Onnellinen metsässä

Eilen ja tänään kävimme Oittaalla hiihtämässä Peten kanssa. Eilen lauantaina tuli vähän mutkia matkaan, kun Pete huomasi vasta ottaessaan suksia pussista, että pitovoidetta oli valunut reilusti pitoalueen ulkopuolelle. Sehän piti tietysti poistaa, ja voiteenpoistoaine oli kotona. Teimme siis vielä pienen pyrähdyksen takaisin kotiin ennenkuin pääsimme lopulta laduille. Pari voimasanaakin taisi siinä ilmoille päästä.

Kun vihdoin pääsimme hiihtämään, Petellä oli aika huono luisto suksissa, ja niinpä hiihtelimme peräkanaa Pirttimäkeen ja sieltä parin lammen kautta takaisin autolle. Parisen tuntia siinä meni, molemmilla sykkeet pk-alueella. Varsinkin Petrillä, vaikka hän jäikin aika reilusti aina alamäissä. Ladut eivät olleet kovinkaan hyvässä kunnossa, kun oli tuullut ja satanut lisää lunta perjantaisen kunnostuksen jälkeen.

Lauantai-ilta huipentui uintiin Malmilla. Kun tulimme sieltä kotiin, tyttäremme oli Facetimen kautta yhteydessä Amerikan-serkkuihinsa. Bonuksena minäkin sain jutella siskoni kanssa puolisen tuntia. Suunnittelimme vähän jo joulun aktiviteetteja ja aikatauluja. Kivaa oli nähdä ja kuulla sisko iPadin ruudulta. Salt Lake Cityyn oli juuri satanut hieman lunta, ja luvassa on ensin vähän nollakeliä ja sitten muutamia plusasteita.

Tänään pääsimme ladulle puoli kymmenen maissa, ja Petellä alkoi olla luistokin kohdallaan. Päätimme siksi molemmat hiihtää omaa vauhtiamme. Pete lähti Solvallaan, minä kiertelin samoja latuja kuin eilenkin. Jossain välissä pyryttikin oikein kunnolla. Olisi pitänyt ottaa pyöräilylasit päähän, kun alamäissä lumihiutaleet sattuivat silmiin.

Tosi mahtavaa oli hiihdellä lumisessa hiljaisessa metsässä. Onneksi on taas lunta! Metsässä koen jonkinlaista sisäistä rauhaa, ehkä se hiihtäminen on jollain lailla meditatiivistakin tekemistä. Samalla tavalla kuin pyöräillessä ajatukset lähtevät vaeltelemaan. Kroppa lämpenee vähitellen ja lihasvoimalla pääsee mukavasti eteenpäin. Tänään muistui mieleen myös joitakin pikkujuttuja hiihtotekniikkaan liittyen ja niitä yritin vähän harjoitellakin.



Hiihtelin pienen pätkän Reitti 2000:sta, se on merkitty tällaisilla sinivalkoisilla nauhoilla:


Olemme luvanneet ostaa teineillekin sukset, jos hiihtäminen heitä yhtään kiinnostaa. Toistaiseksi ei ole kumpaakaan kiinnostanut. Molemmilla oli kyllä aina sopivat sukset, kun he olivat alle 10-vuotiaita ja silloin kävimme heidän kanssaan vähän hiihtelemässäkin.

Minulle on (ainakin) kerran sattunut yksi hiihtoon liittynyt huonon vanhemmuuden hetki. Tytär oli ehkä 5-vuotias ja olimme hiihtämässä mökillä 3-4 kilsan lenkkiä. Hän alkoi puolimatkassa valittaa ja kitistä, ettei jaksa ja että tuntuu huonolta. Minä sen kummenmpaa ajattelematta käskin häntä tylysti olemaan valittamatta ja pakotin hiihtämään reippaasti koko lenkin. Niinpä hän sitten hiihti sisukkaasti pukahtamatta enää sanaakaan koko matkan mökille saakka. Vasta perillä huomasin, että hän oli kipeä - kuumettakin oli yli 38 astetta. Vieläkin sitä hiihtoretkeä ajatellessa tulee huono omatunto. Minulle se jäi mieleen, onneksi tyttärelle ei.