sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Treeniviikko Calellassa

Mukavasti meni viikko Espanjassa. Pääosassa oli harjoittelu, ja sitä kertyikin yhteensä noin 23 tuntia, josta pyöräilyä reilut 20 tuntia, juoksua vajaat pari tuntia ja vielä uintiakin noin tunti.

Tällä kertaa ajattelin kirjoittaa leiriraportin listaten kivat asiat ja sitten ne toisenlaiset.

Plussat

Olimme reissussa tosi kivalla porukalla, osa minulle aikaisemmin tuttuja ja muutama uusikin tyyppi. Luulenpa, että saatoin löytää reissulta seuraa myös pyörälenkeille Espoossa. 



Pete sai juuri ennen leiriä uuden pyörän, Cervelo P3:n. Vaikka oli ehkä vähän hasardia lähteä samantien leirille uudella pyörällä, kaikki sujui ihan loistavasti ja pyörä oli oikein nopea. Selvästi hyvä ostos, jota oli harkittu jo aika pitkäkin aika. Pian on muuten meillä myynnissä yksi Felt B16-tempopyörä. (Edit: Linkki Fillaritorin ilmoitukseen)


Leirillä oleminen on helppoa ja mukavaa, kun joku muu on miettinyt valmiiksi treeniohjelmat ja pyöräreitit - ei tarvitse kuin toteuttaa. Kiitos Teemu!

Hotellissamme Sant Jordissa oli täysihoito, ja ruokapuoli toimi tosi hienosti. Lounasta sai myös lounasaikojen ulkopuolella. Se oli erityisen kätevää niin päivinä, kun ei pitkältä pyörälenkiltä ehtinyt hotellille ennen virallisen lounasajan päättymistä. 

Minullakin oli leirillä jotain uutta, nimittäin Sidin pyöräkengät. Trainerillä ajattaessa vasen jalkaterä alkoi puutua 45 minuutin jälkeen ja vähän pelkäsin, että kengät ovat minulle liian kapeat. Vaan eivät onneksi olleetkaan - ulkona ajaessa ne tuntuivat mukavan napakoilta ja sopivat jalkaani kuin valetut.


Kylältä löytyi pesula, jossa sain pesetettyä ison kassillisen likaisia vaatteita 15 eurolla. Ihanan halpaa ja puhdasta tuli vielä saman päivän aikana. Ei tarvinnut ryhtyä nyrkkipyykkiin. Se on hyvä, koska olen allerginen saippualle. Oikeasti.

Treeniolosuhteet olivat kaiken kaikkiaan loistavat: hotellin vieressä oli 50 m uima-allas, rannassa tasaista baanaa juostavaksi ja tiet ihan kohtuuhyvässä kunnossa. Pete kävi kokeilemassa myös polkujuoksumahdollisuuksia. Erityismaininnan ansaitsevat espanjalaiset autoilijat, jotka ottavat pyöräilijät häkellyttävän hyvin huomioon. Espanjassa ei lähdetä ohittamaan ennenkuin se on varmasti turvallista ja sitä turvallista hetkeä odotellaan riittävän kaukana pyörän takana. 


Yhtenä iltapäivänä kävimme Peten kanssa junalla Gironassa. Se oli kivaa vaihtelua sporttailuun. Kannattaa käydä, jos siellä suunnalla liikkuu.




Miinukset

Leirin alkupäivinä minuun iski joku pöpö, jonka vuoksi en saanut esiin ihan parasta suorituskykyä ja muutama treeni piti tehdä lyhennettynä. Kurkku oli kipeä mutta kuumetta ei ollut, pikemminkin alilämpöä. Onneksi olo alkoi parantua leirin loppua kohden ja viimeisenä päivänä kävin ajamassa pari ylämäkeä  testimielessä. Mukavan vahvalta tuntui toisin kuin parina edellisenä päivänä. Samalla reissulla oli vähän huonoakin onnea, kun ketjut putosivat kahdesti ja yhdessä sateen liukastamassa risteyksessä kaaduinkin. Pari mustelmaa jäi siitä muistoksi. Kuvassa tuo epäonnen risteys.




sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Kun on 50, voi tehdä mitä haluaa

Viime viikolla alkoi elämäni kolmas neljännes, kun täyteen tuli puoli vuosisataa. Päivä oli töistäkin oikein virallisesti palkallinen vapaapäivä. Suunnitelmissa oli vaikka mitä sankaritreenejä, mutta flunssasta palautumisen takia piti tyytyä parinkymmenen kilsan kevyeen pyörälenkkiin.




Syntymäpäivän iltana kävimme päivällisellä koko perheen kera. Mukana oli myös tyttären poikaystävä, jolle kiitos kuvasta.

Synttärin jälkeen jatkoin treenailua normaalisti, mutta ilmeisesti kuitenkin liian pian, sillä tällä viikolla alkoi kropassa tuntua pieniä alipalautumisen merkkejä ja piti taas vähentää harjoittelua.

En ainakaan itse koe kokeneeni mitään ikäkriisiä. Elämää tuli mietittyä normaalia enemmän jo reilu vuosi sitten, kun lapset muuttivat molemmat lähes yhtä aikaa kotoa. Lapsiperhe-elämänvaiheen päättyminen tuntui todella, todella haikealta. Silloin kun lapset olivat pieniä, en oikein koskaan tullut ajatelleeksi, että ne ruuhkavuodet joskus päättyisivät. Sen kyllä muistan, että heidän ollessaan pieniä laskin, minkä ikäisiä he olisivat täyttäessäni 50: oikea vastaus oli  23 ja 21 vuotta.

Luulenpa, että jos jostain ikäkriisistä kohdallani pitää puhua, se oli varmaan 10 vuotta sitten kun päätin aloittaa juoksemisen. Eka maraton jäi juoksematta välilevyn pullistuman vuoksi vuonna 2009, ja selän parantumista odotellessa keksin aloittaa triathlonin harrastamisen. 

Ensimmäiset 10 vuotta ovat nyt tätä liikunnallisempaa elämää takana ja hyvältä tuntuu, varsinkin kun nyt viisikymppisenä voi todellakin tehdä mitä haluaa: vaikkapa rakentaa koko elämä liikuntaharrastuksen ympärille kuten minulle on vähitellen käynyt. 

lauantai 7. huhtikuuta 2018

Pyörähuolet ohi

Pääsiäisen loppupuolella alkoi taas jokakeväinen flunssa, jonka pistän siitepölyallergian piikkiin. Joka kevät suunnilleen tähän samaan aikaan on kurkku kipeä, päänsärkyä ja tänä vuonna myös hieman lämmönnousua. Muuta syytä en keksi, kuin alkava siitepölykausi. Peteen tämä tauti ei koskaan ole tarttunut.

Tällä viikolla ovat siis sporttailut jääneet tekemättä, tiistain jouduin olemaan pois töistäkin. Tuntuu, että olotila vähän aaltoilee, tänään olen taas ollut väsyneempi kuin eilen. Toivottavasti olo pian taas paranee.

Iltaisin on nyt sitten ollut aikaa hoidella pyöräasioita. Vein GT:ni keskiviikkona Kivenlahden pyörähuoltoon, kun illalla googlaillessa huomasin, että se on auki iltaseitsemään. Pyysin, että pesevät pyörän ja tekevät vaihteistohuollon. Eihän siitä montaa viikkoa ole, kun pyörä oli Velosportissa ensihuollossa, mutta senkin jälkeen olen kärsinyt ketjun putoilemisesta lähes joka lenkillä. Velosportiinkin olisin tietysti voinut reklamoida ja viedä pyörän sinne uudelleen, mutta sinne on vähän hankala ehtiä työpäivinä, kun se sulkeutuu jo kuudelta.

Kyllähän siitä voimansiirrosta pari korjattavaa juttua löytyi: takavaihtajan rajoittimet olivat ihan pielessä. Sen lisäksi vaijeri liikkui huonosti vaijerinkuoren sisällä. En nyt muista, vaihdettiinko pelkkä kuori vai myös se vaijeri, mutta kotiin ajaessa tuntui vaihtaminen kyllä sujuvan paljon napakammin kuin aikaisemmin. Eikä tarvinnut pelätä pienimmälle vaihteelle vaihtamista, kun kaikki vaihteet loksahtivat paikalleen ekalla yrityksellä.

Pete oli tänään pyöränpesuhommissa juoksulenkkinsä jälkeen:


Nyt juuri on meneilllään renkaidenvaihto. Kävin äsken pihalla viemässä sinne pumpun. Samalla mietiskelin ääneen, että pitäisiköhän minunkin vaihtaa jo renkaat. Siihen Pete: "Mulla alkaa olla jo aika kylmä." <3 p="">

maanantai 2. huhtikuuta 2018

Pääsiäisen pyöräilyt ja yksi jalkautuminen

Meillä oli pääsiäisen pyhinä tavoitteena ajaa pieni pyöräblokki: 3 tuntia joka päivä. Kaksi ekaa päivää menikin kivasti, kun tutustuimme ensin yhdessä ja sitten itseksemme Kettulan ja Sammatin hiekkateihin.





Minulla on nyt vähän probleemia GT Grade -pyöräni kanssa, sillä ketju tuppaa putoamaan takapakan ja pinnojen väliin vähän liiankin helposti. Eilisellä lenkillä olin ehtinyt ajaa reilut 10 kilsaa, kun ketju putosi. Sain sen nostettua takaisin pienimmälle rattaalle, mutta heti kun polkaisin alamäkeen, se putosi taas. Tällä kertaa se meni niin syvälle takapakan taakse, etten kovasta yrityksestä huolimatta saanut sitä tongittua takaisin rattaalle. Alkoi vähän jo kyllästyttää koko touhu.

Koska matkaa mökille oli reilu kymppi, ajattelin käveleväni sen tunnissa. Ehdin jo miettiä, että ehkä mökille päästyäni kävisin vielä juoksemassa, jotta saisin kolme tuntia treeniä täyteen. Taksia en halunnut tilata, koska pyörä oli niin likainen, ettei kukaan ottaisi sitä kyytiin. En myöskään innostunut ajatuksesta jättää pyörää metsään ja lähteä hakemaan sitä myöhemmin autolla. Petelle en soittanut, kun en tiennyt, mihin suuntaan hän mahdollisesti oli lähtenyt ajamaan. En ollut edes varma, olisiko hänellä puhelimessa äänet päällä ja kuulisiko hän sitä. Itsekseni päätin siis pärjätä ja lähdin taluttamaan pyörää.

Aika nopeasti kävelyvauhti osoittautua melko paljon hitaammaksi. Pyörää piti osittain kantaa, koska takarengas ei pyörinyt lainkaan. Polkimet iskivät pohkeet mustelmille kunnes keksin, että kätevin tapa viedä pyörää eteenpäin on nostaa takapyörä ilmaan ja työntää sieltä ja samalla tarpeen tullen ohjata toisella kädellä satulasta. Jäisissä kohdissa laskin takarenkaankin maahan ja työnsin pyörää. Sen nastat tekivät nättiä viivaa jäähän.

Mutta niin sitä vaan kilometri kerrallaan olin lähempänä mökkiä. Kun matkaa oli vain parisataa metriä ja aikaa kulunut noin kaksi tuntia ja vartti, Pete ajoi minut kiinni. Siinä oli tunteet pinnassa hetken aikaa. Väsytti, harmitti ja vähän itkettikin. Hän tietysti onnistui saamaan sen ketjunkin irti ja taas paikalleen. En aja sillä pyörällä metriäkään, ennen kuin takavaihtaja on säädetty varmasti oikein ja tämä ongelma kunnolla selätetty.

Tänään ei ajettu, koska aamuyön aikana oli tullut kymmenisen senttiä lunta ja koko päivän pyrytti lisää. Auton saaminen parkkipaikalta tielle kesti tunnin, vähän pitempään kuin kotimatka siitä eteenpäin.

torstai 22. maaliskuuta 2018

Armoton kello

Viime lauantaina sattui minulle ensimmäistä kertaa ikinä uintitreeneissä niin, etten jaksanutkaan. Piti uida kaksisatasia kolmosvauhtia eli ihan kovaa olisi pitänyt jaksaa polskuttaa. Kaverit edellä kyllä jaksoivat, mutta itse lyhensin ensimmäisen jälkeen kaikki vedot 150 metriin. En sitäkään matkaa pysynyt peesissä ja harmitti. Siinä ehtii peesistä pudotessakin kaikenlaista miettiä: "winners never quit and quitters never win" pyöri mielessä päällimmäisenä. Oli aika luuseriolo kyllä siinä päädyssä seisoskellessa.

Uintituntuma ei ole moneen kuukauteen ollut hyvä, mutta nyt kävi ensimmäisen kerran niin, etten vain pystynyt nostamaan uintivauhtia. Saattoi tietysti johtua siitäkin, että vain viikkoa aikaisemmin olin hiihdellyt itseni Lapissa väsyksiin aika monena päivänä.

Eilen se nykyinen uintivauhti selvisi sitten ihan oikeasti, kun uin Critical Swim Speed (CSS) -testin. Siinä uidaan verrojen jälkeen ensin 400 m ja sitten vielä 200 m maksimivauhtia eli oikeasti täysillä. Loppuaikojen perusteella voidaan määrittää uinnin kynnysvauhti. (linkki laskuriin)

Olen uinut CSS-testin aikaisemmin kolme kertaa vuosina 2015-16 ja eilen tuli mitattua huonoimmat tulokset ikinä, kun 400 metriin meni aikaa 7:01 ja 200 metriinkin 3:32. Parhaasta, toukokuussa 2016 uidusta tuloksesta jäin 400 metrillä yli 40 sekuntia ja puolta lyhyemmälläkin matkalla parikymmentä sekuntia. Ohhoh.

Siitä sitten laskeskelemaan, miten paljon on viime aikoina tullut uitua. Tulos ei yllättänyt: kolmen kuukauden uintikilometrit ovat nekin alhaisimmat ikinä: 52 km. Ennen aikaisempia testejä uintikilsat ovat olleet ihan eri lukemissa, 63-85 km.

Onneksi tässä nyt on kuitenkin aikaa kisakauteen. Olisi kyllä kiva saada uintiin sitä samaa hyvää fiilistä (ja vauhtia!), jonka muistan parin vuoden takaa. Se on ihan mahtava tunne, kun uinti kulkee lähes plaanissa.



Se kiva puoli eilisessä testissä kyllä oli, että uin sen Allas Seapoolin ulkoaltaassa auringonpaisteessa. Olosuhteet olivat mitä parhaat.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Hiihtoloma Ylläksellä

Palasimme eilen kotiin viikon lomalta Ylläkseltä. Olimme ajaneet jo perjantai-iltana Rovaniemelle, kun lento Helsinkiin lähti heti yhdeksän jälkeen. Näin vältimme aikaisen heräämisen ja parin tunnin ajomatkan pimeällä. Se oli ihan hyvä päätös. Yövyimme perinteikkäässä Pohjanhovissa, jossa oli illalla aika hyvä buffetpäivällinen.

Meillä kävi kelien suhteen tosi hyvä tuuri. Aurinko paistoi lähes jokaisena päivänä, ja pakkasta saattoikin olla aamuisin parikymmentä astetta. Laduilla ei ollut ruuhkaa etenkään aamupäivisin, eikä varsinkaan niillä reiteillä, jotka ovat vähän kauempana Äkäslompolosta. Ladut olivat ihan loistavassa kunnossa, ja niitä on paljon. Latukartta (10 €) oli oikein hyvä ostos.

Ensimmäisen hiihtoretken tunnelmaa.

Mökkimme oli pieni kolmen tähden maja, mutta lähellä latuja ja palveluita. Ensimmäisenä iltana tosin huomasimme, ettei pyykkikone toimi, vaatteet olivat parinkin "linkouksen" jälkeen ihan läpimärkiä. Huoltomies löysi vian ja kävi vaihtamassa katkenneen hihnan jo heti seuraavana päivänä. Olimme laskeneet sen varaan, että kone pyörii joka ilta. Ei meillä olisi kotonakaan ollut kahta eri hiihtoasukertaa. (Sen huomaa myös kuvista).  Mökissä ei ollu yhtään hukkaneliötä, ja makuuhuone oli niin pieni, että sängystä pystyi nousemaan vain toiselta laidalta. Ensin se vähän harmitti, sitten nauratti.

Huoltomiehen viesti.

Suurimman osan kuvista otin pokkarillani, Olympus Toughilla. Se kestää pudottelua ja vettä ja on osoittautunut oikein näppäräksi laitteeksi. Sen akku kesti ainakin tämän reissun pakkaset ihan hyvin. Kännykkäkin oli lähinnä turvallisuussyistä mukana. Laitan sen ja luottokortin ensin vesitiiviiseen Aquapac-pussiin ja sitten vyötärölle Spibeltiin takin alle. Siellä se pysyy lämpimässä ja suojassa myös kosteudelta. Kännykän viestit saan näkyviin Suunto Spartaniin, joten ihan joka piipahduksen takia ei tarvitse pysähtyä. Yhdellä hiihtolenkillä sain kellooni viestin pojan saamasta oman alan kesätyöpaikasta, se ilahdutti. 

Aquapac ja Spibelt

Näköalapaikalla.
Joka päivä kävin hiihtämässä. Pisin lenkki kesti yli kuusi tuntia, lyhin alle tunnin. Useimmiten hiihdimme Peten kanssa yhdessä. Sekin toimi ihan hyvin, että hiihdimme samaa reittiä omia vauhtejamme ja aina risteykseen tullessaan hän hiihti vähän takaisinpäin minua vastaan. Keskiviikkona saimme hiihtoseuraksi ystävämme Mikon. Tuolla reissulla eteen tuli ensin tosi jyrkkä alamäki ja sitten heti ylämäki - sellainen kohta, jossa alamäen vauhdeilla olisi voinut päästä ylämäenkin. Nojasin ilmeisesti siitä ylämäessä kuitenkin vähän liian paljon taaksepäin, pyllähdin ja satutin häntäluuni. Se on vieläkin kipeä. 

Lohikeittoa Kotamajalla. Jälkkäriksi munkki.

Pisin, kuuden tunnin lenkki oli vähän vahinko, sillä hiihdimme Totovaaralla harhaan. Emme katsoneet karttaa, ja risteyksessä samaan aikaan ollut nainen sanoi, että tuostapa alkaa hieno alamäki viittaillen oikealle. No sinne menimme vain huomataksemme kolmen kilsan alamäen jälkeen, että meidän olisi pitänyt sittenkin kääntyä vasemmalle siellä ylhäällä. Tuolla lenkillä meille molemmille tuli myös vähän heikompia hetkiä, mutta onneksi eri aikaan. Ei sitä matkalla auta harmitella, vaan vasta illalla mökissä, jos jaksaa. Kotavaaran kahvilaan onneksi sentään ehdimme ja saimme syötyä ennen viimeistä etappia mökille.

Tahkonkurun nousu. On muuten Strava-segmenttikin!
Viimeisenä hiihtopäivänä nousimme Kukas-tunturille. Oli vähän pilvisempi päivä, joten näkymät olivat melko valkoiset. Lasku sieltä alas Äkäslompoloon oli kyllä hieno, ja minäkin pääsin siinä ohittelemaan!



Yhden päivän hiihtelimme Pallaksella, josta kirjoitin oman tarinansa. Myös SnowVillagessa piipahdimme, sekin oli ihan kiva reissu ja näkemisen arvoinen paikka, vaikkei Game of Thrones olekaan tuttu kuin nimeltä.

Aika pk-painotteista oli hiihto, kuten varmaan pitikin. Nuo maltillisesti ja etenkin reippaasti hiihdellyt tunnit tulivat varmaankin niiltä retkiltä, kun hiihdin Petrin ja Mikon kanssa. Aina, jos joku hiihtää kannoilla, tulee väistämättä hiihdettyä itsekin kovempaa. Puhumattakaan siitä, kun ensin ohittaa jonkun, sitten sitä vasta tuleekin pidettyä vauhtia yllä. Mieleen palasi kyllä joitakin vuosia sitten Rukalla ottamani tekniikkatunti ja siellä kuultu viisaus "ei kannata pilata hyvää liukua potkulla". Luulenpa, että teknisesti hiihtoni on vähän sellaista hätäistä räpiköintiä.


Näissä lukemissa on mukana myös maaliskuun ekan päivän uinti.

Jounin kaupassa tuli tietysti käytyä, ja osan ruuista teimme itse mökissä. Tällä reissulla erikoistuimme kolmen raaka-aineen aterioihin, esim. kylmäsavulohta, pastaa ja maustettu sitruuna-mustapippurikerma tai vaihtoehtoisesti riisiä, kanasuikaleita ja vähän eri makuinen ruokakerma. 

Eihän sitä montaa iltaa jaksa, ja siksi kävimme myös ravintoloissa. Mieleen jäi etenkin ravintola Rouhe, sille vahva suositus: ruoka oli hyvää, samoin tunnelma. Ylläshuminassa kävimme kerran oikein hyvällä lounaalla. Siellä on myös illallisbuffet, joka on aika usein täynnä - niin myös silloin kun yritimme sinne päästä. Äkäshotellinkin ravintola oli ihan ok. Siellä olisi torstaina yhdeksältä ollut myös live-musiikkia, mutta me olimme siihen aikaan jo omassa mökissä menossa nukkumaan. Ravintola Otsoon harhauduimme ensimmäisenä päivänä, enkä koskaan aikaisemmin maksanut 20 euroa niin huonosta kanafajitaksesta. 

keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

Päivä Pallaksella

Eilen vietimme päivän Pallaksella. Pete halusi nähdä legendaarisen hotellin, ja kun soittamalla selvisi, että Pallaksella pääsee hiihdon jälkeen suihkuun ja saunaan 7 eurolla, päätimme ajella sinne heti aamusta. Hikisinä ja ja nälkäisinä emme olisi halunneet ajaa tunnin matkaa takaisin mökillemme Ylläkselle.

Tie oli aika kapea ja jäinen ja pakkasta matkan varrella paikoin jopa 30 astetta, mutta perille päästiin. Vuokra-automme ei meinannut lämmetä millään.



Ensimmäinen ajatus oli hiihtää Pallakselta Olokselle, mutta olimme arvioineet etäisyyden väärin kartasta, yhteensä hiihdettävää olisi tullut noin 60 kilometriä eli ihan liikaa. Sopivan, noin15 km matkan päässä oli sen sijaan Nammalakuru. Jätimme tavarat matkatavarasäilytykseen, jotteivät ne jäätyisi autossa ja suuntasimme ladulle.



Päivä oli tosi kirkas ja hieno, ja pakkanenkin oli varmaan jo lauhtunut. Latua ei oltu ajettu ainakaan vähään aikaan, mutta oli siitä joku ennen meitä jo mennyt. 

Pete hiihteli edellä ja välillä vähän takaisinpäinkin varmistelemaan, että olen vielä mukana matkassa. Silloin tällöin pysähdyin juomaan ja vähän syömäänkin. Mukana oli patukoita ja kaksi pulloa urheilujuomaa. Tein ne kuumaan veteen, eivätkä ne onneksi jäätyneet matkalla.

Olimme lähteneet sen verran aikaisin, ettei muita hiihtäjiä juurikaan näkynyt. Hetken ehdin jo miettiä, että onnistuuko koko lenkki näkemättä ketään muita. 

Maisemat olivat todella upeat, aurinkoa ja tuntureita. Välillä piti pysähtyä niitä ihailemaan.

Kuin varkain alkoi hienoinen ylämäki Nammalakurulle, viimeiset kymmenet metrit piti mennä haarakäyntiä. Taas kerran näkymät palkitsivat, harmi vain, etteivät maisemakuvat onnistuneet. Oli varmaan liikaa valoa ja valkoista. Tässä me kuitenkin ollaan kääntöpaikalla: 



Pidimme autiotuvassa pienen tauon, kunnes oli aika lähteä takaisinpäin. Tauon jälkeen kesti taas hetken, että sormet lämpenivät, varahanskat ja pipo olisivat tulleet tarpeeseen, varsinkin kun paluumatka alkoi huimalla ja pitkällä alamäellä. 





Välillä hieman pyrytti, ja aurinkokin meni pilveen. Perille Pallakselle kuitenkin päästiin reilun neljän tunnin hiihdon jälkeen. 

Viimeiseen ylämäkeen otin vielä hienoisen loppukirin. Tässä nojailen sauvoihin hotellin pihassa noin 30 km hiihdon jälkeen. Taivas on taas kirkas.



Itse hotelli oli kyllä hieno, ja siellä oli rauhallinen, osin uneliaskin menneen ajan tunnelma. Hiihtolenkkimme aikana oli parkkipaikka tosin täyttynyt autoista, ja rinteissäkin oli elämää. 

Saunan jälkeen olikin jo kiire ruokapöytään. Söin klassikkoannoksen, poronkäristystä ja otin vielä jälkkäriäkin kuten aina lomalla tuntuu olevan tapana. 



Saunassa olin jutellut Pallaksella työharjoittelussa olevan tulevan eräoppaan kanssa. Hän kertoili hieman hotellin historiasta ja mm. saksalaisten sodan aikana räjäyttämästä vanhasta hotellista, josta olivat kuulemma peräisin ruokasalin hienot kupariset lamput ja pari poronnahkatuolia. 

Ehdottomasti käynnin arvoinen paikka!