Nyt kun tässä parin viikon päästä pitäisi juosta vielä maraton, treeniohjelmassa on ollut melko paljon juoksua. Ajan säästämiseksi olen juossut pari kertaa viikossa töihin tai töistä kotiin.
Tarvetta on ollut yhdelle pitemmälle, vajaan parin tunnin lenkille ja sitten toiselle lyhyemmälle noin tunnin pätkälle. Pitemmän lenkin olen juossut aloittanut Kauppatorilta ja juossut sieltä rantoja pitkin Ruoholahteen, ja sieltä Lauttasaaren, Lehtisaaren ja Otaniemen kautta kotiin.
Alkumatkasta on ollut kiva fiilistellä tuttuja maisemia, sillä asuin nuoruusvuoteni Ullanlinnassa. Etelä-Helsingin merelliset maisemat ovat siksi minulle tärkeitä, ja niihin liittyy paljon muistoja. Ensimmäisellä kerralla yritin alkumatkasta kuunnella musiikkia, mutta vauhtia oli silloin liian vaikea kontrolloida. Olo helpottui heti, kun otin popit pois korvista.
Ekan kerran kun juoksin kotiin, tuli Otaniemen rantapolulla vastaan Pete. Hassua, miten tutun juoksuasennon tunnistaa jo melko pienestä ja kaukaa.
Pitkillä lenkeillä minulla on ollut mukana pari geeliä ja kädessä pidettävä juoksupullo. Töissä pyrin aina syömään kunnon lounaan ja välipalankin ennen juoksua, mutta silti geelit tuntuvat olevan tarpeen.
Lyhyemmän lenkin olen juossut kahteen kertaan, reilu viikko sitten aamulla töihin ja viime viikolla kotiin päin. Menin ensin ratikalla Oopperalle ja siitä lähdin Stadikan sivuitse juoksemaan Keskuspuiston kautta Munkkiniemeen ja sieltä edelleen Espooseen. Vähän harmitti kun kesken vähän kovemman pätkän piti pysähtyä Huopalahden pitkiin liikennevaloihin. Kotiinpäin tuo reitti tuntuu muuten olevan vähän enemmän alamäkeä, ja vauhtikin sen vuoksi hieman nopeampi kuin vastakkaiseen suuntaan.
Meillä on töissä taas torstai-aamuisin yin-joogaa, joka osuu kivasti viikkosuunnitelmaan, kun keskiviikkoisin on yleensä ollut vähän pitempi juoksu. Joogassa on tehty paljon mm. lantiota avaavia liikkeitä, ja muutenkin siellä on kiva rauhoittua ennen työpäivää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti