Kun melkein meni hermo

Jo muutaman vuoden ajan olemme viettäneet uutta vuotta mökillä, niin nytkin. Ohjelmassa on pyöräilyä, syömistä ja nukkumista - ihan perustarpeiden tyydyttämistä siis. Pyörät kuljetimme mukana kattotelineissä, jotka ovat nyt ensimmäistä kertaa katolla myös talvella.

Täällä Suomusjärven kieppeillä on jonkin verran luntakin, ainakin enemmän kuin lähtiessä Espoossa. Eilen ajoin kahden tunnin lenkin, tänään kolmen. Huomenna on tavoitteeksi merkitty 3-4 tuntia.

Aurinkokin näyttäytyi pilviverhon takaa.

Eilen lenkin jälkeen laitoin pyörän nojalleen mökin seinää vasten ja lähdin kävelemään ovelle. Alkoi olla jo kylmä varpaista ja ehkä vähän jo sormistakin, ja ehdin jo ajatella lämpimiä ajatuksia päällä olevasta saunasta. Kun huomasin, että ovi oli lukossa, alkoi mieliala tummua. Luulin meidän sopineen, että auton ovet laitetaan lukkoon ja mökin ovi jätetään auki. No ei oltu jätetty. Kaikki kolme ovea mökkiin oli kiinni, tsekkasin kahdesti.

Eipä siinä auttanut muu kuin kävellä ympyrää 40 minuuttia, kunnes Pete tuli omalta vähän pitemmältä lenkiltään. Väärinymmärrys oli syynä tuohon onnettomaan tilanteeseen, eihän siitä voinut (kovin kauaa) olla vihainen. Onneksi pysyin kuitenkin sen verran lämpimänä, etten tullut kipeäksi. Olin kuitenkin ehtinyt jo miettiä, että mihin aikaan hälytän jomman kumman lapsista paikalle avaamaan ovet. Olisivat puolestani voineet tulla paikalle vaikka taksilla.

Tänään viestimme täsmällisemmin avaimista ja niiden tarpeesta, kun lähdimme samaa matkaa ajamaan vähän pitempää lenkkiä. Täällä päin riittää kivoja hiekkateitä, ja halusin Suomi100-hengessä ajaa Kekkosentietä. Sen varrella oli kesämökit aikanaan Urho Kekkosella ja myös Ahti Karjalaisella. Kekkosentien toinen pää on Suomusjärveltä Kiskoon vievän tien varrella, ja kesäisin olen ajanut sen risteyksen ohi useasti. Koska se on hiekkapäällysteinen, se ei ole tempopyörällä ajettavaan reitistöön päässyt.

Mäkisen Kekkosentien alku. 

Kivan monikäyttöiseltä vaikuttaa tuo uusi GT Grade -pyörä. Nastarenkailla sillä on kiva ajella niin lumisia metsäteitä kuin vähän paremminkin talvikunnossa pidettyjä asfalttiteitä. Meidän mökin ympäristössä ammutaan ilmeisesti aika innokkaasti hirviä, ja niinpä melkein kaikilla pienemmilläkin metsäteillä on autojen renkaiden urat, joissa voi yrittää pysytellä pystyssä.

Metsätien pätkää.

Tänään menin nurin yhdessä tutussa alamäessä, jossa jokunen vuosi sitten lensin hankeen hiihtoretkellä. Ketjukin lipashti siinä paikoiltaan, ja hanskat kädessä sain sen laitettua takaisin. En vain muistanut sitten enää varoa sohimasta niillä likaisilla hanskoilla keltaisen pyöräilytakin selkätaskuista avaimia ja kännykkää. Saa nähdä, miten ketjurasva lähtee 40 asteen pesussa.



Hyvää uutta vuotta!