tiistai 15. elokuuta 2017

Ihana kamala Ironman Hamburg 2017

Sunnuntaina kisattiin Hampurissa Ironmanilla ihka ensimmäistä kertaa. Kaikki järjestelyt sujuivat hienosti saksalaisella täsmällisyydellä. Expo, uinti ja vaihtoalue olivat ihan kaupungin sydämessä ja majoituskapasiteettiakin kävelymatkan päässä on riittämiin. Palveluita (ravintoloita, kauppoja jne) oli myös ihan niin paljon, kuin miljoonakaupungissa voi odottaa, ja kisan logistiikkapuoli oli helppo hoitaa.

Kisainfo lauantaina pidettiin sateessa maalialueella. Me menimme tietenkin paikalle, kun kisainfo on pakollinen, mutta kun kuulimme, että sen voi katsoa myös nauhoitettuna netistä, lähdimme sisätiloihin.

Kisassa oli noin 2500 osallistujaa, joista 95% saksalaisia ja 13 % naisia. Varsinkin naisten vähyys ihmetytti, mutta ehkä tilanne on samankaltainen muissakin Ironmaneissa. Meitä suomalaisia oli kisaan ilmoittautunut vajaat 30, ja meillä oli oma Facebook-ryhmäkin. Perjantaina kävimme yhteisellä päivällisellä reilun kymmenen hengen porukalla.

Uintia pääsimme testaamaan lauantaina puolenpäivän maissa. Se olikin ainoa mahdollisuus uida Alster-järvissä ennen kilpailua. Uintipaikka oli niin lähellä, että kävelimme sinne hotellilta märkkärit päällä. Vesi ei ollut ihan niin likaista, kun olin pelännyt. Toki tummaa kuten vaikkapa Kuusijärvessä.

Matkalla uintitreeneihin.

Uintiramppi, taustalla Hampurin keskustaa.

Pelastusvene varmisti turvallisuuden.


Kisapäivän aamuna söimme hotellilla pienen aamupalan ja olimme vaihtoalueella heti viiden jälkeen sen avauduttua. Pumppasin renkaat ja tsekkasin, että vaihtopusseissa on kaikki tarvittava. Pienellä lämmittelyuinnillakin ehdimme käydä. 

Aamulla oli kiva myös nähdä sillalta, kuinka joutsenia vietiin veneellä kauemmaksi uinnin rantautumispaikasta.  Edellisiltana mieleen oli jäänyt etenkin yhden aggressivisen joutsenen uhittelu.  

Uinnissa oli rolling start. Kaikki arvioivat itse oman uintiaikansa ja menivät sen mukaiseen paikkaan jonossa. Me Peten kanssa sijoittauduimme 1.05 - 1.15 -porukoihin. Kisaajia päästettiin uimaan sujuvasti neljän-viiden henkilön leveydeltä. Uinti lähti ongelmitta käyntiin, mutta aina aika ajoin eteen tuli ihmismuuri, jota oli vähän vaikea ohitella. Jotkut olivat varmaankin arvioineet oman uintiaikansa hieman liian optimistisesti. Ekan kerran kisassa sain myös iskun päähän, ei onneksi kovaa kuitenkaan.  Reitti oli tosi selkeä, välillä piti nousta ramppia ylös laiturille ja laskeutua taas toista ramppia pitkin takaisin järveen. 

Kauanko siihen meni? No 1.10 ja osia. Kuva: Finisherpix
Vaihtoalue oli pitkä. Uinnin jälkeen piti juosta parisataa metriä vaihtotelttaan, ja sieltä oli vielä useita satoja metrejä omalle pyörälle.

Pyöräosuuden alussa harmitti, etten ollut vaihdossa laittanut päälle tuulitakkia. Ilma ei ollut vielä kovin lämmin ja tuuli viilensi oloa entisestään. Huoltoja oli noin 20 kilometrin välein. Huoltopaikoilla vaihdoin aina vauhdissa vesipullon uuteen ja otin puolikkaan banaanin. Pyörällä suunnitelma oli syödä ja juoda noin 20 minuutin välein, vuorotellen geeliä tai banaania vähän riippuen siitä, mihin aikaan satuin huoltopaikalle. Suolaa otin 1-2 kapselia tunnissa. Kerran pysähdyin käydäkseni vessassa. 

Kuva: Finisherpix

Pyöräilyosuus ajettiin kahtena 91 kilometrin kierroksena, ja se oli siis hieman ylipitkä (182 km). Ekat 100 kilometriä takaa tuli pyöriä jatkuvalla syötöllä kovaa ohi. Sen jälkeen tilanne muuttui, ja sain itse ohitella muita kisaajia. Tavoitteeni oli ajaa wattien mukaan, enkä edes seurannut nopeutta. Alusta asti oli sellainen olo, että töitä sai tehdä tavoitteessa pysyäkseen. Toisella kierroksella sain kuitenkin pidettyä tehot samana edelleen, ja se oli vähän helpompaakin, kun alamäissäkin sai polkea ihan kunnolla. Ensimmäisellä kierroksella en uskaltanut alamäissä lähteä ohittelemaan ja toisella kierroksella ei enää tarvinnut.

Aika paljon näytti sattuneen rengasrikkoja. Reitillä oli paljon kiskojen ylityksiä ja kaivonkansia, joissa näytti renkaita paukkuneen. Myös pulloja, geeliroskia ja varakumeja oli reitillä varsinkin toisella kierroksella aina silloin tällöin. Kerran ajoin Cliffbar-patukan yli, kun en ehtinyt väistää, mutta selvisin tilanteesta säikähdyksellä. 

Kuva: Finisherpix

Reitillä oli nousua järjestäjän mukaan 1000 m, mutta jotenkin se tuntui raskaammalta. Ehkä voimakas sivutuulikin vaikutti asiaan. Mäet olivat melko pitkiä ja loivia, ja varsinkin alaspäinhän sellaisia on ihan mahtava ajella.

Pyöräilyn jälkeen oli vuorossa maraton. Olin etukäteen yrittänyt haarukoida "IM-vauhtiani", ja päättänyt, että se voisi olla kuuden ja puolen minuutin kilsavauhti. Ensimmäiset sadat metrit jalat lähtivät viemään paljon kovempaa, ja himmasin vähän vauhtia. Kolmella ensimmäisellä kierroksella kävelin vain huoltopaikoilla, joita oli vajaan kahden kilsan välein. Viimeisellä kierroksella jouduin kävelemään jo parissa muussakin paikassa, ja IM-vauhtini osoittautui lopulta paljon hitaammaksi kuin kaavailemani 6.30. 

Maalisuoralla. Kuva: Finisherpix

Yleisöä oli juoksureitin varrella tosi mukavasti, ja se toi lisää virtaa. Juoksuaskelien ylläpitäminen vaati sekin keskittymistä ja jäljellä olevaa matkaa piti useaan kertaan pilkkoa mielessä lopulta melko pieniinkin pätkiin ( esim. juoksua ainakin seuraavaan huoltoon). Petri ohitti minut, kun olin toisella kierroksella, taisi silloin olla jo menossa maaliin. Olimme etukäteen sopineet, että nähdessä vaan tsempataan eikä aleta valitella, vaikka mieli ehkä tekisi.

Kahdella viimeisellä kierroksella sain hyvin lisäbuustia cokiksesta, kun aloin ottaa sitä kaksin käsin. Välillä join myös suolavettä ja söin pieniä pretzeleitä. Niitä pureskellessa kävelty matka pikkuhiljaa piteni, kun sain itseni vakuutettua siitä, että suu täynnä juokseminen voisi olla vaarallista. Kaikkea sitä väsyneeseen päähän pälkähtää matkan varrella...

Lopulta koitti minullekin se ihan hetki, kun ei tarvinnut lähteä enää uudelle kierrokselle, vaan sain juosta suoraan punaiselle matolle ja maaliin. Äitinikin oli kuulemma nähnyt minut maalisuoralla suoraan netistä. Se hetki oli niin hieno, ja ehdottomasti kaiken tämän treenailun arvoista. Oli mahtavaa päästä terveenä lähtöviivalle ja sieltä 226 km myöhemmin maaliin ilman mitään kommelluksia tai ylimääräisiä kipuja. Hiertymiä tai lihaskipuja ei tässä yhteydessä lasketa.

Maalissa sain mitalin kaulaan ja avaruuslakanan ympärilleni. Saattajan kanssa kävelimme noin korttelin pituisen matkan elpymisalueelle. Siellä Pete olikin minua jo odottamassa. Nämä ihanat kuvat meistä otti ystävämme Jarmo:




Ironman-kisaaminen tuntui rankemmalta kuin muistinkaan. Helpolta tuntui oikeastaan vain uintiosuudella, muuten piti keskittyä. Ehkä sen ei pidä helpolta tuntuakaan. Heti kisan jälkeen sairastuin pieneen flunssaan. Onneksi tänään tiistaina oli jo etukäteen sovittu vapaapäivä, niin ehdin levätä ennen töihin paluuta toivottavasti jo huomenna.

Kiitos kaikista saamistani tsemppiviesteistä ja vinkeistä, niistä oli hyötyä vaikeina hetkinä!

Vähän pientä piiperrystä, mutta tästä näkyy kyllä, että Pete juoksi alle 4 h maran!


Kaikki tulokset täältä.
 Juuri nyt kohdallani näkyy virheellisesti DNF, Saksan päässä taitaa olla joku bugi. Toivottavasti se korjataan pian.

perjantai 11. elokuuta 2017

Kaksi yötä kisaan

Terveiset sateisesta ja kylmästä Hampurista! Kisaan on kaksi yötä, ja aikataulussa ollaan myös valmistautumisen osalta.

Tänään piti ajaa noin tunnin kevyt lenkki, mutta se typistyi lopulta puolen tunnin pyörimiseen Hampurin keskustassa. Satoi, emmekä oikein löytäneet hyvää
väylää ulos kaupungista. Kun alkoi tulla kylmä, ajoimme takaisin hotellille.



Kuvassa ollaan just lähdössä hotellilta, mutta Pete vielä säätää taustalla.

En saanut lyhyellä 5 kilsan ja 30 minuutin (!!) pyörähdyksellä watteja näkyviin Garmin Edge 500:een, mutta eiköhän se huomenna uudella yrityksellä onnistu.

Huomenna olisi myös mahdollisuus käydä kokeilemassa uintireittiä, mutta jos sataa ja on kovin kylmä, voi olla, että jätän sen väliin. En ole ihan varma, kuivuisivatko märkkärit tässä pienessä mutta muuten kivassa hotellihuoneessa kisa-aamuksi.

Kisainfon katselin äsken videolta, kun emme halunneet jäädä katselemaan sitä livenä taivasalla. Ironman-kisoissa on kuulemma aina hyvä olla joku 'local touch' ja täällä Hampurissa ae on kisan johtajan mukaan sade. Jos ei kahteen päivään ole satanut, kolmantena varmasti sataa. Jos tänään ja huomenna sataa, kisapäivänä on sitten varmasti poutaa...

Kisalehdykkää lukiessani yllätyin siitä, että naisia on osallistujista vain 13 % ja muita kuin saksalaisia vaivaiset 5 %.



Onneksi otin edes yhdet pitkät housut mukaan, muuten olisi voinut tänään tulla kylmä, kun on vain 16 astetta. Muuten on ollut mukavaa, olemme syöneet hyvissä ravintoloissa ja aina myös jälkiruuan. Tänään on vielä suomalaisten yhteinen dinneri, jota ennen minun pitäisi juoda loppuun päivän toinen Vitargo-pullollinen. Huomenna ei onneksi tarvitse enää tankata.

Maalisuoralla kävimme UTOR (uinnin tukiopetusryhmä) -kaveriporukalla jo eilen, komeaa on! Sitä kohti sitten sunnuntaina 226 kilsaa!



keskiviikko 9. elokuuta 2017

Heinäkuun sportit

Heinäkuun treenit sujuivat suunnitellusti. Tunteja kertyi lähes 45. Viime vuoden heinäkuussa matkat Jönköpingiin taisivat verottaa treenipäiviä, kun silloin sain treenattua vajaat kymmenen tuntia vähemmän.


Tunnit sisältävät myös kaksi kisaa, sprintin Kiskossa ja puolimatkan Sääksissä. Molemmat menivät minulta ihan kivasti. Vantaan perusmatkalla krampannut pohje on nyt kunnossa, kun olen taas käynyt hierottavana. Viime viikkojen aikana olen itse asiassa käynyt hieronnassa aika usein, viimeksi toissapäivänä maanantaina. Ei sitten jää suoritus Hampurissa ainakaan siitä kiinni. Lenkillä eilen jalat tuntuivatkin ihan juostavilta.

Eniten aikaa on taas tutusti mennyt pyöräilyyn, reilut 20 tuntia. Tässä eivät ole mukana kisapyöräilyt. Hopealle yltää triathlon-kisailut ja taitaa niissä tunneissa olla mukana yksi oma Oittaalla ennen Sääksin kisaa tehty supersprinttikin. Nyt on kaikki triathlon-kisamatkat kisattu lukuunottamatta täyttä matkaa, ja se onkin edessä ensi sunnuntaina Hampurissa.

Avovesiuinti on jäänyt yllättävänä vähälle. Sen sijaan olen käynyt ahkerasti Leppävaaran maauimalassa, jossa on aivan mahtavat treeniolosuhteet. Viime ja toissavuoden heinäkuussa olin uinut vain avovedessä, kun hallit ovat yleensä kesällä kiinni eikä maauimalaa vielä ollut.

torstai 3. elokuuta 2017

Auto vs. hirvi

Tiistaina heräsin siihen, että Pete sanoi pojallamme kaiken olevan nyt hyvin, mutta että hän on ollut yöllä hirvikolarissa. Hän oli palaamassa Norjan-lomalta kolmen ystävänsä kanssa, kun noin 100 kilometriä Oulun eteläpuolella heidän autonsa törmäsi hirveen.

Hirvi tuli vasemmalta ja auton oikea etukulma törmäsi sen takapäähän. Hirvi lensi auton yli ojaan, ja auto pysyi tiellä. Nuoret soittivat itse hätäkeskukseen 23.39 ja apua oli paikalla kymmenessä minuutissa. Kukaan ei loukkaantunut vakavasti, mutta kaikki neljä vietiin tarkastettavaksi Oulun keskussairaalaan. Lopulta he viettivät siellä myös yön.

Poikani oli yrittänyt soittaa ambulanssista minulle vähän puolenyön jälkeen, mutta en vastannut, koska olin jo unessa ja puhelinkin äänettömällä. Ehkä hyvä niin, olisin tunnekuohussa saattanut lähteä autolla Ouluun silloin keskellä yötä. Aamulla tilanne tuntui olevan jo hyvin hallinnassa, ja lähinnä selvittelimme vain vakuutusasioita.

Nuoret tekivät reissunsa viimeisen etapin lopulta junalla, sillä auto on lunastuskunnossa ja jäi Ouluun. Menimme Peten kanssa nuoria vastaan Rautatieasemalle, ja itku oli minulla herkässä. Olin niin onnellinen nähdessäni rakkaan, tutun hahmon kävelevän meitä kohti, etten pystynyt hallitsemaan tunteitani. Halasin siinä saman tien oman lapsen lisäksi kaikki autossa olleet, tutut ja tuntemattomammatkin.

Koko tiistain ja melkeinpä nämä pari seuraavakin päivää tapahtunut palasi mieleen tämän tästä. Kovin pitkälle en oikein voi ajatella, että mitä kaikkea muuta olisikaan voinut tapahtua. Kovin monen ihmisen elämä olisi voinut muuttua peruuttamattomasti maanantaiyönä. Nyt oli tuuria matkassa.

Kolarista oli pieni juttu Kalevassa

sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Kaksi viikkoa kisaan

Tasan kahden viikon päästä on kisapäivä Hampurin Ironman-kisassa. Kaikki ne asiat, joihin voi itse vaikuttaa, ovat (tietääkseni) kunnossa: ilmoittautumiset, lisenssit, lennot, majoitukset, pyörälaukut ym. asiat on hoidettu jo aikoja sitten. Niitä, mihin ei voi itse vaikuttaa, pitää tietysti jännätä loppuun saakka: kisakeli, sairastumiset ja muut elämän eteen heittämät satunnaiset asiat. Niitäkin varmasti tulee.

Tärkein niistä itse hoidettavissa olevista asioista on tietysti treenit. Ne ovat edelleen sujuneet hyvin. Parin viikon takaisesta isommasta viikonloppublokista olen varmaan jo palautunut, ja eilen taisi olla viimeinen pidempi treeni ennen kisaa. Ajoin pyörällä kaksi tuntia, juoksin tunnin ja sitten vielä pyöräilin yhden tunnin. Ajatus oli tehdä kaksi ekaa IM-tehoilla ja viimeinen tunti pyörää vähän kevyemmin.

Lähdön tunnelmaa. Pete vaihtaa vielä kenkiä, minä olisin valmis lähtemään.

Valitsin ekaksi pyöräreitiksi sellaisen kivan kumpuilevan ympyräreitin, jolla oli kyllä aika vaikea saada watteja pysymään tasaisina. Huono asfalttikin paikka paikoin vähän droppasi tunnelmaa. Pyörällä söin tai join vettä aina vartin välein: 15 minuuttia yli tasatunnin geeli ja vettä, puolelta suolatabletti ja vettä ja sitten tasalta vaan vettä. Minulla on tempopyörässä kaksi pulloa, toinen käsien välissä ja toinen rungossa. Viime vuonna toisen pullon paikalla oli vielä sellainen pullo, jossa oli pillisysteemi, joka mahdollisti juomisen ala-asennossakin, mutta sen pullon hajottua en enää ostanut uutta samanlaista. Sitä täyttäessä meinasi huolloissa tulla aina kiire, ja nyt voin vaihtaa tarvittaessa molemmat pullot vauhdissa.

Lempipyöräpaita Panache.

Juoksureitti oli edestakainen, ja yritin nyt sitten kerrankin juoksussakin pysyä jossain tietyssä vauhdissa. Tavoitteeksi olin asettanut noin 6.30, ja kun keskivauhti lopulta olikin hieman nopeampi, 6.18, olin tyytyväinen. Juoksin yhden aika jyrkän mäenkin varmaan ihka ensimmäistä kertaa ylös saakka molempiin suuntiin ja pidin sitä pienenä onnistumisena. Ei kyllä eilen olisi mennyt 30+ -lisäkilsaa samalla vauhdilla, mutta minulle se oli ihan hyvä juoksu kuitenkin.

Treenin jälkeen olin kyllä aika puhki. Onneksi sain istahtaa pian valmiiseen ruokapöytään, vaikkei ihan heti ihan kamala nälkä ollutkaan. Joskus pitkän treenin jälkeen en edes tunne oloani nälkäiseksi, vaan pelkästään väsyneeksi. Olen huomannut, että siihen auttaa aika usein ruoka.

Aika vaikea on miettiä, mikä se juoksuvauhti täydellä matkalla 3,8 kilsan uinnin ja 180 kilsan pyöräilyn jälkeen voisi olla. Uinnissa vauhtia ei oikein voi edes itse seurailla, ja pyörällä ajan tiukasti wattien mukaan niin, että juoksuunkin pitäisi vielä jäädä paukkuja. Viime vuonna Vichyssä paransin pyöräaikaani Köpikseen verrattuna lähes 40 minuuttia (6.09 vs. 6.47). Uskalsin ehkä Vichyssä ajaa kovempaa, kun minulla oli pyörässä wattimittari ja kun olin jo toista kertaa täydellä matkalla. Uinti taas oli Vichyssä 11 minuuttia Köpistä hitaampi, kun siellä ei saanut käyttää märkäpukua ja oli kai jotain virtauksiakin.

Köpiksessä juoksin maratonin 6.50-kilometrivauhdilla ja Vichyssä kilsavauhti lipsahti minuuttia huonommaksi ja oli siis 7.50. Maratonien ajat olivat vastaavasti 4.48 ja 5.30. Näitä noteerauksia sitten parantamaan parin viikon kuluttua!


lauantai 22. heinäkuuta 2017

Kesäkuulumisia

Viime viikot meillä on ollut hulinaa, kun kylään tulivat ensin siskon tyttäret ystävineen ja viimein torstaina itse sisko Amerikasta asti. Lomaa on jäljellä reilu viikko, joten ehtiihän tässä vielä heilua emäntänä. Ainakin mökkireissu on ensi viikolle suunnitteilla. Tyttäremme (serkukset!) ovat aika omatoimisia, ja viettävät tämän viikonlopun itse varaamallaan ja maksamallaan lomalla Kööpenhaminassa.

Treenit on tietysti sovitettu muuhun ohjelmaan tai oikeastaan päinvastoin. Kulunut viikko on ollut minulla vähän kevennetty, kun viime viikonloppuna oli aika paljon treeniä. Sunnuntaina piti ensimmäistä kertaa piti treenin jälkeen jäädä vähäksi aikaa nurmelle lepäilemään. Ohjelmassa oli tuolloin aika pitkä tehotreeni pyörällä ja lopuksi myös juoksua.

Lomalla on kiva tehdä pitempiäkin treenejä, kun aikaa lepäilyyn ja palautumiseen on mukavan paljon. Remonttiakin on tässä samalla jonkin verran edistetty, huone kerrallaan edetään. Ensimmäinen huone alkaa olla jo voiton puolella, mutta onhan tässä vielä aikalailla tapettia poistettavaksi ja seinää maalattavaksi. Uusia kalusteita hankkiessa koin pienen onnistumisen, kun uskalsin ajaa isohkoa pakettiautoa.

Koska Pete oli tänään Porkkala Swinrunissa kisaamassa (Hesarin juttu kisasta), päivän yhdistelmätreeni piti tehdä yksin. Vähän aikaa mietin, mistä parhaiten pääsisi pyöräilemään suoraan maantielle ja lähdin sitten autolla Kirkkonummen suuntaan. Pysäköin Tolsaan liityntäpysäköintipaikalle, ajelin tempopyörällä tunnin eestaas Porkkalanniemeen ja juoksin päälle puoli tuntia omaa kovaa. Pyörällä tehot pysyivät hyvin tavoitteessa, ja samoin kävi ilokseni myös juoksussa. Kovemman pyörätreenin jälkeen myös juoksu tuntuu lähtevän helposti kovaa.

Juoksun keskivaiheilla pyörähdin myös vähän poluilla, mikä virkisti kivasti. Aikaisemmin tällä viikolla olin jo repäissyt vasemman jalan lenkkarin pohjallisesta irti siihen liimaamani metatarsaalituen, kun se alkoi jo Sääksen kisassa ja pitemmillä lenkeillä muutenkin painaa päkiää ja siis sattua. Yritän nyt aktivoida paremmin varpaita, ja se tuntui auttavan esimerkiksi eilisellä pitkällä lenkillä.

Tämän jälkeen en enää tee ennen Hampurin IM-kisaa mitään muutoksia kamppeisiin, korkeintaan pesen ja vahaan pyörän.

sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Kun melkein jäin auton alle

Eilen oli aika iso treenipäivä: pyörällä kovempia vetoja 6x20 min ja sen jälkeen vielä 40 min juoksu. Lähdimme matkaan parin kilsan päästä mökiltä, sieltä mistä kestopäällyste alkaa.

Olin juuri saanut aloitettua toisen kovemman tehopätkän, kun Muurlassa huomasin, että vasemmalta kolmion takaa on tulossa vaaleanharmaa Mercedes, joka on kääntymässä ajosuunnassaan vasemmalle, siis samaan suuntaan kuin minä ajoin. Auto hiljensi risteykseen, ja oletin kuljettajan huomanneen minut, vaikka korvallaan olikin kännykkä.

Oletin väärin. Kuljettaja lähti kääntymään, ja kiireesti jarrutin renkaat lukossa niin että takapyörä lähti liukuun. Samalla huusin, että "Jum****ta! Apua!" Auto oli pahimmillaan niin lähellä, että olisin voinut sitä koskettaa. Ei onneksi kuitenkaan osunut ja pysyin pystyssä.

Kuljettaja kaasutti pois, puhelin yhä korvallaan. Minä jäin päivittelemään hyvää tuuriani ja miettimään, mitä olisikaan voinut tapahtua, jos olisin ollut vaikka metrin edempänä. Ja millaisten mullqvistien kanssa sitä täytyy liikenteessä yrittää pärjätä ja pysyä hengissä! 

Muurlan keskustassa katsoin silmä kovana, näkyykö autoa jonkun liikkeen pihassa. Olisin mennyt sanomaan pari valittua sanaa kuljettajalle. Ei näkynyt.

Näin lähellä ei kolari ole ollutkaan pitkään aikaan. Kerran nuorena tyttönä törmäsin pyörällä eteen avattuun auton oveen kotikadullani Helsingissä. Silloin ei sattunut pahasti. 

Melkein joka lenkillä joku ohittaa liian läheltä. Yleensä näiden kuljettajien autojen vasemmanpuoleiset renkaat eivät ylitä keskiviivaa, vaikka minäkin ajan pyörälläni pientareen vasemmalla puolella. Oma lukunsa ovat ne kuljettajat, jotka eivät viitsi vaihtaa ajolinjaa edes silloin, kun ajetaan ylämäessä, jossa olisi ihan vapaa ohituskaistakin. Tai ne asuntovaunujen, peräkärryjen tms. vetäjät, jotka eivät tunne vetämänsä yhdistelmän ulottuvuuksia ja siirtyvät takaisin omalle kaistalleen liian aikaisin.

Onnea oli eilen matkassa, ja sain hyvän muistutuksen siitä, ettei liikenteessä kerta kaikkiaan kannata olettaa yhtään mitään. 

Ja ne puhelimet pois silloin, kun ajetaan autolla! Joku voi vaikka kuolla!