keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Mitä ajattelen lenkillä

Sunnuntaina kävin juoksemassa pitkän hitaan lenkin. Kiertelin pääasiassa Rantaraittia, mutta sille päästäkseni oli ensin juostava vähän matkaa metsässä ja teitä pitkin Haukilahteen. Sieltä Otaniemeen juoksinkin sitten tuttuakin tutumpaa Rantamaratonin hienoa reittiä. Hyvin palailivat mieleen maratonfiilikset parin kuukauden takaa. Westendintiellä vastaan juoksi pääministerimme, ja moikkasikin iloisesti. Hänen takanaan taisi pyöräillä turvamies.

Välillä juoksulenkillä vauhti tuppaa karkaamaan liian kovaksi, varsinkin jos mielessä on ensi elokuun Köpiksen Ironman. Helposti ajatukset alkavat kiertää kehää: jaksanko juosta IM-maratonin tätä vauhtia ja kauanko siihen sitten menisi aikaa? Mikä olisi hyvä loppuaikatavoite ja tarvitsenko edes sellaista? Miten kovaa uskallan pyöräillä, jotta jaksan sen jälkeen vielä juosta? Onko pyöräillessä vaikea pitää peesirajasta kiinni? Miten ruuhkaista siellä uinnissa oikein voi olla? Lähtevätkö naiset ensi vuonnakin ennen ikämiehiä ja jos kyllä, huomaanko kun Pete ohittaa minut pyörällä? Montako vararengasta pitää ottaa mukaan? Kuinka monta kertaa minun pitää rengas vaihtaa ennen kisaa jotta osaan sen varmasti tarpeen tullen? Mitä opin itsestäni kisan aikana; riittääkö minulla sisua jatkaa sittenkin, kun on tosi vaikeaa? Ja kuinka vaikeaksi se kisa voi mennä?

Yritän varautua niihin tilanteisiin, joihin se on mahdollista ja selviytyä kaikista muista, hermostumatta. Ei se 10-15 minuuttia renkaanvaihdossa yhtään haittaa, jos pystyy jatkamaan matkaa. Se tietysti on paljon huonompi homma, jos vararenkaat tai vaikkapa hiilidioksidipatruunat loppuvat kesken tai energiat eivät imeydy. En odota itseltäni kisapäivänä 100-prosenttista suoritusta, jospa pääsisin edes kahdeksaankymmeneenviiteen. Olen suunnitellut kesälle myös muita kisoja, ettei koko kesä olisi tämän yhden onnistumisen varassa.

Ironman-kisaa ajattelen jo nyt lähes päivittäin, etenkin treeneissä. Ehkä se on hyvää henkistä valmistautumista, ainakin toivon niin. Olen yrittänyt opetella treeneissäkin ajattelemaan positiivisesti, siis esimerkiksi että kilsa on vain kilsa, jaksat kyllä juosta vielä vähän kovempaa. Joskus kuvittelen eteeni jonkun parempikuntoisen ystäväni ja yritän pysyä vauhdissa mukana. Ajatuksiakin voi treenata, olen lukenut ja huomannut itsekin.

lauantai 13. joulukuuta 2014

Uni > treeni

Eilen perjantaina oli työpaikan pikkujoulut, ja se aiheutti tietysti vähän päänvaivaa kun perjantai-illan kuntopiiri jäisi juhlien jalkoihin. Alkuviikosta selvittelin mahdollisuuksia käydä eri saleilla tai jumpissa keskustassa aamulla ennen työpäivää, sillä en halunnut jättää treenejä väliin. Helsingin ydinkeskustassa ei ole puutetta kuntosaleista, mutta melkein kaikkiin tarvitaan jäsenyys ja jatkuva kuukausimaksu. En ole niistä kovinkaan innostunut, koska haluaisin käydä vain kerran, kaksi viikossa pilateksessa tai satunnaisesti jollain muulla tunnilla ja jatkuvilla sopimuksille näille käynneille tulisi minusta liikaa hintaa.

Perjantai-dilemmaa miettiessäni muistin onneksi Motivuksen. Se on yksi harvoista kuntosaliketjuista, joissa voi käydä myös kohtuullisella kertamaksulla. Yhden aamutunnin hinta ei-jäsenelle on 12,50. Sopiva aamutuntikin löytyi Kampin Motivus Centeristä; BodyPump klo 7. Sen voisi maksaa myös Smartum-seteleillä, joita minulla on vielä jonkun verran jäljellä. Kyselin vähän meilillä ohjeitakin, ja sain nopeasti ystävällisen vastauksen.

Väsynyt olo torstain uintitreeneissä sai minut kuitenkin miettimään uudelleen sitä, kannattaako minun tosiaan herätä perjantaina kukonlaulun aikaan ja käydä treenaamassa, kun päivä varmasti venyisi pitkäksi muutenkin. Pienen pohdinnan ja aviomiehen konsultoinnin jälkeen päätin preferoida unta treenin sijaan. Jätin pumpin väliin ja laitoin kellon soimaan tuntia myöhemmin, ja se oli kyllä oikea päätös.

Juhlissa olin pienoinen tylsimys: selvin päin ja yhdeksän jälkeen kotiin. Menin nukkumaan ennen yhtätoista ja unta riitti aamuyhdeksään.  Muistan hyvin ajan, kun lapset olivat pieniä ja minusta tuntui etten koskaan enää saa nukkua kahdeksaa tuntia putkeen. Aika moneen vuoteen en kyllä saanutkaan, mutta edelleen muistan hyvin sen fiiliksen. Niinpä kymmenen tunnen unet viime yönä tuntuivat ihan luksukselta. 

torstai 11. joulukuuta 2014

Tonnin vetoja

Keskiviikon Juoksuklubissa on nyt pari kertaa juostu tonnin vetoja Esport Arenalla. On niitä klassikoita tainnut treeniohjelmassa olla joskus ennenkin, mutta silloin olen juossut ulkona hiekkatiellä ja vain katsonut matkan suunnilleensykemittarista. Radalla se meno on vähän brutaalimpaa, kun ilma on kuiva, alusta tosi kova ja matkakin ihan metrilleen oikein.

Viime viikolla vetoja piti juosta yhteensä viisi, nousevalla vauhdilla tietenkin. Palautus oli parin minuutin kävely maalista lähtöpaikalle. Porukka jaettiin tasavauhtisiin porukoihin, ja sitten vaan juostiin. Kolme ensimmäistä meni nousevilla vauhdeilla kuten pitikin (4:46, 4:36, 4:33) mutta kaksi viimeistä meni vain sekunnin kovempaa (4:32, 4:32).

Takakaarre, vasemmalla kuntosali.

Aah, loppusuora!

Eilen juostiin taas kolme tonnin vetoa ja sitten vielä kahdesti 600 m ja kolme kertaa 200 m. Ennen näitä kovempia juoksuja tehtiin todella perusteellinen lämmittely- ja koordinaatiotreeni. Eniten lämmöllä muistelen takaperin tehtyä aitakävelyä. En ajatellut etten osaa, vaan että haluan oppia... 

Tonnit menivät vähän kovempaa kuin edellisviikolla, mutta niitä olikin vain kolme. Ajat olivat 4:41, 4:31 ja  viimeisellä alitin oman haamurajani, kun kello pysähtyi aikaan 4:26. 

Vetoja juostessa pyrin rentouteen, kun sitä jossain vaiheessa ihan varmasti tekee mieli alkaa puristaa. Rentous on minulle vaikeaa, tänään hammaslääkärissäkin lääkäri vain nauroi, kuinka koko kroppa heilui kun hän heilutti alaleukaa joka mukamas oli ihan rentona. No ei ollut.

Olen tosi iloinen Juoksuklubista! Parasta siinä on koordinaatioharjoitukset, mukava porukka ja se, että opin juoksemaan eri vauhteja sen ainaisen pk-jurnutuksen lisäksi.

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Porukan voima

Meillä oli pienoinen kimppatreeni eilen lauantaina itsenäisyyspäivän kunniaksi. Lähtö oli onneksi vasta klo 12, joten sain nukuttua vähän pitempään ja ehdin silti tehdä rauhassa kaikki aamutoimet. No, Hesarin Kuukausiliite jäi lukematta, mutta sen puutteen korjasin tänään sunnuntaina.

Ensalkuun lähdimme ajelemaan maastopyörillä Rantaraittia. Vähän sateli vettä, mutta niin vähän ettei se oikeastaan haitannut. Tuuli oli aika voimakas, ja vähän vastatuuleen puskettiin. Suomenojan vedenpuhdistamolla jätimme Rantaraitin ja tuurilla löysimme hyvän reitin takaisinpäin. Yksi pieni eväspysähdys tehtiin loppumatkasta, ja sen jälkeen eivät kädet enää lämmenneetkään, kun vettä tuli vähän isompina pisaroina ja kaikki alkoi olla kutakuinkin märkää.

Parin tunnin pyöräilyn jälkeen kaikki kävivät kotonaan pesemässä pyörät ja vaihtamassa vaatteet juoksureleisiin. Kun astuin sisään märät pyöräilykamppeet päällä, mielessä kyllä vähän vilahti, että mitä jos menisinkin nyt suoraan suihkuun ja jättäisin juoksun sikseen. En antanut ajatukselle periksi, vaan vaihdoin kaikki vaatteet alusvaatteita myöten. Minua ei enää palellut ja olin valmis lähtemään noin tunnin juoksulenkille. Tähän auttoi se, että ajattelin sitä tosi hyvää oloa kun juoksukin olisi jo tehty ja alkaisi yhteinen kiva saunailta.

Lenkin vauhdiksi oli sovittu 6:15 min/km, ja se oli minullekin ihan hyvä pk-vauhti. Melkein alkoi jo tulla pimeä siinä juostessa, mutta onneksi oltiin tuttuakin tutummissa maisemissa, kun juostiin PK-Peran kympin lenkki Otaniemeen ja Tapiolaan ja sieltä takaisin kotiin. Pari kertaa vauhti meinasi lähteä loikalle, mutta pyynnöstä vauhti rauhoittui sopivaksi taas.

Tänään sunnuntaina sulkeuduin taas pyöräni kanssa saunaan tunnin treeniä varten. 2x15 minuuttia ajelin tempovauhtia aerobisen ja anaerobisen kynnyksen välissä. Lopussa oli hienoa, kun viimeisen viisiminuuttisen alkaessa biisiksi sattui Eye of the Tiger. Sen avulla jaksoin puristaa loppuun saakka, vaikka hiki virtasi. Tuloksena oli noin tunnin treeni, jonka aikana join yhden 750 ml pullon vettä ja katsoin tiukasti Suunto Ambit2 S:ää noin 60 minuuttia.

Illalla kävimme vielä Märskyssä uimassa pari kilsaa. Meillä kävi niin hyvä tuuri, että pääsimme jakamaan radan tutun tri-pariskunnan kanssa. Heidän innoittamanaan kokeilin minäkin vähän perhosta. Oppisikohan sitä vähän paremmin, jos sitä yrittäisi pyristellä joka treenissä vaikka 4x25 m? Ei se tänään ihan mahdottomalta tuntunut.

Lisäsin äsken blogin oikeaan sivupalkkiin Strava-kilkkeen, jossa näkyy viimeisen viikon aikana ajamieni pyörälenkkien yhteenvetotiedot. Ambitista Stravaan siirtyvät automaattisesti vain ne treenit, joissa on käytetty GPS:ää, joten esim. traineriajeluista sinne ei mene mitään tietoa.

torstai 4. joulukuuta 2014

Oivalluksia

Tunsin pienen piston sisälläni, kun luin Jupiksen kirjoituksen talvikauden pyöräharjoittelusta. Jupis kirjoitti, että  jos trainerillä treenatessa pystyy katsomaan elokuvia, on treenin toteuttamisessa jotain pielessä. Olen nimittäin aina katsellut ajaessani Netflixistä tai Yle Areenasta telkkaria; usein Modernia perhettä, joskus Komisario Lewistä. Samaan aikaan sattui vielä niin, että itsekin huomasin yhden traineritreenin menneen epähyvin kun syke laski loppua kohti vaikka sen olisi pitänyt nousta. Keskittyminen on saattanut hieman herpaantua.



Niinpä päätin kokeilla ajella seuraavan treenin vain musiikkia kuunnellen. Ostin pari vuotta sitten pienen iPodin ja olen lataillut sinne iTunesista mukavaa poppia. Aika vähälle käytölle se on toistaiseksi jäänyt, mutta traineritreeneissä se on kyllä ihan omiaan.

Vesipullo, iPod, ikkuna raollaan, sykemittari ja treeni post-it -lapulla - tästä eivät treeniolosuhteet paljoa parane.

Treenikeskus.
Ajaminen vain musiikkia kuunnellen ja syke- ja kadenssitietoja seuraillen tuntui yllättävän hyvältä. Ensimmäisten treenien jälkeen aloin jopa odottaa seuraavaa kahdenkeskista hetkeä pyörän kanssa. Ainakin tässä yhteydessä tuntuu siltä, että vähemmän on enemmän. Toistaiseksi en siis suunnittele paluuta telkkariohjelmien ääreen, vaan jatkan musiikkilinjalla.

Lähes kaikkien traineritreenieni alkuun on merkitty yhdellä jalalla polkemista, esimerkiksi 4 kertaa 30 sekuntia molemmilla jaloilla vuorotellen. Se on kyllä todella paljastavaa: minun on paljon vaikeampi pyörittää kampea vain vasemmalla jalalla ja varsinkin jalan väsyessä kampikierroksen yläosaan tahtoo jäädä vähän klappia.Yhdellä jalalla pyörittely lienee tekniikan kehittymisen kannalta yhtä hyödyllistä kuin yhdellä kädellä uinti; tekniikkavirheet ja puolierot on helppo havaita.

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Yhteislenkillä

Eilen oli tosi kiva päivä. Lähdimme Peten kanssa heti aamusta kaupungille, kun halusin käydä Kluuvin 4Runnersissa katsomssa Altran maastojuoksukenkiä. Kengät löytyivätkin, mutta oikeaa kokoa ei. Newtoneilla on aika hankala juosta maastossa, ja tarvitsisin siksi toiset kengät. Maastojuoksukengät pitäisivät Newtoneita paremmin varmaan myös lumella.

Kaupoissa kierreltyämme kävimme Fratellossa välipalalla. Söin aamiaisjugurtin, joka oli ihan mielettömän hyvä siemenineen kaikkineen. Sitten pitikin jo lähteä kävelemään Paavo Nurmen  patsaan suuntaan. Olin nimittäin ilmoittanut meidät mukaan #teamelinajouhkin yhteislenkille. Tarkoitus oli juosta pari tuntia Töölönlahden ja Keskuspuiston maisemissa.

Paavo Nurmen patsaalla meitä olikin aika hyvänkokoinen joukkio. Ennen lähtöä otettiin tietysti vielä yhteiskuva (kameran takana Antti Hagqvist) ja kuultiin tulevasta talviurheilutapahtumasta, jonka tuotto lahjoitetaan syöpätutkimukseen. Tähän mennessä #teamelinajouhkin keräykseen on kertynyt jo yli 31000 euroa, ja kivoja juttuja on siis tulossa ensi vuonnakin!!

#teamelinajouhki lenkille lähdössä
Lähdimme juoksemaan mukavan leppoisaa 7 minuutin kilometrivauhtia Töölönlahden ympäri ja Keskuspuistoon. Olin ottanut mukaan vesipullon ja pari geeliä. Oli tosi kiva juosta, ja varsinkin Seurasaarta kiertäessä tuli pariinkin otteeseen huokailtua sitä, miten hienolta tyyni meri ja maisemat näyttivät. Porukka hieman pieneni matkan edetessä, ja lopulta lenkille tuli mittaa vajaat kaksi tuntia ja noin seitsemäntoista kilometriä.

Meillä oli uintikamat mukana autossa, ja lenkin jälkeen ajoimme suoraan Märskyn Uppopullaan syömään sämpylät ennen uintitreeniä. Saimme seuraa yhdestä lenkillä mukana olleesta tiimiläisestä (jee!), ja uimme kolmistaan tällaisen treenin:

  • 200 alkuverra
  • 2x50 nilkat kuminauhalla yhteen sidottuina
  • 10x50 (25scul, 25vu) 
  • 4x150 (25 potk 50 vu 25 yhdellä kädellä 50 vu)
  • 6x150 (50 kovaa 100 matkavauhtia)
  • 200 loppuverra

Ennen uintia mietin, että onkohan se vähän pitkä, mutta ihan hyvin se kuitenkin meni ja uinti tuntui hyvältä, etenkin nuo nuo 50 metrin vähän kovemmat pätkät. Olen kyllä ennenkin huomannut, että esimerkiksi yhden käden uinti auttaa minulla heti vartalon kiertoon. Nyt tein sen vielä niin, että lepäävä käsi on vartalon vieressä ja hengitys on lepäävän käden puolelta. Scullingit uin pullarilla.

Tosi kiva treenipäivä tuli, mutta ehkä vähän pitkä lepoviikolle. Ei se varmaan kuitenkaan haitaa, kun perjantaina oli lepopäivä ja tänään ajoin vain lyhyen traineritreenin. Sen jälkeen istuikin lähes kolme tuntia paikallani, kun Pete houkutteli minut leffaan katsomaan Interstellarin. En ole mikään suuri scifin ystävä, mutta leffa yllättikin tosi positiivisesti. Tykkäsin!

PS. Babakin kirjoitti yhteislenkistä, linkki.

tiistai 25. marraskuuta 2014

Lepoviikko

Päivä alkoi aamu-uinnilla Tapiolassa, nyt jo neljäntenä tiistaina peräkkäin. Olen nyt löytänyt sopivat bussiyhteydet kotoa hallilta ja sieltä edelleen töihin. Tiistai-aamun vakinaamatkin (tai oikeammin uimalakit ja -tyylit) ovat alkaneet käydä tutuiksi, ja ihan kohtuullisen hyvin olen saanut treenini uitua. Tiistai-aamuisin umareille on Tapiolassa neljä rataa: kuntouimareiden rata, nopeiden uimareiden rata ja kaksi muuta merkitsemätöntä rataa. Olen nyt pari kertaa uinut kaikkein reunimmaisella radalla, jossa uidaan hyvää vauhtia ja osataan ohittaa ja väistää. Kivasti sujuu.

Satunnainen uintitreeni.

Suunnitelmissa oli ajella myös trainerilla nyt illemmalla. Olin jo katsonut kirjoittanut treenin post-it -lapulle ja miettinyt viihteenkin (Komisario Lewis) valmiiksi. Juuri kun olin jo menossa alakertaan ajelemaan, Pete kertoi, ettei hänellä ole tänään kahden treenin päivää ja että hän on ajatellut jättää huomisen Juoksuklubinkin väliin. Se sai minutkin ajattelemaan enemmän omia treenejäni ja palautumista. Ehkäpä minunkin kannattaisi tällä viikolla vähän himmata. Peesailija kun olen, päätin minäkin siirtää traineriajelun huomiselle ja lintsata Juoksuklubista. Kun perjantain kuntopiirikin jää väliin, tulee tälle viikolle toinen ihan kunnon lepopäiväkin.

Minun on aina ollut helpompi tehdä kuin olla tekemättä, ja siksi juuri treenien vähentäminen on vaikeaa. Silloin kun tekee mieli jättää treeni väliin, yritän miettiä olenko oikeasti väsynyt vai vain laiska. Aika usein päädyn tuohon jälkimmäiseen vaihtoehtoon ja teen sen treenin kuitenkin. Mutta en siis nyt tällä viikolla, kun kuuntelin järjen ääntä eli Peteä. Keväällä pitää olla varaa vielä kiristää tahtia ja lisätä tunteja ja on minulla mielessä vielä tietysti sekin viime tammikuinen kuntotesti, jonka tuloksissa oli merkkejä ylirasituksesta.

En vielä treenaa suunnitelmallisesti, joten ei ole mitään "virallista" ohjelmaa josta vähentää, mutta aika helposti se kalenteri on treenienkin osalta jo täyttynyt. Maanantaisin on lepopäivä, keskiviikkoisin Juoksuklubi, torstaisin uintitreenit ja perjantaisin kuntopiiri. Etenkin keskiviikon juoksutreenit ovat olleet minulle aika kovia. Kivoja toki mutta kovia.

Siitä olen iloinen, että viime viikkoina olen ehtinyt uimaan kolmesti viikossa ja tehnyt Juoksuklubin myötä ihan kunnon juoksutreenejäkin. Mutta en siis huomenna, kun lintsaan. Miksi siitä kuitenkin tulee vähän huono omatunto?