Olin juuri saanut aloitettua toisen kovemman tehopätkän, kun Muurlassa huomasin, että vasemmalta kolmion takaa on tulossa vaaleanharmaa Mercedes, joka on kääntymässä ajosuunnassaan vasemmalle, siis samaan suuntaan kuin minä ajoin. Auto hiljensi risteykseen, ja oletin kuljettajan huomanneen minut, vaikka korvallaan olikin kännykkä.
Oletin väärin. Kuljettaja lähti kääntymään, ja kiireesti jarrutin renkaat lukossa niin että takapyörä lähti liukuun. Samalla huusin, että "Jum****ta! Apua!" Auto oli pahimmillaan niin lähellä, että olisin voinut sitä koskettaa. Ei onneksi kuitenkaan osunut ja pysyin pystyssä.
Kuljettaja kaasutti pois, puhelin yhä korvallaan. Minä jäin päivittelemään hyvää tuuriani ja miettimään, mitä olisikaan voinut tapahtua, jos olisin ollut vaikka metrin edempänä. Ja millaisten mullqvistien kanssa sitä täytyy liikenteessä yrittää pärjätä ja pysyä hengissä!
Muurlan keskustassa katsoin silmä kovana, näkyykö autoa jonkun liikkeen pihassa. Olisin mennyt sanomaan pari valittua sanaa kuljettajalle. Ei näkynyt.
Näin lähellä ei kolari ole ollutkaan pitkään aikaan. Kerran nuorena tyttönä törmäsin pyörällä eteen avattuun auton oveen kotikadullani Helsingissä. Silloin ei sattunut pahasti.
Melkein joka lenkillä joku ohittaa liian läheltä. Yleensä näiden kuljettajien autojen vasemmanpuoleiset renkaat eivät ylitä keskiviivaa, vaikka minäkin ajan pyörälläni pientareen vasemmalla puolella. Oma lukunsa ovat ne kuljettajat, jotka eivät viitsi vaihtaa ajolinjaa edes silloin, kun ajetaan ylämäessä, jossa olisi ihan vapaa ohituskaistakin. Tai ne asuntovaunujen, peräkärryjen tms. vetäjät, jotka eivät tunne vetämänsä yhdistelmän ulottuvuuksia ja siirtyvät takaisin omalle kaistalleen liian aikaisin.
Onnea oli eilen matkassa, ja sain hyvän muistutuksen siitä, ettei liikenteessä kerta kaikkiaan kannata olettaa yhtään mitään.
Ja ne puhelimet pois silloin, kun ajetaan autolla! Joku voi vaikka kuolla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti