Käytin aikaeron hyväkseni tänään ja kävin aamulla parin tunnin lenkillä. Olin ladannut Suunto Ambit2 S -sykemittariini Stravassa suunnittelemani lenkin, joka kiersi keskustasta Hagaparkin ympäri. Vähän vettä ripotteli, mutta muuten oli kiva lähes tuuleton keli. Hississä tajusin, että olin unohtanut iPodin huoneeseen. En kuitenkaan palannut hakemaan sitä, sillä on kai ihan hyvä että juostessa kuulee mitä ympärillä tapahtuu. Luottokortin ja Road ID:n olisin myös ottanut mukaan, jos vain olisin ajoissa muistanut. Niiden unohtaminen harmitti vähän enemmän. Onneksi en kuitenkaan pökrännyt tai muuten kuukahtanut matkan varrelle, vaan löysin takaisin hotellille ihan aikataulun mukaan vajaan parin tunnin hölkkäilyn jälkeen.
Tuo reitti kellossa on tosi mahtava, ilman siitä olisin kierrellyt vain lähipuistoja eksymisen pelossa. Nyt reilu kolmasosa kilsoista taittui hienoissa puistomaisemissa. Lenkki oli todellisten vastakohtien reissu, sillä alkumatkasta juoksin joidenkin kodittomien kadulla nukkuvien ihmisten ohi, ja Hagaparkenissa prinsessa Victorian kotilinnan ohi. Itse linnaa en nähnyt, mutta pitkät pätkät mustaa rauta-aitaa valvontakameroineen ja varoituksineen.
Liikkeellä oli aika paljon muitakin juoksijoita ja varsinkin pyöräilijöitä. Tukholmassa pyörät näkyvät hienosti katukuvassa ja autot pysähtyvät suojatien eteen useammin kuin Helsingissä, ainakin tämän lyhyen kokemuksen perusteella.
Eiliset ruokailut jäivät vähän vajaiksi, kun korvasin kokouspaikan lähes syöntikelvottoman lounaan bagelilla ja ruokavälit venähtivät muutenkin hieman liian pitkiksi. Lenkille mukaan ottamani vesi ja pari geeliä tulivat ihan tarpeeseen. Mukavasti ehdin vielä hotellin herkkuaamiaiselle täyttämään energiavajetta ennen seminaarin alkua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti