sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Ortostaattisen sykkeen mittausta

Joitakin vuosia sitten aloin seurata palautumista ja elimistön rasitustilaa mittaamalla sykkeeni aamulla ensin makuulla ja sitten pian seisomaannousun jälkeen. Mittaus on helppo tehdä, eikä vie aikaa muutamaa minuuttia enempää.

Nykyään teen mittauksen aamulla ennen suihkuun menoa. Menen pitkäkseni sohvalle, odottelen pari minuuttia ja mittaan sitten leposykkeen. Sen jälkeen nousen seisomaan, odotan puoli minuuttia ja mittaan sykkeen uudelleen. Sykkeen mittaamiseen käytän iPhonen Cardiio-sovellusta, joka mittaa sykkeet sormenpäästä ja tallentaa molemmat luvut muistiin. Sieltä siirrän ne sitten Movescountiin ja myös Google Sheetiin, jossa on valmentajan minulle suunnittelema ohjelma ja kaikki muutkin testitulokset hyvässä muistissa.

Lukujen tulkinta ei aina ole ihan helppoa. Täältä luin perusasiat ja mm. sen, että ortostaattisen sykkeen nousu 15-25 lyöntiä minuutissa kertoo jo ylirasituksesta tai jostakin kehossa olevasta epänormaalista tilasta. Flunssa näkyy sykkeissä melkeinpä jo ennen muiden oireiden alkamista, tästä on jo kokemusta. Aika usein lukemat tukevat omaa fiilistä, ja tämä mittaaminen on auttanut minua tarkemmin kuuntelemaan omaa kehoa.

Viime viikolla keksin kaivaa muutaman edellisen vuoden maaliskuun luvut samaan taulukkoon, ja ilokseni huomasin, että leposykkeeni on laskenut noin neljällä lyönnillä viime vuodesta, samoin ortostaattinen syke. Ihan koko maaliskuulta 2016 minulla ei lukuja ole, mutta suunta on kuitenkin ollut hyvä. Vuodelta 2015 datapisteitä on hieman enemmän, ja silloinkin sekä lepo- että ortostaattinen syke olivat keskimäärin korkeammalla kuin nyt.

perjantai 17. maaliskuuta 2017

Vuoden kolmas FTP-testi

Ai että. Tänään oli ohjelmassa FTP-testi, ja kotimatkalla yritin miettiä, onko minulla yhtään hyvää syytä joko siirtää treeni lauantaille tai jättää se kokonaan ajamatta. No ei ollut. Motivoitumisessa auttoi se, että mietin ajan kuluvan joka tapauksessa; mitä nopeammin pääsen pyörän päälle, sitä nopeammin testi on sitten ohi.

Tein testin samalla tavalla kuin edellisilläkin kerroilla:

  • 10 minuuttia verra
  • 5 min "all-out"
  • 10 min verra
  • 20 min FTP-testi niin kovaa kuin jaksaa
  • 10 min verra

Viiden minuutin tehot jäivät muutaman watin edelliseen testin alle, mutta varsinaisessa testissä sain taas puristettua lisää watteja. Loppua kohden alkoi ajatus taas vähän harhailla ja erehdyin juomaan kulauksen vettä. Ei olisi pitänyt, juomisesta tuli melko huono olo ja tehotkin hetkellisesti putosivat.


Jipii - kehitystä on siis taas tapahtunut! Keskisyke putosi yhdellä lyönnillä ja tulos oli paras kaikista koskaan sisällä ajamistani. Testi ei ehkä myöskään tuntunut ihan niin pahalta kuin aikaisemmat, vaikka sellaista läähätystähän se varsinkin loppua kohden alkaa olla. 

Hankin Stages-wattimittarin lahjaksi itselleni Kööpenhaminen Ironmanin jälkeen noin puolitoista vuotta sitten. Se on ehdottomasti yksi parhaimpia triathlonia varten hankkimiani juttuja. Sen avulla on pyörätreeniin on tullut ihan uusi ulottuvuus, kun mittari on omassa pyörässä ja myös talven traineriajelut voi tehdä sillä. Myös testiolosuhteet on kotona helppo vakioida, ja tulokset ovat siksi täysin vertailukelpoisia. Näitä testejä ajan säännöllisesti, ja kaikki treenit ja etenkin myös kisat ajan viimeisimmän testin tuloksen perusteella. Sopii tällaiselle säntilliselle ihmiselle. 

Huomenna ohjelmassa on taas varmaan pitkä maastopyörälenkki. Sitä ennen ajattelin vielä vaihtaa siihen kesärenkaat. Ostin uudet Vittoria Mezcalit Velosportista, tuntuvat varmasti kevyeltä nastarenkaiden jälkeen. 

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Uintia sunnuntai-iltana?

Viime syksynä eteen tuli mahdollisuus osallistua ohjattuun uintiin sunnuntai-iltaisin Märskyssä. Yleensä sunnuntai-iltaisin ole ollut jo aikamoisen treenikooman vallassa sohvalla viikonlopun pitkistä treeneistä, mutta ajattelin että kyllä kai siinä yksi uinti vielä menee.

Tässä treenivuorossa on vielä sekin kiva puoli, että myös Pete pääsee mukaan. Neopreenishortsit jalassa hän pysyy mukana vauhdissa ihan riittävän hyvin, vaikka vuoro onkin "kokeneille". No voihan sitä olla kokenut, vaikkei kovin nopea olekaan.

Sekin on hyvä asia, että kun on treenit ovat sunnuntai-iltana, tulevan viikon työasiat hiipivät vasta treenin jälkeen, jos silloinkaan.

Marras-joulukuussa uinnit sujuivatkin ihan kivasti, kun uitiin enemmän tekniikkaa ja peruskestävyyttä. Hyvin jaksoin mukana, vaikka alla olikin usein pari pitempää treeniä. Keväämmällä on ollut hieman haastavampaa, kun uidaan tehoja. 

Reilu viikko sitten olin taas enemmän tai vähemmän nuuuneena paikalla, kun uitiin tehopyramidia: aina vuorotellen kovempaa ja sitten taas vastaava matka hiljaisempaa vauhtia. Olimme Peten kanssa olleet juuri ennen treenejä tyttäremme ja poikaystävänsä luona kyläilemässä. Tytär oli leiponut niin hyvät piirakat, että taisin syödä ihan liikaa. Täysi maha oli aika huono kombo yhdessä tehotreenin kanssa, sillä pääsarjan puolivälissä jouduin nieleskelemään piirakoita jo toiseen kertaan. Petekin tökki koko ajan varpaista, että ui nyt sitä kolmosta, vaimo! Siltä se ainakin tuntui, kun välimatka edellä uineeseen vaan kasvoi ja kasvoi ja Pete pysyi peesissä kosketusetäisyydellä.

Viime sunnuntaina olikin sitten vähän pelonsekaiset fiilikset, kun kävelin altaalle. Harvoin joudun motivaatiota raaputtelemaan esille ennen uintitreeniä, mutta nyt oli sillekin tarvetta. Olin varmuuden vuoksi pitänyt 3-4 tuntia väliä ruokailun ja uintitreenien välissä, eikä ongelmia onneksi sitten tullutkaan.

Sunnuntain uintitreenit jatkuvat huhtikuun loppuun saakka, ja kun olemme kaksi huhtikuista sunnuntaita vielä Mallorcalla ja ensi viikon treenit on peruttu, ei niitä ohjattuja uinteja tälle keväälle niin montaa enää olekaan. 

Kuvituskuvaksi yksi viime syksynä Altaalla ottamani otos. Allas Sea Poolin pitäisi avautua taas keväällä päärakennuksen valmistuttua.

 

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Go Expo -lippuarvonta

Yhteistyössä Messukeskuksen kanssa. Kevät tulee, eikä GoExpo -messujakaan pidättele enää mikään! Ensi viikonloppuna on Helsingin Messukeskuksessa hulinaa, kun samaan aikaan on useampikin tapahtuma: Fillari, Kunto, Outdoor, Kuva ja kamera ja muutama muukin. 

Omalla messuagendallani on käydä ainakin Garminin osastolla tutustumassa uusimpiin urheilukelloihin ja pyörämittareihin. Suuntoa ei harmikseni näytteilleasettajien listalla näkynyt. Hankintalistalla on edelleen Suunto Ambit2 S:n korvaaja.

Akkreditoiduin Messukeskuksen palvelussa bloggaajaksi, ja arvon keskiviikkona yhden messulipun tähän postaukseen kommentin jättäneiden kesken. Toimitan lipun voittajalle sähköpostitse torstaina. Osallistu siis arvontaan kommentoimalla tähän postaukseen vähintään sähköpostiosoitteesi. 

maanantai 6. maaliskuuta 2017

Helmikuun treenailut

Helmikuussa olin pienessä flunssassa vajaan viikon, joten treenitunnit jäivä viime (43:18) ja toissavuodenkin (37:19) helmikuun tunneista aika reilusti. Noh, muina kuin sairastelu- ja toipilaspäivinä sain kaikki treenit tehtyä kuten pitikin. Yhteensä treeniä kertyi reilut 23 tuntia, ajallisesti eniten pyöräilyä. Helmikuussa oli myös pari matkapäivää, joiden aikana ei treenaaminen onnistunut.

Traineriajelut olen merkinnyt tuolla kuntopyörä-ikonilla. Siinä olen vasta pääsemässä vauhtiin. Parina lauantaina ajoin maastopyörällä useamman tunnin pituisen pitkän lenkin. Siitä on tullut yksi lempparitreeneistäni. Kuntosalilla ollaan pitkistä sarjoista (2x15) siirrytty vähän isompiin painoihin ja lyhyempiin sarjoihin (3x8).

Helmikuu 2017

Treenailun lisäksi olen tykästynyt kävelemiseen. Otin syksyllä tavoitteeksi kävellä arkisin vajaat kolme kilometriä asemalle jompaan kumpaan suuntaan, ja ihan hiljan hilasin tavoitetta vähän kunnianhimoisemmaksi ja nyt pyrin kävelemaan matkan molempiin suuntiin. Voi olla, että viimeisimmällä pitkiksellä tämä lisääntynyt jaloilla olo sai juoksun alussa tuntumaan mukavan helpolta ja kevyeltä, mutta kyllä se siitä sitten muuttui vähän tutumman raskaaksi loppua kohden.

Olen taas alkanut mittailla ortostaattista sykettä aina aamuisin. Siitäkin oli helppo huomata, että jotain on pielessä, kun syke sekä makuulla että seistessä oli selvästi koholla. Kuume ei noussut, mutta muuten oli vetämätön olo. Pari päivää olin pois töistäkin, ja näin jälkeenpäin ajatellen olisi kannattanut olla se kolmaskin.

perjantai 3. maaliskuuta 2017

Penkkiurheilija

Olen tainnut ennenkin blogissa kertoa, että minusta paras talvipäivä on sellainen, kun oman treenin jälkeen voi sohvalla katsella toisten hiihtoa. Siitä tulee minulle jotenkin tosi kotoisa ja turvallinen olo. Olen meidän perheen ylivoimainen penkkiurheilijakuningatar. Seuraavassa polvessa tämä innostus ei näytä ainakaan ihan samalla intensiteetillä jatkuvan, paitsi että onhan meillä Viaplay, jotta tytär voi katsella futismatseja.

Tällä viikolla on taas ollut hienoa, kun seurattavaa on Lahden MM-hiihdoissa riittänyt. Paikan päälle emme Petrin kanssa menneet, mutta yhdessä muistelimme, että vuoden 1989 MM-kisojen aikaan seisoskelimme Lahden mäkimontussa.

Nyt on tv-lähetyksetkin tehty rautaisella asiantuntemuksella niin, että telkkarin ääressä viihtyy sekä ennen kisan alkua että sen jälkeen. Parhaat pätkät tulee katsottua useampaankin kertaan. Töissäkin olen hakeutunut telkkarin ääreen ratkaisuhetkillä, jos se vain suinkin on ollut töiden puolesta mahdollista.

Eilen mietin, että mistä tämä kaikki into seurata muiden hiihtoja ja vähän hyppyjäkin oikein johtuu. Juurisyy taitaa olla siinä, että olen mäkihyppääjän tytär - harrastelijan vaan, mutta kuitenkin. Silloin kun vanhempani vielä asuivat yhdessä, meillä aina katsottiin telkkarista kaikki hiihto- ja mäkihyppykisat. Ne hetket ovat tainneet jäädä mieleeni oikein poikkeuksellisen mukavina, kun näin vuosikymmenienkin jälkeen palaan samaan puuhaan.

Jonain vuonna muistan Hesarissa olleen illan kisan seuraamista varten taulukko, jossa jokaiselle hyppääjälle oli oma rivinsä ja tyhjät sarakkeet molempien hyppykierrosten pisteille. Sen täyttäminen sopi tällaiselle asiasta innostuneelle perfektionistille oikein hyvin, mutta kävi melkein työstä ainakin ajoittain, kun joskus pisteet näkyivät ruudussa vain hyvin lyhyen aikaa.

Tarina kertoo, että yksi sedistäni olisi hypännyt Lahden isostakin mäestä, mutta en ole varma, pitääkö se paikkaansa. Isäni asui nuoruutensa Jämsänkoskella, kävelymatkan päässä hyppytornista, joka vieläkin on paikallaan. 50-luvulla ei siellä tainnut urheilun lisäksi olla paljon muutakaan tekemistä. Kaksi isäni veljistä opiskelikin sittemmin Jyväskylässä liikunnanopettajaksi.

perjantai 24. helmikuuta 2017

Kevätlenssu ja kirjasuosituksia

Maanantaina alkoi aivastuttaa ja silmiä särkeä. Illalla keksin katsoa siitepölytiedotteen, ja siellä lukikin, että maanantaina aamuyöllä oli Etelä- ja Länsi-Suomeen kulkeutunut erittäin vähäisiä määriä lepän siitepölyä. Allergialääkkeet kehiin vaan. Tästä alkoi taas puolivuotinen allergiakausi. Lepän jälkeen koivu, sitten heinät ja lopuksi vielä pujo. Minulla on niin paljon allergioita, ettei ainakaan tähän mennessä ole nähty järkeväksi aloittaa siedätyshoitoa. Ehkä jossain vaiheessa sitä olisi hyvä arvioida uudelleen, varsinkin kun siedätyshoidon menetelmät tuntuvat kehittyvän aika nopeasti.

En tiedä, vetikö allegia kropan ihan tukkoon vai tuliko sen lisäksi flunssa, mutta keskiviikkona olivat leposyke ja ortostaattinen syke aamulla mitatessa yli kymmenen lyöntiä normaalin yläpuolella. Lähdin kuitenkin töihin, mutta jo muutaman kilsan kävelymatkalla asemalle tajusin, että kotiin olisi kannattanut jäädä. Kävin toimistolla kääntymässä ja lähdin kotiin lepäämään.

Vielä eilinenkin meni sohvalla, mutta tänään perjantaina menin töihin. Olin jotenkin taas unohtanut sen, että vaikka olo päivän sohvalla lepäämisen jälkeen tuntuu hyvältä ja "työkuntoiselta", on se sitten  seuraavana päivänä töissä erilaista, kun pitää olla koko ajan pystyssä ja työn touhussa. Onneksi nyt on viikonloppu.

Maanantain kuntosalisession jälkeen en ole treenaillut, enkä varmaan vielä huomennakaan ole ihan siinä kunnossa että se kannattaisi. Nyt on siis ollut aikaa mm. lukea. Pete oli tilannut Amazonista Cory Reesen kirjan "Nowhere Near First", joka oli todella hyvin kirjoitettu kirja ultrajuoksuista vähän hitaamman juoksijan näkökulmasta. Joskus näitä sporttikirjoja lukee ihan sen tarinan eikä kirjallisten ansioiden vuoksi, mutta tätä kirjaa voin kyllä suositella molemmista syistä. Kannattaa lukea! Kirjoittajan blogin Fast Cory löysin vasta nyt, ja uskallan sitäkin lähes lukematta suositella. Kuvia katsellessa tulee ihan ikävä siskon luo Utahiin.

Kuva maastopyöräretkeltä Moabissa, Utahissa reilu vuosi sitten,

Ennen tuota ultrakirjaa luin Jill Homerin kirjoittaman kirjan tuhannen mailin pyöräilyseikkailusta Alaskassa nimeltään "Into the North Wind". Siinä tarina vei mennessään, ei niinkään se tapa, jolla se oli kirjoitettu. Kirjaa lukiessa tuli monta kertaa mieleen, että kyllä olisi pitkä matka se 1000 kilsaa pyörällä yksin Alaskassa. Ilokseni nyt huomasin, että myös Jill on aktiivinen bloggaaja.