keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Uintikurssilla

Olipas kiva se vapaauinnin tekniikkakurssin eka oppitunti tänään. Ensimmäinen iloinen yllätys oli se, että kotisohvalta altaaseen oli vain 20 minuutin matka. Ope on ranskalainen nuorimies, joka puhuu ihan hyvää englantia ja jonkin verran myös suomea. Meitä kurssilaisia oli yhteensä 6, viisi naista ja yksi mies. Ihan kiva ryhmä. Nyt ekalla tunnilla opettelimme hengitystä, pään asentoa sekä käsien liikettä. Mukavaa oli ja lähes kaikki asia ihan uutta. Periaate oli se, että jokaisella altaanmitalla keskityttiin vain yhteen asiaan, eikä siinä enempää olisi pystynytkään...

Yritän ehtiä treenaamaan itsekseni ainakin kerran ennen ensi keskiviikkoa. Nyt tuntuu siltä, että uiminen voisi sittenkin olla ihan kivaa. Kurssin yksi parhaista puolista on se, että saa uida rauhassa eikä tarvitse väistellä toisia koko ajan kuten yleensä täydessä hallissa.

Muutenkin olin tänään aktiivinen; pyöräilin töihin ja kampaajalle yhteensä 22 km. Pyöräreissulla kampaajalle näppäsin nämä kuvat:

3 kommenttia:

  1. Hieno toi alimmainen kuva, kirkasta, mutta synkkää.

    Kun uin enemmän, liityin johonkin uimaseuraan ja sillä jäsenmaksulla sai käydä seuran aikoina uimassa, aina oli vapaata tilaa uida kun muut asiakkaat oli häädetty jo pois. Ja se oli tosi halpaa.
    Kamalaa on uida ruuhkaisessa hallissa.

    VastaaPoista
  2. Ihanaa, joku teki sen mistä itte vain haaveilin. Ei musta tullutkaan triathlonistia, vaan ihan tava juoksija :)

    Tsemppiä vaan nyt tän korvaavan kanssa, hauska kuulla sitten teidän ens vuodenkin tavotteista!

    VastaaPoista
  3. Jaanaba, menin pyörällä jo ohi, mutta palasin kuitenkin takaisin ottamaan kuvan. Näytti kyllä vielä hienommalta kuin kuvassa. Tsekkasin, että täällä Espoossakin on ainakin Cetus-uimaseuralla jotain varattuja ratoja.

    Lauta, ei tässä onneksi vielä mitään triathlonisteja olla, paitsi mökki-. Kyllä se tietty on mielessä käynyt, että joku varttimatka voisi onnistuakin. Täytyy nyt vaan treenata vähän vielä ja ostaa sit se pyörä.

    VastaaPoista