Aika pitkälle marraskuuhun päästiin, mutta nyt on traineriajelut viimein aloitettu. Ekan treenin trainerilla tein lauantaina, ja eilen tiistaina ajelin sillä taas. Traineri on meillä aikaisempien vuosien tapaan saunassa, joka meillä muuten on lähes olemattomalla käytöllä. Siellä saa ikkunan auki, ja suihkuun on mukavan lyhyt matka treenin jälkeen. Lauteilla voi säilyttää pyyhettä ja juomapulloa, läppärin ja Netflixin saa myös hyvin viritettyä asemiin. Trainerin hyrinä kuuluu naapuriin sen verran, että he joskus ovat meiltä kyselleet, mistä ääni johtuu.
Treeneissä on pitänyt ajaa vetoja tietyllä kadenssilla ja tätä varten hankin Garminin kadenssimittarin. Sain sen paritettuakin Suunto Ambit2 S-mittarin kanssa, mutta jostain syystä kadenssi ei näy kellossa. Ajelin sitten tunteella, ja kai se ihan tarpeeksi lähelle meni.
Juoksuklubin keskiviikkoisia treenejä olen oppinut jo odottamaan, tosin välillä vähän pelonsekaisinkin tuntein. Siellä kun pääsee aika usein juoksemaan vähän kovemmilla sykkeillä ja pitempäänkin kuin itsekseen tulisi juostua. Tänään juoksimme kaksi kahden kilsan vetoa aerobisella kynnyksellä ja siihen vielä päälle kilsan vähän kovempaa. Palautukset olivat tosi pitkät, 4-5 minuuttia. Loppuun juostiin vielä neljä mäkivetoa.
Ennen vetoja teimme jokaviikkoiseen tapaan koordinaatioharjoituksia. Niitä olen itsekseni tehnyt aivan liian harvoin. Ei kai se voi jotenkin positiivisesti olla vaikuttamatta juoksutekniikkaan, kun niitä koordejakin nyt joka viikko tekee?
Liityin jo viime vuoden puolella Stravaan, ja nyt Jupis teki sinne meille oman ryhmän voidakseen vähän tsekkailla treenejämme. Treenit saa Movescountista siirtymään Stravaan automaattisesti, kun on rekisteröitynyt Stravaan ja laittaa pari täppää Movescountissa oikeisiin paikkoihin. DC Rainmaker on tehnyt tähän ohjeenkin. Minulla pyörä- ja juoksutreenit näyttävät siirtyvän, mutta uinnit ei.
Stravassa treenit näkyvät kartalla vähän samaan tapaan kuin esimerkiksi Movescountissa, mutta erilaiseksi sen tekee mm. vertailun helppous muiden käyttäjien tuloksiin. Stravassa voi määritellä juoksuun ja pyöräilyyn segmenttejä; tiettyjä pätkiä ajetuista tai juostuista reiteistä, ja vertailla tuloksia muihin vastaaviin. Toistaiseksi olen vain tyytynyt katselemaan, millaisia segmenttejä reiteilläni on jo valmiiksi ollut ja miten vauhtini suhteutuu muiden vauhteihin samalla pätkällä. Melkein joka pyörä- ja juoksulenkillä on sopivia segmenttejä löytynyt.
Stravan suhteen olen vasta oppimiskäyrän alussa, mutta todella kiinnostavalta vaikuttaa! Ehkäpä pitää tarttua ilmaiseen Premium-kokeilutarjoukseen. Silloin voisi esimerkiksi suodattaa tuloksia iän tai sukupuolen mukaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti