maanantai 23. lokakuuta 2017

MItä teen, kun ei "tarvitse" tehdä mitään

Nyt on meillä menossa ns. ylimenokausi, eikä ole mitään päivittäistä ohjelmaa toteutettavista treeneistä. Siinä mielessä siis aika helppoa ja mukavaa. Vantaan maratonilta palautuminen lähti ihan hyvin käyntiin, ja pidin viime viikolla jopa kuusi kokonaan treenivapaata päivää.

Viikonlopuksi lähdimme mökille, ja iloksemme saimme seuraksi tyttäremme ja poikaystävänsä. He tulivat mökille lukemaan tenttiin, ja ahkeroivatkin tiiviisti koko viikonlopun. Oli mukava tehdä ruokaa pitkästä aikaa useammalle kuin kahdelle. Taisin tosin vähän aliarvioida ruuan määrän enkä ollut muistanut ostaa tyttären lempijuttuja, Kaurapuikuloita ja Aamupala-juustoa. No, aina voi parantaa.

Lauantain lenkillä oli nättiä ja aurinkoista.

Uintikelit taitavat kyllä olla jo ohitse, ei nimittäin tehnyt mieli pulahtaa jääkylmään järveen edes saunasta. Viimeksi olen pulahtanut altaaseen noin kuukausi sitten, varsinaisesta uintitreenistä onkin sitten jo seitsemisen viikkoa. Tämä on varmasti pisin uintitaukoni yhdeksään vuoteen. Noinkohan pysyn vielä pinnalla?

Tänä syksynä en ole osallistunut mihinkään ohjattuun uintitreeniin. Viime kaudella kävin TriathlonSuomen uinneissa sunnuntai-iltaisin seitsemältä Mäkelänrinteessä, mutta ajankohta oli niin huono, että jätin nyt ilmoittautumatta. Sunnuntai-iltana takana on yleensä jo joku pitkä treeni ja olo on väsynyt. Ehkä vieläkin suurempi syy on kuitenkin se, että sunnuntai-iltaisin on hyvä mahdollisuus tavata jo kotoa muuttaneita lapsia, joiden kalenterit täyttyvät arkisin opiskelusta ja töistä.

Pete on nyt niin innoissaan uudesta gravel-pyörästään, että minäkin otin maastopyörän mukaan mökille. Mökkimme ympäristössä on todella hyvä verkosto metsänhoitoteitä, joita nyt ajelin sekä lauantaina että sunnuntaina. Pete teki vähän pitemmät lenkit ja kävi sunnuntaina huiputtamassa Särämäen, Varsinais-Suomen korkeimman kohdan. Näkymien vuoksi sinne ei kuulemma kannata mennä, mutta läheisellä Hyyppäränharjulla hän kyllä kävi aikaisemmin syksyllä keräämässä vertikaalimetrejä Vaarojen maratonia varten.

Välillä voi vaan olla.

Nyt on myös hyvää aikaa yrittää saada syöminen kuntoon. Minulla se tarkoittaa sitä, että pitää oppia syömään enemmän. Se ei ole ihan niin helppoa kuin kuulostaa. Luulen, että olen kohdannut saman kuin moni laihduttaja kuullessaan hyvän neuvon syödä vähemmän ja liikkua enemmän. Pari päivää muistaa vielä tsempata, mutta sitten asia helposti unohtuu, into laantuu ja palaa vanhoihin huonoihin tapoihin.

Kävin viime viikolla Merja Kiviranta-Mölsän vastaanotolla ja sainkin tarkat ohjeet siitä, miten paljon ja mitä pitäisi syödä. Esimerkkipäivän ruokailut perustuvat siihen, mitä olen tähänkin saakka syönyt, eikä muutos siksi tunnu kovinkaan isolta. Olen syönyt oikeita asioita ja oikeisiin aikoihin, mutta aina liian vähän. Esimerkiksi aikaisemmin välipalaksi söin hedelmän, nyt 2,5 dl jogurttia ja 1 dl mysliä. Nyt pitää vaan muistaa olla skippaamatta mitään ruoka-aikoja ja urheillessakin syödä niin paljon, ettei energiansaanti mene miinukselle.

2 kommenttia:

  1. Tsemppiä ruokaremonttiin! Voin hyvin samaistua tilanteeseen. Syöminen vain unohtuu kaiken muun tekemisen ohessa. Ennen treeniä ei voi syödä ja sen jälkeen ei läheskään aina maistu.
    Tälle ongelmalle ei työpaikan kahvipöydästä löydy ymmärrystä.
    Riitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Just niin helposti se syöminen unohtuu. Nyt kun olen syönyt enemmän, on kyllä useammin myös nälkä.

      Poista