maanantai 6. elokuuta 2012

Valmistautumista

Ihan niin hyvin valmistautuminen Kuopion kisaan ei ole mennyt kuin olisin toivonut; olen nimittäin ollut kipeänä. Lauantaina oli ehkä vähän lämpöäkin, ja sunnuntaina oli edelleen kurkku ja pää kipeänä. Viikonlopun treenit jäivät väliin sohvalla maatessa, samoin huominen Rykäsy. Työkunnossa olen kuitenkin, ja toivottavasti pääsen kisaamaan lauantaina. Mitään supersuoritusta ei taida kuitenkaan olla odotettavissa, normisuoritusta ja kivaa kisaa lähden tavoittelemaan.

Suunnitelmissa on lähteä ajelemaan Savon suuntaan perjantaina iltapäivällä kahden-kolmen maissa. Olisi hyvä, jos vielä illalla ehtisimme viedä pyörät vaihtoalueelle. Osallistumme molemmat Aten kanssa kuntosarjaan, ja niinpä suunnitelmissa on ajaa takaisin Espooseen jo lauantai-iltapäivän aikana.

Tämä kesä on kyllä kisamielessä ollut tosi kiva, kun kesä-, heinä- ja elokuussa on yksi perusmatkan kisa. Toukokuussa juoksin HCR:n ja lisäksi ilmoittautunut syyskuiselle Espoon rantapuolikkaalle. Lokakuussa olisi vielä tarjolla Vantaan neljännesmaraton, jonka jälkeen olisi lyhyt parin viikon pituinen off-season -kausi ennen Helsinki Triathlonin syysleiriä.

Helsinki City Triathloniin olen viime vuotiseen malliin lupautunut toimitsijaksi. Tällä kertaa sain napattua valokuvaajan tehtävän, ja olen siitä tosi innoissani! Siinä pääsee kivasti liikkumaan koko alueella, ja mielenkiintoisia kuvauskohteita varmasti riittää. Toivottavasti sää suosii tapahtumaa viime vuoden malliin ja fiilis on tapahtumassa tutun korkealla.

Hei kyllä triathlon nyt on trendien aallonharjalla, kun Laura Voutilainenkin treenaa triathlon-kisaan!

6 kommenttia:

  1. Moi ja kiitos kivasta blogista jota on aina vaan mukava lukea. =) Sulle on haaste mun blogissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaanaba! Täytyypä tutustua noihin haasteen kyssäreihin.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitti! Vieläkin on vetämätön ja väsynyt olo sekä muutama kymmenys normaalia lämpimämpi keho. En taida tänäänkään uskaltaa lenkille. Ehkä sit huomenna joku viimeistelyharjoitus... Toivottavasti nähdään Kuopiossa!

      Poista
  3. Harmi, että olet ollut sairaana. Ihmettelinkin tänään kun sinua ei näkynyt ;) Toivottavasti paranet pian ja pääset tositoimiin Kuopiossa. Siellä on tosi nopea reitti, juoksukin ihanan tasaista (siellä on siis hyvä rikkoa ennätyksiä ;) ) Toivotaan, että mahdutaan kaikki pyöräreitille, kun osanottajia tuntuu olevan tänä vuonna melko paljon viime vuoteen verrattuna. Nähdään Kuopiossa!
    Miia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olisin kyllä tullut kisaamaan jos olisin ollut kunnossa. Katsotaan nyt miten Kuopion kisan käy. Tasainen juoksu olisi tosiaan Kiskon jälkeen ihan kiva, ja muutenkin sinne näyttää tulevan ihan hyvät olosuhteet.

      Näkemisiin,Miia!

      Poista