perjantai 23. kesäkuuta 2017

Pitkä uinti Bodominjärven saarten ympäri

Useimmiten käymme kesäisin uimassa avovesiuintitreenimme Bodomjärvellä Espoossa. Sinne on kotoa lyhyt matka ja - kehtaako sanoakaan - parkkipaikalta ei ole pitkä matka rantaan. Oittaan kahvilan saunat ovat kesätauolla, mutta ainakin viime kesänä pääsin parilla eurolla suihkuun, kun tuli mieleen sitä kysäistä. Samalla sain tavarat lukolliseen kaappiin, mikä on aina hyvä asia.

Viime tiistaina olimme sopineet uintitreffit kahden ystävän kanssa, kun tavoitteena oli uida vähän pitempi matka Bodominjärven saarten, Storörenin ja Lillörenin ympäri. Reitin lempinimi meidän perheessä on Lillerilölleri. Pete oli sen uinut jo kerran viime kesänä, joten siinä mielessä reitti oli tuttu ja lenkin summittainen pituus (4,4-4,5 km) etukäteen tiedossa.

Suurempi saarista, Storören, näkyy uimarannan laiturilta etuvasemmalla, kun oikein tarkkaan katsoo. Ainakin osa puista näyttää olevan vähän lähempänä. Lillören, pienempi saarista, on Storörenin takana ja näkyy vasta kun sinne pääsee.

Tuuli oli kova ja aallokkoakin sen verran, että alkumatka meni vähän painimiseksi. Aina välillä pysähdyimme tsekkaamaan, että porukka oli kasassa. Laineita oli sen verran, että uidessa ei välttämättä muita päitä nähnyt, etenkin kun lopulta tajusin siirtyä hengittämään vain siltä puolelta, jolta aalto ei tullut suoraan suuhun. Storörenin länsipuolella oli lokkiyhdyskunta, joten kiersimme sen hieman kauempaa.

Takaisinpäin oli helpompi suunnistaa. Oittaan kahvilan tienoilla on muutama hieman muita korkeampi puu ja rannan rakennukset näkyvät hyvin järvelle. Myötäaallokossa sai uida melkein kuin plaanissa. Manomatka kesti meillä aallokon takia kymmenisen minuuttia pitempään kuin paluumatka. Yhteensä uimme 1 h 40 min.



Vedessä ei tullut kuin ihan vähän kylmä, pari sormea alkoi mennä tunnottomaksi, mutta sen jälkeen alkoi kyllä palella, kun otin märkäpuvun pois päältä. Kahvila oli mennyt kiinni jo kuudelta, joten lämpimään suihkuun ei ollut edes teoreettista mahdollisuutta. Rannallakin on suihku, mutta siitä tulee vain kylmää vettä. Siinä pyörähdin pari kertaa ennen kuin vaihdoin kuivat vaatteet päälle.

Tämä oli tosi kiva uintireissu. Aika pitkä pätkä tuli uitua järven selällä, ja aallokossa uiminen oli ihan hauskaa - lyhyitä vetoja vaan, niillä etenee. Jos on yhtä tuulista seuraavallakin kerralla, otan mukaan sellaisen puhallettavan uintipussukan, joka on helppo havaita. Helpompi ainakin kuin pieni uimalakin peittämä pää.

Ehkäpä sananen myös olosuhteista. Lähdimme matkaan hyvin tuntemiemme ja taitaviksi avovesiuimareiksi tietämiemme ystävien kanssa. Vaikka keli oli raskas, tiesimme kaikkien jaksavan uida aallokossa ja myös takaisin. Viime syksynä olin kerran jo vähän huolissani, kun Pete lähti viileällä kelillä uimaan saaria ympäri sumussa yksin. Hän onneksi tulikin takaisin kotiin hieman etuajassa, sillä oli joutunut sumussa kääntymään takaisin, kun ei nähnyt rantaa missään. Ollaan siis fiksuja ja varovaisia siellä!

Tähän postaukseen piti tulla vielä mainos Peten myynnissä olevasta Cannondale Cujo -puoliläskistä maastopyörästä, mutta se ehti mennä kaupaksi Fillaritori.comissa jo tätä kirjoittaessani. Pete myi sen, kun on alkanut mielensä tehdä cyclocrossia. Nyt alkoi minullakin mielessä pyöriä, että josko myisin vähällä käytöllä olevan maantiepyöräni ja vielä maastopyöränkin ja ostaisin cyclocrossin. Hmmm.

sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Tuli ainakin kokemusta: Vantaa Triathlonin perusmatka 18.6.2017

Kesän ensimmäinen startti oli tänään, kun osallistuin Vantaa Triathlonin perusmatkalle (uinti 1500 m, pyöräily 40 km, juoksu 10 km). Kuten otsikosta voi päätellä, ihan toivomaani hyvää suoritusta en saanut tehtyä. Sattui parikin juttua ihan ensimmäistä kertaa.

Olimme Peten kanssa Kuusijärvellä hyvissä ajoin reilut puolitoista tuntia ennen naisten perusmatkan lähtöä. Ilmoittautumiset ja kisainfot hoidettiin alta pois, samoin vessakäynti. Sen jälkeen kävin laittamassa vaihtopaikan kuntoon ja verraamassa ennen uintia. Uin vähän selkääkin avatakseni rintarankaa.

Tässä kävelemässä punaisessa lakissa uintilämpästä lähtökarsinaan maalisuoran poikki.
Startti oli vedestä, ja sain uida lähes yksin ensimmäisen kierroksen. Ekalla poijulla meinasi tulla jotain kontaktia toisen uimarin kanssa, kun olin kerrankin päättänyt pitää oman uintilinjan suoraan poijulle. Uinnin puolivälissä piti rantautua ja juosta lyhyt matka laiturille, josta hypättiin takaisin veteen toiselle kierrokselle. Ensimmäisten juoksuaskelien aikana tunsin viiltävää kipua oikeassa pohkeessa, ja ajattelin pohkeen krampanneen. Toisen kierroksen aikana tunsin, että jalassa ei kaikki ole kunnossa, mutta ei se kovasti uintia haitannut.

Naisten perusmatkan lähtö.

Siellä jossain uin minäkin.

Kun rantautumisen jälkeen nousin taas pystyyn, pohkeeseen sattui joka askeleella. Kipu yhdistettynä siihen, että päästä vähän huippasi, sai minut melkein törmäilemään aitoihin matkalla ensimmäiseen vaihtoon. Onneksi pysyin sentään pystyssä. Olisi pitänyt ottaa korvatulpat mukaan, ehkä sitten ei olisi huipannut niin kovasti.

Siinä vaihtoon klenkatessani ehdin saada kilpailunjohtajaltakin Paul Sjöholmilta neuvoja krampin selättämiseen (aloita pyörä rauhassa ja yritä venytellä pohjetta), mutta ei se oikein auttanut. Pyörällä meno alkoi parantua loppua kohden, mutta ihan tavoitewatteihin en päässyt. Jalkaan sattui.

Pyörä ajettiin neljänä kierroksena autoilta suljettua vanhaa Lahdentietä, ja toiseen suuntaan oli vähän enemmän ylämäkeä ja vastatuuli ja toiseen taas vastaavasti myötätuuli ja aavistuksen enemmän alamäkeä. Ekalla kierroksella myötätuuliosuudella ilmeisesti kämmäsin jotain vaihteiden kanssa, kun ketju putosi eturattaalta. Pienen pysähdyksen se vaati, mutta sain sen ihan ripeästi paikalleen. Rauhassa sai ajella, ei ollut peesiporukoita. Ihan viimeisen kierroksen lopussa tuntia myöhemmin lähtenyt Pete ohitti minut. Siinä oli kiva morjestaa, kun pyöräosuus oli jo melkein loppu ja seuraavaksi piti jo suunnata ajatukset juoksuun.

Toisessa vaihdossa yritin venyttää pohjetta uudelleen, mutta ei se oikein siinäkään vaiheessa tilannetta helpottanut. Taas sain vaihdossa tutuilta hyviä neuvoja, kiitos niistä! Lähdin klenkkaamaan reitille ajatuksissani päätös, että maaliin mennään vaikka kävellen, jos ei juoksu onnistu. Kipu oli koko ajan läsnä, enkä oikein saanut juoksua rullaamaan. Huoltopisteillä join vettä ja olinpa säästänyt yhden geelinkin juoksuosuudelle.

Reitti juostiin kahtena kierroksena, ja toisen kierroksen loppupuolella näin taas Peten. Heitettiin siinä vastakkaisiin suuntiin juostessa ylävitoset. Muitakin tuttuja juoksi vastaan, ja ihaillen katselin useimpien kevyttä ja kaunista juoksua. Oma tuntui raahustamiselta, mutta onneksi ei sentään tarvinnut kävellä. No, huoltopisteillä otin aina pari käveyaskelta, jotta sain veden juotua.

Maaliin pääsin sentään alle kolmen tunnin, loppuaika oli 2.57:35 ja sijoitus 17/24 N40-sarjassa.


Pete maalisuoralla.

Nyt muutama tunti kisan jälkeen jalkaan sattuu edelleen, ei se sitten tainnutkaan olla kramppi vaan pikemminkin venähdys, revähdys tai muu sellainen. Toivottavasti paranee pian, jotta pääsen taas treenaamaan. Ostin kisaexposta uudet Compresssport-säärystimetkin, kun edelliset olivat jääneet pieniksi. Myyjä oli väkisin työntämässä käteeni pinkkejä, mutta onneksi löytyi vielä yhdet mustat.

Koskaan ennen ei minulta ole ketjut pudonneet, enkä koskaan aikaisemmin ole loukkaantunut kisassa. Tänään sattui sitten molemmat epäonnet samaan kisaan.

lauantai 17. kesäkuuta 2017

Tämän kesän kisat

Pari viikkoa sitten lyötiin kiinni tämän kesän kisasuunnitelma. Tarve lähti siitä, kun heinäkuun lopulle suunnittelemamme Next Triahtlonin perusmatkan kisa Helsingissä jouduttiin perumaan vähäisen ilmoittautuneiden määrän vuoksi. Meistä Pete oli jo ilmoittautunut, minä en vielä. Samalla oli hyvä miettiä kerralla kuntoon kaikki kesän kisat ja hoitaa ilmotkin kuntoon.

Päätimme aloittaa kisakauden Vantaan perusmatkalta, ja sehän on jo heti huomenna. Tänään pitäisi vielä päästä aloittamaan avovesikausi, sillä sekin on vielä tekemättä. Altaassa on toki polskittu ihan suunnitellusti paitsi viime keskiviikkona, kun väsymyksen ja huonosti nukutun yön seurauksena jätimme Peten kanssa uintitreenin väliin. Torstai-aamuna uinti tuntuikin lepopäivän jälkeen todella hyvältä, varsinkin kun sain uida Leppävaaran pitkässä ulkoaltaassa aamuauringon alla. Mallorcalla kävin pari kertaa uimassa märkkärillä, joten kai se edelleen mahtuu päälle.

Parin viikon päästä 1.7. osallistumme taas muutaman vuoden tauon jälkeen Kisko triathloniin, ja tällä kertaa debytoimme molemmat siellä sprinttimatkalla. Kisko on minulle tärkeä kisa siksikin, että siellä kilpailin ensi kertaa vuonna 2010, tosin perusmatkalla. Sinne on myös mökiltä aika kätevä matka, mikä on ehdottomasti myös iso plusaa. Aika monesti olen pitkää pyörälenkkiä ajellut juuri Kiskon suunnalla.

Kiskon kisasta on sitten enää reilu viikko Sääksin puolimatkaan 9.7. Sääksissä olen kisannut kahdesti aikaisemmin perusmatkalla, vuosina 2012 ja 2013. Paikka on siis jotenkuten tuttu: Sääksjärven vesi on mukavan kirkasta ja etenkin juoksureitti metsän keskellä jäänyt positiivisena mieleen. Saa nähdä, millaiset ovat puolikkaan reitit tänä vuonna.

Sääksin kisan jälkeen on sitten vielä jokunen tehokas treeniviikko ennen kesän tärkeintä kilpailua, Hampurin Ironmania 13.8. Nyt tuntuu ihan luottavaiselta, mutta onhan tässä toki vielä tekemistä!

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Pitkä lenkki ja henkinen kantti

Tämän kauden melkein kaikki pitkät ja lyhyetkin lenkit olen tehnyt yksin. Minusta yksin ajaminen on mukavaa, eikä lenkille lähteminen tunnu yhtään työläältä, varsinkin kun usein lähdemme Peten kanssa ajamaan tai juoksemaankin samaan aikaan, eri reittejä ja omia vauhtejamme tosin.

Minulle suurin hyöty yksin ajamisesta on se, ettei omaa vauhtia tarvitse sovittaa kenenkään muun (usein nopeampaan) vauhtiin. Porukkalenkeillä olen aikaisempina vuosina kyllä tsempannut pystyäkseni mukana sillä seurauksella, että kevyeksi tarkoitettu lenkki ei olekaan ollut niin kevyt. On vaikea pyytää muita hiljentämään.

 

Pari viikkoa sitten meillä molemmilla oli ohjelmassa kolmen tunnin lenkki. Olin ajanut omaani jo kolme tuntia ja vartin, kun minua alkoi väsyttää ja tuntui, että kyllä tämä pyörittely alkaa pikku hiljaa riittää. Pysähdyin ja laitoin Petelle tekstarin, että minulla on vielä jonkin verran ajettavaa jäljellä ja että hän voisi halutessaan lähteä ajamaan vastaan. Auto oli Kasvihuoneilmiön pihassa, ja tiesin Peten olevan jo siellä. 

Jonkin ajan kuluttua näinkin tutun auton ajavan vastaan. Pysähdyttyään hän kysyi, että olinko toivonut hänen tulevan pyörällä vai autolla ja vastasin hänen päätelleen ihan oikein. Hän oli viestin saadessaan juuri ostanut kupin kahvia ja mietti kuulemma muutaman hetken, että pitäisikö vaan antaa vaimon ajaa lenkki loppuun ja kasvattaa samalla vähän henkistä kanttia. Silloin alkoi jo melkein harmittaa, etten ajanut lenkkiä loppuun.

On hassua, miten sitä mitoittaa oman jaksamisensa niin, että jos alunperin on ajatellut ajavansa kolme tuntia ja kun lenkki sitten vähän venyykin, ei meinaa millään huvittaa se ajelu kolmen tunnin jälkeen. Jos taas on ajatellut ajavansa neljä tuntia, se viimeinen tunti voi tuntua tosi kivalta ja siinä pystyy vielä nostamaan tehoja, kuten tämänpäiväisellä polkaisulla.

 

Ensimmäisen puolimatkan jälkeen muistan ajattelleeni, etten millään voi jaksaa kaksi kertaa pitempää täyttä matkaa. Niin vaan jaksoin kuitenkin, kun olin henkisesti valmistautunut siihen, että pitkään menee ja väsyttää enemmän kuin koskaan. 

Minusta tuntuu, että olen pikku hiljaa onnistunut myös kääntämään omat ajatukseni suorituksen aikana positiivisempaan suuntaan. Siinä on kyllä ollut ja on edelleenkin harjoittelemista. On niin helppo antaa periksi tai edes vähän himmata,kun tuntuu pahalta. Uskon myös sen vaikuttaneen, että olen nyt treenannut enemmän. Kokemus tuo varmuutta, kuten jossain mainoksessakin on sanottu. 

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Toukokuun sportit

Taas yksi kuukausi, jonka sain ihan terveenä treenata. Tänään aamulla ensimmäinen mieleen juolahtanut ajatus oli, että olipa kiva taas herätä uuteen päivään. Kiitollisin mielin siis. 

Noh, pyöräilypainotteista on treenailu ollut ainakin jos siihen käytettyä aikaa katsoo. Lähes 19 tuntia pyöräilyä ja sen lisäksi kymmenisen tuntia juoksua ja uintia, pari salituntia päälle - siinä se. Nyt tosin vasta huomasin, että yksi traineritreeni oli jäänyt päivittämättä, eli kerran ajoin trainerilläkin viime kuussa. Se oli sellainen kovatehoinen treeni, jonka ajattelin olevan helpompi ajella trainerilla ja ihan hyvin se siinä onnistuikin. 



Uinnissa on koittanut oikein kissanpäivät, kun Leppävaaran 50 m ulkoallas avattiin toukokuun alussa. Siellä olemme uineet pari kertaa viikossa. Muutamia unohduksia on varusteiden osalta sattunut, mutta aina olen jotenkin jossain saanut treenit tehtyä. Yhden kerran kävin Allas Sea Poolissakin uimassa. Ihan mukava kokemus sekin, mutta on se pitkä allas vaan aika ihanan pitkä! Kerran, sattumalta juuri Peten syntymäpäivänä, saimme uintitreeneihin mukavaa seuraa Savosta, kun sovimme Arjan kanssa uintireffit.

Juoksua tuli ihan yrittämättä tasan 100 kilsaa. Siinä on mukana kauden eka kisakin, Helsinki City Run. Mökkimaisemissa pääsin kerran poluillekin juoksemaan, ja löytyi uusi hieno paikkakin, Johdesuo. Lenkit ovat olleet pk-painotteisia, joissakin treeneissä on ollut mukana lyhyitä vetoja mausteeksi.

Helsinki City Runin lähdössä.

Johdesuo Suomusjärvellä

City Runissa ja seuraavan viikonlopun pitkällä juoksulenkillä huomasin taas sormien hieman turpoavan. Uskon sen olevan merkki nestevajeesta. Olen rajoittanut teen juonnin pariin kuppiin päivässä (yksi aamupäivällä, toinen lounaan jälkeen) ja lisännyt veden juomista. Varsinkin teen juonnin rajoittaminen on ollut kova paikka - teemukillinen on minulle sellainen rentoutumisen multihuipentuma etenkin viikonloppuaamuisin. Veden juonnin lisääminen on ollut helpompaa. Työpäivän aikana yritän tyhjentää puolen litran lasipullon kolmesti, ja aika usein siinä onnistunkin. Olen ollut huomaavinani suorituskykyni parantuneen pitkillä pyörä- ja juoksulenkeillä; lenkin lopussa ei enää ole niin nuupahtanut olo.

vesipullo työpöydällä

Nyt on taas se aika vuodesta, kun pääkisaan jäljellä oleva aika lasketaan viikoissa. Tänään Hampurin Ironmanin starttiin on jäljellä tasan 10 viikkoa. Olen nyt ilmoittautunut myös Sääksen puolikkaalle 9.7. Suunnitelmissa oli myös Hietsun perusmatka heinäkuun lopulla, mutta osallistujamäärän pienuuden vuoksi se onkin jo peruttu.

torstai 1. kesäkuuta 2017

Unohduksia ja Allas

Parilla viimeisimmällä torstain aamu-uinnilla ei kaikki ole mennyt ihan putkeen. Viikko sitten unohdin kotiin nesessäärin, jossa oli mm. kaikki rasvat ja meikit. Se ei kuitenkaan estänyt uintia, mutta työmatkalla piti käväistä Stockan kosmetiikkaosastolla.

Tänä aamuna olin jo Leppävaaran hallin aulassa, kun tajusin, että kotiin oli jäänyt pussukka, jossa oli uimapuku, -lasit ja -lakki. Olin varmaan uintikassia pakatessani vielä puoliunessa. Aikaisemmin olen pitänyt jopa vahvuutenani sitä, että kaikki tarvittavat kamppeet ovat mukana. Näiden unohdusten myötä pitää varmaan alkaa miettiä muita vahvuuksia.

Vähän aikaa mietin, että mitä teen. Pete oli tietysti menossa uimaan, ja ensin ajattelin, että haen vain kotoa puuttuvat tavarat ja liityn seuraan myöhemmin. Kotiin ajaessani tajusin kuitenkin, että tulee liian kiire, kun uintiaikaa olisi ollut reilusti alle tunti. Kävin sitten kotona suihkussa ja ajoin auton takaisin uimahallin parkkipaikalle, koska Pete tarvitsi sitä päivän aikana.

Pääsin uimaan iltapäivällä töiden jälkeen. Kymmenen minuutin kävelymatkan päässä työpaikasta on Allas Sea Pool, joka on ollut auki jo jokusen viikon. Pukuhuone-, suihku- ja saunatilat ovat ennallaan, yhtä pienet kuin viime vuonnakin. Tänään oli kyllä ihan mukavasti tilaa, kun muita kävijöitä oli samaan aikaan vähänlaisesti. Ravintolapaikkoja näytti sen sijaan olevan paljon aikaisempaa enemmän, ja terassit näyttivät niin hienoilta, että varmasti täyttyvät kuumina kesäpäivinä. Tänään iltapäivällä satoi rakeitakin, joten vielä on varaa lämmetä.

Naisten pukuhuone.

Altaassa sama teema jatkui - tilaa oli. Lähes koko treenin sain uida yksin omalla radalla, ja jonkun hetken olin ihan ypöyksin koko altaassa. Se oli hassu fiilis, muita ei näkynyt kuin uimavalvojia toppatakeissaan altaan reunalla. Sen verran tuulista oli, että altaan reunalla ollut lättärikin lensi metrin verran, onneksi ei kuitenkaan mereen saakka. Sitä hakiessa ehti jo tulla kylmä, vaikka siihen ei mennyt varmaan minuuttiakaan. Vesi oli sentään mukavan lämmintä.

Viimeiset pari viikkoa on ollut aika kiireistä aikaa, ja on ollut monenlaista iltamenoakin. Tällä viikolla kävimme juhlistamassa tyttäremme 20-vuotispäivää. Hänen elämänsä alkuvuosista synttärilahjat ovat muuttuneet aikalailla. Kävimme tänään yhdessä ostamassa hänelle lahjaksi pimennysverhot oman kodin makuuhuoneeseen.




perjantai 19. toukokuuta 2017

Pitkällä radalla

Leppävaaran maauimala on vihdoinkin auennut ja uintitreenit siirtyneet ulos. Kun koko talven on uiskennellut 25 metrin radalla sisällä, on ero 50 metrin altaaseen taivasalla todella suuri. 

Leppävaarassa on ulkona nopeille uimareille kolme rataa, ja ainakin nyt kahdessa viimeisimmässä treenissä tilaa on ollut hyvin. Ei tainnut koko viime vuonnakaan olla kertaakaan niin ruuhkaista, että olisi jotenkin omaa treeniä haitannut. Radat ovat lisäksi sen verran leveät, että tarvittaessa hitaamman ohi pääsee helposti.

Pitkälle radalle sopi etenkin keskiviikkona uimani treeni, 10x400 m. Siinä pysyy laskuissakin paremmin mukana pitkällä radalla, kun satanen täyttyy jo yhdellä edestakaisella altaanvälillä. Jossain vaiheessa keksin vielä vaihtaa hengitysrytmiä sadan metrin välein, ja sen seurauksena pysyin vielä paremmin selvillä siitä, paljonko vielä on jäljellä.

Vasta treenin jälkeen huomasin, että olisi pitänyt uida IM-vauhtia. Ensimmäiset yhdeksän uin noin 7.27-7.32 minuuttiin, viimeisessä vähän kiristin ja loppuaika oli 7.22. Ensi kerralla sitten vähän kovempaa ja tasaisemmin.