Pari viikkoa sitten lyötiin kiinni tämän kesän kisasuunnitelma. Tarve lähti siitä, kun heinäkuun lopulle suunnittelemamme Next Triahtlonin perusmatkan kisa Helsingissä jouduttiin perumaan vähäisen ilmoittautuneiden määrän vuoksi. Meistä Pete oli jo ilmoittautunut, minä en vielä. Samalla oli hyvä miettiä kerralla kuntoon kaikki kesän kisat ja hoitaa ilmotkin kuntoon.
Päätimme aloittaa kisakauden Vantaan perusmatkalta, ja sehän on jo heti huomenna. Tänään pitäisi vielä päästä aloittamaan avovesikausi, sillä sekin on vielä tekemättä. Altaassa on toki polskittu ihan suunnitellusti paitsi viime keskiviikkona, kun väsymyksen ja huonosti nukutun yön seurauksena jätimme Peten kanssa uintitreenin väliin. Torstai-aamuna uinti tuntuikin lepopäivän jälkeen todella hyvältä, varsinkin kun sain uida Leppävaaran pitkässä ulkoaltaassa aamuauringon alla. Mallorcalla kävin pari kertaa uimassa märkkärillä, joten kai se edelleen mahtuu päälle.
Parin viikon päästä 1.7. osallistumme taas muutaman vuoden tauon jälkeen Kisko triathloniin, ja tällä kertaa debytoimme molemmat siellä sprinttimatkalla. Kisko on minulle tärkeä kisa siksikin, että siellä kilpailin ensi kertaa vuonna 2010, tosin perusmatkalla. Sinne on myös mökiltä aika kätevä matka, mikä on ehdottomasti myös iso plusaa. Aika monesti olen pitkää pyörälenkkiä ajellut juuri Kiskon suunnalla.
Kiskon kisasta on sitten enää reilu viikko Sääksin puolimatkaan 9.7. Sääksissä olen kisannut kahdesti aikaisemmin perusmatkalla, vuosina 2012 ja 2013. Paikka on siis jotenkuten tuttu: Sääksjärven vesi on mukavan kirkasta ja etenkin juoksureitti metsän keskellä jäänyt positiivisena mieleen. Saa nähdä, millaiset ovat puolikkaan reitit tänä vuonna.
Sääksin kisan jälkeen on sitten vielä jokunen tehokas treeniviikko ennen kesän tärkeintä kilpailua, Hampurin Ironmania 13.8. Nyt tuntuu ihan luottavaiselta, mutta onhan tässä toki vielä tekemistä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti