tiistai 16. tammikuuta 2018

Liikkeelle ennen aamunkoittoa

Kaukana menneisyydessä ovat ne päivät, kun starttasimme sunnuntai-lenkeille aamuseitsemältä Kivenlahden Teboililta. Silloin oli tietysti elämäntilannekin vähän erilainen, kun lapset olivat pienempiä ja asuivat vielä kotona. Piti lähteä aikaisin, jotta ehdimme kotiin laittamaan ruokaa ja viettämään aikaa lasten kanssa. Vähän kyllä nyt pitää ihmetellä, miten siinä onnistuimme.

Reilu viikko sitten sunnuntaina oli varmasti hitain lähtö ikinä, kun pääsimme lähtemään vasta yhdeltätoista. Aamulle oli jäänyt normaalien juttujen (aamiainen, vaatteiden etsiminen, juomien sekoittaminen, patukoiden ja geelien etsintä) lisäksi myös mm. klossien ja juomatelineen kiinnittämisen kaltaisia ylimääräisiä ja aikaavieviä hommia. Nyt kun ei ole enää "pakko" herätä treenaamaan aikaisin, olemme vähän lipsuneet aikatauluista.

Myöhäisessä lähdössä on kuitenkin se huono puoli, ettei päivän aikana meinaa oikein ehtiä syödä tarpeeksi. Jos tulee lenkiltä kotiin kolmen maissa, käy saunassa ja suihkussa ja sitten vielä lämmittää/laittaa ruokaa, pääsee syömään vasta päivällisaikaan neljän-viiden maissa. Ja lounas on silloin jäänyt kokonaan väliin! Treenin aikana yritän tietysti saada syötyä sen aikana kuluttamani reilu 1000 kaloria. Siinäkin on tekemistä ihan tekemistä.

Toissapäivänä teimme pienen ryhtiliikkeen lenkille lähtemisen suhteen. Laitoin oikein kellon soimaan ja edellisiltana eväät, vaatteet ja kengät valmiiksi pinoihin. Valmistautuminen helpotti lähtöä paljon enemmän kuin olin osannut ajatellakaan, ja pääsimme nousemaan pyörillemme jo yhdeksän maissa.

Kun sykemittari piippasi auringonnousun merkiksi vähän yhdeksän jälkeen, olin juuri yhdessä lempipaikoistani: Espoon Rantaraitilla Otaniemessä. Matkalla ajoin myös poikani kodin ohitse, hän asuu opiskelija-asunnossa meren rannalla. Valot eivät vielä tuohon aikaan olleet päällä.

Aamu sarastaa Otaniemessä.

Jee, varjo Keilaniemessä!
Lähdin kiertämään samaa lenkkiä kuin edellisenä sunnuntaina, mutta nyt vastapäivään. Se oli mukavampaa, kun aurinko ei paistanut silmiin niin usein. Reitti oli tosi hieno, ja siinä on vain pari tylsähköä siirtymään. Aika monta kilsaa saa ajaa meren tai Vantaanjoen rantaa pitkin. Mukaan mahtuu ihan kiva pätkä myös Reitti 2000:a.



Keilaniemessä kameran linssin eteen jäi kameran hihna. Huomasin vasta nyt.

Lauttasaaressa olin niin aikaisin, että oli vielä mukavan hiljaista. Viikkoa aikaisemmin muita ulkoilijoita oli ihan riittävästi. Luin Hesarista, että jotkut hiihtävät Oittaalla jo aamukuudelta välttääkseen ruuhkaa. Onneksi ulkoiluteillä on enemmän tilaa kuin laduilla, eikä ihan niin  äärimmäisiin toimiin tarvitse ryhtyä.

Lauttasaaressa oli melko hiljaista.

Olympiaterminaalissa olin juuri ennen kuin Silja Linen laiva kiinnittyi laituriin. Siinä kävi tuuri, kun turistimassat olivat vielä laivassa eivätkä palloilleet pyörätiellä, joka juuri sillä kohtaa kulkee tosi oudosti siksakkia.

Keskustassa piti pysähtyä valoihin. 
Reilun tunnin ajon jälkeen laitoin päälle ladattavat, lämmittävät pohjalliset. Pariksi tunniksi tuntuu riittävän virtaa medium-asetuksella. Pohjalliset ovat kyllä tämän talven parhaita ostoksia. On kiva lähteä pitkälle pyörälenkille, kun tietää, etteivät varpaat tänään palele. Saa nähdä, miten käy kovemmilla pakkasilla.


Vantaanjoen varressa olin vasta toista kertaa ja olihan siellä tosi kaunista. 


Paloheinässä tykitettiin lunta. Alkuviikosta siellä olisi päässyt jo hiihtämään. 


Kotiinpäin tullessa kävin vielä pyörähtämässä Talinrannan kautta. Se voisi olla aika kiva suunta ensi sunnuntain pitkälle juoksulenkille.

perjantai 12. tammikuuta 2018

Bike fit

Facebookissa osui silmiini jokin aika sitten luento "Marginal Gains: Myth or Math & Muscle? Bike Fit for Performance", joka järjestettiin viime lauantaina Yan Bussetín Triathlon Cornerissa Vallilassa. Sain Petenkin houkuteltua mukaan. Näin tapahtumaa markkinoitiin:

Free lecture for anyone interested in knowing how physiology and principles of physics impact on cycling performance and how to gain speed and what are the associated costs.

The lecture is given by coach David Tilbury-Davis, who has been coaching professional and age-group athletes across the world over 20 years and helped them to achieve World Championship and Commonwealth Titles, age group wins as well as countless PRs. There will be an Q&A at the end of the presentation for anyone to ask bike fit related questions. 

Luento käsitteli siis sitä, kuinka fysiologia ja fysiikan periaatteet vaikuttavat pyörävauhtiin, sekä miten ja minkä kustannuksella sitä voi saada lisää.

Mieleen jäi kuitenkin se, että alle kolmenkympin vauhdeissa (joilla pääsääntöisesti ajelen) päähuomio kannattaa olla mukavuudessa, sillä aerodynamiikka on merkittävämmässä asemassa vasta kovemmissa, yli 35 km/h -vauhdeissa. Mitä rennompana pystyy olemaan, sitä parempi. Todella aggressiivisessa asennossa joutuu jännittämään uusia lihaksia, mikä nostaa sykettä.

Kuskin kropan osuus ilmanvastuksesta on 80 %, vasta sitten tulevat kypärä, etupyörä ja pyörän runko, tässä järjestyksessä.

Sen verran vakuuttava oli luento, että varasimme yhteisen ajan bike fitiin viime tiistaille. Olen ajanut samalla pyörällä jo yli viisi vuotta, ja tämä olisi nyt ensimmäinen kerta, kun joku oikein kunnolla ajan kanssa perehtyisi ajo-asentooni.

Jo aikaisemmin olen vaihtanut aika-ajotangot ja satulan. Lähes heti pyörän ostettuani vaihdoin aika-ajotangot ja satulan. Minulla on pyörän päällä ollut ihan hyvä olla, mutta halusin tietää, voisiko jollain pienillä muutoksilla saada asentoa vieläkin mukavammaksi.

Viilattu ajoasento, taustalla Pete.
Ihan ensimmäiseksi laitettiin klossit parempiin paikkoihin, ne olivat uusissa kengissäni liian takana. Klossin keskiosan kuuluu olla sen päkiän sisäpuolella olevan ison luun keskellä. Siis sen, josta monelle tulee vaivaisenluu.

Seuraavaksi tsekattiin liikkuvuutta erilaisilla mittauksilla ja pienillä testeillä Davidin suomalaisen vaimon Janinan toimesta. Tästä osuudesta en vielä ole saanut tarkempaa raporttia, mutta mitään maata mullistavaa ei jäykkää selkää lukuunottamatta löytynyt. Jotain pieniä liikeratojen rajoituksia taisi olla, mm. pää ei oikein taivu vasemmalle yhtä hyvin kuin oikealle. Tämän liikkuvuusosion perusteella sain pari täsmäliikettä syvien vatsalihasten paremmaksi aktivoimiseksi.

Sitten ajettiin trainerilla. Kokeiltuaan, miten lantioluuni pyörittäessä liikkuvat, David tiputti satulaani 2 mm. Lisäksi satulaa siirrettiin taaksepäin 15 mm ja aika-ajotankojakin taaksepäin 20 mm. Ja simsalabim - näiden pienten muutosten jälkeen ajaminen tuntui vieläkin mukavammalta. Huomasin eron etenkin ajaessani seuraavaa traineritreeniä kotona.

Jotain uutta, pientä hankittavaakin toki löytyi: tankojen pehmusteet ovat jo melko kuluneet, ja David suositteli uusien ostamista Ceegeesiltä. Ovat kuulemma kulutustavaraa vähän kuin lenkkaritkin.

Petenkin Feltiä (B16, 52 cm runko, kohta myynnissä!?) muokattiin hänelle sopivammaksi, mutta runko taidettiin lopulta todeta hänelle hieman pieneksi, eikä aika-ajotangoissa saa käsiä leveämmälle, kuten olisi tarve. Luulenpa, että edessä on uuden pyörän osto.

Kuin  sattuman oikusta Triathlon Cornerissa on muuten ensi lauantaina Canyon Bikes Pop-up opening klo 12. Sinne ehtii kivasti lauantai-aamun uinnin ja lounaan jälkeen.

torstai 4. tammikuuta 2018

Pieni pyöräblokki

Kirjoittelinkin jo vähän vuodenvaihteen pienestä pyöräblokista, kun ajoimme pyörillä kolmena päivänä peräkkäin. Palaan siihen kuitenkin vielä, koska jotenkin siitä jäi minulle (ja kuulemma Petellekin) tosi hyvä mieli. Jäin miettimään, että mistä se poikkeuksellisen hyvä fiilis oikein kumpusi.

Yksi vaikuttava asia oli varmasti se, että olimme mökillä. Vaikka sinne on vain vajaan tunnin matka, jotenkin siellä on ihan eri tavalla irti arjesta kuin täällä kotona, nukkuukin paremmin. Ja sähkösaunan saa ajastimella lämpimäksi juuri silloin kun haluaa. Varsinkin näiden pitempien lenkkien aikana varpaat jäätyvät. Tällä viikolla tosin ostin uudet talvipyöräkengät, jotta varpaatkin pysyisivät lämpiminä.

Pyörä parkissa mökin nurkalla.

Toinen juttu on se, että varsinkin sunnuntain neljän tunnin lenkille löysimme ihan uusia hiekkateitä, joilla emme olleet aikaisemmin päässeet ajelemaan. Nythän ne olivat tietysti lumessa ja jäisiä, mutta kivoja uusia reittejä kuitenkin. Asfalttireitit mökin lähistöllä on kyllä aika moneen kertaan jo ajeltu, nämä hiekkatiet olivat erittäin tervetullutta vaihtelua. Ehkä kesälläkin voisi pari lenkkiä ajaa hiekkateillä ihan vaan vaihtelun vuoksi.



Sunnuntain reitin suunnittelimme etukäteen ja siirsin sen myös Spartaniin, josta sitä oli helppo seurata. Pete oli kaavaillut itselleen pitempää, 80 kilsan lenkkiä, mutta lopulta hän ajoi vain kolme kilometriä pitemmän lenkin kuin minä. Talvikelillä ei hänkään ihan kaikilla teillä päässyt 20 kilometrin keskariin...

Oli kivaa ajella vastasataneella lumella metsätiepätkillä, joilla ei ennen meitä ollut kulkenut kukaan. Ei siellä metsässä oikein ketään muita näkynyt muutenkaan. Ikävänä puolena mieleen tietysti juolahti, että jos jotain sattuu, ei kukaan välttämättä satu paikalle kovinkaan nopeasti. Siksi mukana on puhelin vedenpitävässä muovikotelossa ja reitti ainakin päällisin puolin aina myös puolison tiedossa.

Vuoden ekana päivänä oli oikeastaan koko päivän yllättävän hämärää, tuntui ettei tullut kunnolla valoisaa koko päivänä. Lamppu ei olisi ollut liioittelua vähänkään enemmän liikennöidyillä teillä keskipäivänkään aikaan.

Tyypillinen maisema matkan varrelta.

Vaikka ajoimmekin molemmat omia vauhtejamme, näimme muutaman kerran matkan aikana. Joillain pätkillä kaatuilimme vuorotellen, ja lähinnä se vaan nauratti. Yhden jäisen alamäen alle edellä ajanut Pete jäi odottamaan, kun halusi varmistaa, että olen päässyt kunnialla sen alas. Olin siinä tietysti kaatunutkin, ja vasta siinä pystyyn noustuani huomannut lumessa muutaman metrin päässä Peten kaatumisen jäljet.

Tauolla.
Oikeastaan kaikissa alamäissä tuli mieleen poikani kanssa joitakin viikkoja aikaisemmin ajamani lenkki, jonka aikana hän kysyi (kun en meinannut pysyä peesissä), että JARRUTATKO sä äiti alamäissä. No kyllä jarrutan, vaikkei varmaan pitäisi.

Kolmen päivän aikana tuli pyörällä ajettua yli yhdeksän tuntia, ja onhan se jo ihan sellaisenaan ihan palkitseva juttu, että pystyy niin paljon ajamaan ja sitten taas yhden lepopäivän jälkeen jatkamaan treeniohjelmaa ilman sen ihmeempiä.

sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Kun melkein meni hermo

Jo muutaman vuoden ajan olemme viettäneet uutta vuotta mökillä, niin nytkin. Ohjelmassa on pyöräilyä, syömistä ja nukkumista - ihan perustarpeiden tyydyttämistä siis. Pyörät kuljetimme mukana kattotelineissä, jotka ovat nyt ensimmäistä kertaa katolla myös talvella.

Täällä Suomusjärven kieppeillä on jonkin verran luntakin, ainakin enemmän kuin lähtiessä Espoossa. Eilen ajoin kahden tunnin lenkin, tänään kolmen. Huomenna on tavoitteeksi merkitty 3-4 tuntia.

Aurinkokin näyttäytyi pilviverhon takaa.

Eilen lenkin jälkeen laitoin pyörän nojalleen mökin seinää vasten ja lähdin kävelemään ovelle. Alkoi olla jo kylmä varpaista ja ehkä vähän jo sormistakin, ja ehdin jo ajatella lämpimiä ajatuksia päällä olevasta saunasta. Kun huomasin, että ovi oli lukossa, alkoi mieliala tummua. Luulin meidän sopineen, että auton ovet laitetaan lukkoon ja mökin ovi jätetään auki. No ei oltu jätetty. Kaikki kolme ovea mökkiin oli kiinni, tsekkasin kahdesti.

Eipä siinä auttanut muu kuin kävellä ympyrää 40 minuuttia, kunnes Pete tuli omalta vähän pitemmältä lenkiltään. Väärinymmärrys oli syynä tuohon onnettomaan tilanteeseen, eihän siitä voinut (kovin kauaa) olla vihainen. Onneksi pysyin kuitenkin sen verran lämpimänä, etten tullut kipeäksi. Olin kuitenkin ehtinyt jo miettiä, että mihin aikaan hälytän jomman kumman lapsista paikalle avaamaan ovet. Olisivat puolestani voineet tulla paikalle vaikka taksilla.

Tänään viestimme täsmällisemmin avaimista ja niiden tarpeesta, kun lähdimme samaa matkaa ajamaan vähän pitempää lenkkiä. Täällä päin riittää kivoja hiekkateitä, ja halusin Suomi100-hengessä ajaa Kekkosentietä. Sen varrella oli kesämökit aikanaan Urho Kekkosella ja myös Ahti Karjalaisella. Kekkosentien toinen pää on Suomusjärveltä Kiskoon vievän tien varrella, ja kesäisin olen ajanut sen risteyksen ohi useasti. Koska se on hiekkapäällysteinen, se ei ole tempopyörällä ajettavaan reitistöön päässyt.

Mäkisen Kekkosentien alku. 
Kivan monikäyttöiseltä vaikuttaa tuo uusi GT Grade -pyörä. Nastarenkailla sillä on kiva ajella niin lumisia metsäteitä kuin vähän paremminkin talvikunnossa pidettyjä asfalttiteitä. Meidän mökin ympäristössä ammutaan ilmeisesti aika innokkaasti hirviä, ja niinpä melkein kaikilla pienemmilläkin metsäteillä on autojen renkaiden urat, joissa voi yrittää pysytellä pystyssä.

Metsätien pätkää.

Tänään menin nurin yhdessä tutussa alamäessä, jossa jokunen vuosi sitten lensin hankeen hiihtoretkellä. Ketjukin lipashti siinä paikoiltaan, ja hanskat kädessä sain sen laitettua takaisin. En vain muistanut sitten enää varoa sohimasta niillä likaisilla hanskoilla keltaisen pyöräilytakin selkätaskuista avaimia ja kännykkää. Saa nähdä, miten ketjurasva lähtee 40 asteen pesussa.



Hyvää uutta vuotta!

tiistai 26. joulukuuta 2017

Uuteen seuraan

Liityimme Peten kanssa jokunen viikko sitten uuteen triathlonseuraan, Tridiet Conqueriin (TDC). Siellä oli jäsenenä jo ennestään tuttuja, jotka kehottivat hakemaan jäseneksi. Niinpä kirjoitin seuran hallitukselle meille yhteisen jäsenhakemuksen, joka sitten onneksi hyväksyttiin. Menestystä tai podiumpaikkoja en lupaillut, mutta edustusta M50 ja N50-sarjoissa kylläkin.

Tärkeimmät syyt uuteen seuraan liittymiseen ovat treeniseura ja yhteiset uintitreenit lauantaisin. Myös muutamia minileirejä on tiedossa. Minileireillä voi yöpyä kotona, mutta muutaman päivän ajan treenataan vähän enemmän yhdessä. Ensimmäinen treenileiri olisi jo vuodenvaihteessa: perjantaina uinti, lauantaina yhdistelmätreeni ja sunnuntaina pitkä hiihto/sauvakävely.

Muutamassa lauantaiaamun uinnissa olen jo ehtinytkin käydä. Uintikunto on vielä vähän hakusessa, mutta siinähän se kehittyy, kun yrittää kovempien peesissä pyristellä.

perjantai 15. joulukuuta 2017

Kaksi päivää - kaksi testiä

Ei ollut ihan optimaalinen tämän viikon testailupläjäys, kun keskiviikkona ajoin kotona FTP-testin ja eilen torstaina kävin Esport Arenalla kuntotestissä. Jälkimmäisen tulos melko varmasti kärsi tuosta edellispäivän puristuksesta jonkin verran. Sen mielenkiintoisin anti oli kuitenkin InBody-kehonkoostumusmittaus. Kiinnostus johtuu tietenkin siitä, että olen nyt pari kuukautta syönyt ja sen myötä painanutkin enemmän kuin ennen.

Pääsin ajamaan FTP-testiä uudessa pyörähuoneessamme, jossa meillä on molempien tempopyörät, pyöräkengät, monot, juoksukengät ja juomapullot. Traineri saa olla siellä jatkuvasti keskellä huonetta käyttövalmiina, ja hyllyssä on tuuletin juuri sopivalla korkeudella. Kaukana menneisyydessä ovat ne päivät, kun meillä oli saunakin valjastettu treenikäyttöön ja traineri aina siellä kaikkien mahdollisten kamppeiden kera.

pyörät ja traineri

tarvikkeita

Testin ajaminen vaatii sen verran fokusta, että tyydyin laittamaan treenisoittolistani Ipodista päälle, enkä edes ajatellut katsovani mitään Netflixistä. Se oli ihan hyvä, sillä testin loppuvaiheessa teki mieli ajella jo silmät kiinni, ja keskittää ihan kaikki irtoava energia kampien pyörittämiseen. En sitä Netflixiäkään muutenkaan katsele kuin ihan kevyissä harjoituksissa.

Testiprotokolla oli sama kuin edellisilläkin kerroilla:
  • 10 min verra
  • 5 min "all-out"
  • 10 min verra
  • 20 min niin kovaa kuin jaksaa
  • 10 min verra

No itse testihän oli taas sitä samaa raastoa. Alussa tuntuu, että jaksaisi vaikka mitä kunnes ei enää jaksa. Viimeksi olin ajanut saman testin maaliskuussa, joten ne tulokset asetin tietysti tavoitteeksi. Viiden minuutin jaksossa sain ilokseni 4 wattia lisää, mutta 20 minuutin ajon keskiwatit jäivät wattia vaatimattomammiksi kuin maaliskuussa. Toisaalta ajoin eilen vasta kolmatta kertaa trainerilla tänä syksynä, joten olin testitulokseen tyytyväinen. Keskisykekin parani maaliskuisesta kahdella. Tästä taas vaan edelleen parantamaan!


Heti seuraavana päivänä ajelin töiden jälkeen metrolla Esport Arenalle toiseen kuntotestiin.Testiin kuului polkupyöräergometritesti ja lihaskuntotestiti. Näistä kaikista sain tulokseksi erinomaisen. Olimme testissä työporukalla, ja vaikutti siltä, että muillakin oli hauskaa. Tavoitehakuisina ihmisinä kyselimme ennen kunkin lihaskuntotestin alkua, mikä juuri tässä testissä on erinomaisen tuloksen raja, ja siihen lukemaan sitten pyrittiin ja aika usein päästiinkin.

Tämä jo muutaman kuukauden kestänyt "fat camp" on kyllä aiheuttanut sen, että minulla on InBody-mittauksen mukaan kropassa pari kiloa ylimääräistä rasvaa. Vai voiko sitä rasvaa tulla niin nopeasti niin paljon? Ehkä vain osa on uutta, osa vanhempaa perua. Nelisen vuotta sitten tehdyssä vastaavassa mittauksessa painoin muutaman kilon ihannepainoani vähemmän ja silloin palautteen ravitsemustila-arviossa rasvan kohdalla ruksi oli kohdassa "vajaa". Ihan hyvään suuntaan on nyt siis menty. Eiköhän se pari kiloa vyötäröltä pikkuhiljaa sula, kun treenit oikein kunnolla taas alkavat.

lauantai 9. joulukuuta 2017

Kylmästä lämpimään ja takaisin

Itsenäisyyspäivänä kävimme Suomi100-lenkillä Kuusijärvellä. Keli oli tosi mukava, lämpötila oli nollan kieppeillä ja ilma kirkas. Aloitimme juoksemalla Rykäsyistäkin tutun kympin pyörälenkin. Suurin osa porukasta jatkoi vielä Rykäsyn juoksulenkille, minä oikaisin vähän suorempaa reittiä kahvilalle.

Porukassa juokseminen on minulle harvinaista herkkua, ja vaikka välillä tuntuikin, että olen nopeammille jarruna, oli tosi jutella mm. kisakokemuksista ja -suunnitelmista. Kun paljon yksikseen treenaa, ei meinaa edes muistaa, miten hauskaa se on porukassa.

Kuva: Tridiet Conquer/Hannu Junkkaala

Lenkin jälkeen kävimme savusaunassa, ja se oli minulle Kuusijärvellä ensimmäinen kerta. Olimme ostaneet liput (12 €) jo etukäteen, sillä niitä myydään vain tietty määrä tunnissa. Saunassa oli tosi lempeät ja kiva löylyt ja tietysti myös vahva savuntuoksu, joka tarttui bikineihinkin. Saunassa oli porukkaa vauvasta vaariin, ja sopu antoi sijaa.

Järven keskellä oli jo jääpeite, mutta rannoilla ei, joten teknisesti emme kai uineet avannossa, mutta vesi oli kyllä jo ihan tarpeeksi kylmää. Pari kertaa kastauduin laiturilta ja pari kertaa kahlasin veteen rannalta. Kahlaamisessa ehti tulla kylmempi, mutta "uinnin" jälkeen olo oli mahtava.

Kuusijärven savusauna oli tosi hieno kokemus, ja sinne täytyy ehdottomasti mennä uudelleen ja viedä vieraitakin.

Torstaina kävin työpäivän jälkeen uimassa Allas Sea Poolissa Kauppatorin kupeessa. Ilma oli kovin kylmä ja tuulinen, joten pahimmat hetket olivat ne, kun piti hämärässä kulkea pukuhuoneesta uima-altaalle. Siinä ehti jo tulla kylmä, varsinkin kun pois lähtiessä satoi jotain pieniä rakeen tapaisia, jotka pistelivät iholla. Jotkut tossut olisivat olleet ihan hyvä idea. Tuuli meinasi viedä mennessään altaan laidalle laittamani lättärit ja pullarin. Piti oikein laittaa juomapullo niiden päälle painoksi.

Vesi altaassa tuntui välillä jopa hieman liian lämpimältä. Taas oli kivasti tilaa, sain melkein koko treenin ajan uida omalla radalla. Se on tietysti harmi, että melkein koko ajan tulee tuijoteltua vain altaan pohjaan, kun ympärillä on niin hienoja rakennuksia. Loppuverrassa uin selkää, ja ihailin mm. Katajanokan valaistua maailmanpyörää.