsin, että tuleeko Teemu maaliin ennen Arjaa ja Peteä ja niinhän siinä kävi, että hän oli parinsa kanssa pitänyt parasta vauhtia pitkällä reitillä. Olivat kuulemma ohittaneet Arjan ja Peten kolme-neljä uintia ennen maalia. 

Pienen odottelun jälkeen maalisuoralle kaarsi lempijoukkueeni hyvissä voimissa ja ennenkaikkea fiiliksissä. Päivän tavoite - kiva kisa - oli selkeästi täyttynyt. En ylläty, jos jotain jatkoakin tästä seuraa.



lauantai 9. syyskuuta 2017

Mökkiviikonloppu

Tänä viikonloppuna saimme aikaiseksi lähteä mökille heti perjantaina töiden jälkeen, vaikka viikonlopuksi olikin luvattu sadetta lähes tauotta. Jo työpäivän aikana alkoi ajatus saunasta ja järviuinnista hiipiä mieleen, ja se riitti motivaatioksi pakkaamiseen. 

Otin mukaan maastopyörän, kun huomenna on ohjelmassa kolmen tunnin pyörälenkki. Pukeutuminen tuottaa hieman päänvaivaa, kun sateessa voi helposti tulla kylmä. Ehkä maastossa pysyy kuitenkin lämpimämpänä kuin maantiellä, siksi siis maastopyörä. Minulla ei ole mitään varsinaisia sadevaatteita pyöräilyyn, mutta luotan siihen, että liikkeessä pysyy lämpimänä.

Sateella treenaamista harjoittelin jo toissa päivänä, kun juoksin töistä kotiin. Vähän pitempää reittiä kun juoksee, voi tuolla matkalla kaksikin tuntia tuhrata. Vettä oli mukana juoksuliivissä ja geeliä nappasin puolen tunnin välein. Ihan koko aikaa ei satanut, mutta melkein. Onneksi oli pitkät hihat ja lahkeet sekä juoksulippa, jotta lasit pysyivät sentään melkein kuivina.

Edellisenä päivänä juostut tonnin vedot tuntuivat vielä lihaksissa, ja kotona olinkin sitten tosi iloinen siitä, että palautusjuoma oli valmiina odottamassa alakerrassa ja että sain suihkun ja päivällisen jälkeen lojua loppuillan sohvalla.


Juoksun aikana ehdin kuunnella aika monta podcastia. Kuuntelen niitä aika usein myös aamuisin työmatkoilla. Puhelin ei onneksi kastunut juomaliivin vetoketjullisessa taskussa. Tai ainakin se edelleen toimii.

Tänäänkin tulee vettä, ja tässä nyt parhaillaan pohditaan aktiivisesti sitä, mikä olisi paras hetki lähteä tunnin (tai Peten tapauksessa kolmen) juoksulenkille. 




sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Juoksu ei kulje, onneksi voi myös pyöräillä

Koskaanhan se juoksu ei ole minulle helppoa ollut, mutta nyt se tuntuu erikoisen tahmealta. Yksi syy siihen on varmasti se, että treeniohjelmassani on nyt myös aika tarkasti määritelty vauhdit, joilla treenit pitäisi juosta. Ne taas perustuvat siihen, että juoksisin Vantaan maratonilla ennätykseni (alle 4.11). Näillä näkymin se ei taida siis onnistua.

Vauhteja on nyt vähän skaalattu alaspäin, mutta silti jouduin taas eilen vähän pettymään itseeni, kun toisessa 20 minuutin vedossa vauhti jäi liian hitaaksi. Jalat olivat kyllä jo vähän väsyneet edellisistä, hieman liian kovavauhtisista lenkeistä. Ehkä ensi viikolla alkaa sujua paremmin. Samantyyppisiä treenejä on luvassa, ja vauhtien ja sykkeiden vertailu on siksi helppoa.

Juoksu tuntuu jotenkin tehottomalta. Vaikka yritystä on, vauhti ei nouse. Voihan se olla, että yritän liikaakin ja jännitän samalla koko kehoa, rentous on siis kaukana. Olen kyllä aikamoinen kokovartalojännittäjä muutenkin. Jalat ovat nyt kuitenkin ihan ok kunnossa, ja rajoittimena toimii pikemminkin hengitys.

Tänään oli onneksi ohjelmassa pitkä pyörälenkki. Reippailuseuraksi lähti Peten lisäksi myös 22-vuotias poikamme, jonka kanssa ajoin viimeksi keväällä Mallorcalla. Sittemmin hän on alkanut ajella pyörällä myös töihin ja on nyt paljon paremmassa pyöräkunnossa. Siis sellaisessa, että jätti meidät Peten kanssa ihan mennen tullen aina niin halutessaan ja joskus, vaikkei edes yrittänyt.

Laitoin ensimmäistä kertaa jalkaani uudet maantiepyöräkengät, Sidi Wiret. Edelliset, ensimmäiset maantiekenkäni olin ostanut yhdeltä tutulta useita vuosia sitten. Hän oli hankkinut ne nettikaupasta, ja  myi ne minulle, kun ne olivatkin hänelle hieman liian isot. Minulle ne sopivat ihan hyvin, mutta kyllä nämä uudet kiinnittyvät jalan ympärille ihan eri tavalla. Ovat ne tietysti ihan eri hintaluokassakin.


Oma ja pojan jalka. Kätilö jo sanoi, että onpas isojalkainen poika.
Ajoimme Veikkolasta Ojakkalaan ja sieltä Lauriin, Velskolaan ja takaisin kotiin. Kahville pysähdyimme Hanko-Hyvinkää -tien varrella olevalle Nesteelle. Ajokeli oli hieno, mutta tuuli oli aika kova.Se hyvä puoli tuulessa toki oli, että tiet kuivuivat aamuisen sateen jäljiltä todella nopeasti. Heti lenkin alussa, vain parin kilsan ajon jälkeen Stages-wattikammestani putosi patteri kansineen. Huomasin sen aika pian (kun en nähnyt niitä watteja!), käännyin takaisin noukin pudonneet osat ajoradalta. Onneksi ei sattunut Hampurin Ironmanilla tämä epäonni.

Parasta pyöräseuraa. Joutuivat minua välillä vähän odottelemaan.

sunnuntai 27. elokuuta 2017

Kausi jatkuu ja video Hampurista

Ironmanista on tänään tasan kaksi viikkoa. Pieni flunssa on nyt taaksejäänyttä elämää, ja olen myös aloitellut varovasti taas liikuntaa. Lähinnä se liikunta on ollut salihommia ja työmatkapyöräilyä.

Eilen kävin vähän pitemmällä lenkilläkin maantiepyörällä. Aikaisemmin kesällä olin antanut pyörän koejoon yhdelle potentiaaliselle ostajalle pariksi päiväksi, mutta päätin sitten kuitenkin pitää sen. Vähän yllätti itsenikin se, etten sittenkään raaskinut luopua pyörästä. Se on kuitenkin se ensimmäinen kunnon pyöräni, jolla tätä triahtlon-harrastusta vuonna 2010 aloittelin. Klassikkoainesta siis!

Maantiepyörä on oikein kelpo peli näin kauden päätteeksi, ja todennäköisesti taas keväällä vähän huonommissa keleissä. Sekin on plussaa, että sillä voi tarpeen tullen osallistua ryhmälenkeille. Viime aikoina ne ovat tosin jääneet vähiin, mutta onhan se kiva tietää, että voisi mennä jos tarvetta tulee. Työmatka-ajoonkin se on ihan ok. Pitää vaan vielä vähän yrittää löytää sellainen reitti Espoosta keskustaan, jonka varrella ei jotain tietä ole kaivettu auki. Etsiminen jatkuu taas ensi viikolla.

Seuraava kisakin on taas kalenterissa: Vantaan maraton 14.10. Olen juossut Vantaalla puolikkaan vuonna 2012. Vantaa on neljäs kunnon maratonini, Ironman-maratoneja ei lasketa. Uutta ennätystä lähden hakemaan, saa nähdä miten käy. Ehtii tässä vielä muutaman viikon sitä varten onneksi treenatakin.

Ostin Hampurista Finisherpixin tekemän koostevideon kisastani. Minä olen tässä rainassa se, jolla ei näytä olevan juurikaan mitään kiirettä:



Kisa-asun tilasin keväällä Betty Designilta. Se oli tosi kiva päällä, hyvää materiaalia, mutta kainaloihin tuli sellaiset hiertymät, joita parantelin viikon. Vähän myöhemmin tilasin saman sarjan bikinitkin. Niitä kokeilin ensimmäistä kertaa altaassa tänään Leppävaaran ulkoaltaassa. Hyvältä tuntuivat nekin. Niin rohkea en kuitenkaan ole, että kuvaa laittaisin tänne :)

tiistai 15. elokuuta 2017

Ihana kamala Ironman Hamburg 2017

Sunnuntaina kisattiin Hampurissa Ironmanilla ihka ensimmäistä kertaa. Kaikki järjestelyt sujuivat hienosti saksalaisella täsmällisyydellä. Expo, uinti ja vaihtoalue olivat ihan kaupungin sydämessä ja majoituskapasiteettiakin kävelymatkan päässä on riittämiin. Palveluita (ravintoloita, kauppoja jne) oli myös ihan niin paljon, kuin miljoonakaupungissa voi odottaa, ja kisan logistiikkapuoli oli helppo hoitaa.

Kisainfo lauantaina pidettiin sateessa maalialueella. Me menimme tietenkin paikalle, kun kisainfo on pakollinen, mutta kun kuulimme, että sen voi katsoa myös nauhoitettuna netistä, lähdimme sisätiloihin.

Kisassa oli noin 2500 osallistujaa, joista 95% saksalaisia ja 13 % naisia. Varsinkin naisten vähyys ihmetytti, mutta ehkä tilanne on samankaltainen muissakin Ironmaneissa. Meitä suomalaisia oli kisaan ilmoittautunut vajaat 30, ja meillä oli oma Facebook-ryhmäkin. Perjantaina kävimme yhteisellä päivällisellä reilun kymmenen hengen porukalla.

Uintia pääsimme testaamaan lauantaina puolenpäivän maissa. Se olikin ainoa mahdollisuus uida Alster-järvissä ennen kilpailua. Uintipaikka oli niin lähellä, että kävelimme sinne hotellilta märkkärit päällä. Vesi ei ollut ihan niin likaista, kun olin pelännyt. Toki tummaa kuten vaikkapa Kuusijärvessä.

Matkalla uintitreeneihin.

Uintiramppi, taustalla Hampurin keskustaa.

Pelastusvene varmisti turvallisuuden.


Kisapäivän aamuna söimme hotellilla pienen aamupalan ja olimme vaihtoalueella heti viiden jälkeen sen avauduttua. Pumppasin renkaat ja tsekkasin, että vaihtopusseissa on kaikki tarvittava. Pienellä lämmittelyuinnillakin ehdimme käydä. 

Aamulla oli kiva myös nähdä sillalta, kuinka joutsenia vietiin veneellä kauemmaksi uinnin rantautumispaikasta.  Edellisiltana mieleen oli jäänyt etenkin yhden aggressivisen joutsenen uhittelu.  

Uinnissa oli rolling start. Kaikki arvioivat itse oman uintiaikansa ja menivät sen mukaiseen paikkaan jonossa. Me Peten kanssa sijoittauduimme 1.05 - 1.15 -porukoihin. Kisaajia päästettiin uimaan sujuvasti neljän-viiden henkilön leveydeltä. Uinti lähti ongelmitta käyntiin, mutta aina aika ajoin eteen tuli ihmismuuri, jota oli vähän vaikea ohitella. Jotkut olivat varmaankin arvioineet oman uintiaikansa hieman liian optimistisesti. Ekan kerran kisassa sain myös iskun päähän, ei onneksi kovaa kuitenkaan.  Reitti oli tosi selkeä, välillä piti nousta ramppia ylös laiturille ja laskeutua taas toista ramppia pitkin takaisin järveen. 

Kauanko siihen meni? No 1.10 ja osia. Kuva: Finisherpix
Vaihtoalue oli pitkä. Uinnin jälkeen piti juosta parisataa metriä vaihtotelttaan, ja sieltä oli vielä useita satoja metrejä omalle pyörälle.

Pyöräosuuden alussa harmitti, etten ollut vaihdossa laittanut päälle tuulitakkia. Ilma ei ollut vielä kovin lämmin ja tuuli viilensi oloa entisestään. Huoltoja oli noin 20 kilometrin välein. Huoltopaikoilla vaihdoin aina vauhdissa vesipullon uuteen ja otin puolikkaan banaanin. Pyörällä suunnitelma oli syödä ja juoda noin 20 minuutin välein, vuorotellen geeliä tai banaania vähän riippuen siitä, mihin aikaan satuin huoltopaikalle. Suolaa otin 1-2 kapselia tunnissa. Kerran pysähdyin käydäkseni vessassa. 

Kuva: Finisherpix

Pyöräilyosuus ajettiin kahtena 91 kilometrin kierroksena, ja se oli siis hieman ylipitkä (182 km). Ekat 100 kilometriä takaa tuli pyöriä jatkuvalla syötöllä kovaa ohi. Sen jälkeen tilanne muuttui, ja sain itse ohitella muita kisaajia. Tavoitteeni oli ajaa wattien mukaan, enkä edes seurannut nopeutta. Alusta asti oli sellainen olo, että töitä sai tehdä tavoitteessa pysyäkseen. Toisella kierroksella sain kuitenkin pidettyä tehot samana edelleen, ja se oli vähän helpompaakin, kun alamäissäkin sai polkea ihan kunnolla. Ensimmäisellä kierroksella en uskaltanut alamäissä lähteä ohittelemaan ja toisella kierroksella ei enää tarvinnut.

Aika paljon näytti sattuneen rengasrikkoja. Reitillä oli paljon kiskojen ylityksiä ja kaivonkansia, joissa näytti renkaita paukkuneen. Myös pulloja, geeliroskia ja varakumeja oli reitillä varsinkin toisella kierroksella aina silloin tällöin. Kerran ajoin Cliffbar-patukan yli, kun en ehtinyt väistää, mutta selvisin tilanteesta säikähdyksellä. 

Kuva: Finisherpix

Reitillä oli nousua järjestäjän mukaan 1000 m, mutta jotenkin se tuntui raskaammalta. Ehkä voimakas sivutuulikin vaikutti asiaan. Mäet olivat melko pitkiä ja loivia, ja varsinkin alaspäinhän sellaisia on ihan mahtava ajella.

Pyöräilyn jälkeen oli vuorossa maraton. Olin etukäteen yrittänyt haarukoida "IM-vauhtiani", ja päättänyt, että se voisi olla kuuden ja puolen minuutin kilsavauhti. Ensimmäiset sadat metrit jalat lähtivät viemään paljon kovempaa, ja himmasin vähän vauhtia. Kolmella ensimmäisellä kierroksella kävelin vain huoltopaikoilla, joita oli vajaan kahden kilsan välein. Viimeisellä kierroksella jouduin kävelemään jo parissa muussakin paikassa, ja IM-vauhtini osoittautui lopulta paljon hitaammaksi kuin kaavailemani 6.30. 

Maalisuoralla. Kuva: Finisherpix

Yleisöä oli juoksureitin varrella tosi mukavasti, ja se toi lisää virtaa. Juoksuaskelien ylläpitäminen vaati sekin keskittymistä ja jäljellä olevaa matkaa piti useaan kertaan pilkkoa mielessä lopulta melko pieniinkin pätkiin ( esim. juoksua ainakin seuraavaan huoltoon). Petri ohitti minut, kun olin toisella kierroksella, taisi silloin olla jo menossa maaliin. Olimme etukäteen sopineet, että nähdessä vaan tsempataan eikä aleta valitella, vaikka mieli ehkä tekisi.

Kahdella viimeisellä kierroksella sain hyvin lisäbuustia cokiksesta, kun aloin ottaa sitä kaksin käsin. Välillä join myös suolavettä ja söin pieniä pretzeleitä. Niitä pureskellessa kävelty matka pikkuhiljaa piteni, kun sain itseni vakuutettua siitä, että suu täynnä juokseminen voisi olla vaarallista. Kaikkea sitä väsyneeseen päähän pälkähtää matkan varrella...

Lopulta koitti minullekin se ihan hetki, kun ei tarvinnut lähteä enää uudelle kierrokselle, vaan sain juosta suoraan punaiselle matolle ja maaliin. Äitinikin oli kuulemma nähnyt minut maalisuoralla suoraan netistä. Se hetki oli niin hieno, ja ehdottomasti kaiken tämän treenailun arvoista. Oli mahtavaa päästä terveenä lähtöviivalle ja sieltä 226 km myöhemmin maaliin ilman mitään kommelluksia tai ylimääräisiä kipuja. Hiertymiä tai lihaskipuja ei tässä yhteydessä lasketa.

Maalissa sain mitalin kaulaan ja avaruuslakanan ympärilleni. Saattajan kanssa kävelimme noin korttelin pituisen matkan elpymisalueelle. Siellä Pete olikin minua jo odottamassa. Nämä ihanat kuvat meistä otti ystävämme Jarmo:




Ironman-kisaaminen tuntui rankemmalta kuin muistinkaan. Helpolta tuntui oikeastaan vain uintiosuudella, muuten piti keskittyä. Ehkä sen ei pidä helpolta tuntuakaan. Heti kisan jälkeen sairastuin pieneen flunssaan. Onneksi tänään tiistaina oli jo etukäteen sovittu vapaapäivä, niin ehdin levätä ennen töihin paluuta toivottavasti jo huomenna.

Kiitos kaikista saamistani tsemppiviesteistä ja vinkeistä, niistä oli hyötyä vaikeina hetkinä!

Vähän pientä piiperrystä, mutta tästä näkyy kyllä, että Pete juoksi alle 4 h maran!


Kaikki tulokset täältä.
 Juuri nyt kohdallani näkyy virheellisesti DNF, Saksan päässä taitaa olla joku bugi. Toivottavasti se korjataan pian.

perjantai 11. elokuuta 2017

Kaksi yötä kisaan

Terveiset sateisesta ja kylmästä Hampurista! Kisaan on kaksi yötä, ja aikataulussa ollaan myös valmistautumisen osalta.

Tänään piti ajaa noin tunnin kevyt lenkki, mutta se typistyi lopulta puolen tunnin pyörimiseen Hampurin keskustassa. Satoi, emmekä oikein löytäneet hyvää
väylää ulos kaupungista. Kun alkoi tulla kylmä, ajoimme takaisin hotellille.



Kuvassa ollaan just lähdössä hotellilta, mutta Pete vielä säätää taustalla.

En saanut lyhyellä 5 kilsan ja 30 minuutin (!!) pyörähdyksellä watteja näkyviin Garmin Edge 500:een, mutta eiköhän se huomenna uudella yrityksellä onnistu.

Huomenna olisi myös mahdollisuus käydä kokeilemassa uintireittiä, mutta jos sataa ja on kovin kylmä, voi olla, että jätän sen väliin. En ole ihan varma, kuivuisivatko märkkärit tässä pienessä mutta muuten kivassa hotellihuoneessa kisa-aamuksi.

Kisainfon katselin äsken videolta, kun emme halunneet jäädä katselemaan sitä livenä taivasalla. Ironman-kisoissa on kuulemma aina hyvä olla joku 'local touch' ja täällä Hampurissa ae on kisan johtajan mukaan sade. Jos ei kahteen päivään ole satanut, kolmantena varmasti sataa. Jos tänään ja huomenna sataa, kisapäivänä on sitten varmasti poutaa...

Kisalehdykkää lukiessani yllätyin siitä, että naisia on osallistujista vain 13 % ja muita kuin saksalaisia vaivaiset 5 %.



Onneksi otin edes yhdet pitkät housut mukaan, muuten olisi voinut tänään tulla kylmä, kun on vain 16 astetta. Muuten on ollut mukavaa, olemme syöneet hyvissä ravintoloissa ja aina myös jälkiruuan. Tänään on vielä suomalaisten yhteinen dinneri, jota ennen minun pitäisi juoda loppuun päivän toinen Vitargo-pullollinen. Huomenna ei onneksi tarvitse enää tankata.

Maalisuoralla kävimme UTOR (uinnin tukiopetusryhmä) -kaveriporukalla jo eilen, komeaa on! Sitä kohti sitten sunnuntaina 226 kilsaa!



keskiviikko 9. elokuuta 2017

Heinäkuun sportit

Heinäkuun treenit sujuivat suunnitellusti. Tunteja kertyi lähes 45. Viime vuoden heinäkuussa matkat Jönköpingiin taisivat verottaa treenipäiviä, kun silloin sain treenattua vajaat kymmenen tuntia vähemmän.


Tunnit sisältävät myös kaksi kisaa, sprintin Kiskossa ja puolimatkan Sääksissä. Molemmat menivät minulta ihan kivasti. Vantaan perusmatkalla krampannut pohje on nyt kunnossa, kun olen taas käynyt hierottavana. Viime viikkojen aikana olen itse asiassa käynyt hieronnassa aika usein, viimeksi toissapäivänä maanantaina. Ei sitten jää suoritus Hampurissa ainakaan siitä kiinni. Lenkillä eilen jalat tuntuivatkin ihan juostavilta.

Eniten aikaa on taas tutusti mennyt pyöräilyyn, reilut 20 tuntia. Tässä eivät ole mukana kisapyöräilyt. Hopealle yltää triathlon-kisailut ja taitaa niissä tunneissa olla mukana yksi oma Oittaalla ennen Sääksin kisaa tehty supersprinttikin. Nyt on kaikki triathlon-kisamatkat kisattu lukuunottamatta täyttä matkaa, ja se onkin edessä ensi sunnuntaina Hampurissa.

Avovesiuinti on jäänyt yllättävänä vähälle. Sen sijaan olen käynyt ahkerasti Leppävaaran maauimalassa, jossa on aivan mahtavat treeniolosuhteet. Viime ja toissavuoden heinäkuussa olin uinut vain avovedessä, kun hallit ovat yleensä kesällä kiinni eikä maauimalaa vielä ollut.