Takaisin altaaseen

Syyskuun aikana treenailin maratonille, eikä uintitunteja kertynyt kuin vaivainen yksi. Uimaton kausi jatkui vielä pitkälle lokakuulle, kunnes vihdoin päättyneellä viikolla sain aikaiseksi harjoitella paluuta altaaseen.

Ekalla kerralla torstaina satuin tuttujen kanssa samalle radalle ihan sattumalta. Heillä oli menossa yksityistunti Matti Rajakylän kanssa, ja tehokkaalta näytti meno. Oma uintikunto mietitytti jonkin verran etukäteen, näin pitkää taukoa uinnista minulla ei ole ollut moneen vuoteen. Ote tuntuikin olevan vähän hakusessa, sellaista ihanaa liu'un ja sujuvuuden tuntua ei tullut missään vaiheessa. Ei sitä nyt muutenkaan ihan joka uintikerralla ole tullut koettua :)

Seuraavan kerran kävin uimassa jo heti pari päivää myöhemmin, lauantaiaamuna Märskyssä Peten kanssa. Silloinkin kävi ihan superhyvä tuuri, taas löytyi ystäviä joiden kanssa vaihdella kuulumisia ja etenkin uida samaa treeniä. Saatiin ihan oma ratakin meille neljälle.

Uinti tuntui jo aavistuksen paremmalta, vaikka vauhti onkin toistaiseksi kadoksissa ja lihakset väsyvät aika nopeasti.

Kotona meillä alkaa remontti olla valmis. Takkahuoneessa on vielä aika iso kasa tavaraa, jonka pitäisi saada vietyä jonnekin.  Lasten vanhoja vaatteita ja harrastusvälineitä aion lahjoittaa Hope-yhdistykselle, niitä onkin kertynyt aika paljon. Kierrätyskeskukseenkin varmaan riittää tavaraa ja Sortti-asemallekin vietävää.

Pyörähuone on nyt valmis, ja Pete onkin jo ehtinyt aloitella traineritreenit. Minulla sekin on vielä edessä. Tänään kävin ulkona ajamassa maastopyörällä parin tunnin lenkin. Sateesta huolimatta se tuntui paremmalta vaihtoehdolta kuin saman pituinen traineritreeni sisällä.

Pyörähuone ja sen nykyiset asukit.

MItä teen, kun ei "tarvitse" tehdä mitään

Nyt on meillä menossa ns. ylimenokausi, eikä ole mitään päivittäistä ohjelmaa toteutettavista treeneistä. Siinä mielessä siis aika helppoa ja mukavaa. Vantaan maratonilta palautuminen lähti ihan hyvin käyntiin, ja pidin viime viikolla jopa kuusi kokonaan treenivapaata päivää.

Viikonlopuksi lähdimme mökille, ja iloksemme saimme seuraksi tyttäremme ja poikaystävänsä. He tulivat mökille lukemaan tenttiin, ja ahkeroivatkin tiiviisti koko viikonlopun. Oli mukava tehdä ruokaa pitkästä aikaa useammalle kuin kahdelle. Taisin tosin vähän aliarvioida ruuan määrän enkä ollut muistanut ostaa tyttären lempijuttuja, Kaurapuikuloita ja Aamupala-juustoa. No, aina voi parantaa.

Lauantain lenkillä oli nättiä ja aurinkoista.

Uintikelit taitavat kyllä olla jo ohitse, ei nimittäin tehnyt mieli pulahtaa jääkylmään järveen edes saunasta. Viimeksi olen pulahtanut altaaseen noin kuukausi sitten, varsinaisesta uintitreenistä onkin sitten jo seitsemisen viikkoa. Tämä on varmasti pisin uintitaukoni yhdeksään vuoteen. Noinkohan pysyn vielä pinnalla?

Tänä syksynä en ole osallistunut mihinkään ohjattuun uintitreeniin. Viime kaudella kävin TriathlonSuomen uinneissa sunnuntai-iltaisin seitsemältä Mäkelänrinteessä, mutta ajankohta oli niin huono, että jätin nyt ilmoittautumatta. Sunnuntai-iltana takana on yleensä jo joku pitkä treeni ja olo on väsynyt. Ehkä vieläkin suurempi syy on kuitenkin se, että sunnuntai-iltaisin on hyvä mahdollisuus tavata jo kotoa muuttaneita lapsia, joiden kalenterit täyttyvät arkisin opiskelusta ja töistä.

Pete on nyt niin innoissaan uudesta gravel-pyörästään, että minäkin otin maastopyörän mukaan mökille. Mökkimme ympäristössä on todella hyvä verkosto metsänhoitoteitä, joita nyt ajelin sekä lauantaina että sunnuntaina. Pete teki vähän pitemmät lenkit ja kävi sunnuntaina huiputtamassa Särämäen, Varsinais-Suomen korkeimman kohdan. Näkymien vuoksi sinne ei kuulemma kannata mennä, mutta läheisellä Hyyppäränharjulla hän kyllä kävi aikaisemmin syksyllä keräämässä vertikaalimetrejä Vaarojen maratonia varten.

Välillä voi vaan olla.

Nyt on myös hyvää aikaa yrittää saada syöminen kuntoon. Minulla se tarkoittaa sitä, että pitää oppia syömään enemmän. Se ei ole ihan niin helppoa kuin kuulostaa. Luulen, että olen kohdannut saman kuin moni laihduttaja kuullessaan hyvän neuvon syödä vähemmän ja liikkua enemmän. Pari päivää muistaa vielä tsempata, mutta sitten asia helposti unohtuu, into laantuu ja palaa vanhoihin huonoihin tapoihin.

Kävin viime viikolla Merja Kiviranta-Mölsän vastaanotolla ja sainkin tarkat ohjeet siitä, miten paljon ja mitä pitäisi syödä. Esimerkkipäivän ruokailut perustuvat siihen, mitä olen tähänkin saakka syönyt, eikä muutos siksi tunnu kovinkaan isolta. Olen syönyt oikeita asioita ja oikeisiin aikoihin, mutta aina liian vähän. Esimerkiksi aikaisemmin välipalaksi söin hedelmän, nyt 2,5 dl jogurttia ja 1 dl mysliä. Nyt pitää vaan muistaa olla skippaamatta mitään ruoka-aikoja ja urheillessakin syödä niin paljon, ettei energiansaanti mene miinukselle.

Vantaa Maraton 14.10.2017

Se on nyt näköjään kisa ja viikko -tahti, kun taas kisaraporttia kirjoittelen. Vantaan maratoniin huipentui tämän kausi, ja Pete oli luvannut lähteä kuljettajaksi ja kannustajaksi.

Olen Vantaalla juossut aikaisemmin puolikkaan vuonna 2012 ja Fun Runin eli yhden kierroksen jonain toisena vuonna kauan sitten, mutta tämä oli ensimmäinen maraton. Reitti oli siis jotakuinkin tuttu jo etukäteen.

Ennen lähtöä vähän lämmittelin ensin sisällä hallissa ja sitten kävin vielä juoksemassa pienen lenkin. Juoksu tuntui ihan hyvältä, tosin vasemmassa sääressä oli pieniä tuntemuksia kuten aikaisemminkin tällä viikolla. Lähtörynnistyksessä jäin sinne porukan hännille.

Näissä tamineissa juoksin. Juoksutrikoissa on isot taskut reisien kohdalla, ja siellä pullistelevat parit geelit, ei lihakset :)

Ekaan kierrokseen meni aikaa 1.03.57, ja toinen meni muutamaa sekuntia nopeammin, koska olin puolivälissä ajassa 2.06.56. Toisella kierroksella oli hetken aikaa ihan sellaista lennon kivan keveää fiilistä, joka ei kuitenkaan kestänyt kovinkaan kauaa. Tuttuun tapaan otin geelin ja vettä jokaisella huoltopisteellä. Niitä oli kolme per kierros. Kahden kierroksen jälkeen teki mieli suolaa, mutta harmikseni suolatabletit olivat sulaneet trikoiden taskussa, joten ihan kamalan paljon siitä ei suuhun saakka saanut. Ensi kerralla suolatabletit pieneen muovipussiin... Nyt en niitä sellaiseen laittanut, koska ajattelin sen pussin siinä juosten avatessa harmittavan.

Pete oli lähtenyt lähdön jälkeen uimaan Märskyyn ja näinkin hänet autossa kolmennella kierroksella Teboilin jälkeisellä pitkällä suoralla. Sieltä hän ehti maalialueelle ottamaan kuvan, kun lähdin neljännelle, viimeiselle kierrokselle.  Väliaika kolmannen kierroksen jälkeen oli 3.12.02 eli vähän se vauhti sillä kierroksella hiipui. Se oli muutenkin ainakin henkisesti vaikein kierros, kun puoliväli oli jo ohitettu ja reilut pari tuntia juostu, mutta maali ei ollut lähelläkään.

Viimeiselle kierrokselle lähdössä.

Viimeiselle kierrokselle yritin nostaa vauhtia, mutta niin ei varmaankaan tapahtunut. Oli kyllä kiva juosta, kun oma jaksaminen oli ihan ok jat alkoi tulla ohitettaviakin vastaan. Yksikin mies kääntyi 180 astetta 32 kilsan merkin kohdalla ja lähti kävelemään takaisin maalialueelle, taisi jättää kesken. Minulla juoksu kulki olosuhteisiin nähden ihan kivasti, ja pidin energiasuunnitelmastakin kiinni lukuunottamatta viimeistä huoltopistettä, jonka ohi juoksin ottamatta mitään. Siitä oli maaliin vain kolmisen kilsaa, ja tunsin jaksavani.

Yksi juoksun kivoimpia hetkiä oli tänään juuri viimeisellä kierroksella, kun sen loppukilsoilla ohitin painavan rinkan kanssa juoksevan, Obelixiksi pukeutuneen Läskimaijan ja hänen seurueensa. Siinä juoksi myös muutama suuresti arvostavani juoksututtu.

Viimeiseen kierrokseen meni aikaa reilu tunti ja kuusi minuuttia, ja maratonin bruttoaika oli tänään 4.18.02, netto 4.17.26.

Maalissa. Vihdoinkin.

Tämä oli toiseksi nopein neljästä juoksemastani maratonista, ja olen aikaan ja juoksuun muutenkin ihan tyytyväinen. Pari viikkoa sitten en pystynyt kahden tunnin lenkillä pitämään yllä samaa vauhtia kuin missä nyt onnistuin reilun neljän tunnin ajan. Olen ilmeisesti kärsinyt energiavajeesta ainakin pari viime kuukautta, mahdollisesti ja todennäköisesti pitempäänkin. Nyt aion ottaa syömisestä niskalenkin ja kunnostautua silläkin saralla. Enemmän ja parempaa lähinnä. Tai ainakin enemmän.

Tästä alkaa nyt pieni ylimenokausi, ja sitten aletaan treenata ja varsinkin syödä ensi vuoden tavoitteet (triahtlonin puolimatka Lahdessa ja täysi Tallinnassa) mielessä.

Tämän postauksen kuvat otti Pete. Kiitos ja halaus ykköskannustajalleni!

Viikonloppu Kolilla

Yllätyksekseni pääsin itsekin kisaamaan nyt viikonloppuna, vaikka alunperin piti olla vain kannustamassa. Kävi nimittäin niin, että sain kuin sainkin ilmoittauduttua Vaarojen maratonin 13,5 kilsan matkalle, kun kävimme kisakeskuksessa hakemassa Peten kisanumeron maratonille perjantai-iltana.

Olimme vuokranneet pienen mökin Loma-Kolilta, noin 10 kilsan päästä kisakeskuksesta. Ajoimme Kolille jo torstai-iltana, ja teimme molemmat perjantaina mökillä etäpäivän. Se sujui yllättävän hyvin, ja oli tosi mukavaa. Molemmat naputtelivat omaa konettaan ja välillä käytiin (ihan sikakalliilla) lounaalla Sokos Hotel Kolissa.

Pari kuvaa perjantailta, kun kävimme pienellä metsäretkellä kisakeskuksen ympäristössä:

Lauantaina oli sitten molemmilla kisapäivä. 13,5 kilsan reitin juoksijat lähetettiin matkaan kahdessa osassa; ensin ne, jotka uskovat alittavansa 1,5 tuntia ja 10 minuuttia myöhemmin loput. Jäin sen loppuporukan hännille päivän viimeiseen lähtöön. Ekat kilsat juoksimme jonossa hissukseen, ja siitä se porukka matkan edetessä harveni. Oli kuitenkin kiva, että ympärillä oli melkein koko ajan samanvauhtisia juoksijoita. Matkalla oli ylä- ja alamäkeä, portaita, pitkospuita ja lopussa se sama usean kilsan nousu satamasta kuin maratonillakin.

Juoksu tuntui hyvältä ja pitempäänkin olisin poluilla viihtynyt. Ylämäissä kävelin, tasaisella ja alamäissä juoksin. Enemmän kuin maisemia katsoin jalkojani. Vartin välein join vettä, puolen tunnin välein otin geelin ja kerran tunnissa suolaa. Loppuaikani oli 2.06, joten melkein spekseihin meni. Sen kyllä tajusin ihan alkumetreillä, että jos joskus maratonille tuolla haluaisi osallistua, pitäisi kyllä juosta aika paljon enemmän mäkiä, kuten Pete on nyt pari kuukautta tehnyt.

Maaliintulon jälkeen kävin suihkussa ja syömässä ja ilokseni tapasin myös hyviä ystäviä, joiden seurassa aika aina kiitää vähän liian nopeasti.

Pete oli arvioinut juoksevansa maratonin 6-7 tuntiin, joten vähän ennen kolmea menin odottamaan häntä viimeisen ylämäen loppuun, josta oli maaliin enää noin 150 m. Siihen muodostui kiva muutaman henkilön kannustusporukkakin, ja kaikkia tsemppasimme ottamaan pienen loppukirin juosten.

Noin tunnin odottelun jälkeen näin tutun sinisen takin ja otin äkkiä puhelimen esiin kohmeisin käsin. Tässä Peten hieno loppukiri (ensin siinä on edessä joku pipopää,  mutta Pete on se, joka juoksee!

Näin Pete kertoo kisasta:

Tänään mulla oli jo perinteeksi muodostunut post-Ironman syysmaraton. Etelä-Suomen pikkumaratonit on koluttu niin päätin lähteä Kolille Vaarojen Maratonille.

Jonkinlainen peukalosääntö on, että täällä menee aikaa 1,5 kertaisesti tasamaan maraan verrattuna. Arvelen että olisin noin 3:45 kunnossa, joten teorian mukaa tästä olisi selvitty alle kuuden tunnin.

Polkujuoksu ei ole teorialaji.

Loppuaika oli 6:51. Hyvin jaksoin vääntää ylämäet (noin 1600 nousumetriä) ja helpot polkupätkät. Jyrkät alamäet ja teknisin pätkä jota oli noin 10 km oli mulle vaikeita, kömpelö kun olen.

Mutta mun mielestä polkuhommissa ei tarvii kellosta niin välittää! Tämä on hauskaa hommaa ja suosittelen Kolin polkuja kaikille.
Tässä virkeänä maalissa.

Tänään kävin aamupäivällä reilun kahden tunnin pyörälenkillä. Osuin sattumalta eilisen maratonin reitille ja otin pari kuvaa. Tässä polku taisi kyllä olla poikkeuksellisen hyvässä kunnossa:

Maratonin huoltopiste. Eilenkin siellä oli tarjolla vain vettä.

Kun seinä tuli vastaan jo ennen maratonia

Moni törmää seinään maratonilla kolmenkympin kieppeillä, minulla se tuli vastaan jo muutama viikko ennen maratonia. Olen treenannut maratonille nyt reilun kuukauden, eikä juoksu ole  kertakaikkiaan kulkenut. On tuntunut ihan siltä, että ne juoksujalat ja vauhti ovat kyllä olemassa, mutta jossain tavoittamattomissa verhon takana. En vain pysty.

Treeniohjelmassani on nyt ollut myös tavoitevauhdit kilsan vedoille ja pitkille lenkeille. Lyhyemmillä lenkeillä olen nipinnapin päässyt tavoitevauhteihin, pitkillä on ollut vaikeampaa. Yksi pitkis piti keskeyttääkin, kun en saanut vauhtia enää nostettua kuten olisi pitänyt, vaan se päinvastoin hidastui.  Viikko sitten lauantaina homma eskaloitui niin, että sen lisäksi etten taaskaan päässyt pitkän lenkin tavoitevauhteihin (6.00-5.40/km), välillä piti oikein pysähtyä (!) hetkeksi nojailemaan polviin.

suunnittelemattomia pysähdyksiä, eka lyhyt taisi olla valoissa

Ihan heti en oikein päässyt kärryille siitä, missä voisi olla vika. Mietin jo kaikenlaisia ylirasitus-, alipalautumisjuttuja, mutta treenimäärät olivat kuitenkin ihan samanlaisilla tasoilla kuin aikaisempinakin kuukausina. Olin ihan hyvin saanut nukuttuakin. Huomio kiinnittyi siis ruokaan. Keksin, että sellaisen muutoksen olin nyt syksyllä tehnyt melkein kuin huomaamatta, että lähes joka päivä hain lounaaksi salaatin Kluuvikadun Fazerilta. Aikaisemmin olin käynyt syömässä ihan kunnon ruokaa jossain Helsingin keskustan lukuisista ravintoloista.

Maanantai-iltana juttelin pitkään puhelimessa Teemun kanssa, joka vahvisti, että kyse voi todellakin olla juuri liian vähäisestä energiansaannista. Sovittiin, että seuraan viikon ajan syömisiäni myFitnessPal-kännykkäsovelluksessa. Kaloreita pitäisi tulla 2800-3000 päivässä, kun "normikulutukseni" ilman liikuntaa on 2000 kalorin kieppeillä. Treeneissä kulutetut kalorit lisään sovellukseen Suunto Spartanin arvion mukaan.

Ensimmäisen päivän söin kuten ennenkin nähdäkseni "lähtötilanteen". Sain hädintuskin kasaan 2000 kaloria, ja nekin tulivat pääasiassa rasvasta. Tuntui siltä, että syy heikkoon kulkuun oli löytynyt: olen syönyt ihan liian vähän. Seuraavina päivinä söin enemmän, ja aloin päivä päivältä päästä lähemmäs 3000 kaloria.

Kalorien määrän lisäksi minun pitää tarkkailla, tulevatko kalorit hiilihydraateista, rasvasta vai proteiinista. Hiilareista olisi hyvä saada noin puolet kaloreista, 30 % proteiinista ja 20 % rasvasta. Siinäkin tuo sovellus on kätevä, että siihen saa syötettyä ruuat ja välipalat helposti ottamalla valokuvan viivakoodista. Vähän laskeskelua tietysti vaatii se, kuinka paljon yhdessä annoksessa lopulta on mitäkin, mutta eihän tässä nyt mihinkään tieteelliseen tarkkuuteen tarvitse pyrkiä. Jos viivakoodia ei löydy (esim. kananmunat, omenat), olen katsonut ravintosisällön Finelistä.

Kolmas tärkeä juttu on se, mihin aikaan päivästä kalorit tulevat. Niitä olisi tietysti hyvä saada mahdollisimman paljon ennen treeniä ja sen aikana. Aamiaiseen olen nyt alkanut panostaa enemmän kuin aikaisemmin ja tänään otin vielä yhden energiapatukan välipalaksi ennen juoksua.

Tänään ohjelmassa oli taas se sama lenkki kuin viime lauantaina. Jännitin sitä jo etukäteen, kun viime viikolla se meni niin huonosti ja tuntui vaikealta. Kaikkea kivaa tekemistä löytyi, mutta puolenpäivän aikaan ei ollut enää mitään syytä olla lähtemättä - "palautumishuoneen" seinät oli maalattu kolmannen kerran, pyykit kuivumassa ja sänky pedattu.

Ja tänään juoksu sujui! Juoksin lähes samaa reittiä kuin viikko sitten, eikä pysähdyksiä tarvittu kuin ne pakolliset punaisissa valoissa. Keskivauhti parani melkein puolella minuutilla, keskisyke nousi viisi lyöntiä ja sain tehtyä nousevavauhtisen treenin. Tällä kertaa kuuntelin musiikkia, viimeksi kuulokkeissa oli podcasteja. Taidan Vantaalle ottaa mukaan pienen musiikkisoittimeni, siellä taitaa musiikin kuunteleminen olla sallittua.



Olen joskus aikaisemminkin miettinyt, että syönköhän tarpeeksi, mutta miettimiseksi se on silloin valitettavasti jäänytkin. Onneksi nyt Teemun suosituksesta löysin myFitnessPalin, joka konkreettisella tavalla näyttää, mikä on syömisissäni pielessä. Olen jäänyt siihen jo vähän koukkuun ja meinaan jatkaa sen käyttöä nyt tämän ekan viikon jälkeenkin.

Hyvin menneen lenkin jälkeen oli hymy herkässä.