Pisin ikinä

Koskaan ennen en ole uinut kolmea kilsaa yhteen menoon, vaan tänäänpä tein sen! Enpä olisi muutama kuukausi sitten itsekään uskonut, että jaksan ja viitsin. Viimeiset 500 metriä tuntuivat jo kyllä melko tahmeilta, ja kahvilasta loppu-uintia seurannut Petekin sanoi lopun näyttäneen "vaappuvalta"...

Ennen uintiä nautimme auringosta ja kävelimme Mäkelänrinteestä keskuspuistoon ja takaisin noin tunnin lenkin. Sain vielä ostettua uuden uikkarinkin ennen altaaseen pulahtamista. Se on hieno, ja tuntuu uidessa ihan erilaiselta kuin edellinen, ehkä kymmenisen vuotta vanha.

Kävimme myös mökillä, ja Pete nosti Aten kanssa veneen järvestä. Oli jo aikakin saada se ylös turvaan jäätymiseltä. En osallistunut nostopuuhiin, vaikken nostamista muuten enää kovin paljon varokaan. Lauantaina ajattelin pyöräillä Kivihoviin apteekkiin ja kauppaan 15 km, mutta sateen takia en viitsinytkään, kun vedenpitävät pyöräilykamat olivat jääneet kotiin. Menimme sitten autolla koko perhe.


Jos selkä on tammikuussa juoksukunnossa, haluaisin osallistua Helsinki City Runin puolikkaalle 8.5. Mökkitriathlonin (200-19-5) järjestämme taas muutamien kavereiden kanssa viikkoa ennen juhannusta. Seuraava "kunnon" kisa voisi olla Kiskon Kiskojien triathlon, joka järjestetään ilmeisesti 3.7. Kiskossa on tarjolla 1/8- ja 1/4-matka, ja se sijaitsee melko lähellä meidän mökkiä. Nyt ei siis puutu enää kuin terve selkä! Ja ehkä, jos oikein innostun järvessä uimisestä, pitkähihainen ja -lahkeinen märkäpuku.

Hidas vai nopea

Kauhea pärske kävi tänään Tapiolan uimahallissa, kun menin uimaan puoli kahdeksan jälkeen illalla. Nopeille uimareille tarkoitetulla radalla oli ainakin kahdeksan uimaria, jotka jonossa kroolasivat tosi kovaa vauhtia. Jäin siis suosiolla sille toiselle kuntouimareille varatulle radalle. Kun kolmannen kerran ohitin yhden naisen, joka ui lähes pystysuorassa asennossa, vaihdoin nopeiden uimareiden radalle. Sieltä oli onneksi jo osa porukasta lähtenyt. Sainkin uitua mukavasti 2,2 km, viimeiset 20 minuuttia yksin radalla.

Aikaisemmin illalla kävin taas Teijalla fysioterapiassa. Iskias paranee kyllä koko ajan, mutta kivuttomien päivien sijaan minulla on toistaiseksi vain kivuttomia hetkiä. Aamulla bussipysäkille kävellessäni havahduin siihen, ettei juuri silloin sattunut selkään eikä jalkaan. Se oli hieno tunne. Myöhemmin päivällä iskias kyllä muistutti taas itsestään. Kipulääkkeitä en kuitenkaan ole enää tarvinnut, en edes Panadolia.

Tavoitteena on edelleen päästä juoksemaan tammikuussa, mutta sitä ennen pitää selän olla kokonaan oireeton. Kun selkä on kunnossa, alan tehdä säännöllisesti ja paljon vatsa- ja selkälihasliikkeitä, jotta lihakset tukisivat selkää mahdollisimman hyvin. Myös fysioterapiassa käyn säännöllisesti kahden-kolmen viikon välein.

Ostin tänään lisäsalaman kameraani, mutta en vielä ehtinyt kokeilla sitä. Rajalan myyjä kun ei muistanut myydä minulle pattereita, enkä uinnin jälkeen ehtinyt enää Alepaan. Aten taekwondon vyökoe on kahden viikon päästä, ja siihen mennessä pitäisi oppia toimimaan edes auttavasti sen salamankin kanssa.

Voi miksei se kello soinut?

Herään yleensä kuudelta kännykän piippaukseen. Illalla laitan kännykän äänettömälle, herättämään oikeaan aikaan, pois päältä ja makuuhuoneen vastakkaiseen nurkkaan niin, että joudun nousemaan saadakseni sen pois päältä. Näin vältyn torkuttamiselta ihan kokonaan ja pääsen ylös heti kellon soitua. Tänään kännykkä ei kuitenkaan soinut ollenkaan, vaan heräsin vasta 6.50 Peten kännykän piippailuun.

Aamu-uinti meni siis sivu suun, vaikka olin laittanut kaikki kamatkin jo pyörälaukkuihin eilisiltana. Olin varmaan melko kiukkuisella päällä, koska pyörätielle pysäköidyt ja tyhjäkäynnillä käyvät autot saivat minut jo aamun työmatkalla kiukkuiseksi. Vai oliko se sittenkin se, että jouduin muuttamaan suunnitelmiani heti aamusta?

Kun en aamulla päässyt, kävin illalla Tapiolan uimahallissa polskuttelemassa 2 km. Siihen meni tänään(kin) normiaika, noin 50 minuuttia. Nyt kun olen jo muutamana tiistaina käynyt uimassa Tapiolassa, siellä alkaa näkyä jo tuttuja naamoja. Hassua. Eihän siellä mitään kenenkään kanssa tule juteltua, mutta jotkut tosi nopeat uimarit jäävät mieleen.

Uusi uimapuku olisi kiva, nykyinen uikkarini on varmaan ainakin 10 vuotta vanha. Eihän sitä liiemmin ole viime viikkoja lukuunottamatta käytetty, ja nyt se tuntuukin haperoituvan ihan silmissä. Olen katsellut esim. tätä uikkaria. Musta on tosi hyvä väri, ja mulla on nytkin lahkeellinen uimapuku. Se on näin keski-iässä mukavan armollinen...

Työmatkapyöräilykin sujuu nyt mukavasti. Menen bussilla vain, kun on pakko, ja siksi pyörällä lähteminen on nykyään niin helppoa. Tällä viikolla sellainen päivä on torstai. Lumisina päivinä täytyy vähän muuttaa reittiä, mutta ainakaan tällä viikolla lumesta ei ole pelkoa. Pimeää ja märkää on.

Mittailua altaassa

Sain tänään taas Petenkin houkuteltua mukaan Mäkelänrinteen uimahalliin. Menomatkalla vein Nellin autolla futismatseihin Käpylän halliin, Pete tuli uimaan juosten. Hallissa oli näin lauantai-iltana tosi paljon tilaa. Mittarit vaan ylle ja altaaseen!

Tavoite oli uida kaksi kilometriä ja sen tein. Ekaan meni noin 24 minuuttia, kun keskisyke oli 149. Tokaan kilsaan meni reilut 26 minuuttia, kun sain jonkun ihme pistoksen vasemman rinnan alle uituani noin 1925 metriä. Oli pakko pysähtyä ja uida vähän sammakkoa. Luulen, että joku pieni lihas kyljessä venähti tai jotain. Syke oli koko ajan alle 150, joten sydämestä se ei johtunut. Mulle tulee tuollaisia pistoksia aina silloin tällöin. Syvään hengittäminenkin sattuu silloin, mutta se menee onneksi pikkuhiljaa ohi.

Vaikuttaa siltä, että uintivauhti on hivenen parantunut ja syke laskenut, ja se tuntuu kyllä kivalta. Syke pysyy alle 150:n ja henki kulkee. Tänään yritin keskittyä käsivetoon ja kropan asentoon. Hengittäminen joka kolmannella vedolla sujuu jo enempiä ajattelematta.

Uinnin jälkeen kävimme nopeasti ostamassa uimahallin kahviosta jogurttia, karjalanpiirakoita ja sämpylää, kun oli niin nälkä. Eväinemme ehdimme parahiksi katsomaan Nellin toista matsia. Voittoisasta matsista olikin jo kiire himppeen katsomaan Selviytyjiä, onneksi ehdimme!

Pyörällä seminaariin

Sääennuste ei mennyt tänään ihan nappiin; luvattu 30 cm lumipeite jäi tulematta. Osallistuin seminaariin Ruoholahdessa, ja vaikka olin vilkuillut bussiaikataulujakin, lähdin matkaan pyörällä. Oheinen kuva on Keilaniemestä, josta oli näköjään muutama muukin fillaristi aamulla ajanut. Räntää tuli ja silmälasit menivät huuruun hengityksestä. Olisi varmaan pitänyt napata mukaan laskettelulasit... Rännästä huolimatta oli tosi kiva mennä pyörällä. Mitä huonompi keli, sitä hauskempi mennä pyörällä. Ehkä minussa asuu pieni masokisti.


Ruoholahdessa jouduin kyllä vähän siistiytymään ennen seminaaria, koska vedenpitävä ripsiväri oli jostain syystä kuitenkin osin varissut väärään paikkaan ja hiukset olivat litimärät. Vaatteet pysyivät kuivina, samoin kengät, joiden päälle olin vetänyt tarrakiinnitteiset säärystimet. Ne ovat todella hölmön näköiset, mutta käytännölliset, kunhan pääsee polkemaan. Niissä on tosi isot heijastimetkin eteen ja sivulle.

Seminaari jatkuu vielä huomennakin. Silloin meinaan pakata vähän siistimmät vaatteet pyörälaukkuun ja vaihtaa ne päälle vessassa. Matkalla pitää kyllä varoa ajamasta liian lujaa, koska suihkua ei ole käytössä.

Alla kuva Kehä ykköseltä kotimatkalta. Pyörätie jatkuu kuvan vasemmassa laidassa meluesteen toisella puolella. Tästä on meille vain reilu kilsa. Iltapäivällä ei enää ollut kovin liukasta, tästäkin oli lumet harjattu kokonaan pois. Kotimatkalla pääsin taas siihen samaan vapauden ja vauhdin fiilikseen kuin joskus teininä pyöräillessäni Etelä-Helsingissä. Mikäköhän siinä oikein viehättää?


Sohvalle lösähtäminen houkutteli illalla, mutta sittenkin halusin enemmän mennä uimaan. Uin 500 metriä pullarin kanssa ja sitten vielä 1500 ilman. Joitakin kontakteja toisiin uimareihin tuli, niin täyttä oli. Lisäksi aika monella oli aika leveä uimatyyli ja jalkaa ja kättä tuli viereiseltä radalta eteen tuon tuostakin. Yksi iäkkäämpi mies olisi uinut päälleni ohittaessaan hitaampaa uimaria, jos en olisi väistänyt viereiselle radalle. Hmmpf. Alla kuva Tapiolan kauniista uimahallista.

Ja tässä kuvassa uimahallin lisäksi Tapiolan Kulttuurikeskus suoraan edessä uimahallin takana. Oli kiva päivä ja ilta.

Hyvää isänpäivää!

Selvisin eilisestä kurkkukivusta säikähdyksellä: lepäilin koko päivän ja tänään olen taas kunnossa. Atella sen sijaan nousi eilen kuume, ja hetken aikaa olemme hänestä jo kovin huolissamme, kun kunto näytti heikkenevän nopeasti. Onneksi hänkin iltaa kohden taas vähän piristyi, eikä tänään enää ole kuumettakaan. Varmuuden vuoksi hän on vielä huomisen kotona.

Lounaan ja tosi hyvän Nellin leipoman glögikakun jälkeen lähdin pyörällä Mäkelänrinteeseen uimaan. Matkaa kertyi pyörällä parikymmentä ja uiden 2,5 kilsaa. Pyöräreitti on alkuosaltaan tuttu niiltä ajoilta, kun poljin Helsingin keskustaan töihin. Yllättävän näppärästi täältä pääsee pyörälläkin Pasilaan ja sieltä Vallilaan. Menomatkalla poljin vähän kovempaa, kotimatkalla säästelin hikeä. Meri oli tyyni ja kauniin näköinen.

Olen jo alkanut vähän haaveilla uudesta uikkarista. Nykyinen on varmasti ainakin kymmenen vuoden takaa ja siten jo parhaat päivänsä nähnyt. Edelleen iloitsen siitä uintimatkamittarista, uitua matkaa on helppo seurata.

Pyörässä on vielä kesärenkaat. Nastarenkaat olisi kiva saada alle tänään tai huomenna, koska yöllä voi jo olla pakkasta ja aamulla liukasta. Samoin punainen takavalo odottaa kiinnitystä.

Hyvää isänpäivää kaikille isille!

Lisäys: Löysin Youtubesta ihan mahtavia uintivideoita. Selkeät ohjeet, tuskin maltan odottaa seuraavaa uintikertaa!

Kurkku kipee

Illalla olen poltellut kynttilöitä sisällä ja parvekkeella ja samalla pohtinut, että pitäisikö lähteä uimaan. Muuten olisin jo altaassa, mutta kun kurkku on vähän kipeä ja päätäkin särkee. Enpä taida lähteä.

Huomiseksi olin ajatellut hiihtoretkeä Ylläs-Hallissa, mutta täytyy nyt katsella mihin suuntaan vointi kehittyy. Jos kuume nousee, täytyy kaikki menot jättää väliin. Nellin koulussa on jo sikainfluessaa. Nelli oli kuumeessa viikko-kaksi sitten, olikohan se jo silloin sitä vai ihan tavallista lenssua?