sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Kisaraportti: Tuusulanjärvi Triathlon 10.6. perusmatka

Kisakausi on nyt avattu Tuusulanjärvi Triathlonin perusmatkalla (1500 m uinti, 40 km pyörä, 10 km juoksu). Koska startti oli vasta klo 11, ehdimme ihan hyvin hoidella kaikki aamuhommat ja ihan viime hetkellä vielä etsiskellä auton pyörätelineiden avaimia kun pyörät olivat jo katolla. Onneksi avainnippu löytyi pienen etsiskelyn jälkeen Peten repusta.

Matka Tuusulaan oli aika hiljainen, sillä ainakin minua jännitti taas yllättävän paljon tuo kesän eka startti. Menomatkalla ajoimme pienen pätkän pyöräreittiäkin, joka näytti oikein kivalta. Kisapäivän sää oli tosi hieno: aurinkoa ja varmaan reilut parikymmentä astetta lämmintä.

Kisainfo oli katsottu jo edellisenä iltana videolta. Tosi hyvä idea ja selkeä toteutus, jonka toivoisin yleistyvän muissakin kisoissa.



Tätä en toivonyt näkeväni juuri ennen kisan alkua: Suunto Spartan Ultra lakkasi toimimasta. Yritin googlailla, millä ilveellä kellon saisi resetoitua, mutta juuri ennen kisaa en kovin kauaa ehtinyt ohjeita etsiskellä enkä siis niitä siihen hätään löytänyt. Heitin kellon reppuun, piti pärjätä ilman. Ostin Spartanin viime vuoden maaliskuussa, ja viime kesänä minulla oli jonkin verran ongelmia sen kanssa, kun treenien tallennus katkeili. Viime aikoina kello on toiminut ihan hyvin, kunnes nyt taas pahassa paikassa feilasi. Onneksi sentään pyörässä minulla oli toimiva Garminin laite.

Ennen uintia oli mahdollisuus vähän verrailla järvessä, ja vesi tuntui mukavan raikkaalta. Lähtö oli vedestä, ja samassa lähdössä olivat kaikki yli nelikymppiset miehet ja naiset. Kisaan ensimmäistä vuotta N50-sarjassa, jossa meitä oli kolme osallistujaa.

Uinti oli kahtena kierroksena, joiden välissä juostiin lyhyt spurtti rannalla. Uinti tuntui sujuvan tosi hyvin, poijut olivat isot, järvi oli lähes tyyni ja kontakteja muihin uimareihin vähän. Välillä sain uitua ihan hyvässä peesissäkin. Ekan kierroksen aika oli 13:29 ja kahden kierroksen yhteensä 28:31. Siinä vaihtopaikalle juostessani kuulin, että olin sarjani johdossa.

Pete ohitti minut ekassa vaihdossa. En tiedä, mitä siinä oikein kupeksin, mutta reilut viisi minuuttia siinä meni. Varmaan sukkien pukeminen märkiin jalkoihin oli se suurin hidaste.

Mun vaihtopaikka kisan jälkeen. Kaikki tavarat piti laittaa muuttolaatikkoon. Aika toimiva systeemi.

Pyörällä pyrin pitämään tehoja yllä ja juomaan vettä ja syömään geelikarkkeja säännöllisin väliajoin. Melkein pari pulloa vettä siinä menikin. Geelikarkit tuntuvat geelejä kätevämmiltä nautittavilta, kun ei tule sotkua tai roskia. Olen nyt käyttänyt niitä melkein kaikilla pitemmillä pyörälenkeillä, eikä mitään ongelmia ole ollut. Takaa tuli jonkun verran porukkaa ohi, mm. molemmat oman sarjani muut kilpailijat jo aika alkumatkasta.

Toisessa vaihdossa huomasin harmikseni, että joku oli jättänyt pyöränsä niin, ettei minun pyörälleni ollut enää tilaa. Eipä siinä auttanut kuin siirrellä muiden pyöriä hetkisen, jotta omani mahtuisi niiden väliin.

Juoksusta ei jäänyt jälkipolville paljoakaan kerrottavaa. No ehkä sellainen hauskuus, kun joku keksi kehua juoksuasentoani parisataa metriä ennen maalia "hienolta näyttää päkiäaskellus", varmaan jostain kannustushuutojen kliseelistalta sen poiminut. Muutenkin Tuusulanjärven kisassa oli kyllä tosi kiva fiilis, kun talkoolaiset kilvan meitä kannustivat.

Uudet juoksukengät ovat tosi hyvät, ei tullut rakkoja tai ollut muitakaan ongelmia, en vaan jaksanut juosta kovempaa. Pete ohitti kierroksella ja lausahti kannustavia sanoja ekan kierroksen loppupuolella. Se piristi hetkeksi.

Jo siinä matkalla ehdin miettiä, että tässä sitä varmaan lyllerretään seitsemän minuutin kilsavauhtia. Ei se kuitenkaan ihan niin hidasta ollut (mutta melkein), kun juoksuaika oli 1:07:05.

Kisan jälkeen.

Kun tarpeeksi pitkään juoksee, niin maali tulee varmasti vastaan, niin tänäänkin. Loppuaikani oli 3:07:48. Kaikki tulokset täältä.

Pete oli pakannut mukaan myös Alepan pirteän värisen muovipussin,
johon mahtuivat meidän molempien märkkärit.
Kisan jälkeen kävimme rantasaunalla suihkussa ja sitten vielä syömässä Vanhankylän kartanolla ihan kisakeskuksen ytimessä. Siellä oli tänään 3-vuotissynttärit ja kympin lounaalla jätskiä jälkkäriksi! Oli kyllä tosi kiva saada heti kisan jälkeen päästä lämpimään suihkuun ja sitten vielä buffapöydän ääreen. Kisapaikka oli muutenkin kaikin puolin hieno ja toimiva, samoin järjestelyt toimivat ihan loistavasti. Kiitos järjestäjille, kanssakisaajille ja kaikille hurranneille!

sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

MItä uutta?

Calellan pyöräleirin jälkeen päästiin täällä kotimaassakin suoraan ajelemaan lyhyissä hihoissa ja lahkeissa. Mökille lähteminen on nyt niin paljon helpompaa, kun ei tarvitse pakata mukaan ihan kaikkia pyöräilyvaatteita vaan vähempikin riittää. Nyt ei edes viikonlopun aikana tule pesukone täyteen, kun keväällä siihen riitti yksi pitempi pyörälenkki.

Lenkille lähdössä.

Pete hankki pyöräänsä uudet Mavicin tubeless-vanteet ja on niihin niin tyytyväinen, että minäkin olen jo alkanut haaveilla uusista vanteista. Ostin omat Zippini jo monta vuotta sitten käytettynä ja jos tuo tubeless-innostus puolisolla pysyy, voisin minäkin vaihtaa sellaisiin. Niillä voi ajaa alemmilla rengaspaineilla kuin avokiekoilla, ja jos matka katkeaa puhkeamisen vuoksi, sisään voi laittaa sisurin kuten avokiekoissakin. Täältä löytyy enemmän plussia ja miinuksia.

Facebookissa on nyt viime viikkoina tullut vastaan todella monta pyöräkolarijuttua. Täytyy vaan yrittää olla tarkkana liikenteessä ja toivoa, että vaikka me kaikki teemme liikenteessä virheitä, yksikään niistä ei johtaisi törmäykseen. Kieltämättä tänäänkin lenkille lähtiessä oli fiilis vähän sellainen "ettei vaan nyt sattuis mitään". Eikä onneksi sattunut minulle eikä Petelle, vaikka yhteensä ajettiin yli kahdeksan tuntia.

Tällaisissa maisemissa ajoin tänään.

Vähän myöhemmin kuin moni muu kävin ekaa kertaa avovedessä vasta reilu viikko sitten mökillä. Koska painoa on nyt monta kiloa enemmän kuin viime vuonna, märkäpuku on kyllä melko tiukan tuntuinen. Yritän nyt sinnitellä sen kanssa kuitenkin vielä tämän kesän. Kuusiksellakin kävin uimassa viime viikolla. Siellä olen nyt viime aikoina ostanut saunalipun ja vaihtanut uikkarin ja märkäpuvun päälle pukuhuoneessa. On ollut kiva käydä myös suihkussa heti uinnin jälkeen.

Tehtiin terassilla tilaa pyörille.

Treenit ovat kulkeneet ihan mukavasti, paitsi juoksu. Se ei suju nyt ollenkaan. Olen nyt jo useamman kuukauden käyttänyt melkein pelkästään Vivo Barefoot -kenkiä, ja ehkä senkin takia havahduin yhdellä lenkillä siihen, että Hoka-lenkkareissanihan on tosi huono juoksutuntuma. Ostin tilalle Feet Distance -lenkkarit, ja niillä juoksu tuntuu paljon paremmalta, mutta ei valitettavasti ainakaan vielä ole paljonkaan vauhdikkaampaa.

Huonosti menneen juoksutreenin jälkeen harmitti.

Paino on nyt pysytellyt samassa jo monta kuukautta. Vaikka olisikin kiva olla vähän kevyempi, en halua lähteä mihinkään kalorivajejuttuihin, kun treenitunteja on melko paljon ja haluan tehdä ne mahdollisimman hyvin. Senkin tiedän, että minulla se kalorivajejuttu ei toimi ainakaan pitemmän päälle, vaan sitten tulee väsy.

sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Treeniviikko Calellassa

Mukavasti meni viikko Espanjassa. Pääosassa oli harjoittelu, ja sitä kertyikin yhteensä noin 23 tuntia, josta pyöräilyä reilut 20 tuntia, juoksua vajaat pari tuntia ja vielä uintiakin noin tunti.

Tällä kertaa ajattelin kirjoittaa leiriraportin listaten kivat asiat ja sitten ne toisenlaiset.

Plussat

Olimme reissussa tosi kivalla porukalla, osa minulle aikaisemmin tuttuja ja muutama uusikin tyyppi. Luulenpa, että saatoin löytää reissulta seuraa myös pyörälenkeille Espoossa. 



Pete sai juuri ennen leiriä uuden pyörän, Cervelo P3:n. Vaikka oli ehkä vähän hasardia lähteä samantien leirille uudella pyörällä, kaikki sujui ihan loistavasti ja pyörä oli oikein nopea. Selvästi hyvä ostos, jota oli harkittu jo aika pitkäkin aika. Pian on muuten meillä myynnissä yksi Felt B16-tempopyörä. (Edit: Linkki Fillaritorin ilmoitukseen)


Leirillä oleminen on helppoa ja mukavaa, kun joku muu on miettinyt valmiiksi treeniohjelmat ja pyöräreitit - ei tarvitse kuin toteuttaa. Kiitos Teemu!

Hotellissamme Sant Jordissa oli täysihoito, ja ruokapuoli toimi tosi hienosti. Lounasta sai myös lounasaikojen ulkopuolella. Se oli erityisen kätevää niin päivinä, kun ei pitkältä pyörälenkiltä ehtinyt hotellille ennen virallisen lounasajan päättymistä. 

Minullakin oli leirillä jotain uutta, nimittäin Sidin pyöräkengät. Trainerillä ajattaessa vasen jalkaterä alkoi puutua 45 minuutin jälkeen ja vähän pelkäsin, että kengät ovat minulle liian kapeat. Vaan eivät onneksi olleetkaan - ulkona ajaessa ne tuntuivat mukavan napakoilta ja sopivat jalkaani kuin valetut.


Kylältä löytyi pesula, jossa sain pesetettyä ison kassillisen likaisia vaatteita 15 eurolla. Ihanan halpaa ja puhdasta tuli vielä saman päivän aikana. Ei tarvinnut ryhtyä nyrkkipyykkiin. Se on hyvä, koska olen allerginen saippualle. Oikeasti.

Treeniolosuhteet olivat kaiken kaikkiaan loistavat: hotellin vieressä oli 50 m uima-allas, rannassa tasaista baanaa juostavaksi ja tiet ihan kohtuuhyvässä kunnossa. Pete kävi kokeilemassa myös polkujuoksumahdollisuuksia. Erityismaininnan ansaitsevat espanjalaiset autoilijat, jotka ottavat pyöräilijät häkellyttävän hyvin huomioon. Espanjassa ei lähdetä ohittamaan ennenkuin se on varmasti turvallista ja sitä turvallista hetkeä odotellaan riittävän kaukana pyörän takana. 


Yhtenä iltapäivänä kävimme Peten kanssa junalla Gironassa. Se oli kivaa vaihtelua sporttailuun. Kannattaa käydä, jos siellä suunnalla liikkuu.




Miinukset

Leirin alkupäivinä minuun iski joku pöpö, jonka vuoksi en saanut esiin ihan parasta suorituskykyä ja muutama treeni piti tehdä lyhennettynä. Kurkku oli kipeä mutta kuumetta ei ollut, pikemminkin alilämpöä. Onneksi olo alkoi parantua leirin loppua kohden ja viimeisenä päivänä kävin ajamassa pari ylämäkeä  testimielessä. Mukavan vahvalta tuntui toisin kuin parina edellisenä päivänä. Samalla reissulla oli vähän huonoakin onnea, kun ketjut putosivat kahdesti ja yhdessä sateen liukastamassa risteyksessä kaaduinkin. Pari mustelmaa jäi siitä muistoksi. Kuvassa tuo epäonnen risteys.




sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Kun on 50, voi tehdä mitä haluaa

Viime viikolla alkoi elämäni kolmas neljännes, kun täyteen tuli puoli vuosisataa. Päivä oli töistäkin oikein virallisesti palkallinen vapaapäivä. Suunnitelmissa oli vaikka mitä sankaritreenejä, mutta flunssasta palautumisen takia piti tyytyä parinkymmenen kilsan kevyeen pyörälenkkiin.




Syntymäpäivän iltana kävimme päivällisellä koko perheen kera. Mukana oli myös tyttären poikaystävä, jolle kiitos kuvasta.

Synttärin jälkeen jatkoin treenailua normaalisti, mutta ilmeisesti kuitenkin liian pian, sillä tällä viikolla alkoi kropassa tuntua pieniä alipalautumisen merkkejä ja piti taas vähentää harjoittelua.

En ainakaan itse koe kokeneeni mitään ikäkriisiä. Elämää tuli mietittyä normaalia enemmän jo reilu vuosi sitten, kun lapset muuttivat molemmat lähes yhtä aikaa kotoa. Lapsiperhe-elämänvaiheen päättyminen tuntui todella, todella haikealta. Silloin kun lapset olivat pieniä, en oikein koskaan tullut ajatelleeksi, että ne ruuhkavuodet joskus päättyisivät. Sen kyllä muistan, että heidän ollessaan pieniä laskin, minkä ikäisiä he olisivat täyttäessäni 50: oikea vastaus oli  23 ja 21 vuotta.

Luulenpa, että jos jostain ikäkriisistä kohdallani pitää puhua, se oli varmaan 10 vuotta sitten kun päätin aloittaa juoksemisen. Eka maraton jäi juoksematta välilevyn pullistuman vuoksi vuonna 2009, ja selän parantumista odotellessa keksin aloittaa triathlonin harrastamisen. 

Ensimmäiset 10 vuotta ovat nyt tätä liikunnallisempaa elämää takana ja hyvältä tuntuu, varsinkin kun nyt viisikymppisenä voi todellakin tehdä mitä haluaa: vaikkapa rakentaa koko elämä liikuntaharrastuksen ympärille kuten minulle on vähitellen käynyt. 

lauantai 7. huhtikuuta 2018

Pyörähuolet ohi

Pääsiäisen loppupuolella alkoi taas jokakeväinen flunssa, jonka pistän siitepölyallergian piikkiin. Joka kevät suunnilleen tähän samaan aikaan on kurkku kipeä, päänsärkyä ja tänä vuonna myös hieman lämmönnousua. Muuta syytä en keksi, kuin alkava siitepölykausi. Peteen tämä tauti ei koskaan ole tarttunut.

Tällä viikolla ovat siis sporttailut jääneet tekemättä, tiistain jouduin olemaan pois töistäkin. Tuntuu, että olotila vähän aaltoilee, tänään olen taas ollut väsyneempi kuin eilen. Toivottavasti olo pian taas paranee.

Iltaisin on nyt sitten ollut aikaa hoidella pyöräasioita. Vein GT:ni keskiviikkona Kivenlahden pyörähuoltoon, kun illalla googlaillessa huomasin, että se on auki iltaseitsemään. Pyysin, että pesevät pyörän ja tekevät vaihteistohuollon. Eihän siitä montaa viikkoa ole, kun pyörä oli Velosportissa ensihuollossa, mutta senkin jälkeen olen kärsinyt ketjun putoilemisesta lähes joka lenkillä. Velosportiinkin olisin tietysti voinut reklamoida ja viedä pyörän sinne uudelleen, mutta sinne on vähän hankala ehtiä työpäivinä, kun se sulkeutuu jo kuudelta.

Kyllähän siitä voimansiirrosta pari korjattavaa juttua löytyi: takavaihtajan rajoittimet olivat ihan pielessä. Sen lisäksi vaijeri liikkui huonosti vaijerinkuoren sisällä. En nyt muista, vaihdettiinko pelkkä kuori vai myös se vaijeri, mutta kotiin ajaessa tuntui vaihtaminen kyllä sujuvan paljon napakammin kuin aikaisemmin. Eikä tarvinnut pelätä pienimmälle vaihteelle vaihtamista, kun kaikki vaihteet loksahtivat paikalleen ekalla yrityksellä.

Pete oli tänään pyöränpesuhommissa juoksulenkkinsä jälkeen:


Nyt juuri on meneilllään renkaidenvaihto. Kävin äsken pihalla viemässä sinne pumpun. Samalla mietiskelin ääneen, että pitäisiköhän minunkin vaihtaa jo renkaat. Siihen Pete: "Mulla alkaa olla jo aika kylmä." <3 p="">

maanantai 2. huhtikuuta 2018

Pääsiäisen pyöräilyt ja yksi jalkautuminen

Meillä oli pääsiäisen pyhinä tavoitteena ajaa pieni pyöräblokki: 3 tuntia joka päivä. Kaksi ekaa päivää menikin kivasti, kun tutustuimme ensin yhdessä ja sitten itseksemme Kettulan ja Sammatin hiekkateihin.





Minulla on nyt vähän probleemia GT Grade -pyöräni kanssa, sillä ketju tuppaa putoamaan takapakan ja pinnojen väliin vähän liiankin helposti. Eilisellä lenkillä olin ehtinyt ajaa reilut 10 kilsaa, kun ketju putosi. Sain sen nostettua takaisin pienimmälle rattaalle, mutta heti kun polkaisin alamäkeen, se putosi taas. Tällä kertaa se meni niin syvälle takapakan taakse, etten kovasta yrityksestä huolimatta saanut sitä tongittua takaisin rattaalle. Alkoi vähän jo kyllästyttää koko touhu.

Koska matkaa mökille oli reilu kymppi, ajattelin käveleväni sen tunnissa. Ehdin jo miettiä, että ehkä mökille päästyäni kävisin vielä juoksemassa, jotta saisin kolme tuntia treeniä täyteen. Taksia en halunnut tilata, koska pyörä oli niin likainen, ettei kukaan ottaisi sitä kyytiin. En myöskään innostunut ajatuksesta jättää pyörää metsään ja lähteä hakemaan sitä myöhemmin autolla. Petelle en soittanut, kun en tiennyt, mihin suuntaan hän mahdollisesti oli lähtenyt ajamaan. En ollut edes varma, olisiko hänellä puhelimessa äänet päällä ja kuulisiko hän sitä. Itsekseni päätin siis pärjätä ja lähdin taluttamaan pyörää.

Aika nopeasti kävelyvauhti osoittautua melko paljon hitaammaksi. Pyörää piti osittain kantaa, koska takarengas ei pyörinyt lainkaan. Polkimet iskivät pohkeet mustelmille kunnes keksin, että kätevin tapa viedä pyörää eteenpäin on nostaa takapyörä ilmaan ja työntää sieltä ja samalla tarpeen tullen ohjata toisella kädellä satulasta. Jäisissä kohdissa laskin takarenkaankin maahan ja työnsin pyörää. Sen nastat tekivät nättiä viivaa jäähän.

Mutta niin sitä vaan kilometri kerrallaan olin lähempänä mökkiä. Kun matkaa oli vain parisataa metriä ja aikaa kulunut noin kaksi tuntia ja vartti, Pete ajoi minut kiinni. Siinä oli tunteet pinnassa hetken aikaa. Väsytti, harmitti ja vähän itkettikin. Hän tietysti onnistui saamaan sen ketjunkin irti ja taas paikalleen. En aja sillä pyörällä metriäkään, ennen kuin takavaihtaja on säädetty varmasti oikein ja tämä ongelma kunnolla selätetty.

Tänään ei ajettu, koska aamuyön aikana oli tullut kymmenisen senttiä lunta ja koko päivän pyrytti lisää. Auton saaminen parkkipaikalta tielle kesti tunnin, vähän pitempään kuin kotimatka siitä eteenpäin.

torstai 22. maaliskuuta 2018

Armoton kello

Viime lauantaina sattui minulle ensimmäistä kertaa ikinä uintitreeneissä niin, etten jaksanutkaan. Piti uida kaksisatasia kolmosvauhtia eli ihan kovaa olisi pitänyt jaksaa polskuttaa. Kaverit edellä kyllä jaksoivat, mutta itse lyhensin ensimmäisen jälkeen kaikki vedot 150 metriin. En sitäkään matkaa pysynyt peesissä ja harmitti. Siinä ehtii peesistä pudotessakin kaikenlaista miettiä: "winners never quit and quitters never win" pyöri mielessä päällimmäisenä. Oli aika luuseriolo kyllä siinä päädyssä seisoskellessa.

Uintituntuma ei ole moneen kuukauteen ollut hyvä, mutta nyt kävi ensimmäisen kerran niin, etten vain pystynyt nostamaan uintivauhtia. Saattoi tietysti johtua siitäkin, että vain viikkoa aikaisemmin olin hiihdellyt itseni Lapissa väsyksiin aika monena päivänä.

Eilen se nykyinen uintivauhti selvisi sitten ihan oikeasti, kun uin Critical Swim Speed (CSS) -testin. Siinä uidaan verrojen jälkeen ensin 400 m ja sitten vielä 200 m maksimivauhtia eli oikeasti täysillä. Loppuaikojen perusteella voidaan määrittää uinnin kynnysvauhti. (linkki laskuriin)

Olen uinut CSS-testin aikaisemmin kolme kertaa vuosina 2015-16 ja eilen tuli mitattua huonoimmat tulokset ikinä, kun 400 metriin meni aikaa 7:01 ja 200 metriinkin 3:32. Parhaasta, toukokuussa 2016 uidusta tuloksesta jäin 400 metrillä yli 40 sekuntia ja puolta lyhyemmälläkin matkalla parikymmentä sekuntia. Ohhoh.

Siitä sitten laskeskelemaan, miten paljon on viime aikoina tullut uitua. Tulos ei yllättänyt: kolmen kuukauden uintikilometrit ovat nekin alhaisimmat ikinä: 52 km. Ennen aikaisempia testejä uintikilsat ovat olleet ihan eri lukemissa, 63-85 km.

Onneksi tässä nyt on kuitenkin aikaa kisakauteen. Olisi kyllä kiva saada uintiin sitä samaa hyvää fiilistä (ja vauhtia!), jonka muistan parin vuoden takaa. Se on ihan mahtava tunne, kun uinti kulkee lähes plaanissa.



Se kiva puoli eilisessä testissä kyllä oli, että uin sen Allas Seapoolin ulkoaltaassa auringonpaisteessa. Olosuhteet olivat mitä parhaat.