1/2 Itämerimaraton 1:58:37

Aamulla ajelimme Peten kanssa Hankoon sateessa. Vähän alkoi mietityttää se lyhyissä kamppeissa juokseminen, mutta ei sille ajatukselle kannattanut montaa ajatusta suoda kun mitään vaihtoehtoisia varusteita ei tullut pakattua mukaan. Pikku hiljaa Hankoa lähestyttäessä sade kuitenkin lakkasi ja sää alkoi selkiytyä.

Siinä autossa juttelimme, että olimme molemmat käyneet Hangossa aikaisemminkin; minä joskus lukiossa luokkaretkellä ja Pete armeija-aikoina kun oli varusmiehenä Russarön linnakkeessa Hangon edustalla. Molemmista kokemuksista on jo yli 25 vuotta, mutta muistoissa oli kyllä ainakin minulla hienoja hiekkarantoja ja kauniita puutaloja.

Löysimme perille kisakansliaan helposti viitoituksen ansiosta ja parkkeerasimme auton kisakeskuksen viereen. Ehdin jälki-ilmoittautumaan puolikkaalle lähes jonottamatta. Samaan 65 euron hintaan olisi kuulemma saanut myös kaksi kertaa pitemmän matkan juostavaksi, mutta en tarttunut tarjoukseen.

Ennen maratonin lähtöä kävimme kävelemässä rannalla. Aamu oli todella kaunis, lähes tyyni. Välillä aurinkokin pilkahteli pilvien takaa ja lämmitti mukavasti. Maisemat olivat ihan uskomattomat!

Kävelyn ja lyhyen verrailun jälkeen Pete starttasi maratonille klo 12, ja minä puolikkaalle tuntia myöhemmin. Molemmat lähtöpaukut ampui Hangon oma poika Kasmir, ei kuitenkaan missään vaiheessa laulaa luikauttanut sitä kesän hittiään.

Lähdin juoksemaan tavoitteena kahden tunnin alitus. Ekat kilsat juoksin aavistuksen liian kovaa, mutta olihan siinä vielä matkaa himmailla. Reitin alkupuolella juostiin pitkät pätkät ihan rannan tuntumassa todella upeissa maisemissa. Ruuhkaa ei ollut lähdön jälkeen yhtään missään, mutta matka alkoi kyllä tuntua ekan, noin viiden kilsan kohdalla olleen huoltopisteen jälkeen. Jalat tuntuivat väsyneiltä, ja oli sellainen tunne että olisi pitänyt pystyä juoksemaan kovempaa. 

Reitillä juostiin aika pitkiä pätkiä maantien laitaa, mikä tuntui jaloissa. Juoksualusta oli kova ja usein kalteva. Toisaalta ei tarvinnut kääntyillä ja usein reittiä ja muita juoksijoita näki edessä melko pitkälle. Petellä oli kuulemma maratonilla ollut yksinäisempää. Kymmenen ja viidentoista kilsan kohdalla otin geelit ja huoltopisteiltä vettä. Geelien syömisestä meni molemmilla kerroilla todella nopeasti positiivisia viestejä aivoihin, ja jalat alkoi taas nousta vähän rivakammin.

Reitin loppupuolella juostiin taas hetken aikaa rannan tuntumassa leirintäalueella upeissa maisemissa. Viimeiset kilsat tuntuivat loivalta ylämäeltä, en ole varma oliko niin vai tuntuiko se vain siltä. Viimeiset 150 metriä maaliin oli kyllä mukava alamäki. 

Ennen lähtöä olin ajatellut, että yritän kiristää vauhtia 10 kilsan jälkeen, mutta matkan varrella lykkäsin vauhdin kiristämistä koko ajan eteenpäin. Lopulta yritin vauhdinnostoa vasta viimeisillä kilometreillä, vaikka koko ajan tuntuikin siltä, että alle kahden tunnin tavoite onnistuu kyllä. Lopulta jäi vähän pelivaraakin, loppuaikani oli 1:58:37. 

Jutttelin Peteä odotellessani yhden liikenteenohjaajan kanssa ja kyselin hyvää ruokapaikkaa. Hän suositteli kivaa På kroket -ravintolaa satamassa, ja sinne lähdimme Peten tultua maaliin (3:55 ja osia) ja käytyämme suihkussa. Olipa kivaa kun tuli lämmintä vettä, eikä jääkylmää kuten usein triathlonkisoissa!

Itämerimaraton oli meille molemille kauden viimeinen kisa, ja nyt meillä alkaa ylimenokausi. Sen aikana ei treenata tavoitteellisesti vaan enempi fiilispohjalta. Ihan mukavaa vaihtelua sekin, ja kroppa saa vähän levätä.