Rähmällään

Mökillä on aika paljon syyshommia, emmekä tänä viikonloppuna saaneet ihan kaikkea tehtyä. Lehdet  sentään saimme haravoitua ja Pete nosti soutuveneen kuivalle maalle, mutta laituri jäi vielä järveen. Se on niin painava, ettei nostaminen onnistu kahdestaan. Toivottavasti järvi ei jäädy vielä ihan vähään aikaan!

Liikuntarintamalla ollaan menty tuttuja polkuja: tiistaina uintia, keskiviikkona juoksuklubissa mäkivetoja, torstaina uintitreenit ja perjantaina pienen pohdinnan jälkeen kuntopiiri. Pohdinta ihan vaan siksi, että olo oli työviikon jälkeen todella väsynyt. Päätin kuitenkin lähteä, ja se oli hyvä sillä saimme siellä sovittua parin tutun kanssa uintitreenit lauantai-aamuksi Märskyyn.

Otin mukaan räpylät, pullarin ja lättäritkin, ja kaikkia tarvittiin. Erityisen paljon tykkäsin potkuista räpylöillä (tein niitä vähän ylimääräistäkin) ja tästä supersimppelistä sculling-osiosta:

25 sculling kädet edessä, 25 vu

25 scul kädet alhaalla, 25 vu

25 scul loppuveto, 25 vu

25 liikkuva sculling, 25 vu

Käytin pullaria ja sainkin treenin tuntumaan tosin hyvin kun keskityin vain yläkropan tekemisiin. Taidan omissa uinneissa jatkossakin käyttää pullaria aina scullingdrilleissä. Uinnin jälkeen oli taas hyvä ja energinen olo, se taisi ihan oikeasti olla kerrankin palauttavaa. Voi olla, että se johtui vähän myös uinnin jälkeisestä kivasta kahvitteluhetkestä Uppopullassa.

Loppuviikonlopuksi singahdimme Peten kanssa mökille neljän viikon tauon jälkeen. Väliin jääneiden viikonloppujen määrän tiedän aina postilaatikossa olevien paikallislehtien määrästä. Ohjelmassa oli tosiaan sitä haravointia ja vähän myös sienestystä, kun kävin hakemassa lähimetsästä suppikset sunnuntaiseen risottoon. Illalla oli luksushetki, kun katsoin Yle Areenasta kaksi Komisario Lewista yhteen menoon. 

Sunnuntai oli harmaa ja sateinen päivä, ja ajatuksissa pitkä juoksulenkki metsässä. Pari ensimmäistä, todella raskaan tuntuista kilsaa vastatuuleen saivat minut melkein jo lyhentämään lenkkiä, mutta joitakin viikkoja sitten maastopyörillä löydetyistä poluista saivat jatkamaan. Kun en jaksanut juosta kovaa, yritin sitten juosta niin hitaasti kun pystyin, ja lopulta pääsin polun alkuun. Kaikki kamppeet tietysti kastuivat märässä metsässä, mutta oli se vaan kivaa. Polkupätkää oli viitisen kilometriä, ja koska etenin hitaasti muutenkin pusähdyin välillä ottamaan valokuvia kännykällä.

Pienen harjun päällä.

Hienot värjt, kiva polku.

Hurja alamäki.

Maastopyörällä ajaessani olen liian varovainen enkä kaadu juuri koskaan. Metsälenkillä kuitenkin oikean kengän kärki tarttui yhteen juureen ja mätkähdin päistikkaa mahalleni. Onneksi alusta oli pehmeä, vaatteet jo valmiiksi märät eikä kukaan nähnyt.

Paha juuri.

Tämän viikon ehdottomasti pahin pettymys oli se, ettei poikamme tullutkaan tänään kotiin Nepalin reissultaan, vaikka piti. Lento Kathmandusta Istanbuliin myöhästyi aamulla neljä tuntia, ja niin meni vaihto pitkäksi eikä hän ehtinyt Istanbulissa Helsingin-koneeseen. Seuraava mahdollinen lento sieltä lähtee vasta aamulla ja on perillä puolilta päivin. Kokousten vuoksi en pääse edes kentälle vastaan. Onneksi Pete sentään pääsee. Pojan kotiinpaluu yli kuukauden reissun jälkeen on minulle niin iso juttu, etten ole osannut suhtautua viivästykseen rakentavasti. En itse asiassa pystynyt päivällä jotenkin edes hyväksymään koko asiaa.  Tänään olen siis ollut henkisestikin vähän rähmälläni. Onneksi poika itse on vain iloinen ilmaisesta illasta ja yöstä Istanbulissa.