Liityimme Peten kanssa jokunen viikko sitten uuteen triathlonseuraan, Tridiet Conqueriin (TDC). Siellä oli jäsenenä jo ennestään tuttuja, jotka kehottivat hakemaan jäseneksi. Niinpä kirjoitin seuran hallitukselle meille yhteisen jäsenhakemuksen, joka sitten onneksi hyväksyttiin. Menestystä tai podiumpaikkoja en lupaillut, mutta edustusta M50 ja N50-sarjoissa kylläkin.
Tärkeimmät syyt uuteen seuraan liittymiseen ovat treeniseura ja yhteiset uintitreenit lauantaisin. Myös muutamia minileirejä on tiedossa. Minileireillä voi yöpyä kotona, mutta muutaman päivän ajan treenataan vähän enemmän yhdessä. Ensimmäinen treenileiri olisi jo vuodenvaihteessa: perjantaina uinti, lauantaina yhdistelmätreeni ja sunnuntaina pitkä hiihto/sauvakävely.
Muutamassa lauantaiaamun uinnissa olen jo ehtinytkin käydä. Uintikunto on vielä vähän hakusessa, mutta siinähän se kehittyy, kun yrittää kovempien peesissä pyristellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti