lauantai 9. joulukuuta 2017

Kylmästä lämpimään ja takaisin

Itsenäisyyspäivänä kävimme Suomi100-lenkillä Kuusijärvellä. Keli oli tosi mukava, lämpötila oli nollan kieppeillä ja ilma kirkas. Aloitimme juoksemalla Rykäsyistäkin tutun kympin pyörälenkin. Suurin osa porukasta jatkoi vielä Rykäsyn juoksulenkille, minä oikaisin vähän suorempaa reittiä kahvilalle.

Porukassa juokseminen on minulle harvinaista herkkua, ja vaikka välillä tuntuikin, että olen nopeammille jarruna, oli tosi jutella mm. kisakokemuksista ja -suunnitelmista. Kun paljon yksikseen treenaa, ei meinaa edes muistaa, miten hauskaa se on porukassa.

Kuva: Tridiet Conquer/Hannu Junkkaala

Lenkin jälkeen kävimme savusaunassa, ja se oli minulle Kuusijärvellä ensimmäinen kerta. Olimme ostaneet liput (12 €) jo etukäteen, sillä niitä myydään vain tietty määrä tunnissa. Saunassa oli tosi lempeät ja kiva löylyt ja tietysti myös vahva savuntuoksu, joka tarttui bikineihinkin. Saunassa oli porukkaa vauvasta vaariin, ja sopu antoi sijaa.

Järven keskellä oli jo jääpeite, mutta rannoilla ei, joten teknisesti emme kai uineet avannossa, mutta vesi oli kyllä jo ihan tarpeeksi kylmää. Pari kertaa kastauduin laiturilta ja pari kertaa kahlasin veteen rannalta. Kahlaamisessa ehti tulla kylmempi, mutta "uinnin" jälkeen olo oli mahtava.

Kuusijärven savusauna oli tosi hieno kokemus, ja sinne täytyy ehdottomasti mennä uudelleen ja viedä vieraitakin.

Torstaina kävin työpäivän jälkeen uimassa Allas Sea Poolissa Kauppatorin kupeessa. Ilma oli kovin kylmä ja tuulinen, joten pahimmat hetket olivat ne, kun piti hämärässä kulkea pukuhuoneesta uima-altaalle. Siinä ehti jo tulla kylmä, varsinkin kun pois lähtiessä satoi jotain pieniä rakeen tapaisia, jotka pistelivät iholla. Jotkut tossut olisivat olleet ihan hyvä idea. Tuuli meinasi viedä mennessään altaan laidalle laittamani lättärit ja pullarin. Piti oikein laittaa juomapullo niiden päälle painoksi.

Vesi altaassa tuntui välillä jopa hieman liian lämpimältä. Taas oli kivasti tilaa, sain melkein koko treenin ajan uida omalla radalla. Se on tietysti harmi, että melkein koko ajan tulee tuijoteltua vain altaan pohjaan, kun ympärillä on niin hienoja rakennuksia. Loppuverrassa uin selkää, ja ihailin mm. Katajanokan valaistua maailmanpyörää.

lauantai 2. joulukuuta 2017

Pojan kanssa

Harvoin pääsen poikani kanssa pyöräilemään, mutta tänään siihen tarjoutui mahdollisuus, kun hän lähti kanssamme mökille laituria nostamaan. 

Lähdin eilen töistä ajoissa ja kävin vielä salillakin ennen mökille lähtöä. Peten ja poikamme kanssa oli sovittu treffit Mankkaan K-suppariin, ja sieltä sitten kauppareissun jälkeen lähdettiin mökille ajelemaan.

Olin mennyt salille pyörällä, ja ennen kauppareissua nostettiin munkin uusi gravelpyörä auton katolle pojan maastopyörän viereen. Olin vasta ihan vähän aikaa ehtinyt hermoilla, että unohdan sen sinne salin pihaan parkkiin.

Illalla oli satanut pari senttiä lunta, ja maisema oli todella nätti. Harmiksemme meiltä on nyt melkein kaikista ulkovaloista lamppu palanut, mutta tutuissa paikoissa nyt pystyy etenemään melkein pilkkopimeässäkin. 



Lenkille lähdettiin vasta vähän ennen puolta päivää, kun kaikkia nukutti yllättävän pitkään. Ajoimme pari tuntia hiekkateitä, kierrettiin Lahnajärvikin. Minulla oli nastarenkaat, pojalla ei, mutta hyvin pysyttiin pystyssä molemmat. Välillä oli jäistä, toisinaan taas aika rapaista. Pari hirvestysporukkaakin nähtiin, onneksi mentiin tällä kertaa vain teitä pitkin, eikä lähdetty poluille seikkailemaan metsästäjien ja saaliidensa väliin.



Kokeilin nyt ensimmäistä kertaa sellaisia ladattavia akkukäyttöisiä pohjallisia, ja jalat pysyivät kyllä lämpöisinä. Ehkä jotkut neopreenisuojat pyöräilykenkien päälle, ainakin varpaille, olisivat tätä kylmemmillä keleillä tarpeen. 

Lenkin jälkeen oli edessä se varsinainen syy mökkireissuun, nimittäin laiturin nostaminen onneksi vielä sulasta järvestä. Kolmistaan saimme sen tehtyä vajaassa tunnissa. Sen jälkeen olikin kaikilla jo varpaat ja sormet ihan jäässä. Kukaan ei onneksi pudonnut järveen, vaikka käsiä ja jalkateriä kastuikin. Ei kuitenkaan minulta!



Saunassa tuli mieleen, että voisi olla ihan hyvä idea tuoda maastopyörä vakituisesti tänne mökille, niin ei tarvitsisi niin usein kuljetella pyörää katolla ja  kotivarastoon tulisi lisää tilaa. Ehkä en siis myykään sitä, vaan ylennän mökkipyöräksi. 

sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Uusi pyörä: GT Grade 105

Pari viikkoa sitten Pete ehdotti, että käydään lauantain aamu-uinnin jälkeen Velosportissa etsiskelemässä hänelle uudet kengänsuojat ja vähän energiaa. Arvasin jo silloin, että aika isolla todennäköisyydellä tulee samalla hankittua mulle uusi pyörä, ja niin siinä sitten kävikin.

GT Grade Shimanon 105-osasarjalla.

Olin jo aikaisemmin miettinyt, että samanlainen pyörä kuin Petellä olisi varmaan mullekin aika hyvä. Hän osti oman GT Gradensa aikaisemmin tänä syksynä. Viime talven ajelin pitkät lenkit ja välillä työmatkojakin maastopyörällä. Koska poluilla ajelu ei ehkä sittenkään tunnu ihan omimmalta jutulta ja lenkit useimmiten kulkevat kestopäällyste- tai sorapohjaisilla reiteillä, oli mieli alkanut tehdä vähän kevyempää ja kapeampirenkaisempaa pyörää. Aika tyypillinen tilanne varmaan: pyöriä on, mutta ei just sitä "oikeaa".

Kun olin päässyt yli vielä siitä ajatuksesta, että maasto- ja maantiepyörät pitäisi myydä ennen kuin hankkii uuden, olin valmis tekemään hankintapäätöksen. Mitä sitä turhaan odottelemaan, kun varastoon mahtuu vielä yksi uusi pyörä! Velosportissa pääsin koeajamaan 51-senttistä GT:tä, tosin vain autohallissa, koska oli sadepäivä. Se oli sopiva ja hyvän tuntuinen, mitä siinä nyt muutamassa minuutissa ehtii fiilistellä. Sovittiin kaupat. Iloinen yllätys oli, että sain kaupan päälle nastarenkaat.

Ekalle lenkille lähdössä.
Ja tullessa. Pete suihkutti pihalla pahimmat roiskeet pois tämän jälkeen. Ei tullut lämmintä vettä.

Nyt on sitten lenkkejä tehty jo jokunen, työmatkaakin olen polkenut ja kivalta tuntuu. Vaihdoin pyörään satulan ja polkimet maastopyörästä, pullotelineet nappasin maantiepyörästä. Niitä mahtuu runkoon onneksi kaksi, ei tarvitse enää ajella pitempiä lenkkejä juomareppu selässä.

Lokasuojia en ajatellut siihen laittaa, pieni muovin palanen, Ass Saver, saa luvan riittää. Eihän se aina kyllä riitä, mutta  onneksi on pyöränpesumahdollisuus pihassa ja pesukone kylppärissä.

Talvipyöräilyssä minulla alkaa ensimmäiseksi palella varpaat. Minulla on jotkut Shimanon kengät, joissa näillä keleillä alkaa varpaita paleltaa reilun tunnin ajon jälkeen. Ystävämme J oli jo aikaisemmin kehunut akkukäyttöisiä, kauko-ohjattavia (!) lämmitettäviä pohjallisia, ja vinkkasi vielä perjantaina niiden olevan tarjouksessa isossa urheiluvälineliikkeessä. Kävin lounastauolla ostamassa sellaiset meille molemmille. Niissä on kaksi eri tehoa. Saa nähdä, riittävätkö nämä pitämään varpaat lämpiminä. Jos riittää, tulee ainakin halvemmaksi kuin talvipyöräilykengät. Ja nämähän voi siirtää aina tarpeen tullen vaikka murtsikkamonoihin.


lauantai 18. marraskuuta 2017

Uintijuttuja

Nyt jo muutaman viikon ajan ovat uintitreenit rullailleet kivasti. Uintia on yleensä kahdesti viikossa, torstai- ja lauantaiaamuisin. Torstaisin käymme yleensä Leppävaarassa ja lauantaisin Märskyssä.

Tämä viikko oli hieman erilainen, sillä Pete oli työmatkalla Ruotsissa. Kävin uimassa poikkeuksellisesti jo keskiviikkoaamuna ja paikaksi valikoitui Allas Sea Pool. Jätin auton Hanasaareen ja jatkoin siitä Altaalle ensin bussilla ja sitten vielä metrolla. Aamulla oli niin kylmä, että auton ikkunatkin piti raaputtaa. Hanasaaren liityntäparkissa oli ennen seitsemää vielä tosi hyvin tilaa.

Altaalla oli kivasti tilaa seitsemän jälkeen, ja melkein koko ajan sain uida omalla radalla. Olin ottanut mukaan treenin paperilapulla, jonka laitoin juomapullon kylkeen. Piti olla tarkkana, ettei se lennä tuulen mukana mereen. Oli ihan mahtavaa uida ja nähdä samalla, kuinka päivä valkeni. Treenin alkaessa oli niin pimeä, että Spartaniinkin piti laittaa taustavalot päälle.

Jännä nähdä, pysyykö Allas tänä vuonna koko talven auki, kuten on luvattu. Aika lailla vesi höyrysi, vaikka ulkoilman oli vielä tukevasti plussalla. Allas on niin lähellä toimistoa, että varmaan tulee käytyä siellä aina silloin tällöin, kun ei muuten ehdi. Sellaistakin mietin, että sinne voisi jonain vapaapäivänä ajaa pyörällä vähän pitempää reittiä, käydä uimassa ja palata kotiin Länsimetrolla.

Kuvan otin lähtiessä, kun oli jo valoisaa.
Tänään olimme uimassa Märskyssä, ja siellä oli taas kivan paljon tuttuja. Reilu tunti uitiin Peten kanssa samaa ohjelmaa, minkä jälkeen lähdettiin keskustaan lounaalle. Tästä on tullut meille jo kiva lauantairutiini. Ihan kivaa tämä kahden aikuisen elämä on senkin jälkeen, kun lapset ovat muuttaneet omilleen, kun ei enää ole kiire minnekään.

keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Pyörät myyntiin

Tänään työmatkaa pyöräillessä sen päätin: myyn sekä maasto- että maantiepyöräni ja ostan tilalle cyclocrossin. Kesällä aloin tätä ensi kertaa pohtia, mutta silloin en vielä ollut valmis luopumaan etenkään maantiepyörästä. Nyt kun on ollut aikaa asiaa ajatella, ja kun olemme myyneet ja lahjoittaneet pois paljon muutakin tavaraa lasten kotoa muuton myötä, on vihdoin näiden pyörienkin aika mennä.

Varsinkin maantiepyöräni on viime vuodet ollut todella vähällä käytöllä, ja on sääli pitää hyvää pyörää varastossa pölyttymässä. Sillä ajoin mm. ensimmäisen triathlonkisani, perusmatkan Kiskossa vuonna 2009. Sain pyörän pari päivää ennen kisaa, joten vähän tutustumisen merkeissä meni se pyöräosuus.



Molempiin pyöriin olen ollut oikein tyytyväinen, molemmat ovat olleet sopivan kokoisia tällaiselle suunnilleen 170 pitkälle kuskille ja sen verran laadukkaita, etteivät omat valinnat ole missään vaiheessa alkaneet harmittaa.



Koska ajokilsani tuntuvat painottuvan hyväkuntoisille väylille juurakkopolkujen sijasta, cyclocross-pyörä on nyt alkanut kiinnostaa. Sillä voisi ajella sekä asfaltilla että soralla, ehkä helpoilla poluillakin. Nastarenkaatkin siihen voisi talveksi hankkia, ja olisi se työmatkalla maastopyörää kevyempi polkea. Vielä ei ole mitään mallia valmiiksi katsottuna, yritän nyt ensin saada nykypyörät kaupaksi.

Taidan mennä vähän vastavirtaan, kun minulle oikea pyörien määrä näyttää nyt olevan n-1, jossa n on nykyinen pyörien määrä. Triahtlonpyöräni Cannondale Slice on ja pysyy, se täyttää paikkansa oikein kivasti.

Pyörien myynti-ilmoitukset ovat nyt Fillaritorilla:

maastopyörä Cube
maantiepyörä Cannondale Caad9




sunnuntai 5. marraskuuta 2017

2136 kcal päivässä

Kävin reilu kaksi viikkoa sitten ravitsemusterapeutti Merja Kiviranta-Mölsän vastaanotolla Terveystalossa. Halusin saada hyviä neuvoja siihen, miten voin varmistaa sen, että syön riittävästi jaksaakseni treenata ja voidakseni hyvin. Syksyn maratontreeneissä olin huomannut, etten oikein meinaa jaksaa juosta, kun olin vaihtanut lounaan salaattiin lähes joka päivä.

Merja sanoikin, että todennäköisesti olen syönyt liian vähän hiilihydraatteja. Aloimme rakentaa mallipäivää syömisten suhteen. Pohjaksi otettiin se, mitä ja miten siihen saakka olin syönyt. Se oli hyvä, sillä niin ei muutoksesta tullut liian isoa, vaan olen pystynyt syömään jotakuinkin mallipäivän mukaan jo reilut kaksi viikkoa.

Tässä se "mallipäivä":

Aamiainen 484 kcal
makeuttamaton maitorahka 250 g
kaurahiutale 1 dl (40 g)
pellavansiemen 1 rkl
banaani
mehukeitto, makeuttamaton  1 dl

Syön aamiaisen useimmiten töissä. Onhan tuossa nyt syömistä, varsinkin kun vertaa siihen, että aikaisemmin söin vain puuroa ja ehkä hedelmän. Mehukeiton avulla saa kyllä alas aika tönkönkin satsin rahkaa ja kaurahiutaleita. Paahdettu rouhittu pellavakin oli ennalta tuttu tuote.

Lounas 611 kcal
salaattia 200 g
lohi 100 g
täysjyväriisi 75 g

Lounaalla käyn jossain keskustan ravintolassa. Broilerisalaattiakin voi syödä, mutta silloin kannattaa mukana olla vaikka kotona valmiiksi keitetty täysjyväriisi.

Välipala 278 kcal
mysli 1 dl
makeuttamaton jogurtti 2,5 dl

Iltapäivällä kahden-kolmen maissa syön välipalan. Tässäkin on melko iso muutos, kun aikaisemmin söin vain jonkun hedelmän. Mysliksi on nyt valikoitunut Fruity Mysli, jossa ei ole hasselpähkinää, jolle olen allerginen.

Päivällinen 492 kcal
broileria ja kasviksia
tumma pasta 3 dl
Gefilus-mehua 2 dl

Joskus aikaisemmin olen saattanut jättää päivällisen väliin, en enää.  Treenipäivinä tulemme yleensä kotiin kaupan valmisruokatiskin kautta, jos kello alkaa olla jo paljon. Kiva ja yllättävä lisä tuo mehu, tähän saakka olin juonut sitä vain viikonloppuisin.

Iltapala 271 kcal
kauraleipä 2 viipaletta
kalkkunaleikkele 2
juusto Polar 15
Voimariini 60

Ja vielä päivällisen jälkeenkin pitäisi jaksaa syödä illalliseksi leipää ja päällisiä. Oivariini vaihtui tässä yhteydessä vähempirasvaiseen versioon. Maistuu melkein samalta.

Näin syöden kaloreita kertyy yhteensä 2136, jossa on rasvaa 62 g, proteiinia 129 g ja hiilihydraattia 241 g. Ruokavalio täyttää myös kaikki päivän vitamiini-,  kivennäis- ja hivenainetarpeet. Toki joku monivitamiini siihen päälle olisi vielä hyvä varmistus.

Liikunnan suhteen ohje oli se, että siinä kulutetut kalorit olisi hyvä saada syötyä treenin aikana.  Nyt olen sitten vähän tarkemmin katsellut sykemittarista arvioita energiankulutuksesta treenien aikana ja syönyt niitä patukoita ja juonut urheilujuomaa. Kyllähän ne kaloritiedot kaikista tuotteista löytyvät, kun vähän etsii.

Muutoksiakin on tapahtunut. Yleistä jaksamista on hankala arvioida, mutta kyllä se varmaan on parantunut. Kiloja on tullut lisää 3-4. En ole ihan varma lähtöpainosta, koska meidän vaa'assa ei moneen vuoteen ole ollut pattereita. Vertailulukema on siis viime keväältä, kun punnitsin itseni uimahallissa viikoittain. Silloin paino pysyi jatkuvasti noin kilon haarukassa. Nyt on kotivaa'assa taas patterit, ja seuraan painon kehittymistä mielenkiinnolla muutaman kerran viikossa. Toivottavasti se ei nyt enää ihan kamalasti nouse.

Toinen kiva ja vähän yllättäväkin muutos on se, ettei enää ole tehnyt mieli makeaa. Makeannälkä tosiaan näyttää häviävän, kun vaan syö tarpeeksi "kunnon ruokaa" - näin siis ainakin minulla. No viime perjantaina söin kyllä irtokarkkeja.

Tämän päivän maastopyörälenkillä huomasin, että Kirkkojärvi tulvii edelleen Ikean takana Espoossa:





sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Takaisin altaaseen

Syyskuun aikana treenailin maratonille, eikä uintitunteja kertynyt kuin vaivainen yksi. Uimaton kausi jatkui vielä pitkälle lokakuulle, kunnes vihdoin päättyneellä viikolla sain aikaiseksi harjoitella paluuta altaaseen.

Ekalla kerralla torstaina satuin tuttujen kanssa samalle radalle ihan sattumalta. Heillä oli menossa yksityistunti Matti Rajakylän kanssa, ja tehokkaalta näytti meno. Oma uintikunto mietitytti jonkin verran etukäteen, näin pitkää taukoa uinnista minulla ei ole ollut moneen vuoteen. Ote tuntuikin olevan vähän hakusessa, sellaista ihanaa liu'un ja sujuvuuden tuntua ei tullut missään vaiheessa. Ei sitä nyt muutenkaan ihan joka uintikerralla ole tullut koettua :)

Seuraavan kerran kävin uimassa jo heti pari päivää myöhemmin, lauantaiaamuna Märskyssä Peten kanssa. Silloinkin kävi ihan superhyvä tuuri, taas löytyi ystäviä joiden kanssa vaihdella kuulumisia ja etenkin uida samaa treeniä. Saatiin ihan oma ratakin meille neljälle.

Uinti tuntui jo aavistuksen paremmalta, vaikka vauhti onkin toistaiseksi kadoksissa ja lihakset väsyvät aika nopeasti.

Kotona meillä alkaa remontti olla valmis. Takkahuoneessa on vielä aika iso kasa tavaraa, jonka pitäisi saada vietyä jonnekin.  Lasten vanhoja vaatteita ja harrastusvälineitä aion lahjoittaa Hope-yhdistykselle, niitä onkin kertynyt aika paljon. Kierrätyskeskukseenkin varmaan riittää tavaraa ja Sortti-asemallekin vietävää.

Pyörähuone on nyt valmis, ja Pete onkin jo ehtinyt aloitella traineritreenit. Minulla sekin on vielä edessä. Tänään kävin ulkona ajamassa maastopyörällä parin tunnin lenkin. Sateesta huolimatta se tuntui paremmalta vaihtoehdolta kuin saman pituinen traineritreeni sisällä.

Pyörähuone ja sen nykyiset asukit.

maanantai 23. lokakuuta 2017

MItä teen, kun ei "tarvitse" tehdä mitään

Nyt on meillä menossa ns. ylimenokausi, eikä ole mitään päivittäistä ohjelmaa toteutettavista treeneistä. Siinä mielessä siis aika helppoa ja mukavaa. Vantaan maratonilta palautuminen lähti ihan hyvin käyntiin, ja pidin viime viikolla jopa kuusi kokonaan treenivapaata päivää.

Viikonlopuksi lähdimme mökille, ja iloksemme saimme seuraksi tyttäremme ja poikaystävänsä. He tulivat mökille lukemaan tenttiin, ja ahkeroivatkin tiiviisti koko viikonlopun. Oli mukava tehdä ruokaa pitkästä aikaa useammalle kuin kahdelle. Taisin tosin vähän aliarvioida ruuan määrän enkä ollut muistanut ostaa tyttären lempijuttuja, Kaurapuikuloita ja Aamupala-juustoa. No, aina voi parantaa.

Lauantain lenkillä oli nättiä ja aurinkoista.

Uintikelit taitavat kyllä olla jo ohitse, ei nimittäin tehnyt mieli pulahtaa jääkylmään järveen edes saunasta. Viimeksi olen pulahtanut altaaseen noin kuukausi sitten, varsinaisesta uintitreenistä onkin sitten jo seitsemisen viikkoa. Tämä on varmasti pisin uintitaukoni yhdeksään vuoteen. Noinkohan pysyn vielä pinnalla?

Tänä syksynä en ole osallistunut mihinkään ohjattuun uintitreeniin. Viime kaudella kävin TriathlonSuomen uinneissa sunnuntai-iltaisin seitsemältä Mäkelänrinteessä, mutta ajankohta oli niin huono, että jätin nyt ilmoittautumatta. Sunnuntai-iltana takana on yleensä jo joku pitkä treeni ja olo on väsynyt. Ehkä vieläkin suurempi syy on kuitenkin se, että sunnuntai-iltaisin on hyvä mahdollisuus tavata jo kotoa muuttaneita lapsia, joiden kalenterit täyttyvät arkisin opiskelusta ja töistä.

Pete on nyt niin innoissaan uudesta gravel-pyörästään, että minäkin otin maastopyörän mukaan mökille. Mökkimme ympäristössä on todella hyvä verkosto metsänhoitoteitä, joita nyt ajelin sekä lauantaina että sunnuntaina. Pete teki vähän pitemmät lenkit ja kävi sunnuntaina huiputtamassa Särämäen, Varsinais-Suomen korkeimman kohdan. Näkymien vuoksi sinne ei kuulemma kannata mennä, mutta läheisellä Hyyppäränharjulla hän kyllä kävi aikaisemmin syksyllä keräämässä vertikaalimetrejä Vaarojen maratonia varten.

Välillä voi vaan olla.

Nyt on myös hyvää aikaa yrittää saada syöminen kuntoon. Minulla se tarkoittaa sitä, että pitää oppia syömään enemmän. Se ei ole ihan niin helppoa kuin kuulostaa. Luulen, että olen kohdannut saman kuin moni laihduttaja kuullessaan hyvän neuvon syödä vähemmän ja liikkua enemmän. Pari päivää muistaa vielä tsempata, mutta sitten asia helposti unohtuu, into laantuu ja palaa vanhoihin huonoihin tapoihin.

Kävin viime viikolla Merja Kiviranta-Mölsän vastaanotolla ja sainkin tarkat ohjeet siitä, miten paljon ja mitä pitäisi syödä. Esimerkkipäivän ruokailut perustuvat siihen, mitä olen tähänkin saakka syönyt, eikä muutos siksi tunnu kovinkaan isolta. Olen syönyt oikeita asioita ja oikeisiin aikoihin, mutta aina liian vähän. Esimerkiksi aikaisemmin välipalaksi söin hedelmän, nyt 2,5 dl jogurttia ja 1 dl mysliä. Nyt pitää vaan muistaa olla skippaamatta mitään ruoka-aikoja ja urheillessakin syödä niin paljon, ettei energiansaanti mene miinukselle.

lauantai 14. lokakuuta 2017

Vantaa Maraton 14.10.2017

Se on nyt näköjään kisa ja viikko -tahti, kun taas kisaraporttia kirjoittelen. Vantaan maratoniin huipentui tämän kausi, ja Pete oli luvannut lähteä kuljettajaksi ja kannustajaksi.

Olen Vantaalla juossut aikaisemmin puolikkaan vuonna 2012 ja Fun Runin eli yhden kierroksen jonain toisena vuonna kauan sitten, mutta tämä oli ensimmäinen maraton. Reitti oli siis jotakuinkin tuttu jo etukäteen.

Ennen lähtöä vähän lämmittelin ensin sisällä hallissa ja sitten kävin vielä juoksemassa pienen lenkin. Juoksu tuntui ihan hyvältä, tosin vasemmassa sääressä oli pieniä tuntemuksia kuten aikaisemminkin tällä viikolla. Lähtörynnistyksessä jäin sinne porukan hännille.

Näissä tamineissa juoksin. Juoksutrikoissa on isot taskut reisien kohdalla, ja siellä pullistelevat parit geelit, ei lihakset :)


Ekaan kierrokseen meni aikaa 1.03.57, ja toinen meni muutamaa sekuntia nopeammin, koska olin puolivälissä ajassa 2.06.56. Toisella kierroksella oli hetken aikaa ihan sellaista lennon kivan keveää fiilistä, joka ei kuitenkaan kestänyt kovinkaan kauaa. Tuttuun tapaan otin geelin ja vettä jokaisella huoltopisteellä. Niitä oli kolme per kierros. Kahden kierroksen jälkeen teki mieli suolaa, mutta harmikseni suolatabletit olivat sulaneet trikoiden taskussa, joten ihan kamalan paljon siitä ei suuhun saakka saanut. Ensi kerralla suolatabletit pieneen muovipussiin... Nyt en niitä sellaiseen laittanut, koska ajattelin sen pussin siinä juosten avatessa harmittavan.

Pete oli lähtenyt lähdön jälkeen uimaan Märskyyn ja näinkin hänet autossa kolmennella kierroksella Teboilin jälkeisellä pitkällä suoralla. Sieltä hän ehti maalialueelle ottamaan kuvan, kun lähdin neljännelle, viimeiselle kierrokselle.  Väliaika kolmannen kierroksen jälkeen oli 3.12.02 eli vähän se vauhti sillä kierroksella hiipui. Se oli muutenkin ainakin henkisesti vaikein kierros, kun puoliväli oli jo ohitettu ja reilut pari tuntia juostu, mutta maali ei ollut lähelläkään.

Viimeiselle kierrokselle lähdössä.

Viimeiselle kierrokselle yritin nostaa vauhtia, mutta niin ei varmaankaan tapahtunut. Oli kyllä kiva juosta, kun oma jaksaminen oli ihan ok jat alkoi tulla ohitettaviakin vastaan. Yksikin mies kääntyi 180 astetta 32 kilsan merkin kohdalla ja lähti kävelemään takaisin maalialueelle, taisi jättää kesken. Minulla juoksu kulki olosuhteisiin nähden ihan kivasti, ja pidin energiasuunnitelmastakin kiinni lukuunottamatta viimeistä huoltopistettä, jonka ohi juoksin ottamatta mitään. Siitä oli maaliin vain kolmisen kilsaa, ja tunsin jaksavani.

Yksi juoksun kivoimpia hetkiä oli tänään juuri viimeisellä kierroksella, kun sen loppukilsoilla ohitin painavan rinkan kanssa juoksevan, Obelixiksi pukeutuneen Läskimaijan ja hänen seurueensa. Siinä juoksi myös muutama suuresti arvostavani juoksututtu.

Viimeiseen kierrokseen meni aikaa reilu tunti ja kuusi minuuttia, ja maratonin bruttoaika oli tänään 4.18.02, netto 4.17.26.

Maalissa. Vihdoinkin.
Tämä oli toiseksi nopein neljästä juoksemastani maratonista, ja olen aikaan ja juoksuun muutenkin ihan tyytyväinen. Pari viikkoa sitten en pystynyt kahden tunnin lenkillä pitämään yllä samaa vauhtia kuin missä nyt onnistuin reilun neljän tunnin ajan. Olen ilmeisesti kärsinyt energiavajeesta ainakin pari viime kuukautta, mahdollisesti ja todennäköisesti pitempäänkin. Nyt aion ottaa syömisestä niskalenkin ja kunnostautua silläkin saralla. Enemmän ja parempaa lähinnä. Tai ainakin enemmän.

Tästä alkaa nyt pieni ylimenokausi, ja sitten aletaan treenata ja varsinkin syödä ensi vuoden tavoitteet (triahtlonin puolimatka Lahdessa ja täysi Tallinnassa) mielessä.

Tämän postauksen kuvat otti Pete. Kiitos ja halaus ykköskannustajalleni!

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Viikonloppu Kolilla

Yllätyksekseni pääsin itsekin kisaamaan nyt viikonloppuna, vaikka alunperin piti olla vain kannustamassa. Kävi nimittäin niin, että sain kuin sainkin ilmoittauduttua Vaarojen maratonin 13,5 kilsan matkalle, kun kävimme kisakeskuksessa hakemassa Peten kisanumeron maratonille perjantai-iltana.

Olimme vuokranneet pienen mökin Loma-Kolilta, noin 10 kilsan päästä kisakeskuksesta. Ajoimme Kolille jo torstai-iltana, ja teimme molemmat perjantaina mökillä etäpäivän. Se sujui yllättävän hyvin, ja oli tosi mukavaa. Molemmat naputtelivat omaa konettaan ja välillä käytiin (ihan sikakalliilla) lounaalla Sokos Hotel Kolissa.

Pari kuvaa perjantailta, kun kävimme pienellä metsäretkellä kisakeskuksen ympäristössä:




Lauantaina oli sitten molemmilla kisapäivä. 13,5 kilsan reitin juoksijat lähetettiin matkaan kahdessa osassa; ensin ne, jotka uskovat alittavansa 1,5 tuntia ja 10 minuuttia myöhemmin loput. Jäin sen loppuporukan hännille päivän viimeiseen lähtöön. Ekat kilsat juoksimme jonossa hissukseen, ja siitä se porukka matkan edetessä harveni. Oli kuitenkin kiva, että ympärillä oli melkein koko ajan samanvauhtisia juoksijoita. Matkalla oli ylä- ja alamäkeä, portaita, pitkospuita ja lopussa se sama usean kilsan nousu satamasta kuin maratonillakin.

Juoksu tuntui hyvältä ja pitempäänkin olisin poluilla viihtynyt. Ylämäissä kävelin, tasaisella ja alamäissä juoksin. Enemmän kuin maisemia katsoin jalkojani. Vartin välein join vettä, puolen tunnin välein otin geelin ja kerran tunnissa suolaa. Loppuaikani oli 2.06, joten melkein spekseihin meni. Sen kyllä tajusin ihan alkumetreillä, että jos joskus maratonille tuolla haluaisi osallistua, pitäisi kyllä juosta aika paljon enemmän mäkiä, kuten Pete on nyt pari kuukautta tehnyt.

Maaliintulon jälkeen kävin suihkussa ja syömässä ja ilokseni tapasin myös hyviä ystäviä, joiden seurassa aika aina kiitää vähän liian nopeasti.

Pete oli arvioinut juoksevansa maratonin 6-7 tuntiin, joten vähän ennen kolmea menin odottamaan häntä viimeisen ylämäen loppuun, josta oli maaliin enää noin 150 m. Siihen muodostui kiva muutaman henkilön kannustusporukkakin, ja kaikkia tsemppasimme ottamaan pienen loppukirin juosten.

Noin tunnin odottelun jälkeen näin tutun sinisen takin ja otin äkkiä puhelimen esiin kohmeisin käsin. Tässä Peten hieno loppukiri (ensin siinä on edessä joku pipopää,  mutta Pete on se, joka juoksee!


Näin Pete kertoo kisasta:

Tänään mulla oli jo perinteeksi muodostunut post-Ironman syysmaraton. Etelä-Suomen pikkumaratonit on koluttu niin päätin lähteä Kolille Vaarojen Maratonille.

Jonkinlainen peukalosääntö on, että täällä menee aikaa 1,5 kertaisesti tasamaan maraan verrattuna. Arvelen että olisin noin 3:45 kunnossa, joten teorian mukaa tästä olisi selvitty alle kuuden tunnin.

Polkujuoksu ei ole teorialaji.

Loppuaika oli 6:51. Hyvin jaksoin vääntää ylämäet (noin 1600 nousumetriä) ja helpot polkupätkät. Jyrkät alamäet ja teknisin pätkä jota oli noin 10 km oli mulle vaikeita, kömpelö kun olen.

Mutta mun mielestä polkuhommissa ei tarvii kellosta niin välittää! Tämä on hauskaa hommaa ja suosittelen Kolin polkuja kaikille.
Tässä virkeänä maalissa.



Tänään kävin aamupäivällä reilun kahden tunnin pyörälenkillä. Osuin sattumalta eilisen maratonin reitille ja otin pari kuvaa. Tässä polku taisi kyllä olla poikkeuksellisen hyvässä kunnossa:


Maratonin huoltopiste. Eilenkin siellä oli tarjolla vain vettä.

sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Kun seinä tuli vastaan jo ennen maratonia

Moni törmää seinään maratonilla kolmenkympin kieppeillä, minulla se tuli vastaan jo muutama viikko ennen maratonia. Olen treenannut maratonille nyt reilun kuukauden, eikä juoksu ole  kertakaikkiaan kulkenut. On tuntunut ihan siltä, että ne juoksujalat ja vauhti ovat kyllä olemassa, mutta jossain tavoittamattomissa verhon takana. En vain pysty.

Treeniohjelmassani on nyt ollut myös tavoitevauhdit kilsan vedoille ja pitkille lenkeille. Lyhyemmillä lenkeillä olen nipinnapin päässyt tavoitevauhteihin, pitkillä on ollut vaikeampaa. Yksi pitkis piti keskeyttääkin, kun en saanut vauhtia enää nostettua kuten olisi pitänyt, vaan se päinvastoin hidastui.  Viikko sitten lauantaina homma eskaloitui niin, että sen lisäksi etten taaskaan päässyt pitkän lenkin tavoitevauhteihin (6.00-5.40/km), välillä piti oikein pysähtyä (!) hetkeksi nojailemaan polviin.

suunnittelemattomia pysähdyksiä, eka lyhyt taisi olla valoissa
Ihan heti en oikein päässyt kärryille siitä, missä voisi olla vika. Mietin jo kaikenlaisia ylirasitus-, alipalautumisjuttuja, mutta treenimäärät olivat kuitenkin ihan samanlaisilla tasoilla kuin aikaisempinakin kuukausina. Olin ihan hyvin saanut nukuttuakin. Huomio kiinnittyi siis ruokaan. Keksin, että sellaisen muutoksen olin nyt syksyllä tehnyt melkein kuin huomaamatta, että lähes joka päivä hain lounaaksi salaatin Kluuvikadun Fazerilta. Aikaisemmin olin käynyt syömässä ihan kunnon ruokaa jossain Helsingin keskustan lukuisista ravintoloista.

Maanantai-iltana juttelin pitkään puhelimessa Teemun kanssa, joka vahvisti, että kyse voi todellakin olla juuri liian vähäisestä energiansaannista. Sovittiin, että seuraan viikon ajan syömisiäni myFitnessPal-kännykkäsovelluksessa. Kaloreita pitäisi tulla 2800-3000 päivässä, kun "normikulutukseni" ilman liikuntaa on 2000 kalorin kieppeillä. Treeneissä kulutetut kalorit lisään sovellukseen Suunto Spartanin arvion mukaan.

Ensimmäisen päivän söin kuten ennenkin nähdäkseni "lähtötilanteen". Sain hädintuskin kasaan 2000 kaloria, ja nekin tulivat pääasiassa rasvasta. Tuntui siltä, että syy heikkoon kulkuun oli löytynyt: olen syönyt ihan liian vähän. Seuraavina päivinä söin enemmän, ja aloin päivä päivältä päästä lähemmäs 3000 kaloria.

Kalorien määrän lisäksi minun pitää tarkkailla, tulevatko kalorit hiilihydraateista, rasvasta vai proteiinista. Hiilareista olisi hyvä saada noin puolet kaloreista, 30 % proteiinista ja 20 % rasvasta. Siinäkin tuo sovellus on kätevä, että siihen saa syötettyä ruuat ja välipalat helposti ottamalla valokuvan viivakoodista. Vähän laskeskelua tietysti vaatii se, kuinka paljon yhdessä annoksessa lopulta on mitäkin, mutta eihän tässä nyt mihinkään tieteelliseen tarkkuuteen tarvitse pyrkiä. Jos viivakoodia ei löydy (esim. kananmunat, omenat), olen katsonut ravintosisällön Finelistä.

Kolmas tärkeä juttu on se, mihin aikaan päivästä kalorit tulevat. Niitä olisi tietysti hyvä saada mahdollisimman paljon ennen treeniä ja sen aikana. Aamiaiseen olen nyt alkanut panostaa enemmän kuin aikaisemmin ja tänään otin vielä yhden energiapatukan välipalaksi ennen juoksua.

Tänään ohjelmassa oli taas se sama lenkki kuin viime lauantaina. Jännitin sitä jo etukäteen, kun viime viikolla se meni niin huonosti ja tuntui vaikealta. Kaikkea kivaa tekemistä löytyi, mutta puolenpäivän aikaan ei ollut enää mitään syytä olla lähtemättä - "palautumishuoneen" seinät oli maalattu kolmannen kerran, pyykit kuivumassa ja sänky pedattu.

Ja tänään juoksu sujui! Juoksin lähes samaa reittiä kuin viikko sitten, eikä pysähdyksiä tarvittu kuin ne pakolliset punaisissa valoissa. Keskivauhti parani melkein puolella minuutilla, keskisyke nousi viisi lyöntiä ja sain tehtyä nousevavauhtisen treenin. Tällä kertaa kuuntelin musiikkia, viimeksi kuulokkeissa oli podcasteja. Taidan Vantaalle ottaa mukaan pienen musiikkisoittimeni, siellä taitaa musiikin kuunteleminen olla sallittua.



Olen joskus aikaisemminkin miettinyt, että syönköhän tarpeeksi, mutta miettimiseksi se on silloin valitettavasti jäänytkin. Onneksi nyt Teemun suosituksesta löysin myFitnessPalin, joka konkreettisella tavalla näyttää, mikä on syömisissäni pielessä. Olen jäänyt siihen jo vähän koukkuun ja meinaan jatkaa sen käyttöä nyt tämän ekan viikon jälkeenkin.

Hyvin menneen lenkin jälkeen oli hymy herkässä.

perjantai 22. syyskuuta 2017

Maratontreeniä

Viime viikot olen treenannut lähinnä juoksua, koska seuraava kisa on Vantaan maraton kolmen viikon kuluttua.  Toki sunnuntaisin olen ajanut pitkän pyörälenkin, mutta esimerkiksi uinnit ovat melkeinpä loistaneet poissaolollaan treeniohjelmassa. Tänään kävin kyllä Leppävaaran maauimalassa, mutta vesijuoksemassa. 40 minuutin "juoksun" jälkeen palkitsin itseni uimalla loppuverraksi 400 m.

Aikaisemmin tällä viikolla kävin lähimetsässä juoksentelemassa polkujuoksutreenin. Ihan kivasti saa tunnin lenkin siellä pyörittyä. Ei oikein tunnu järkevältä ajella vaikkapa Nuuksioon noin lyhyttä treeniä varten. Ja tähän on tosiaan tultu, että tunnin treeni tuntuu lyhyeltä...



Hieno kallio ja sammal.

Pete treenaa parhaillaan Vaarojen maratonille ja sai jo ostettua kisalipunkin eli osanottokin on varmistettu. Hän on viime viikot treenaillut enemmän mäissä ja poluilla, usein tavoitteenaan tietty määrä "verttiä", vertikaalinousua. Taitaa huomennakin olla menossa juoksemaan Malminkartanon jätemäelle. Ei siis portaita vaan polkuja sieltä jostain vierestä.

Lähden mukaan Kolille kannustamaan. En ole koskaan siellä käynyt, ja jos olen oikein ymmärtänyt, maisemat ovat siellä tosi upeita. Toivottavasti on selkeä keli! Meillä on Lieksasta pieni mökkikin varattuna. Lähdemme matkaan jo torstaina, ja teemme molemmat etätyöpäivän perjantaina.

Tällä viikolla on minulla vähän vähemmän treeniä, kun alla on joitakin nousujohteisia treeniviikkoja. Tonnin vedotkin alkoivat onneksi lopulta sujua, kun menin juoksemaan ne Otaniemen urheilukentän radalle ja otin motivaattoriksi iPodin. Yllättävän vaikea on juosta tasaista vauhtia. Alussa tuntuu siltä, että pitää aina vähän himmailla ja lopussa sitten vastaavasti tsempata, että vauhti pysyy yllä.

Hauskasti myös TriathlonSuomen treeniporukka oli muutamana keskiviikkona Otaniemessä tekemässä omia juoksutreenejään samaan aikaan. Ihan kiva, kun oli seuraa radalla. Tänä vuonna emme taida osallistua TriahtlonSuomen sunnuntain uintitreeneihin viime vuoden tapaan. Se ei lopulta ole ihan paras ajankohta treeneille, koska yleensä aikaisemmin sunnuntaina on jo tehty pitkä lenkki. On kiva pitää se ilta siksikin vapaana, että aika usein lapsille sopii tulla juuri silloin käymään täällä meillä.

Lisääntyneen juoksun myötä olen lisännyt myös käyntejä tutulla fysioterapeutilla. Faskiat ovat olleet melkoisessa jumissa, ja käsittelyn jälkeen jalat tuntuvat toimivan ja juoksu on taas hetken paljon helmpompaa. Pidän myös huolen siitä, että seuraava hieronta-aika on aina kalenterissa. Keväällä laiminlöin kehonhuoltoa, ja nyt olen tehnyt parannuksen.

Torstaina ajoin taas maantiepyörällä töihin. Takaisin kotiin kiertelin vähän pitempää reittiä, kun tavoitteena oli tunnin lenkki. Kuten pitkät työmatkajuoksut, tämäkin lenkki alkoi Kauppatorin nurkalta. Helsinki on hieno!

Tästä oikealle ja Kaivopuiston kautta kotiinpäin.

Vapaa-aika alkaa heti toimiston ovelta, kun ajaa työmatkat pyörällä.

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Katsojana Solvalla Swimrunissa

Joitakin viikkoa sitten juttelimme treenijuttuja Teemun kanssa Skypessä, ja Arja huikkaili siihen väliin, että "ei Pete varmaan haluaisi lähteä Solvalla Swimruniin". Tiesin heti, miten siinä käy, ja eilinen päivä vierähtikin Nuuksiossa Swimrun-kisan katsomossa.

Pete ja Arja osallistuivat Endurance-sarjaan. Sen reitti oli 24,4 kilometriä, josta 3,4 oli uintia. Olimme Solvallassa hyvissä ajoin ennen kisan alkua, mikä olikin ihan hyvä, sillä Pete oli unohtanut piilolinssinsä kotiin, ja minä ehdin vielä hakea ne ennen yhdentoista starttia. Tosin missasin siinä autoillessa Ötillö Merit Racen startin klo 10, jossa Teemu oli mukana.

Turilas ja Jäärä: alkujumppa

Lähdön aikaan kokeilin ensimmäistä kertaa Facebook Liveä. Siinä alun säätämisessä menikin yllättävän pitkään, enkä saanut ihan lähdön alkua mukaan. Ensi kerralla pitää sitten aloittaa valmistelut hieman aikaisemmin. Näköjään en pysty (tai osaa) linkittää sitä videota tänne.

Endurance-kisaajat lähdössä

Sain yhdeltä tutultä autokyydin Haukkalammelle, jossa olisi mahdollisuus nähdä sekä Endurance- että Merit Race -joukkueet. Haukkalammella oli myös huoltopaikka. Sää oli todella hyvä, aurinko paistoi ja lämmittikin kivasti. Parkkipaikkaa alkoi jo olla vähän hankala löytää, niin paljon oli porukkaa liikkeellä.

Kisajärjestäjä oli ennakoinut, että ensimmäiset Endurance-sarjan joukkueet olisivat Haukkalammella puoli kahdentoista jälkeen ja Merit Race-joukkueet hieman ennen puolta yhtä. Melko hyvin aikataulu pitikin, eikä aikaakaan, kunnes myös suosikkijoukkueeni Turilas ja Jäärä saapui paikalle. Kuvasin heidän huoltopaikkavisiittinsä videolle:




Vähän kiireisempi  ja fokusoituneempi tunnelma oli, kun reilun puolen tunnin kuluttua Merit Racen kärkikolmikko ohitti saman huoltopaikan. Videokin on melkein puolitoista minuuttia lyhyempi, eikä siinä paljoa rupateltu:





Seisoskellessa ja odotellessa oli tullut vähän kylmä, ja lähdinkin sitten omalle lenkille. Ensin ajattelin juosta autotietä pitkin sitä samaa reittiä, jota olin paikalle tullutkin. Aika hölmö ajatus näin jälkeenpäin mietittynä. Sitten onneksi hoksasin, että juoksisin sitä swimrunin reittiä takaisin Solvallaan. Se oli merkitty tosi hyvin, ja aika tuttuhan se lopulta olikin aikaisemmilta polkulenkeiltä.

Metsässä oli ihan mahtavaa juosta!

Mutta olihan se ihan sairaan mäkinen reitti, minkä lisäksi siellä oli portaita pariinkin otteeseen ja mm. pitkospuita. Kyllä oli kova suoritus tuolla juosta ja uida kilpaa! 

Solvallassa ehdin käydä suihkussa ja syömässäkin ennenkuin menin maalipaikalle odottelemaan kisaajia maaliin. Välillä satoi ja välillä paistoi, onneksi oli sateenvarjo. Joukkueita tuli maaliin tasaiseen tahtiin. Vähän jännäsin, että tuleeko Teemu maaliin ennen Arjaa ja Peteä ja niinhän siinä kävi, että hän oli parinsa kanssa pitänyt parasta vauhtia pitkällä reitillä. Olivat kuulemma ohittaneet Arjan ja Peten kolme-neljä uintia ennen maalia. 

Pienen odottelun jälkeen maalisuoralle kaarsi lempijoukkueeni hyvissä voimissa ja ennenkaikkea fiiliksissä. Päivän tavoite - kiva kisa - oli selkeästi täyttynyt. En ylläty, jos jotain jatkoakin tästä seuraa.



lauantai 9. syyskuuta 2017

Mökkiviikonloppu

Tänä viikonloppuna saimme aikaiseksi lähteä mökille heti perjantaina töiden jälkeen, vaikka viikonlopuksi olikin luvattu sadetta lähes tauotta. Jo työpäivän aikana alkoi ajatus saunasta ja järviuinnista hiipiä mieleen, ja se riitti motivaatioksi pakkaamiseen. 

Otin mukaan maastopyörän, kun huomenna on ohjelmassa kolmen tunnin pyörälenkki. Pukeutuminen tuottaa hieman päänvaivaa, kun sateessa voi helposti tulla kylmä. Ehkä maastossa pysyy kuitenkin lämpimämpänä kuin maantiellä, siksi siis maastopyörä. Minulla ei ole mitään varsinaisia sadevaatteita pyöräilyyn, mutta luotan siihen, että liikkeessä pysyy lämpimänä.

Sateella treenaamista harjoittelin jo toissa päivänä, kun juoksin töistä kotiin. Vähän pitempää reittiä kun juoksee, voi tuolla matkalla kaksikin tuntia tuhrata. Vettä oli mukana juoksuliivissä ja geeliä nappasin puolen tunnin välein. Ihan koko aikaa ei satanut, mutta melkein. Onneksi oli pitkät hihat ja lahkeet sekä juoksulippa, jotta lasit pysyivät sentään melkein kuivina.

Edellisenä päivänä juostut tonnin vedot tuntuivat vielä lihaksissa, ja kotona olinkin sitten tosi iloinen siitä, että palautusjuoma oli valmiina odottamassa alakerrassa ja että sain suihkun ja päivällisen jälkeen lojua loppuillan sohvalla.


Juoksun aikana ehdin kuunnella aika monta podcastia. Kuuntelen niitä aika usein myös aamuisin työmatkoilla. Puhelin ei onneksi kastunut juomaliivin vetoketjullisessa taskussa. Tai ainakin se edelleen toimii.

Tänäänkin tulee vettä, ja tässä nyt parhaillaan pohditaan aktiivisesti sitä, mikä olisi paras hetki lähteä tunnin (tai Peten tapauksessa kolmen) juoksulenkille. 




sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Juoksu ei kulje, onneksi voi myös pyöräillä

Koskaanhan se juoksu ei ole minulle helppoa ollut, mutta nyt se tuntuu erikoisen tahmealta. Yksi syy siihen on varmasti se, että treeniohjelmassani on nyt myös aika tarkasti määritelty vauhdit, joilla treenit pitäisi juosta. Ne taas perustuvat siihen, että juoksisin Vantaan maratonilla ennätykseni (alle 4.11). Näillä näkymin se ei taida siis onnistua.

Vauhteja on nyt vähän skaalattu alaspäin, mutta silti jouduin taas eilen vähän pettymään itseeni, kun toisessa 20 minuutin vedossa vauhti jäi liian hitaaksi. Jalat olivat kyllä jo vähän väsyneet edellisistä, hieman liian kovavauhtisista lenkeistä. Ehkä ensi viikolla alkaa sujua paremmin. Samantyyppisiä treenejä on luvassa, ja vauhtien ja sykkeiden vertailu on siksi helppoa.

Juoksu tuntuu jotenkin tehottomalta. Vaikka yritystä on, vauhti ei nouse. Voihan se olla, että yritän liikaakin ja jännitän samalla koko kehoa, rentous on siis kaukana. Olen kyllä aikamoinen kokovartalojännittäjä muutenkin. Jalat ovat nyt kuitenkin ihan ok kunnossa, ja rajoittimena toimii pikemminkin hengitys.

Tänään oli onneksi ohjelmassa pitkä pyörälenkki. Reippailuseuraksi lähti Peten lisäksi myös 22-vuotias poikamme, jonka kanssa ajoin viimeksi keväällä Mallorcalla. Sittemmin hän on alkanut ajella pyörällä myös töihin ja on nyt paljon paremmassa pyöräkunnossa. Siis sellaisessa, että jätti meidät Peten kanssa ihan mennen tullen aina niin halutessaan ja joskus, vaikkei edes yrittänyt.

Laitoin ensimmäistä kertaa jalkaani uudet maantiepyöräkengät, Sidi Wiret. Edelliset, ensimmäiset maantiekenkäni olin ostanut yhdeltä tutulta useita vuosia sitten. Hän oli hankkinut ne nettikaupasta, ja  myi ne minulle, kun ne olivatkin hänelle hieman liian isot. Minulle ne sopivat ihan hyvin, mutta kyllä nämä uudet kiinnittyvät jalan ympärille ihan eri tavalla. Ovat ne tietysti ihan eri hintaluokassakin.


Oma ja pojan jalka. Kätilö jo sanoi, että onpas isojalkainen poika.
Ajoimme Veikkolasta Ojakkalaan ja sieltä Lauriin, Velskolaan ja takaisin kotiin. Kahville pysähdyimme Hanko-Hyvinkää -tien varrella olevalle Nesteelle. Ajokeli oli hieno, mutta tuuli oli aika kova.Se hyvä puoli tuulessa toki oli, että tiet kuivuivat aamuisen sateen jäljiltä todella nopeasti. Heti lenkin alussa, vain parin kilsan ajon jälkeen Stages-wattikammestani putosi patteri kansineen. Huomasin sen aika pian (kun en nähnyt niitä watteja!), käännyin takaisin noukin pudonneet osat ajoradalta. Onneksi ei sattunut Hampurin Ironmanilla tämä epäonni.

Parasta pyöräseuraa. Joutuivat minua välillä vähän odottelemaan.

sunnuntai 27. elokuuta 2017

Kausi jatkuu ja video Hampurista

Ironmanista on tänään tasan kaksi viikkoa. Pieni flunssa on nyt taaksejäänyttä elämää, ja olen myös aloitellut varovasti taas liikuntaa. Lähinnä se liikunta on ollut salihommia ja työmatkapyöräilyä.

Eilen kävin vähän pitemmällä lenkilläkin maantiepyörällä. Aikaisemmin kesällä olin antanut pyörän koejoon yhdelle potentiaaliselle ostajalle pariksi päiväksi, mutta päätin sitten kuitenkin pitää sen. Vähän yllätti itsenikin se, etten sittenkään raaskinut luopua pyörästä. Se on kuitenkin se ensimmäinen kunnon pyöräni, jolla tätä triahtlon-harrastusta vuonna 2010 aloittelin. Klassikkoainesta siis!

Maantiepyörä on oikein kelpo peli näin kauden päätteeksi, ja todennäköisesti taas keväällä vähän huonommissa keleissä. Sekin on plussaa, että sillä voi tarpeen tullen osallistua ryhmälenkeille. Viime aikoina ne ovat tosin jääneet vähiin, mutta onhan se kiva tietää, että voisi mennä jos tarvetta tulee. Työmatka-ajoonkin se on ihan ok. Pitää vaan vielä vähän yrittää löytää sellainen reitti Espoosta keskustaan, jonka varrella ei jotain tietä ole kaivettu auki. Etsiminen jatkuu taas ensi viikolla.

Seuraava kisakin on taas kalenterissa: Vantaan maraton 14.10. Olen juossut Vantaalla puolikkaan vuonna 2012. Vantaa on neljäs kunnon maratonini, Ironman-maratoneja ei lasketa. Uutta ennätystä lähden hakemaan, saa nähdä miten käy. Ehtii tässä vielä muutaman viikon sitä varten onneksi treenatakin.

Ostin Hampurista Finisherpixin tekemän koostevideon kisastani. Minä olen tässä rainassa se, jolla ei näytä olevan juurikaan mitään kiirettä:



Kisa-asun tilasin keväällä Betty Designilta. Se oli tosi kiva päällä, hyvää materiaalia, mutta kainaloihin tuli sellaiset hiertymät, joita parantelin viikon. Vähän myöhemmin tilasin saman sarjan bikinitkin. Niitä kokeilin ensimmäistä kertaa altaassa tänään Leppävaaran ulkoaltaassa. Hyvältä tuntuivat nekin. Niin rohkea en kuitenkaan ole, että kuvaa laittaisin tänne :)

tiistai 15. elokuuta 2017

Ihana kamala Ironman Hamburg 2017

Sunnuntaina kisattiin Hampurissa Ironmanilla ihka ensimmäistä kertaa. Kaikki järjestelyt sujuivat hienosti saksalaisella täsmällisyydellä. Expo, uinti ja vaihtoalue olivat ihan kaupungin sydämessä ja majoituskapasiteettiakin kävelymatkan päässä on riittämiin. Palveluita (ravintoloita, kauppoja jne) oli myös ihan niin paljon, kuin miljoonakaupungissa voi odottaa, ja kisan logistiikkapuoli oli helppo hoitaa.

Kisainfo lauantaina pidettiin sateessa maalialueella. Me menimme tietenkin paikalle, kun kisainfo on pakollinen, mutta kun kuulimme, että sen voi katsoa myös nauhoitettuna netistä, lähdimme sisätiloihin.

Kisassa oli noin 2500 osallistujaa, joista 95% saksalaisia ja 13 % naisia. Varsinkin naisten vähyys ihmetytti, mutta ehkä tilanne on samankaltainen muissakin Ironmaneissa. Meitä suomalaisia oli kisaan ilmoittautunut vajaat 30, ja meillä oli oma Facebook-ryhmäkin. Perjantaina kävimme yhteisellä päivällisellä reilun kymmenen hengen porukalla.

Uintia pääsimme testaamaan lauantaina puolenpäivän maissa. Se olikin ainoa mahdollisuus uida Alster-järvissä ennen kilpailua. Uintipaikka oli niin lähellä, että kävelimme sinne hotellilta märkkärit päällä. Vesi ei ollut ihan niin likaista, kun olin pelännyt. Toki tummaa kuten vaikkapa Kuusijärvessä.

Matkalla uintitreeneihin.

Uintiramppi, taustalla Hampurin keskustaa.

Pelastusvene varmisti turvallisuuden.


Kisapäivän aamuna söimme hotellilla pienen aamupalan ja olimme vaihtoalueella heti viiden jälkeen sen avauduttua. Pumppasin renkaat ja tsekkasin, että vaihtopusseissa on kaikki tarvittava. Pienellä lämmittelyuinnillakin ehdimme käydä. 

Aamulla oli kiva myös nähdä sillalta, kuinka joutsenia vietiin veneellä kauemmaksi uinnin rantautumispaikasta.  Edellisiltana mieleen oli jäänyt etenkin yhden aggressivisen joutsenen uhittelu.  

Uinnissa oli rolling start. Kaikki arvioivat itse oman uintiaikansa ja menivät sen mukaiseen paikkaan jonossa. Me Peten kanssa sijoittauduimme 1.05 - 1.15 -porukoihin. Kisaajia päästettiin uimaan sujuvasti neljän-viiden henkilön leveydeltä. Uinti lähti ongelmitta käyntiin, mutta aina aika ajoin eteen tuli ihmismuuri, jota oli vähän vaikea ohitella. Jotkut olivat varmaankin arvioineet oman uintiaikansa hieman liian optimistisesti. Ekan kerran kisassa sain myös iskun päähän, ei onneksi kovaa kuitenkaan.  Reitti oli tosi selkeä, välillä piti nousta ramppia ylös laiturille ja laskeutua taas toista ramppia pitkin takaisin järveen. 

Kauanko siihen meni? No 1.10 ja osia. Kuva: Finisherpix
Vaihtoalue oli pitkä. Uinnin jälkeen piti juosta parisataa metriä vaihtotelttaan, ja sieltä oli vielä useita satoja metrejä omalle pyörälle.

Pyöräosuuden alussa harmitti, etten ollut vaihdossa laittanut päälle tuulitakkia. Ilma ei ollut vielä kovin lämmin ja tuuli viilensi oloa entisestään. Huoltoja oli noin 20 kilometrin välein. Huoltopaikoilla vaihdoin aina vauhdissa vesipullon uuteen ja otin puolikkaan banaanin. Pyörällä suunnitelma oli syödä ja juoda noin 20 minuutin välein, vuorotellen geeliä tai banaania vähän riippuen siitä, mihin aikaan satuin huoltopaikalle. Suolaa otin 1-2 kapselia tunnissa. Kerran pysähdyin käydäkseni vessassa. 

Kuva: Finisherpix

Pyöräilyosuus ajettiin kahtena 91 kilometrin kierroksena, ja se oli siis hieman ylipitkä (182 km). Ekat 100 kilometriä takaa tuli pyöriä jatkuvalla syötöllä kovaa ohi. Sen jälkeen tilanne muuttui, ja sain itse ohitella muita kisaajia. Tavoitteeni oli ajaa wattien mukaan, enkä edes seurannut nopeutta. Alusta asti oli sellainen olo, että töitä sai tehdä tavoitteessa pysyäkseen. Toisella kierroksella sain kuitenkin pidettyä tehot samana edelleen, ja se oli vähän helpompaakin, kun alamäissäkin sai polkea ihan kunnolla. Ensimmäisellä kierroksella en uskaltanut alamäissä lähteä ohittelemaan ja toisella kierroksella ei enää tarvinnut.

Aika paljon näytti sattuneen rengasrikkoja. Reitillä oli paljon kiskojen ylityksiä ja kaivonkansia, joissa näytti renkaita paukkuneen. Myös pulloja, geeliroskia ja varakumeja oli reitillä varsinkin toisella kierroksella aina silloin tällöin. Kerran ajoin Cliffbar-patukan yli, kun en ehtinyt väistää, mutta selvisin tilanteesta säikähdyksellä. 

Kuva: Finisherpix

Reitillä oli nousua järjestäjän mukaan 1000 m, mutta jotenkin se tuntui raskaammalta. Ehkä voimakas sivutuulikin vaikutti asiaan. Mäet olivat melko pitkiä ja loivia, ja varsinkin alaspäinhän sellaisia on ihan mahtava ajella.

Pyöräilyn jälkeen oli vuorossa maraton. Olin etukäteen yrittänyt haarukoida "IM-vauhtiani", ja päättänyt, että se voisi olla kuuden ja puolen minuutin kilsavauhti. Ensimmäiset sadat metrit jalat lähtivät viemään paljon kovempaa, ja himmasin vähän vauhtia. Kolmella ensimmäisellä kierroksella kävelin vain huoltopaikoilla, joita oli vajaan kahden kilsan välein. Viimeisellä kierroksella jouduin kävelemään jo parissa muussakin paikassa, ja IM-vauhtini osoittautui lopulta paljon hitaammaksi kuin kaavailemani 6.30. 

Maalisuoralla. Kuva: Finisherpix

Yleisöä oli juoksureitin varrella tosi mukavasti, ja se toi lisää virtaa. Juoksuaskelien ylläpitäminen vaati sekin keskittymistä ja jäljellä olevaa matkaa piti useaan kertaan pilkkoa mielessä lopulta melko pieniinkin pätkiin ( esim. juoksua ainakin seuraavaan huoltoon). Petri ohitti minut, kun olin toisella kierroksella, taisi silloin olla jo menossa maaliin. Olimme etukäteen sopineet, että nähdessä vaan tsempataan eikä aleta valitella, vaikka mieli ehkä tekisi.

Kahdella viimeisellä kierroksella sain hyvin lisäbuustia cokiksesta, kun aloin ottaa sitä kaksin käsin. Välillä join myös suolavettä ja söin pieniä pretzeleitä. Niitä pureskellessa kävelty matka pikkuhiljaa piteni, kun sain itseni vakuutettua siitä, että suu täynnä juokseminen voisi olla vaarallista. Kaikkea sitä väsyneeseen päähän pälkähtää matkan varrella...

Lopulta koitti minullekin se ihan hetki, kun ei tarvinnut lähteä enää uudelle kierrokselle, vaan sain juosta suoraan punaiselle matolle ja maaliin. Äitinikin oli kuulemma nähnyt minut maalisuoralla suoraan netistä. Se hetki oli niin hieno, ja ehdottomasti kaiken tämän treenailun arvoista. Oli mahtavaa päästä terveenä lähtöviivalle ja sieltä 226 km myöhemmin maaliin ilman mitään kommelluksia tai ylimääräisiä kipuja. Hiertymiä tai lihaskipuja ei tässä yhteydessä lasketa.

Maalissa sain mitalin kaulaan ja avaruuslakanan ympärilleni. Saattajan kanssa kävelimme noin korttelin pituisen matkan elpymisalueelle. Siellä Pete olikin minua jo odottamassa. Nämä ihanat kuvat meistä otti ystävämme Jarmo:




Ironman-kisaaminen tuntui rankemmalta kuin muistinkaan. Helpolta tuntui oikeastaan vain uintiosuudella, muuten piti keskittyä. Ehkä sen ei pidä helpolta tuntuakaan. Heti kisan jälkeen sairastuin pieneen flunssaan. Onneksi tänään tiistaina oli jo etukäteen sovittu vapaapäivä, niin ehdin levätä ennen töihin paluuta toivottavasti jo huomenna.

Kiitos kaikista saamistani tsemppiviesteistä ja vinkeistä, niistä oli hyötyä vaikeina hetkinä!

Vähän pientä piiperrystä, mutta tästä näkyy kyllä, että Pete juoksi alle 4 h maran!


Kaikki tulokset täältä.
 Juuri nyt kohdallani näkyy virheellisesti DNF, Saksan päässä taitaa olla joku bugi. Toivottavasti se korjataan pian.

perjantai 11. elokuuta 2017

Kaksi yötä kisaan

Terveiset sateisesta ja kylmästä Hampurista! Kisaan on kaksi yötä, ja aikataulussa ollaan myös valmistautumisen osalta.

Tänään piti ajaa noin tunnin kevyt lenkki, mutta se typistyi lopulta puolen tunnin pyörimiseen Hampurin keskustassa. Satoi, emmekä oikein löytäneet hyvää
väylää ulos kaupungista. Kun alkoi tulla kylmä, ajoimme takaisin hotellille.



Kuvassa ollaan just lähdössä hotellilta, mutta Pete vielä säätää taustalla.

En saanut lyhyellä 5 kilsan ja 30 minuutin (!!) pyörähdyksellä watteja näkyviin Garmin Edge 500:een, mutta eiköhän se huomenna uudella yrityksellä onnistu.

Huomenna olisi myös mahdollisuus käydä kokeilemassa uintireittiä, mutta jos sataa ja on kovin kylmä, voi olla, että jätän sen väliin. En ole ihan varma, kuivuisivatko märkkärit tässä pienessä mutta muuten kivassa hotellihuoneessa kisa-aamuksi.

Kisainfon katselin äsken videolta, kun emme halunneet jäädä katselemaan sitä livenä taivasalla. Ironman-kisoissa on kuulemma aina hyvä olla joku 'local touch' ja täällä Hampurissa ae on kisan johtajan mukaan sade. Jos ei kahteen päivään ole satanut, kolmantena varmasti sataa. Jos tänään ja huomenna sataa, kisapäivänä on sitten varmasti poutaa...

Kisalehdykkää lukiessani yllätyin siitä, että naisia on osallistujista vain 13 % ja muita kuin saksalaisia vaivaiset 5 %.



Onneksi otin edes yhdet pitkät housut mukaan, muuten olisi voinut tänään tulla kylmä, kun on vain 16 astetta. Muuten on ollut mukavaa, olemme syöneet hyvissä ravintoloissa ja aina myös jälkiruuan. Tänään on vielä suomalaisten yhteinen dinneri, jota ennen minun pitäisi juoda loppuun päivän toinen Vitargo-pullollinen. Huomenna ei onneksi tarvitse enää tankata.

Maalisuoralla kävimme UTOR (uinnin tukiopetusryhmä) -kaveriporukalla jo eilen, komeaa on! Sitä kohti sitten sunnuntaina 226 kilsaa!



keskiviikko 9. elokuuta 2017

Heinäkuun sportit

Heinäkuun treenit sujuivat suunnitellusti. Tunteja kertyi lähes 45. Viime vuoden heinäkuussa matkat Jönköpingiin taisivat verottaa treenipäiviä, kun silloin sain treenattua vajaat kymmenen tuntia vähemmän.


Tunnit sisältävät myös kaksi kisaa, sprintin Kiskossa ja puolimatkan Sääksissä. Molemmat menivät minulta ihan kivasti. Vantaan perusmatkalla krampannut pohje on nyt kunnossa, kun olen taas käynyt hierottavana. Viime viikkojen aikana olen itse asiassa käynyt hieronnassa aika usein, viimeksi toissapäivänä maanantaina. Ei sitten jää suoritus Hampurissa ainakaan siitä kiinni. Lenkillä eilen jalat tuntuivatkin ihan juostavilta.

Eniten aikaa on taas tutusti mennyt pyöräilyyn, reilut 20 tuntia. Tässä eivät ole mukana kisapyöräilyt. Hopealle yltää triathlon-kisailut ja taitaa niissä tunneissa olla mukana yksi oma Oittaalla ennen Sääksin kisaa tehty supersprinttikin. Nyt on kaikki triathlon-kisamatkat kisattu lukuunottamatta täyttä matkaa, ja se onkin edessä ensi sunnuntaina Hampurissa.

Avovesiuinti on jäänyt yllättävänä vähälle. Sen sijaan olen käynyt ahkerasti Leppävaaran maauimalassa, jossa on aivan mahtavat treeniolosuhteet. Viime ja toissavuoden heinäkuussa olin uinut vain avovedessä, kun hallit ovat yleensä kesällä kiinni eikä maauimalaa vielä ollut.