Hankoon on huomiseksi luvattu puolipilvistä ja 13 astetta. Mietin, että juoksisinko lyhyissä hihoissa ja lahkeissa kuten Espoossakin, kun oli pari astetta lämpimämpää. Avuksi löytyi Runner's Worldin What to Wear -sovellus. Näpyttelin sinne olosuhteet ja muut suureet, ja vastauksesi tuli
- aurinkolasit
- juoksutoppi
- hihaton juoksupaita
- shortsit
- juoksukengät
- aurinkorasva
Lyhyillä siis mennään. Listalta jätän pois aurinkorasvan ja lasit, ne kun taitavat olla lokakuussa vähän liioittelua, vaikka Suomen etelässä ollaankin. Listan ulkopuolelta otan mukaan lempilippiksen ja kisahameen. Ja juoksupaidassani on kyllä hihat.
Energiasuunnitelma on simppeli: yksi geeli noin varttia ennen lähtöä, juoksun aikana vettä joka huoltopisteeltä ja geelit noin 45 min ja 75 min juoksun jälkeen.
Jälki-ilmoittautuminen on mahdollista huomenna paikan päällä klo 9-11. Pete lähtee maratonille klo 12, minä puolikkaalle tuntia myöhemmin. Mieluummin juoksen puolikkaan siinä Peteä odotellessa kun seisoskelen vastaavan ajan radan varrella. Kiva, että aikataulut natsaavat näin sopivasti.
Koska maratonista on vain kaksi viikkoa, en uskalla laittaa mitään aikatavoitetta. Voi olla ettei juoksu kulje kamalan hyvin tai sitten voin yllättyä positiivisesti. Lähden juoksemaan noin kahden tunnin vauhtia, 5:40 per kilsa ja katson miten kauan sitä sitten jaksan.
Ai että tuommoinenkin sovellus on olemassa :) voi mahtavaa. Sitähän aina tuskailee, että mitähän varusteita tähän säähän laittaisikaan :D
VastaaPoistaSe on kyllä kätevä. Testailin vähän eri komboilla, ja vaikutti ihan kätevältä. Ja ihan hyvin pärjäsin Hangon puolikkaalla lyhyillä hihoilla ja lahkeilla, kuten sovellus lupasikin!
PoistaHei mahtava sovelluslöytö! Valinnan vaikeus kun on melkein aina :)
VastaaPoistaNo eikös olekin! En enää muista, mistä sen bongasin, mutta toimii!
Poista