sunnuntai 19. elokuuta 2018

Fiskars Village Gravel Grinder 65 km

Tallinnan kisan jälkeen on varsinkin pyöräily maistunut. Lähinnä olen ajanut työmatkoja, ja se on tuntunut pitkästä aikaa tosi kivalta. Varsinkin hienoina aurinkoisina aamuina työmatkapyöräily peittoaa mustien metrotunnelien (tai kännykän) tuijottamisen mennen tullen.

Jo kesällä oli tietoomme tullut Fiskars Village Trail Centerin Gravel Grinder -tapahtuma lauantaina 18.8. Reittejä oli kaksi: 35 ja 65 km ja molemmissa kilpa- ja kuntosarjat miehille ja naisille erikseen. Vain kilpasarjassa jaettiin palkintoja ja kuntosarjan lähtö tapahtui 5 minuuttia kilpasarjan jälkeen, muuta eroa ei sarjoilla ollut. Etukäteen emme olleet kisaan ilmoittautuneet, mutta onneksi jälki-ilmoittautuminen olisi mahdollista vielä kisa-aamuna.

Kun lähdimme aamulla mökiltä ajamaan Fiskarsiin, satoi kaatamalla. Vain pienen hetken välähti mielessä, että jos jäisinkin tänne mökille sadetta pitelemään ja lukemaan kirjaa takkatulen ääreen, mutta päätetty mikä päätetty. Sade loppui onneksi jo automatkan aikana ja saimme valmistautua kisaan kuivassa ja lämpimässä kelissä.

Olosuhteet mökkitiellä.

Etukäteen olin (laiskuuttani?) vähän ajatellut, että ajaisin vain sen 35 kilsaa, mutta siinä ilmoittautuessa päätin kuitenkin lähteä pitemmälle reitille. Kun koko viime talvenkin ajelin viikonloppuisin pyörällä kolmen tunnin lenkkejä, se 35 kilsaa olisi voinut tuntua vähän lyhyeltä.

Ilmoittautuessa saimme High5-geelejä ja yhdet sisuritkin kaupan päälle. Osallistumismaksuun (38 eur + 10 eur jälki-ilmoittautumislisä) sisältyi myös keittolounas ja suihku kisan jälkeen. Ajanottoa varten oli nilkkaan kiinnitettävä chippi. Reitin varrella oli kaksi huoltopistettä, joissa pystyi täyttämään vesipullot vedellä tai urheilujuomalla. Ihan ok hinta minusta.

Matkalla kilpailukeskukseen.
Oli jännittävää mennä ihan uudenlaiseen kisaan. Triathlon-kuvioissa tietää ja etukäteen ainakin vähän, millaista porukkaa sinne on tulossa ja miten oma taso suhteutuu muiden tekemisiin. Fiskarsiin mennessä ei oikein tiedetty, mitä odottaa: millaista porukkaa sinne on tullut, kuinka paljon ja millaista vauhtia lähdetään pitämään. Siellä näyttikin olevan mukana über-bikerien lisäksi myös ihan tavallisia ihmisiä. Kalustoakin oli monenlaista: hybridejä, fat bikeja, maastopyöriä sekä cyclocross- ja gravelpyöriä. Osallistujia oli yhteensä 84.

Oma GT Grade -pyörä etualalla, takana kilpailukeskus.
Pete lähti matkaan kilpasarjassa, minä kuntosarjassa viisi minuuttia myöhemmin.  Heti alkuun oli vähän nousua ja ylämäkiä. Vaikka ajatus oli lähteä ajamaan ihan rauhassa, ekoissa ylämäissä joukon hännillä tuli sellainen fiilis, ettei näin hiljaa voi ajella. Vähän lähti siis alkukilometreillä vauhti keulimaan ja alkoi jopa puuskututtaa. Ohitusten jälkeen oli kyllä tosi hyvin tilaa ajaa, mutta edessä ollut ryhmä ajoi sen verran kovempaa, etten saanut sitä kiinni.

Lähtöön pari minuuttia.
Alkurynnistyksen jälkeen tasoittelin hengistystä ja hidastin vähän vauhtia. Reitti oli merkitty pienillä viitoilla, jossa oli mustia nuolia. Risteyksissä oli vielä maahan piirretty punaisella maalilla nuolia merkkaamaan oikeaa suuntaa. Tästä huolimatta ajoin 30 kilsan paikkeilla harhaan. Aloin ihmetellä, miksei maassa enää näy pyörien renkaiden jälkiä. Lopulta pysähdyin katsomaan karttaa, jonka onneksi olin hakenut mukaan juuri ennen lähtöä. Kun vielä katsoin kännykästä oikean sijaintini huomasin, että olin ajanut jo noin kilometrin väärään suuntaan.



Kymmenisen minuuttia meni siinä häröillessä. Risteys oli ihan hyvin merkitty, en tiedä miksen niitä nuolia huomannut. Loppumatkan pysyinkin sitten paremmin reitillä. Siinä tosin auttoi yksi turkulainen mies, jonka kanssa ajoimme melko samaa vauhtia ja vähän juttelinkin. Yhdessä toisessakin risteyksessä meinasin ajaa suoraan, vaikka piti kääntyä oikealle. Siinä oli merkintä vain maassa punaisilla nuolilla, viittaa ei näkynyt lainkaan. On tainnut tulla aika uusia ajolasit, joissa ei enää ole muutamaan vuoteen ollut ihan riittävän paljon miinusta puhumattakaan plussasta #aikuisnäkö.



Reitti oli tosi kiva - lähes koko ajan mentiin ylä- tai alamäkeen. Yhteensä nousua reitillä oli noin 1000 metriä. Joillain pätkillä tiellä ollut sora oli melko kookasta, ja varsinkin alamäissä sai pyörästä pitää kiinni ihan kunnolla, että pysyi pystyssä. Kivet vain kolisivat runkoon, kun siinä tasapainoiltiin. Välillä oli kyllä aikamoista höykytystä ja toivoin vaan, että pyörä pysyisi kasassa. Kovempaankin eli jarruttelematta olisi varmaan voinut mennä, jos vaan olisi uskaltanut. Tosi kiva sunnuntai-ajelu ihan uusissa maisemissa kuitenkin.

Kisan jälkeen. Kuvan otti Pete.
Tapahtuma oli oikein onnistunut: reitti oli hyvä, järjestelyt toimivat ja linssikeitto maukasta. Ensi vuonnakin ollaan todennäköisesti mukana, jos vaan mahdollista. Itselle muistiin seuraavaa kertaa varten: risteyksissä kannattaa olla tarkkana ja kilpasarjaan ilmoittautua, kun siellä jaetaan palkintoja. Eilen 65 km kilpasarjassa oli vain yksi nainen ja minä olin pienen eksymisseikkailunkin jälkeen kuntosarjan toinen.

Tulokset.


tiistai 7. elokuuta 2018

Ironman Tallinn 4.8.2018

Ironman-kisa, jossa uidaan 3,8 kilometriä, pyöräillään 180 km ja juostaan lopuksi maraton, järjestettiin Tallinnassa nyt ensimmäistä kertaa. Ensimmäisiin kertoihin sisältyy aina tiettyä jännitystä järjestelyjen sujumisesta, niin tälläkin kertaa. Esimerkiksi Athlete Guide ilmestyi vasta viikkoa ennen kisaa. Aikaisemmissa kisoissa se on tullut sen verran aikaisin, että olen jopa vähän kauhistunut, että niinkö lähellä se kisa on.

Tallinna valikoitui meille Peten kanssa tämän vuoden kisaksi siksi, että se on lähellä ja logistisesti helppo; ei tarvinnut vuokrata pyörälaukkuja, pakata pyöriä eikä lentää kisapaikalle. Varasin meille laivamatkat Tallink Megastarilla mennentullen. Pyörät piti viedä laivaan autokannen kautta ja jättää sinne, mutta sekin meni ihan hyvin. Minulla oli selässä 50 litran reppu, ja Petellä mukanaan vedettävä matkalaukku. Siirtymiset menivät siis kävelyksi, kun ei saatu kaikkia tavaroita selkään.

Meillä oli mukana pari lukkoa ja Peten viime hetken neronväläyksen ansiosta myös kuplamuovia, jota laitoimme vierekkäin lukitsemiemme pyörien väliin.

Pyöriä lukitaan.

Aika pitkiä ja kuumia olivat siirtymät satamissa.

Hotellimme (Hotell Palace) oli maalipaikan, Vapaudenaukion laidalla. Se oli oikein toimiva ratkaisu, kun illalla kisan jälkeen oli niin lyhyt matka suihkuun ja nukkumaan.

Maalialue hotellihuoneen ikkunasta.

Kisan uinti oli tietenkin Itämeressä, jonka lämpötila yleensä tässä vaiheessa vuotta on 18-20 astetta. Kun ensimmäisen kerran kuulin, että veden lämpötila on alle 10 astetta, luulin sitä vitsiksi tai jopa trollaukseksi. Ennemminkin olin jo ehtinyt miettiä, että onko vesi niin lämmintä, että märkäpuku olisi kokonaan kielletty. Onneksi tuulet kääntyivät ja työnsivät lämmintä vettä Viron rannikolle niin, että kisa-aamuna veden lämpötila oli 15,4 astetta ja sääntöjen mukaan voitiin uida täysi matka.

KIsa-aamuna pääsimme uimapaikalle järjestäjän bussilla, josta tosin saatiin varmistus vasta edellisenä päivänä. Koska vesi oli niin kylmää, halusin ehdottomasti käydä uimassa jo ennen starttia. Ensimmäiset pari minuuttia tuntuivat viileältä, mutta kuitenkin siltä, että uinti sujuu. Vesi oli kirkasta ja puhdasta, eivätkä meduusat tykkää noin kylmästä vedestä. Niitäkään ei siis ollut.

Minulla oli neopreenihattu ja sen päällä kisan uimalakki. Koska uimalakkeja oli jaossa lähdössä, otin vielä toisen eikä pää tai oikeastaan mikään muukaan paikka uidessa palellut tai kohmettunut, ei edes se tyypillisin eli vasemman käden pikkurilli.

Tri Diet Conquerin edustus Tallinnassa: me ja Pekka AWA-lakissaan Peten takana.
Kuva: Hannu Jumkkaala

Rolling startissa taisin jäädä taas vähän liian taakse, kun tuntui, että olin koko ajan uinnissa ohituskaistalla. Rinulityyppejäkin tuli vastaan yllättävän monta. Rata näytti ohjeissa melko selkeältä, mutta siinä uidessa sitä ei ollut yhtä helppo hahmottaa. Tuntui ennemminkin labyrintilta. Poijutkin olisivat voineet olla isompia, niitä oli välillä vaikea nähdä. Pari välipoijuakin olisi ollut ihan paikallaan. Maalisuoralla tuli pari iskua päähän, kun yritin läpi jostain ilmeisesti liian tiukasta välistä. Ihan suorinta reittiä en tullut, sillä Suuntoni näytti uiduksi matkaksi 4100 metriä,

Ekan kerran missään kisassa huomasin, että uimareita oli pysähtynyt pitelemään kiinni kanooteista. Kylmä taisi osalle kilpailijoista tehdä tepposensa.

Hyvä fiilis uinnin jälkeen.
Kuva: Hannu Junkkaala

Juostessani vaihtoon huomasin (vai huusiko joku), että Petehän on heti siinä perässä. Ehdittiin pienet moikat siinä heittää matkalla riisumaan märkkäreitä. Oli kiva tietää, että hänelläkin uinti oli mennyt hyvin.

Kylmään veteen mieltyneelle Petelle ei tehnyt uinti tiukkaakaan.
Kuva: Hannu Junkkaala
Kahtena kierroksena ajettu pyöräreitti oli tasainen ja nopea. Mäkiä ei juurikaan ollut, ja asfaltti oli hyvässä kunnossa. Ei näkynyt edes Suomen teillä niin tutuksi tulleita reikiä tai railoja. Parikymmentä kilsaa oli vähän karkeampaa alustaa, mutta muuten se oli ihan loistava. Pyörällä tuli pari sadekuuroa ja ukkostikin, mutta kylmä ei tullut. Huollot toimivat hyvin, pari kertaa pysähdyin käymään vessassa.

Pyörä kulki todella hyvin, ja tavoitetehot oli helppo ylläpitää. Siinä ehdin jo hetken aikaa ajatella, että hitto - mähän oon ihan kone!

Juoksu olikin sitten vähän toisenlainen tarina. Kierros alkoi ylämäellä, ja niitä oli reitillä muitakin. Oma inhokkini oli yhden tien ylitystä varten rakennettu väliaikainen, jyrkkä metallisilta. Se ei väsyneillä jaloilla ollut kiva. Reitillä oli paljon myös tiukkoja käännöksiä, joten se ei muutenkaan ollut erityisen nopea.

Juoksuosuuden aikana oli aurinkokin tullut esiin, ja keli tuntui helteiseltä. Viilentelin kroppaa sienillä, jäillä ja vedellä. Jo etukäteen olin päättänyt kävellä sen jyrkimmän mäen, mutta lopulta jouduin ottamaan kävelyaskelia muuallakin, kierros kierrokselta useammin. Etenkään kahdella viimeisellä kierroksella ei henki kulkenut eikä syke noussut. Positiivista oli se, ettei ennen kisaa kipeä jalka ei vihoitellut. Huono maratontulos johtui lähinnä varmaan vaan väsymisestä ja rankasta reitistä ja kelistä.

Kannustus reitillä oli tosi mahtavaa, suomalaisia tuntui olevan paljon reitin varrella. Erityiskiitos kannustuksesta oman seuran rytmiryhmälle ja muille tutuille suomalaisille! Superhienolta tuntui saada kannustusta omilta treenikavereilta ja tyypeiltä, jotka tietävät, miltä se kisaaminen oikeasti tuntuu.

Maalissa vihdoinkin! Kuva: Pete



Kun sitten lopulta pääsin maaliin reilun kolmentoista tunnin hikoilun jälkeen, tarjolla oli vain vettä, banaania, omenaa ja appelsiinia. Hampurilaisiakin oli kuulemma ollut, mutta ne olivat jo loppuneet. En ole varma, olisinko pystynyt sellaista heti kisan jälkeen syömään, mutta olisihan se ollut kiva, että niitä olisi riittänyt vielä meille vähän hitaammillekin Ironmaneille. Olisin siis odottanut parempaa.

Tässä vielä meidän molempien viralliset tulokset. Pete teki hienon uuden ennätyksen, ja pääsi reilusti alle 11:n tunnin!




Kisan jälkeen töihinpaluu ei onnistunut suunnitellusti maanantaina, kun sairastuin vatsatautiin. Aika häijy olo on nyt, kun energiavaje on kova, mutta en voi syödä oikeastaan yhtään mitään.

maanantai 30. heinäkuuta 2018

Kisaviikko

Tallinnan Ironman-kisa on jo ensi lauantaina, joten nyt on sitten kisaviikko. Treenit on nyt jo melkein tehty, mutta muuta mietittävää ja järjestettävää tietysti riittää: kisasää, pakkaaminen, matka Tallinnaan, tankkaus.

Tallinnan kisan Athlete Guide ilmestyi vasta viime lauantaina. Aikaisempien kisojen lehtiset ovat ilmestyneet sen verran aikaisin, että niiden tupsahtaessa sähköpostiin on aina vähän pelästynyt että onko se kisa tosiaan noin pian. Nyt puolestaan ehti jo miettiä, että onko järjestelyissä jotain auki vielä viime metreillä, kun oppaan julkaisu vain siirtyi ja siirtyi.

Launtain sääennuste lauantaina on muuttunut päivä päivältä ja tarkentuu tietysti viikon edetessä. Tulossa on varmasti lämmin päivä, mahdollisesti myös sadetta. Lämpötilaennuste näyttää nyt onneksi olevan jo hienoisessa laskusuunnassa. Onneksi tässä ollaan nyt jo monta viikkoa ehditty tottua näihin hellekeleihin. Sinilevä mietityttää sekin, mutta sillekään ei itse voi mitään. Kannattaa siis keskittyä asioihin, joihin voi.

Olen tässä koko kesän aikana miettinyt, että pitäisikö hankkia uusi märkäpuku vai ei. Painoa on tullut sen verran lisää, että vanha puku kiristää eikä uinti tunnu normaalin hyvältä. Viime viikolla lopulta päätin, että jo riittää liian pieneen pukuun ahtautuminen ja on aika hankkia uusi. Haluamaani mallia ja kokoa ei ollut TriathlonCornerin hyllyssä, mutta se tilattiin ja sain oikeankokoisen lainapuvun käytöön siihen saakka, kunnes oma tulee. Lainapuvulla olen jo kerran uinutkin, ja se tuntuu oikein hyvältä. Jos ei oma puku tule tässä ihan lähipäivinä, uin lainapuvulla myös Tallinnassa.

Lisää kuvateksti

Vaihdoimme Peten kanssa triathlonseuraa vuodenvaihteessa, ja nyt sopivasti ennen kisaa sain uuden seuran, TriDiet Conquerin (TDC), kaksiosaisen kisa-asun. Sitä olen nyt vähän ajanut sisään, ja ihan hyvältä se tuntuu. Ensimmäistä kertaa minulla on kisa-asussa lyhyet hihat. Testasin pukua myös märkkärin alla, eivätkä hihat onneksi haitanneet uintia.

Muut kamppeet (sykemittari, lasit, pyörä, kengät, lippis ym.) ovat jo käytössä marinoituja luottojuttuja. Toivottavasti niiden suhteen ei tule yllätyksiä itse kisassakaan, edes rengasrikkoja.

Eilen sunnuntaina oli viimeinen pitempi pyörälenkki ennen kisaa. Ajoin Peten ja poikamme peesissä Sammattin saakka, minkä jälkeen jättäydyin kyydistä varmistaakseni, että lenkistä tulee minullekin varmasti ohjelman mukainen eli rento. Pojat odottelivat minua Fiskarsissa, ja menimme yhdessä kakkukahveille.

TDC:n pyöräasu erottuu asfaltista.


Jotain pientä pulmaakin on: vasemman jalan pohje on vähän kipeä. Yritän tässä alkuviikosta hoidattaa sitä hieman ja sitten vain toivotaan parasta. Uinnissa ja pyöräilyssä se ei haittaa, mutta juoksussa mahdollisesti. Täytyy vaan sitten uida ja pyöräillä sen verran vauhdikkaasti, että ehtii vaikka tarvittaessa kävellä maaliin ennen puoltayötä. 

Keskiviikkona ja torstaina tankkaamme juomalla pari pulloa Vitargolla terästettyä vettä ja ottamalla lisänatriumia. Joistain toisista tankkausjauheista on aikaisemmin mennyt vatsa sekaisin, mutta Vitargo tuntuu onneksi sopivan. 

Taidan tästä alkaakin tehdä kisasuunnitelmaa ja muistilistaa mukaan otettavista asioista. Lahteen lähtiessämme pakotin Peten lukemaan listani, ja aika pian hän huomasi unohtaneensa pakata pyöräkengät. Ei se siis ihan turhaa hommaa ole se listojen tekeminen!

lauantai 21. heinäkuuta 2018

Saariston Rengastie pyörällä 3 päivässä

Tällä viikolla toteutui yksi pidempiaikainen unelma, kun ajoimme Peten kanssa Saariston Rengastien pyörillä. Aikaa meni kolme päivää. Aloitimme suunnittelun majoitusten varaamisesta, ja pitkälti sen ensimmäisen onnistumisen kautta muotoutui reitti ja valikoitui retken ajankohta.

Vaikka paljon pyörillä ajammekin, meillä ei ollut minkäänlaisia kuljetussysteemejä pyörissä. Työmatkoilla olen yleensä ajanut reppu selässä, mutta se ei nyt tullut kysymykseen, kun päivämatkat olivat vähän pidempiä ja lämpötilat helteiset. Reppu olisi hiostanut liikaa.

Pienen googlailun jälkeen selvisi, että Fillarikellarissa voisi olla Ortliebin vedenpitäviä laukkuja valittavaksi asti. Viimeksi olen siellä käynyt joskus 80-luvun puolivälissä nuorena tyttönä, ja nyt oli hyvä syy käydä siellä uudelleen. Laukut (minulle ja hänelle) löytyivätkin, ja samalla pari sisuria ja hiilidioksipatruunaa.

Pakkasimme mukaan minimivarustuksen. Päätimme etukäteen esimerkiksi pestä ajovaatteet Marseille-saippualle joka päivä (tämän opin Arjalta), joten vaihtovaatteiksi riitti vain siistihkö asu iltaa varten. Kun sää oli niin lämmin, ei olisi haitannut edes se, etteivät vaatteet olisi ehtineet kuivaa yön aikana. Muuten meillä taisi olla matkassa kaikki tarpeellinen, mutta kamman ja ketjuöljyn unohdimme.

Ennen reissua Pete teki hienon taulukon välimatkoista ja lautta-aikatauluista. Apuna oli reissussakin hyödylliseksi osoittautunut kartta "Turku ja Turun saaristo". Reissun keskinopeudeksi arvioimme 20 kmh ja aika hyvin se toteutuikin. Etukäteen bongasimme myös muutaman mahdollisen pidennyksen reittiin Paraisilla. Ne päädyimme lopulta ajamaan kaikki.

Ensimmäinen päivä, Kaarina - Korppoo



Lähdimme reissuun mökiltä keskiviikkona. Ajoimme autolla Kaarinaan, parkkeerasimme kunnantalon pihalle ja siitä alkoi seikkailu. Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Sattmarkin kahvila. Siellä olimme niin aikaisin, ettei lounas ollut vielä tarjolla, joten tyydyimme sämpylöihin ja jatkoimme matkaa.

Sattmarkista Paraisten lautalle olikin tosi kiva kahdeksan kilsan pituinen polkupätkä ajoradan vieressä. Jonkinlainen kevyen liikenteen väylä se oli, mutta siis sorapäällysteinen.



Lounaalle pysähdyimme Köpmansiin Nauvossa. Se oli kätevästi ihan reitin varrella, ja ilmakin oli niin hieno ja kuuma, että söimme ulkona puutarhassa. Tässä kohtaa alkoi olla jo hikikin, ja kunnon tauko oli paikallaan.

Lounaan jälkeen ajoimme pitkän pätkän Storlandet-saaren pohjoista hiekkatietä, mutta se oli aikamoisella nimismiehen kiharalla. Sinne en ehkä kääntyisi uudelleen vaan pysyisin asfaltilla.



Lyhyen lauttamatkan jälkeen saavuimme Korppooseen. Siellä yövyimme Hotel Nestorissa, jonne oli lauttarannasta melko lyhyt matka. Ennen päivällistä kävimme uimassa noin 500 metrin päässä olevalta rannalta, mutta koska vedessä oli sinilevää, uinti jäi lyhyeksi enkä laittanut edes päätä veteen.

Illalla söimme hotellin ravintolassa kolmen ruokalajin päivällisen. Hotellin isäntä ja keittiömestari on huippukokki, ja ruoka oli taivaallisen hyvää. Hotel Nestor on ravintoloineen ehdottomasti käymisen arvoinen paikka!



Toinen päivä, Korppoo - Kustavi





Toinen päivä oli vähän lyhyempi, ja siinä oli pisimmät lauttamatkat. Hotellilla saimme hieman aikaistetun aamiaisen, kun tavoite oli ehtiä 8.45 lautalla Houtskarille. Päivän ensimmäisen pysähdyksen teimme Skagenilla. Ostimme limut ja irtokarkkeja ja tarkkailimme purjehtijoiden aamutouhuja.

Yhdellä lauttamatkalla tutustuimme mukavaan Mimmuun, jonka kanssa ajoimmekin melkein koko loppupäivän. Hän oli yksin liikkeellä ja vuokrapyörällä - mahdottoman reipasta! Kimpassa kävimme lounaalla Cafe Leonellassa Iniössä. Siellä ruoka ei ollut ihan niin hyvää kuin odotin, mutta hyvä seura korvasi sen puutteen. Poislähtiessä ajoimme ensin muutaman kilsan väärään suuntaan. Kuinka vaikeaa se reitin seuraaminen voi olla, kun saarella on vain yksi isompi tie?



Toinen lautta, johon piti aikataulullisesti tähdätä, vei meidät Iniöstä Kustaviin. Tavoitteena oli pysähtyä Kustavin Käsityökylässä ja Savipajassa, mutta emme löytäneet sinne ja paahdoimme suoraan kirkonkylälle.

Kustavissa majoituimme Vuosnaisissa pieneen mökkiin Spauna-nimisessä lomakylässä, joka ei ole ihan Rengasreitin varrella. Kiva paikka, joskin mökkimme olisi kaivannut jonkin verran hellää huolenpitoa, jotta siellä olisi viihtynyt pitempään. Varsinaista uimarantaakaan ei ollut, mutta sen sijaan sieltä olisi ollut lauttayhteys Brändöhön, joka alkoi vaikuttaa todella mielenkiintoiselta pyörämatkakohteelta.

Kolmas päivä, Kustavi - Kaarina




Kolmannelle päivälle osuivat sateet. Varsinkin ajomatka Kustavista Mietoisiin tuntui ikävältä, kun vettä tuli lähes koko ajan ja tie oli kovin vilkasliikenteinen. Välillä oli onneksi kuitenkin ihan uutta asfalttia, joka jaksoi sateessakin ilahduttaa.

Eteläisempi reitti Hakkenpään kautta olisi varmaankin ollut mukavampi, mutta Hakkenpäästä menee lautta Teersaloon vain kahdesti päivässä, klo 9 ja 16, eikä aikataulu nyt sopinut meille.



Kylmä ei onneksi tullut, koska lämpöä oli sateesta huolimatta parikymmentä astetta. Peesissä ajaessani yritin vain pitää suuta kiinni, etten kovin paljon nielisi Peten takarenkaan nostattamaa kuravettä. Alkumatkasta oli niin hyvä vastatuulikin, että siinä vauhtimme menivät hyvin yhteen kun Pete veti ja minä pinnistelin perässä.




Tällä pätkällä tuli myös ainoa tekninen takaisku, kun Peteltä puhkesi eturengas vähän ennen Merimaskua. Sateessa kaikki oli vähän vaikeampaa, mutta tästäkin selvisimme voittajina. Jäimme lounaalle Merimaskun Rantamakasiiniin, jossa oli elävää musiikkia ja saaristolaispöydän lisäksi valittavana myös valtava viini- ja juustopöytä.

Retken vaikein hetki oli varmaan se, kun piti lähteä takaisin sateeseen ajamaan kohti Turkua ja Kaarinaa. Välillä sade taukosi ja tiekin ehti melkein kuivua, kun Turku oli koko ajan lähempänä. Emme tainneet olla ihan reitillä enää, koska reittiopasteita ei näkynyt missään. Onneksi saimme apua yhdeltä paikalliselta pyöräilijältä, joka ystävällisesti ajoikin kanssamme vähän matkaa ja opasti meidät sitten 110-tielle kohti Kaarinaa.




Tästä päivästä jäi lähinnä mieleen se, että kun on läpimärkä, ei voi kastua enää enempää. Ehkä se ohut sadetakkikin olisi voinut olla ihan kiva varuste pyöräpaidan takataskussa, mutta ilmankin pärjättiin.

Lopuksi

Tämä oli kyllä ihan mahtava kesälomareissu: mahtavia maisemia, mukavia ihmisiä ja kaikki toimi. Rengastien ajaminen oli paljon hauskempaa kuin etukäteen kuvittelin. Sekin yllätti, miten kivaa oli jutella ja jakaa kokemuksia muiden pyöräilijöiden kanssa. Varsinkin lautoilla siihen oli mukavasti aikaakin. Suurin osa muista pyöräilijöistä näytti olevan vähän pitemmällä retkellä isommin pakaasein.

Asfaltit olivat suurimmaksi osaksi todella hyvässä kunnossa. Saarilla ajaessa oli sekin hauskuus, että tiet olivat hiljaisia lukuunottamatta niitä hetkiä, kun lossilta tulevat autot ajoivat jonossa ohi.

Retken etukäteissuunnittelu kannatti. Varsinkin majoitukset kannattaa varata etukäteen, sesongin aikana on kovin usein täyttä. Kahviloita ja ravintoloitakin on Rengastiellä niin taajaan, ettei mukana tarvitse kantaa muuta kuin pari vesipulloa ja energiakarkkeja.

Meillä oli alla gravelpyörät, ja ne tuntuivat tällaiselle reissulle oikein sopivilta.

Lisää luettavaa




tiistai 17. heinäkuuta 2018

Lomarutiineja

Nyt kun lomailen jo toista viikkoa, on elo mukavasti loksahtanut kohdalleen. Suurimman osan ajasta olemme viettäneet mökillä kahdestaan. Tässä muutama kiva lomarutiini, johon olen jo alkanut mukavasti tottua.

Aamuinen pulahdus järveen. Ei varsinaista uintireeniä, mutta vähän scullingia ja varsinkin kellumista ennen aamiaista.

Laiturin päässä lämmintä vettä. Ainakaan toistaiseksi ei sinilevää.

Hesari. Mahdollisuuksien mukaan ollaan käännetty lehti tänne mökille ja aamulla käyty hakemassa se kilometrin päässä olevasta postilaatikosta. Onni on varhaiskanto myös mökkipaikkakunnalla. Koska tilapäinen osoitteenmuutos pitää tehdä kerrallaan vähintään kolmeksi päiväksi, eikä meillä aina ole niin tarkkoja lomasuunnitelmia, muutamana aamuna on pitänyt tyytyä verkkolehteen.

Päivän treeni. Enimmäkseen ollaan pyöräilty tai juostu tai molempia, ja useimmiten olemme aloittaneet pyöräilyt Kasvihuoneilmiön pihasta. Pete on nyt viime aikoina pikkuhiljaa alkanut lämmetä myös sille, että voisimme ajaa autolla jonnekin vähän pitemmällekin, jotta pääsisimme ajelemaan uusille teille. Esimerkiksi Mathildedal vaikuttaisi kiinnostavalta kohteelta, mutta on pikkuisen liian kaukana meidän mökiltä eli lähemmäksi pitäisi ajaa autolla.

Lähdön hetki.

Lähiruoka. Tai no ainakin perunat. Lehdenhakumatkan varrella on onneksi ihana paikka, josta voi ostaa uusia, vastanostettuja perunoita. Ihan parhaita.



Lepäily. Lomalla minun piti vähentää somen käyttöä, mutta ainakin vielä notkun kännykällä ihan yhtä pitkään kuin arkenakin. Väsyneenä on vaan niin helppo silmäillä uutisia ja somepäivityksiä kännykästä.

Huomenna elämään tulee ainakin kolmeksi päiväksi vähän uusia rutiineja, kun lähdemme kiertämään Saariston rengastietä pyörillä. Se on sellainen reissu, josta olemme puhuneet jo muutamien vuosien ajan ja ihan vasta hoksasimme, että nythän meillä molemmilla on tuollaiseen reissuun sopivat pyörätkin. Lähdemme ajamaan Kaarinasta, ja yösijat olemme varanneet Korppoosta ja Kustavista.

Tarkoitus on lähteä ajamaan mahdollisimman vähillä varusteilla. Meillä on molemmilla tankolaukut, ja tänään illalla selviää, miten kaikki tavarat niihin mahtuvat. Ainakaan millekään turhalle ei ole tilaa.

Matkasunnitelman tekoa.

tiistai 3. heinäkuuta 2018

Kisaraportti: Ironman Lahti 70.3

Pari päivää olen nyt miettinyt, mitä tästä kisasta kirjoittaisin. Ehkä kaikkein tärkein ensin: kisajärjestelyt sujuivat loistavasti ja Lahti tosiaan on urheilukaupunkien aatelia. Aikataulut pitivät, Sibeliustalo oli ehkä hienoin kisakeskus ikinä ja yleisöä oli juoksureitin lisäksi paljon myös pyöräreitin varrella.

Ajoimme Peten kanssa Lahteen edestakaisin sekä perjantaina ilmottautumaan ja kisainfoa kuuntelemaan että lauantaina kisaamaan. Se oli meille sopiva ratkaisu, vaikka kisan jälkeen pääsimmekin nukkumaan vasta aamukahdelta. Siihen mennessä oli kuitenkin jo laukut purettu ja pyykinpesukonekin ajastettu.

Maalisuoralla perjantaina.

Tämä oli minulle seitsemäs puolimatkan kisa. Kolme kertaa olen kisannut Joroisilla ja kerran Tahkolla, Jönköpingissä ja Sääksissä. Ennen kisaa ajattelin kuuden tunnin alituksen olevan taas mahdollinen.

Kisainfossa.

Näin jälkeenpäin ajatellen uinti tuntui (ehkä vähän liiankin) helpolta. Tyydyin seurailemaan muita etenkin paluumatkalla, kun en likaisista laseista johtuen kunnolla nähnyt poijuja. Olin unohtanut myös katsoa ennen lähtöä rantautumiskohdasta jonkun sopivan kohteen, jota kohti suunnistaa. Uintiaika oli 37:38. Niin hitaasti en ole uinut puolikkaalla sitten sen ensimmäisen vuonna 2013. Tosin Sääksissä matka oli varmasti alimittainen eikä se tietenkään kisoissa aina muutenkaan ole niin justiinsa 1900 metriä.

Vaihtoalue

Vaihtoalueelle oli pieni juoksumatka, ja siellä sitten laittelin normikamppeiden (kypärä, lasit, pyöräkengät) myös sukat, irtohihat ja tuuliliivin, koska keli oli melko viileä. Telkkarista myöhemmin katselin, että vaihtoa olisi varmaankin nopeuttanut se, että olisin pro-triatleettien tapaan tyhjentänyt vaihtopussin maahan ja noukkinut sieltä  nopeasti kaiken tarvittavan. Nyt meni turhaa aikaa tavaroiden noukkimiseen yksitellen.

Pyöräreitti oli pääasiassa vaihtelevaa suomalaista maalaismaisemaa ja oikein kivaa ajettavaa. Fiilis oli hyvä, mutta tavoitewattien ylläpitäminen tuntui vaikealta. Takaa tuli kovempia pyöräilijöitä jatkuvalla syötöllä, kunnes sitten loppumatkasta pääsin itsekin vähän ohittelemaan. Huoltopisteillä kaikki toimi todella hienosti ja sain kahdesti vaihdettua tyhjän pullon täyteen. Eväänä minulla oli urheilujuomaa ja Powerbarin geelikarkkeja, niihin olen tänä kesänä tykästynyt. Pyöräaika oli 3.10:26, hitain koskaan minulla puolikkaalla.

Juoksuosuus lähti liikkeelle ihan mukavasti. Uudet Feet Distance -lenkkarini ovat ihan mahtavat. Varvasosa on tarpeeksi leveä, eikä vasempaan päkiään enää tule rakkoa kuten kaikissa aikaisemmissa lenkkareissa. Myös tuntuma alustaan on ihan toista luokkaa kuin edellisissä Hoka-lenkkareissa. Juoksureitti oli sekin todella upea, ja kulki pitkälti järvenrantaa. Huoltopisteillä otin kävelyaskeleita juodessani mukin vettä ja toisen Cokista.

Juoksureitin kohokohta oli yläläpsy Pauli Kiurun kanssa ekalla kierroksella. Vaikka hän kehottikin pitämään paineen päällä, juoksuvauhti hidastui toisella kierroksella. Sekunti lisää ja puolimaratonin loppuaika olisi ollut 2.19. Juoksussa sama juttu kuin pyörässä, hitain aikani koskaan puolimatkalla.

Maalissa olin puoli yhdentoista jälkeen, kuusi tuntia ja reilut 17 minuuttia startin jälkeen, sekin omanlaisensa ennätys eli hitain puolikkaani.
Maalissa.

Kisan jälkeisinä päivinä pyörittelin mielessäni samoja ajatuksia kuin samassa tilanteessa aikaisemminkin: Miksen saanut itsestäni enempää irti? Olisinko pystynyt raastamaan enemmän? Toisaalta ne edellisetkin kisat vein todennäköisesti läpi samalla intensiteetillä, joten se ei todennäköisesti selitä hidastumista.

Ymmärrän kyllä, ettei vertailu muihin vie asioita eteenpäin, mutta nyt olen sellaisessa tilanteessa että häviän vertailussa omillekin aikaisemmille suorituksilleni. Reitillä ja kelilläkin on tietysti omat vaikutuksensa, mutta silti oma taaplaaminen harmittaa.


Nyt vaikuttaa siltä, ettei treeni oikein pure. Olen saanut treenata terveenä ja loukkaantumatta, ja palautumiseenkin on satsattu. Viime lokakuusta lähtien olen kiinnittänyt paljon aikaisempaa enemmän huomiota syömisiini ja etenkin riittävään hiilihydraatin saantiin. Painoni on kuitenkin sen myötä noussut 6-7 kiloa. Onko kyse jostain aineenvaihdunnan ongelmasta? Olenko minä niitä ihmisiä, joiden kunto ei treenaamisesta huolimatta kohoa? Onko tässä taustalla jotain keski-ikäistymiseen liittyviä hormonaalisia muutoksia? Olenko treenannut liikaa?

Jos nyt jotain positiivista haluaa etsiä, niin juoksuvauhtini oli Lahdessa hieman nopeampi kuin puolta lyhyemmässä Tuusulanjärven kisassa.

Tykkään tästä elämäntyylistä, jossa vapaa-aika pitkälti pyörii treenaamisen ja palautumisen ympärillä. Kilpailu ei ole pääasia, eikä kisapäivänä voi aina odottaa pystyvänsä siihen omaan optimaaliseen suoritukseen. Tallinnassa reilun neljän viikon kuluttua toivon kuitenkin pystyväni vähän parempaan suorittamiseen.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Kisaraportti: Tuusulanjärvi Triathlon 10.6. perusmatka

Kisakausi on nyt avattu Tuusulanjärvi Triathlonin perusmatkalla (1500 m uinti, 40 km pyörä, 10 km juoksu). Koska startti oli vasta klo 11, ehdimme ihan hyvin hoidella kaikki aamuhommat ja ihan viime hetkellä vielä etsiskellä auton pyörätelineiden avaimia kun pyörät olivat jo katolla. Onneksi avainnippu löytyi pienen etsiskelyn jälkeen Peten repusta.

Matka Tuusulaan oli aika hiljainen, sillä ainakin minua jännitti taas yllättävän paljon tuo kesän eka startti. Menomatkalla ajoimme pienen pätkän pyöräreittiäkin, joka näytti oikein kivalta. Kisapäivän sää oli tosi hieno: aurinkoa ja varmaan reilut parikymmentä astetta lämmintä.

Kisainfo oli katsottu jo edellisenä iltana videolta. Tosi hyvä idea ja selkeä toteutus, jonka toivoisin yleistyvän muissakin kisoissa.



Tätä en toivonyt näkeväni juuri ennen kisan alkua: Suunto Spartan Ultra lakkasi toimimasta. Yritin googlailla, millä ilveellä kellon saisi resetoitua, mutta juuri ennen kisaa en kovin kauaa ehtinyt ohjeita etsiskellä enkä siis niitä siihen hätään löytänyt. Heitin kellon reppuun, piti pärjätä ilman. Ostin Spartanin viime vuoden maaliskuussa, ja viime kesänä minulla oli jonkin verran ongelmia sen kanssa, kun treenien tallennus katkeili. Viime aikoina kello on toiminut ihan hyvin, kunnes nyt taas pahassa paikassa feilasi. Onneksi sentään pyörässä minulla oli toimiva Garminin laite.

Ennen uintia oli mahdollisuus vähän verrailla järvessä, ja vesi tuntui mukavan raikkaalta. Lähtö oli vedestä, ja samassa lähdössä olivat kaikki yli nelikymppiset miehet ja naiset. Kisaan ensimmäistä vuotta N50-sarjassa, jossa meitä oli kolme osallistujaa.

Uinti oli kahtena kierroksena, joiden välissä juostiin lyhyt spurtti rannalla. Uinti tuntui sujuvan tosi hyvin, poijut olivat isot, järvi oli lähes tyyni ja kontakteja muihin uimareihin vähän. Välillä sain uitua ihan hyvässä peesissäkin. Ekan kierroksen aika oli 13:29 ja kahden kierroksen yhteensä 28:31. Siinä vaihtopaikalle juostessani kuulin, että olin sarjani johdossa.

Pete ohitti minut ekassa vaihdossa. En tiedä, mitä siinä oikein kupeksin, mutta reilut viisi minuuttia siinä meni. Varmaan sukkien pukeminen märkiin jalkoihin oli se suurin hidaste.

Mun vaihtopaikka kisan jälkeen. Kaikki tavarat piti laittaa muuttolaatikkoon. Aika toimiva systeemi.

Pyörällä pyrin pitämään tehoja yllä ja juomaan vettä ja syömään geelikarkkeja säännöllisin väliajoin. Melkein pari pulloa vettä siinä menikin. Geelikarkit tuntuvat geelejä kätevämmiltä nautittavilta, kun ei tule sotkua tai roskia. Olen nyt käyttänyt niitä melkein kaikilla pitemmillä pyörälenkeillä, eikä mitään ongelmia ole ollut. Takaa tuli jonkun verran porukkaa ohi, mm. molemmat oman sarjani muut kilpailijat jo aika alkumatkasta.

Toisessa vaihdossa huomasin harmikseni, että joku oli jättänyt pyöränsä niin, ettei minun pyörälleni ollut enää tilaa. Eipä siinä auttanut kuin siirrellä muiden pyöriä hetkisen, jotta omani mahtuisi niiden väliin.

Juoksusta ei jäänyt jälkipolville paljoakaan kerrottavaa. No ehkä sellainen hauskuus, kun joku keksi kehua juoksuasentoani parisataa metriä ennen maalia "hienolta näyttää päkiäaskellus", varmaan jostain kannustushuutojen kliseelistalta sen poiminut. Muutenkin Tuusulanjärven kisassa oli kyllä tosi kiva fiilis, kun talkoolaiset kilvan meitä kannustivat.

Uudet juoksukengät ovat tosi hyvät, ei tullut rakkoja tai ollut muitakaan ongelmia, en vaan jaksanut juosta kovempaa. Pete ohitti kierroksella ja lausahti kannustavia sanoja ekan kierroksen loppupuolella. Se piristi hetkeksi.

Jo siinä matkalla ehdin miettiä, että tässä sitä varmaan lyllerretään seitsemän minuutin kilsavauhtia. Ei se kuitenkaan ihan niin hidasta ollut (mutta melkein), kun juoksuaika oli 1:07:05.

Kisan jälkeen.

Kun tarpeeksi pitkään juoksee, niin maali tulee varmasti vastaan, niin tänäänkin. Loppuaikani oli 3:07:48. Kaikki tulokset täältä.

Pete oli pakannut mukaan myös Alepan pirteän värisen muovipussin,
johon mahtuivat meidän molempien märkkärit.
Kisan jälkeen kävimme rantasaunalla suihkussa ja sitten vielä syömässä Vanhankylän kartanolla ihan kisakeskuksen ytimessä. Siellä oli tänään 3-vuotissynttärit ja kympin lounaalla jätskiä jälkkäriksi! Oli kyllä tosi kiva saada heti kisan jälkeen päästä lämpimään suihkuun ja sitten vielä buffapöydän ääreen. Kisapaikka oli muutenkin kaikin puolin hieno ja toimiva, samoin järjestelyt toimivat ihan loistavasti. Kiitos järjestäjille, kanssakisaajille ja kaikille hurranneille!