Maratonin jälkeen tuntui, että pieni treenitauko voisi olla paikallaan. Kun vielä osteopaattikin suositteli jumeista vapautetuille kropalle kokonaista viikkoa ilman varsinaista treeniä, päätin kokeilla. En käynyt viikkoon edes uimassa tai ajanut pyörällä töihin. Ironmaninkaan jälkeen en ollut kokonaista viikkoa liikkumatta, ja nyt päätin kärsivällisesti kokeilla.
Ihan mukava viikkohan se oli, ja siihen vähemmän liikkuvaankin elämään oli helppo sukeltaa, ainakin vain viikoksi. Ehdin hakea talvivaatteet varastosta, siivoilla, leipoa herkkuja ja katsoa aika monta jaksoa Downton Abbeya Netflixistä. Poikaakin ehdin käydä tervehtimässä yhtenä arki-iltana Santahaminassa.
Sunnuntaina Peten lähtiessä maastopyörälenkille alkoi vihdoin olla sellainen fiilis, että olisin ehkä sittenkin halunnut lähteä mukaan. Sitä fiilistä olinkin oikeastaan koko viikon odottanut; että tekisi mieli alkaa taas treenata eikä vaan lepäillä sohvalla. Maltoin kuitenkin mieleni, jotta tuli koko viikko otettua rennommin liikuntojen suhteen.
Heti maanantaina otin sitten härkää sarvista ja lähdin töihin pyörällä. Liian kauan oli ilmeisesti treenitaukoa ollut, kun rutiinini pettivät pahasti ja unohdin lukon kotiin. Ei auttanut muu kuin kantaa pyörää kolmanteen kerrokseen, jossa se oli varmassa tallessa selkäni takana koko päivän. Illalla kävin vielä salilla. Tänään keskiviikkona ovatkin lihakset olleet vähän kipeät, mutta ehkä viikon toinen ja toiseksi viimeinen salitreeni tuo lihaskipuihin vähän helpotusta. Kokeilen ainakin.
Kävin kampaajalla joitakin viikkoja sitten ja leikkautin kolmisen vuotta kasvattamani hiukset taas lyhyiksi. En ole oikeastaan koskaan jaksanut väkertää hiuksia, ja vähän pitempinäkin pidin niitä aina laiskasti ponnarilla. Ensimmäisellä kerralla kampaaja ei ilmeisesti uskaltanut leikata niitä ihan niin lyhyiksi kuin olisin toivonut, ja tänään löytyi onneksi vähän rohkeampi kampaaja. Olin tallentanut Pinterestiin joitakin kuvia malliksi, ja nyt sain sen mitä halusinkin. Nyt hiukset tuntuvat taas omimmilta ja ovat mukavan helppohoitoiset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti