keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

HEL-MUC-PMI

Tässä näkymä silmieni edessä juuri nyt:


Odottelen Peten kanssa lentoa Muncheniin. Sieltä matka jatkuu edelleen Mallorcalle, ja jos kaikki menee hyvin olemme perillä hotellilla tänään kahdeksan maissa. Suoria lentoja ei sopiville päiville ollut enää tammikuussa tarjolla, joten nyt tulee sekä mennessä että tullessa vietettyä jokunen tunti lentokentällä. Mikäs tässä on istuessa ja kirjoittaessa, etenkin kun juuri kirjoitan tätä juttua nyt jo toiseen kertaan kun äskeinen tuotos hävisi bittiavaruuteen kun julkaisu epäonnistui.

Huomiseksi on jo sovittu pitkähkö pyörälenkki muutaman tutun kanssa. Suunnitelma on kiva: mäet ajetaan omaa vauhtia ja ylhäällä odotellaan hitaampia. Tasamaalla ajellaan noin 25-27km/h. Odottelu on  hyvä juttu, kun en ylämäissä ole mikään varsinainen vuoristogaselli. Pakkasimme käsimatkatavaroihin varmuuden vuoksi pyöräkamppeet, jos vaikka muut laukut jäävät matkan varrelle. 

Märkäpuvut ja juoksukamppeetkin ovat mukana. Välimereen on siis tarkoitus pulahtaa ja sen rannoilla juoksennella, jos pyörälenkkien jälkeen ehdimme ja jaksamme. Pyörät olemme vuokranneet paikan päältä. Netin kautta se on ihan superkätevää. Eilen oli vielä vähän säätöä mun pyörän varauksen kanssa, kun meille olikin varattu kaksi 54-senttistä pyörää, mutta onneksi naapuriliikkeestä löytyi minullekin oikean kokoinen menopeli. 

Toivottavasti hotellissa oikeasti on wifi, muuten voi blogissa olla vajaa viikko vähän hiljaisempaa!

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Seikkailun makua

Maanantaina meillä kotona oli pieni MamAdventure-seikkailutiimin kokous. Pieni siksi, etteivät läheskään kaikki päässeet paikalle. Juttelimme kevään kisasta (Spring Adventure 10.5.), siihen valmistautumisesta ja muutenkin multisportista. Mukavaa oli. Olin tehnyt salaattibuffan, jossa oli mm. marinoituja Beluga-linssejä. Kaikki söimme niitä ensimmäistä kertaa, ja vielä tänäänkin muistelimme miten hyviä ne olivat. Ohje löytyi, tietenkin, yhdestä blogista.

Tänään käväisimme sitten yhdessä melomassa Vantaanjoella. Työnsimme kajakin vesille Pikkukosken pohjoispuolella ja meloimme siitä reilut neljä kilsaan Keravanjoen haaraumaan saakka. Reitti kulki mm. Kehä ykkösen sillan alta. Vesi oli kylmää, ja aluksi sormet vähän palelivat kun hanskat heti kastuivat. Pian ne kuitenkin siitä lämpenivät, kun vauhtiin päästiin.

Alkuun menimme aikamoistta siksakkia, kun minä takana ohjasin, tein korjausliikkeen ja sen jälkeen korjausliikkeen korjausliikkeen. Olin jo valmis heittämään hanskat tiskiin ja vaihtamaan Arjan kanssa paikkaa, mutta sitten Arja rauhoitti tilanteen ja saimme kuin saimmekin pikkuhiljaa homman juonesta kiinni. Vielä paremmin melonta alkoi sujua, kun kokeneempi ystävämme Jola neuvoi kärsivällisesti vierestä.

Tässä tiivistetysti ne jutut, jotka vielä muistan:
  • Kädet eivät saa mennä koukkuun, vaan niiden pitää olla melko suorina. Koko yläkroppa mukaan, myös vatsalihakset!
  • Melonnassa ei tarvita lopputyöntöä kuten uinnissa, eikä melaa siis viedä vedessä kropan taakse.
  • Käsillä myös työnnetään melaa.
  • Ohjausliikkeet ovat lyhyitä ja teräviä, mieluummin useampi pienempi kuin yksi (liian) iso jota joutuu sitten taas korjaamaan. Ennakointi on tärkeää ja kajakki kääntyy viiveellä. Tämä on tosi tärkeä juttu muistaa. Viime keään seikkailukisassa kajakkimme lähes pysähtyi monta kertaa, kun en osannut kunnolla ohjata.
  • Ohjausliikkeen jälkeen ei tarvitse odotella, heti vaan mela veteen!
Melkein yhdeksän kilsaa ja puolitoista tuntia myöhemmin olimme taas lähtöpaikassa. 


Kuvat otti Peppi. Kiitos!
Sen verran vähän tulee melottua, että pieni kertaus näin ennen kisaa on enemmän kuin paikallaan. Aika nopeasti ne perushommat ymmärtää ja omaksuu, mutta toisaalta sitten kyllä unohtaakin, jos ei käy harjoittelemassa. Uskon, että homma meillä kisassa sitten toukokuussa sujuu ihan riittävän hyvin.

Hanskat kastuivat heti alussa, ja kädet muutenkin kyynärpäihin saakka. Kylmä alkoi tulla vasta, kun kannoimme kajakin takaisin paikalleen ja aloimme vaihtaa vaatteita. Onneksi olin ottanut riittävästi lämpimiä vaihtovaatteita mukaan ja sain heti kuivaa päälle.

Siirtymät kotoa melontapaikalle ja takaisin tehtiin nekin seikkailuhenkisesti pyörällä, joten aika kivasti on tullut jo liikuttua tänään. Sitä vaan ihmettelen, että missä se luvattu auringonpaiste oikein on. Oli tuo melontakeikka kyllä tosi mahtava kokemus näin pilviselläkin säällä!

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Juoksua ja muistelua

Eilen tiistaina HelTri Cup sai jatkoa, kun Pirkkolassa juostiin kahdesti "hiekkakolmonen" eli yhteensä vajaat 6 kilsaa. Meitä aikaisemmin samalla asialla olivat suunnistajat, joten lähtö oli vasta 18:45. Aurinkoisessa ja kuivassa säässä päästiin juoksemaan. Mukana oli useita kymmeniä juoksijoita, joten säpinää riitti. Vähän ehdin onneksi verraillakin ennen lähtöä.

Ekat pari kilsaa juoksu sujui ihan kivasti, vaikka hengästytti tietenkin. Sitten alkoi pakara vaivata, siellä on edelleen jotain feelua ja kipua tuntuu etenkin ylämäessä tai kovaa juostessa. Pirkkolassa oli tarjolla molempia. Pahimmillaan kipu säteili oikean jalan polvitaipeeseen. Ennen toiselle kierrokselle lähtöä mielessä häivähti ajatus, että onkohan nyt ihan fiksua juosta kipeällä jalalla. Meneeköhän se huonompaan kuntoon? Sitten kuulin toiselle kierrokselle lähtiessäni, että väliaikani oli 14:14 ja päätin sinnitellä toisenkin kierroksen. Laskin, että puolen tunnin alittaminen olisi mahdollista, vaikka kilometriajat reippaasti hidastuisivatkin.

Ja hidastuivathan ne, mutta samalla hellitti kipu pakarassa ja takareidessä. Yritin ylläpitää positiivista virettä ja ajatella positiivisia ajatuksia, kuten nyt tämä mäki vielä kovaa, kohta tulee alamäki. Tai alamäessä että nyt rennosti rullaten, kohta taas kiristä vauhtia. Muita ei juurikaan toisella kierroksella näkynyt, vaan sain juosta itsekseni. Toisen kierroksen lopussa huomasin, että seurakaveri Yan otti kuvia juoksijoista. Näin kivan hän nappasi minusta:

Kuva: Yan Busset
Yan on se ihkaensimmäinen oikea uintiopettajani, jonka parillekin tekniikka- ja triathlonuintikurssille osallistuin syksyn 2009 ja kevään 2010 aikana. Muistan, miten korkea kynnys minulle silloin oli edes sanoa ääneen, että haaveilen perusmatkan triathlonista kesällä 2010. Silloin en tuntenut yhtään triathlonistia henkilökohtaisesti, minulla ei ollut kilpapyörää enkä pystynyt edes juoksemaan välilevyn pullistuman vuoksi. Minulle oli todella iso juttu kuulla ja oppia lisää triathlonista, ja oli ihan mahtavaa kun Yan mielellään uintiopetuksen lomassa neuvoi ja kertoi vinkkejä. Pikku hiljaa uintini alkoi kulkea, ja sain kerättyä riittävästi rohkeutta ilmoittautuakseni ekaan kisaan Kiskossa.

Yanin jälkeen olen onneksi saanut tutustua moniin muihinkin mahtaviin triathlonisteihin, jotka mielellään ovat auttaneet aloittelijaa, mutta nuo ensimmäiset uintikurssit olivat minulle ihan erityisen tärkeitä. Ihan kuin olisin päässyt matkustamaan maagisella ohituskaistalla triathlononnelaan.

Juoksussa ei eilen (kuten tavallista) ollut ohituskaistafiilistä, mutta loppuaika omalla kellolla 29:30 alitti reilusti tavoitteen. Eikä se pakara enää tänään niin kipeä ole...

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Lenkki, lounas ja lepo

Aah, ihana sunnuntai! Pötköttelen Peten kanssa mökin sängyllä ja katselemme telkkaria. Ei sieltä juuri mitään hyvää tule, mutta lenkin, saunan ja ruuan jälkeen on kiva ottaa vähän rennommin.

Miten tähän on sitten tultu? Eilen lauantaina heräsin kuudelta, kun tytär oli lähdössä seitsemältä bussilla Lappiin viikon liikuntaleirille. Lähtö oli Ratiopharm Arenan edestä, ja olin tietenkin luvannut viedä hänet autolla. Samalla oli kiva tavata mukaan lähtevät opettajat. Mukaansa tytär otti minun murtsikkakamppeeni, parhaat talviurheiluvaatteeni (takin, hiihtohousut ja ohuen fleecen) ja ystävältään lainaamansa lasketteluvarusteet. Ilmeisesti yhtenä päivänä hiihtävät 20 kilsan lenkin ja muut päivät hurahtavat rinteessä.

Me lähdimme Peten ja pojan kanssa pyöräilemään. Olimme sopineet Jupiksen kanssa treffit vasta yhdeksitoista Vanhan Turuntien ja Kehä kakkosen risteykseen. Aika paljon oli tuohon aikaan autoja jo liikkeellä, on se aikaisempi lähtö vaan siksi kivempi. Koko lenkille tuli mittaa 85 kilsaa, ja välillä meinasin jäädä porukasta! Onneksi kuitenkin vähän hiljensivät, kun eroa alkoi tulla. Ajokeli oli aurinkoinen, mutta avoimilla paikoilla tuuli tarttui pyörään hanakasti. Edessä ajavan liikkeistä näki onneksi vähän jo ennalta mitä tuleman pitää. 

Lenkin, lounaan ja lepäilyn jälkeen lähdimme Peten kanssa mökille yöksi. Järvi on vielä ohuen jään peitossa, ja kaikki kovin harmaata. Tänään sunnuntaina kävimme molemmat juoksemassa, minulla oli ohjelmassa 1,5 tunnin pk-lenkki. Sääennuste piti paikkansa ja heti aamusta alkoi sadella. Juoksemista se ei kuitenkaan haitannut. Lenkin jälkeen ohjelmamme on ollut lähes samanlainen kuin eilen eli lounas ja lepäilyä. 

Heti lenkin jälkeen piti kuitenkin tehdä vähän pihahommia. Muutama hopeapaju on reilun kymmenen vuoden aikana kasvanut vähän turhan isoksi, ja kaadoimme ne. Nyt terassilta näkyy taas järvimaisema. Vaikkei tämä mökki meille mikään varsinainen työleiri olekaan, aina joku paikka vaatii pientä laittoa.

Ennen:

Jälkeen:

torstai 3. huhtikuuta 2014

Palkinto arvottu!

Joitakin viikkoja sitten järjestin blogissani ekan arvonnan, jossa oli palkintona 50 euron lahjakortti Velo & Oxygeniin. Palkinnon arvontaan osallistuivat kaikki postaukseen kommenttinsa jättäneet. Paljon kiitoksia kaikille 26 vastanneelle! Oli tosi mukavaa lukea kivoja tarinoita innostumisesta ja motivoitumisesta liikkumaan.

Random.org arpoi voittajaksi Endorfiininmetsästäjä-blogin Terhin. Onnea voittajalle! Laitoin hänelle jo meilitse ohjeet lahjakortin lunastamiseen. Siitä vaan sitten kampetta valitsemaan!

Näiden vajaan kuuden bloggausvuoden aikana on ollut myös todella mielenkiintoista nähdä, miten triathlonistien määrä on kasvanut Suomessa hurjaa vauhtia. Varmasti blogeilla on siinäkin kehityksessä ollut oma roolinsa. Minulle ne ovat olleet todella mukava tapa tutustua muihin lajiin hurahtaneisiin ja parhaimmillaan myös oppia jotain uutta.

Viime aikoina on valtamediassakin ollut jonkin verran triathlon-aiheisia juttuja. Jossain vaiheessa vuosi-kaksi sitten tuntui, että lähes jokaisessa Talouselämässä ja Kauppalehti Optiossa joku johtaja kertoi harrastuksekseen triathlonin, meneillään taisi silloin olla jonkinlainen johtajien triathlon-buumi. Nyttemmin ääneen ovat onneksi päässeet ihan tavallisetkin ihmiset.

maanantai 31. maaliskuuta 2014

Pettymys ja urpoilua maantiellä

Sain perjantai-aamuna yläselkään ihan mahtavan jumin, kun unenpöpperössä vähän venyttelin. Auts. Illalla kuntopiiri onnistui ihan hyvin, ja lauantaina menin uimaan Heltri Cupin 400 metrin kisaa Kilon uimahalliin särkylääkkeen voimin.

Verryttelin huolella, eikä selkäkipu haitannut uimista. Niinpä lähdin luottavaisena matkaan. Etukäteen olin asettanut tavoitteeksi ajan 6:40 tietämille. Viimeisin noteeraus tältä matkalta minulla oli kahden vuoden takaa, 6:59. Valitettavasti jouduin pettymään, kun kello pysähtyi vasta 6 minuutin 52 sekunnin kuluttua lähdöstä. Minun olisi kyllä pitänyt pystyä parempaan.. Ekan kahdensadan metrin jälkeen olin vielä tavoitevauhdissa (3:17), mutta sitten kirittäjä viereltä alkoi jäädä enkä  saanut samaa vauhtia pidettyä yllä. Harmitti kyllä, ja kun Petekin jäi tavoitteestaan, oli meillä aika hiljaista illalla.

Sunnuntaina sain onneksi uutta ajateltavaa, kun olimme sopineet maantiepyörätreffit Oittaalle kymmeneksi. Lähes koko reissun roikuin sinnikkäästi edellä ajavan renkaassa, kun vetäjät painoivat kuin varsat kesälaitumella melko rapsakkaa vauhtia menemään.

Nyt seuraa pieni mutta kipeä tunnustus silläkin uhalla, ettei kukaan enää lähde kanssani ajamaan: Klaukkalassa töppäsin ihan kunnolla kun ajoin kärjessä ja kuulin huutoa takaa. Luulin, että jollain oli puhjennut rengas ja pysähdyin. Kuinka tyhmä ja ajattelematon sitä voi olla! Aivo-oikosulku! Ihan kuin en olisi miljoonaan kertaan kuullut (ja luullut sisäistäneeni), ettei porukassa pysähdellä tai edes jarrutella varoittamatta. Onneksi vauhtia oli vain vähän ja takana tulevilla taitoa paljon, ja tilanteesta selvittiin henkisillä vaurioilla. Aikamoista itseruoskintaa harrastin mielessäni loppumatkan, ihan aiheesta tietenkin. 

Selkäjumi oli päällä vielä tänäänkin, ja jouduin kesken työpäivän kipaisemaan apteekkiin hakemaan lisää särkylääkettä. Luottofyssarillani ei ollut vapaana peruutusaikoja, joten varasin illaksi ajan urheiluhierojalle Suomen Urheilufysiosta. Parin kilsan matka sinne taittui joutuisasti Jopolla. Ostimme sen vuonna 2003 mökille lehdenhakupyöräksi, mutta sittemmin se on kulkeutunut takaisin Espooseen lähinnä tyttären käyttöön. Ihan mahtava asiointipyörä!

Jopo pienillä renkailla. Heijastimetkin pudonneet.

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Huikaisevia hetkiä työmatkalla

Yhtenä mahtavan kauniina aamuna viime viikolla ajoin taas pyörällä töihin. Halusin ajella reilun tunnin lenkin maastopyörällä rantoja pitkin Helsinkiin. Meiltä on Espoon Rantaraitin alkupätkille Kehä 1:n sisäpuolelle Ruukinrantaan vajaan kilometrin matka, jonka rullailin mukavasti hienoiseen alamäkeen. Saman hienoisen alaspäin viettämisen huomaan aina mtyös juostessa, kun alkukilometrien vauhti aina näyttää melko kovalta. Kotiinpäin on tietysti aina vähän ylämäkeä.

Otaniemen rantaa etenin Tapiolaan päin Karhusaarentielle saakka, ja koska matka eteni joutuisasti, käväisin vielä kiertämässä Karhusaaren. Kiekkaan parisenkymmentä minuuttia, ja ilman sitä lenkkini olisikin jäänyt melkoisen vajaaksi. Karhusaaresta ajelin Lehtisaareen ja sieltä edelleen Kaskisaaren ja Lauttasaaren rantoja pitkin keskustaan. Suurin osa reitistä oli kevyen liikenteen väylää mahdollisimman kaukana autoista.

Lauttasaaressa.
Edelleen Lauttasaaressa. Samat Salmisaaren piiput näkyvät myös Seurasaaren ympäri uidessa. 
Baanan alkupäätä Ruoholahdessa.

Kiasman kulma pilkistää etuoikealla.
Tunti ja kahdeksan minuuttia meni, kun rauhallisesti poljin. Ilman Karhusaaren kierrosta ja vähän isommalla efortilla ajaisin matkan ehkä kolmessa vartissa. Tämän reitin otan tästedes mukaan työmatkojen vakiohjelmaan, oli se vaan niin hieno alku päivälle.

Edellisenä iltana olin vaihtanut pyörään nappularenkaat, Peten avustuksella tosin. Pääasialliseksi tehtäväkseni operaatiossa jäi renkaiden pumppaus ja paikalleen laitto. Saatuani eturenkaan paikalleen ihmettelin, että miksi se pyörii koko ajan vain huonommin ja huonommin. Epäilin syylliseksi jarruvaijerin kiinnistystä, mutta sitten alkoi kuulua ritisevää ääntä ja näin miten sisärengas pullistuu ulos vanteen ja renkaan välistä. Ihan en ehtinyt avata venttiiliä ennen kuin sisärengas pamahtaen räjähti kappaleiksi. Niin sitä ihminen oppii.

Vielä on muuten pari päivää aikaa osallistua 50 euron Velo & Oxygen -lahjakortin arvontaan täällä.