Leppävaarassa on ulkona nopeille uimareille kolme rataa, ja ainakin nyt kahdessa viimeisimmässä treenissä tilaa on ollut hyvin. Ei tainnut koko viime vuonnakaan olla kertaakaan niin ruuhkaista, että olisi jotenkin omaa treeniä haitannut. Radat ovat lisäksi sen verran leveät, että tarvittaessa hitaamman ohi pääsee helposti.
Pitkälle radalle sopi etenkin keskiviikkona uimani treeni, 10x400 m. Siinä pysyy laskuissakin paremmin mukana pitkällä radalla, kun satanen täyttyy jo yhdellä edestakaisella altaanvälillä. Jossain vaiheessa keksin vielä vaihtaa hengitysrytmiä sadan metrin välein, ja sen seurauksena pysyin vielä paremmin selvillä siitä, paljonko vielä on jäljellä.
Vasta treenin jälkeen huomasin, että olisi pitänyt uida IM-vauhtia. Ensimmäiset yhdeksän uin noin 7.27-7.32 minuuttiin, viimeisessä vähän kiristin ja loppuaika oli 7.22. Ensi kerralla sitten vähän kovempaa ja tasaisemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti