Altaassa ja avovedessä

Kerran viikossa käyn Heltrin ohjatulla uintivuorolla Pirkkolassa. Tunnin ja vartin aikana uimme yleensä reilut kolme kilsaa, alkuun vähän tekniikkaa ja loppuun pitempiä sarjoja valmentajan valvovan silmän alla. Kahdella radalla meitä on vajaat parikymmentä uimaria, ja minä uin sillä hitaammalla radalla.

Usein joudun juuri näissä torstain treeneissä vähän tsemppaamaan, että pysyn vauhdissa mukana ja juuri se onkin tässä treenissä minulle parasta. Itsekseen uidessa on vähän helpompi lintsata vaikkapa vauhdeista. Nyt syksyllä nopeampien uimarien peesissä pysyminen on vähän helpompaa, kun uidaan pitempiä sarjoja peruskestävyysalueella. Keväällä on sitten luvassa vähän vauhdikkaampiakin pätkiä.

Yleensä kirjoitan päivän treenin Movescountiin ja usein uin sen uudelleen ainakin osittain vielä toisenkin kerran, joko samalla viikolla tai myöhemmin. Uiduista treeneistä muodostuu helposti pieni treenipankki, josta on helppo ammentaa uitavaa niille kerroille, kun ohjelma pitää rakentaa itse. Erityisen palkitsevaa on harjoitella niitä tekniikkadrillejä, jotka ensikokeilulla ovat tuntuneet vaikeilta.

Eilen kaikkein hankalimmalta tuntui potkusarja treenin puolivälin paikkeilla. Se meni näin:

25 m delfiinipotkuja
25 m selkäuinnin potkuja
50 m rintauintia
50 m vaparin potkua

Sarja uitiin neljä kertaa 10 sekunnin palautuksella. Aah, kun alkoi hapottaa aika  jo ekalla kierroksella. Toisella kierroksella ajattelin, että en ehkä jaksa. Kolmannella ja neljännellä sinnittelin mukana, ja olin iloinen kun jaksoin sittenkin. Se hyvä puoli potkusarjoissa kyllä on, että niiden jälkeen vapari tuntuu ihmeen kevyeltä, niin tälläkin kertaa.

Syyskuussa olen käynyt hallissa uimassa vain torstaisin. Viime viikonloppuna kävimme ehkä viimeisen kerran uimassa Seurasaaren ympäri. Lähdimme uimaan sunnuntai-aamuna heti seitsemän jälkeen, ja auringonnousu oli hieno kokemus. Sormukset olin jättänyt kotiin etteivät ne putoaisi,  ja loppumatkasta huomasinkin, että vasemmalla kädellä veto alkoi mennä läpi kun sormista alkoi hävitä tunto. Uimme ekan kerran myötäpäivään, ja kyllä se vastapäivään uiminen vaan tuntuu minusta helpommalta.

Pete ei vielä ole aloittanut hallikautta vaan sinnittelee luonnonvesissä, kävi tänäänkin Oittaalla uimassa ja avovesikausi kuulemma jatkuu edelleen, kun ei uinti vielä ollut epämiellyttävää. Minusta olisi kiva jo saada ohjelmaan tiistain yhteinen aamu-uinti Märskyssä.

Aamulenkki Tukholmassa

Käyn todella harvoin ulkomailla työmatkoilla, ja tällä viikolla sattui niin hassusti, että tiistaina Pete lähti päiväksi Osloon ja minä kahdeksi Tukholmaan. Kun lennotkin lähtivät melkeinpä samaan aikaan, matkustimme kentälle yhdessä aamupalalle ja -lennoille.

Käytin aikaeron hyväkseni tänään ja kävin aamulla parin tunnin lenkillä. Olin ladannut Suunto Ambit2 S -sykemittariini Stravassa suunnittelemani lenkin, joka kiersi keskustasta Hagaparkin ympäri. Vähän vettä ripotteli, mutta muuten oli kiva lähes tuuleton keli. Hississä tajusin, että olin unohtanut iPodin huoneeseen. En kuitenkaan palannut hakemaan sitä, sillä on kai ihan hyvä että juostessa kuulee mitä ympärillä tapahtuu. Luottokortin ja Road ID:n olisin myös ottanut mukaan, jos vain olisin ajoissa muistanut. Niiden unohtaminen harmitti vähän enemmän. Onneksi en kuitenkaan pökrännyt tai muuten kuukahtanut matkan varrelle, vaan löysin takaisin hotellille ihan aikataulun mukaan vajaan parin tunnin hölkkäilyn jälkeen.

Tuo reitti kellossa on tosi mahtava, ilman siitä olisin kierrellyt vain lähipuistoja eksymisen pelossa. Nyt reilu kolmasosa kilsoista taittui hienoissa puistomaisemissa. Lenkki oli todellisten vastakohtien reissu, sillä alkumatkasta juoksin joidenkin kodittomien kadulla nukkuvien ihmisten ohi, ja Hagaparkenissa prinsessa Victorian kotilinnan ohi. Itse linnaa en nähnyt, mutta pitkät pätkät mustaa rauta-aitaa valvontakameroineen ja varoituksineen. 

Liikkeellä oli aika paljon muitakin juoksijoita ja varsinkin pyöräilijöitä. Tukholmassa pyörät näkyvät hienosti katukuvassa ja autot pysähtyvät suojatien eteen useammin kuin Helsingissä, ainakin tämän lyhyen kokemuksen perusteella. 

Eiliset ruokailut jäivät vähän vajaiksi, kun korvasin kokouspaikan lähes syöntikelvottoman lounaan bagelilla ja ruokavälit venähtivät muutenkin hieman liian pitkiksi. Lenkille mukaan ottamani vesi ja pari geeliä tulivat ihan tarpeeseen. Mukavasti ehdin vielä hotellin herkkuaamiaiselle täyttämään energiavajetta ennen seminaarin alkua. 

Helsinki City Trailin yhteislenkillä

Syksyn tullen on kiva kokeilla uutta, ja minulle yksi uusista jutuista on nyt niin suosittu polkujuoksu. Olen jopa katsellut syksyn polkujuoksutapahtumia osallistumismielessä. Lyhyellä listalla ovat nyt Sipoonkorpi Trail 3.10. ja Helsinki City Trail 17.10. Molemmissa on tarjolla eri pituisia matkoja, ja vähän kiinnostaisi mennä mukaan.

Helsinki City Trailin Facebook-sivuilla on kolme kaikille avointa, ilmaista yhteislenkkiä, joista ensimmäinen oli tänään Pirkkolassa. Jo iltapäivällä alkoi fiilis kivasti nousta, kun mielessä alkoi pyöriä lyhyt iltalenkki metsässä. Parisenkymmentä osallistujaa tuli paikalle. Juoksimme Helsinki City Trailin reitin polkuja eestaas yhteensä reilut kuusi kilometriä, ja aina välillä pysähdyimme kuulemaan tekniikkavinkkejä. Melko samoja juttuja kuin muutenkin juoksussa; lyhyet askelet, askel kropan alle, lantio eteen, ei harpota alamäissä. Joitakin vähän haastavampia juuri- ja kivikkopätkiä juoksimme muutamaan otteeseen.

Oli ihan kiva, että välillä pysähtelimme, niin ehdin katsella vähän ympärillenikin. Ainakin näin aloittelevalla polkujuoksijalla tahtoo katse painua liikaa siihen ihan eteen. Ajan myötä oppii kuulemma nostamaan sitä vähän ylöspäin. Ei kannata myöskään juosta ihan edellisen kannassa kiinni, vaan vähän taaempana niin, että voi valita oman juoksulinjan.

Helsinki City Trailin treenilenkin vetäjä

Vauhti oli varmasti kaikille sopiva, ja tapahtuma sellainen kiva matalan kynnyksen juttu, johon oli helppo mennä mukaan vaikken ketään ennalta tuntenutkaan. Ohjaus oli ammattitaitoista ja innostavaa, ja uudet kengät pitivät hyvin märällä kalliollakin. Oli oikein mukavaa.

Seuraavat avoimet yhteislenkit ovat ensi tiistaina ja seuraavan viikon torstaina 1.10. Paloheinässä. Jos kiinnostuit, katso tarkemmat tiedot Facebookista ja ilmoittaudu mukaan. Minulla on valitettavasti noina päivinä jo muuta menoa, joten tämä jäi nyt ainoaksi yhteislenkiksi ainakin toistaiseksi.

Uudet kengät.

Maastossa

Nyt ylimenokaudella teen vain niitä juttuja, joita mieli tekee. Eilen vähän yllätyin itsekin, kun ei hotsittanut lähteä uimaan mökkijärveen. Pete lähti sitten itsekseen, ja minä jäin katsomaan telkkaria ja syömään mustikkapiirakkaa. Aikaisemmin päivällä olin käynyt mustikkametsässä ja testannut samalla uusia maastojuoksukenkiäni. Hyvä oli pito ja mukavalta tuntuivat kengät. Toivottavasti on sama fiilis sitten juoksulenkilläkin.

Tänään kävimme maastopyöräilemässä. Ajoimme ensin Ketunkierroksen alkuun noin viiden kilsan päähän. Siitä alkaa aika kiva polkureitti, jota riittää useamman kilsan verran. Alussa on vaan heti sellainen kammomäki, että tunkkaukseksi (talutteluksi) meni. Heti alkumatkasta kaaduinkin ekan kerran, kun eturengas luiskahti alta yhden juuren kohdalla. Miksi niiden juurien ja kivien pitää olla just vierekkäin ja porukalla niissä vaikeissa paikoissa? Miksei niitä ole tasaisesti jaettu koko lenkille, että voisi rauhassa niitä väistellä ja kun oikein rohkeus yllättää, ajaa yli?

Maisemat ja keli olivat tänään ihan loistavat! Hirkikärpäsiäkin oli vain tiheimmässä metsässä, mutta siellä ne hyökkäsiväkin kiinni oikein porukalla. Niitä sitten poimimme toistemme hiuksista ja vaatteista, ettei kutittaisi.

Liian varovaista on mun maastoajo vielä, lisää osaamista ja varsinkin rohkeutta pitäisi saada. Selkäkin tulee kipeäksi, kun koko ajan pitää nousta taluttamaan. Ei kai siinä auta kuin ajaa enemmän. Lisäksi pyysin omalta pojaltani ohjattua maastopyöräilyä ensi viikonloppuna, kun hän pääsee taas armeijasta lomalle. Laajalahdessa kotimme lähellä on joku alamäkipätkä, jossa voisi kokeilla hyppyriäkin. Saa nähdä, uskallanko.

Kävimme katsomassa Kultalähde-nimistä kaunista paikkaa Kiikalassa. Se on yksi Etelä-Suomen merkittävimmistä lähteistä, ja perimätiedon mukaan ollut aikanaan uhrilähde. Olemme käyneet siellä joskus aikaisemminkin, ehkä kymmenen vuotta sitten. Kultalähde sijaitsee Hyyppärän harjualueella, ja siellä näytti olevan melko kivasti ihan ajettavan näköisiä polkuja. Näimme pari motocross-ajajaakin, ehkä he pitävät polkuja kunnossa? Seuraavalla maastopyöräreissullamme ajammekin mökiltä suoraan Kiikalaan ja tutkimme polkuja vähän tarkemmin. Ainakin mäkiä riittää, sillä alueella on myös Varsinais-Suomen korkein kohta, Särämäki.

Kiikala on siitäkin mielenkiintoinen paikka, että siellä on aika moni etelä-suomalainen varusmies leireillyt, niin myös oma poikamme alkuvuodesta. Siitä leiristä kai tulee joku inttisanonta "Kuolema asuu Kiikalassa", kun siellä mm. niitä poteroita yötä myöten kaivetaan ja täytetään. Taitaa olla tällä viikollakin siellä joku leiri ollut, ja poikamme yksi kaveri siellä mukana aliupseerina.

Vinkkejä Köpiksen Ironmanille

Kirjasin tuoreeltaan ylös vinkkejä ja ideoita Köpiksen kisaan ensi vuonna lähteville, ennenkuin unohtuvat. Ilmeisesti sinne on ensi vuonnakin lähdössä Suomesta mukavasti porukkaa. Se on hyvä, sillä kisa on hieno kokemus!

Sain paljon apua listan kasaamiseen IM Köpiksen suomalaiset 2015 -Facebook-ryhmän jäseniltä. Kiitos siis Minna, Mikko, Jussi ja Jaana!

Ihan ensimmäiseksi suosittelenkin oman Facebook-ryhmän perustamista. Siellä on kiva vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia ennen kisaa ja sen jälkeenkin.

Tässä vinkkejä ja kokemuksia, joista voi olla hyötyä myös ensi vuoden kisassa:

ENNEN KISAA

• Paikan päälle kannattaa mennä jo torstaina, kun kisa on sunnuntaina. Ei tule hoppua pyörän kasauksen, testiuinnin ja testiajon kanssa. 
• Hotelli on hyvä ottaa metron varrelta, niin pääsee helposti uinnin starttiin. 
• Testiuinnilla on hyvä käydä jo perjantaina.
• Fisketorvetin seutuvilla, osin kisan maratonreitillä kulkee kiva juoksulenkki, jonka ympäri pääsee 20 minuutissa. Samalla näkee Island-hotellin ja Fisketorgetin väliin jäävän hienon pyöräilysillan.
• Tsekkaa pyörän kunto, myös vannenauhat! 

KISAN AATTONA

• T1:een pääsee kätevästi pyörällä. Reppu ja vaihtopussit vaan selkään ja pyörän päälle. Matka on lyhyt, ja se on helppo ajaa pyöräteitä pitkin. Amager Strand Parkin vieressä on tehdasalue, jonne vievällä tiellä voi rauhassa testata pyörää ennen sen jättämistä vaihtoalueelle.
• Rannalta keskustaan pääsee kätevästi metrolla. Me juutuimme todella pitkään lippujonoon asemalla, kun emme olleet ostaneet lippua ennakkoon. Se olisi kannattanut. Siinä jonossa tajusimme onneksi ostaa samalla 24 h lipun, joka oli voimassa vielä kisa-aamunakin eikä silloin tarvinnut enää jonottaa.
• Köpiksen "pasta-party"-evässetti oli onneton ja pastaton; kaalisuikaleita ja muutama kananpala. Välipalat joutui kehittelemään lennosta.
• T1, T2 ja maali ovat eri paikoissa. Niihin tutustumiseen paikan päällä kannattaa siis varata aikaa. 
• Kisaa edeltävänä ja kisapäivänä on vaikea liikkua autolla keskustassa ja löytää parkkipaikka. 

KISAPÄIVÄNÄ

• Hotellin kisa-aamun aamiaisen ajankohta kannattaa tsekata etukäteen. Aamiaiskattauksen ajankohta ja laajuus vaihtelivat hotelleittain.
• Aamiaisen voi tehdä itsekin, jos ostaa pari banaania, on muistanut ottaa kotoa mukaan pikakaurahiutalepussin ja hotellihuoneessa on vedenkeitin. 
• Uinnin lähdössä kannattaa mennä ajoissa vessajonoon, jos tarvetta on. Jonon eteneminen on yllättävän hidasta.
• Ennen uintia voi hyvin verrata ison meren puolella. Jos on viileä aamu, avaruushuopa (parilla eurolla Partioaitasta) pitää lämpimänä. Samoin kisa-aamuna jalassa on hyvä olla vaikka samoin parin euron aamutossut tai -sukat, jotta jalat pysyvät lämpiminä Street Wear-pussin luovuttamisen jälkeenkin.
• Pyörähuoltopalvelu ei kisa-aamuna T1:ssä oikein toiminut. Mekaanikot eivät olleet paikalla vielä 6:30. Oma pumppu kannattaa ottaa mukaan tai lainata muilta kisaajilta. Street Wear -kassiin sitä ei saanut laittaa. 
• Kolikoita kannattaa olla metroon mennessä (luottokortillakin voi lipun ostaa) ja kannattaa olla nopea metron ovien avauduttua. Kisa-aamuna yhdelle porukalle tuli vähän lisää odottelua, kun automaattimetro ei paljon välittänyt oven välissä olevista käsistä ja jaloista ja meni menojaan.
• Huoltopisteillä on myös vararenkaita. Jos joudut renkaanvaihtopuuhiin, täydennä sisurivarastosi seuraavassa huollossa. Jos sisurit, patruunat tai osaaminen loppuu kesken, tuomarit kutsuvat paikalle moottoripyörällä kulkevan mekaanikon. Tähän voi tosin kulua kymmeniä minuutteja, mutta matka ei kuitenkaan katkea lopullisesti. 
• Kun kisa-asussa on Suomen lippu, kannustusta saa kivasti myös omalla äidinkielellä!
• Juoksun Special Needs Bagin käyttämistä ei suositella. Oman pussukan löytäminen oli vaikeaa tienvieruskasasta ja aikaa etsimiseen meni viitisen minuuttia.
• Aivan huikeat reitit ja yleisö joka lajiin, samoin järjestelyt ja liikenteen blokkaukset. Tykkäsin isosti!

KISAN JÄLKEEN

• Kannattaa osallistua maanantaiseen palkintojen ja Kona-paikkojen jakoon. Tänä vuonna Havaijin paikan lunasti yksi suomalainen sijalta 12!
• Kisan jälkeisenä päivänä myytiin merchandise-teltassa jo paljon ei-oota. Naisten koot kisa-t-paidasta olivat loppu jo perjantaina.

Mahtavaa treenivuotta ja kisaa kaikille ensi vuonna Köpikseen lähteville!

Kisaraporttini voit lukea täältä.

Uuden treenikauden alku

Vaikka tässä pienoista ylimenokautta vielä joitakin viikkoja vietetäänkin, oli päättyneellä viikolla kalenterissa jo ihan kunnon treeejäkin: Heltrin torstain uinti Pirkkolassa ja perjantain kuntopiiri Meilahdessa.

Syksyllä uidaan tekniikkaa ja pk:ta, joten toivoin jaksavani mukana, vaikka palautuminen kisasta onkin vielä kesken. Ja ihan hyvin jaksoinkin.  Uimme scullingia, potkuja ja sitten pienen sarjan, jossa oli myös selkä- ja rintauintia. Näiden välissä oli aina pitempi yhtäjaksoinen pätkä uintia, jossa piti hengittää tietyllä frekvenssillä. Potkuissa alkoi vähän tuntua raskaalta, mutta onneksi niitä oli vain 25 metriä kerrallaan. Yhteensä uitiin 3100 metriä ja aikaa meni tunti ja vartti. Kivaa oli aloitella taas allaskautta, varsinkin kun olin ostanut uudet lasit jotka eivät huurru tai vuoda.

Perjantainen kuntopiiri oli sekin taattua ja tuttua laatua. Kiertoharjoittelua 30 sek per liike ja välissä 8 sekuntia aikaa siirtyä seuraavaan. Kolme kierrosta mentiin, ja loppuun vähän pitoja sekä vatsa- ja selkälihasliikkeitä. Vatsalihaksissa ja olkapäissä on nyt viikonloppuna tuntunut se tekeminen. Mukavasti oli porukkaa treeneissä, vaikka osalla taitaa vielä kausikin olla kesken. Mukana oli ilahduttavan monia ensikertalaisiakin. Kiva, kun triathlon kiinnostaa!

Eilen kävimme Kaitalammella uimassa Jarmon kanssa. Petellä oli haaveissa uida Oittaalla Lillören-saaren ympäri, mutta minä en ollut siitä kovinkaan innostunut. Matka on aika pitkä (4 km), ja ranta ajoittain kaukana. Kun oli vielä luvattu ukkosta, tartuin mielelläni mahdollisuuteen lähteä sittenkin Kaitalammelle. Siellä on ihan mahtavat maisemat vedestä, ja helppo uida pitempi tai lyhyempi lenkki oman jaksamisen mukaan. Uin vain pari kilsaa kauimmaiselle poijulle ja takaisin, molemmat seuralaiset uivat pitempään. Aurinkokin alkoi paistaa uinnin jälkeen ja oli oikein mukavaa.

Kesän paras ostos on ollut Makon märkäpuku. Siinä on ihan mahtavaa uida, ja kamerakin mahtuu kyytiin selkäpuolelle ylöspäin aukeavan vetoketjun alle.

Tänään kävin juoksemassa vain huomatakseni, että vielä pitää hillitä treenihaluja. Alun kaksi kilometriä alamäkeen kulkivat kivasti, mutta sitten alkoi syke nousta vaikka vauhti oli hiljaista. Tasasin sykettä kävelemällä ylämäissä ja otin muutenkin rennosti. 

Poika on taas ollut lomalla armeijasta. On ollut kyllä kiva, kun hänellä nyt tuntuu riittävän virtaa myös maastopyöräilyyn lomilla. Siitä sainkin idean pyytää häneltä muutamia vinkkejä maastopyöräilyyn. Olen siinä vielä ihan noviisi, eikä hiekkateillä ajamalla näköjään oikein kehity. Niinpä sovimme pienestä koulutussessiosta kahden viikon päästä, kun seuraava lomansa koittaa. Jotain virityksiä olen taas kuullut myös Reitti2000:n kiertämisestä jonain viikonloppuna, mutta en taida lähteä miesten matkaan kun olen niin paljon hitaampi.

Ensi kauden kisasuunnitelmat ovat vielä ihan kokonaan auki, en ole ilmoittautunut vielä yhteenkään kisaan. Yhdelle tai kahdelle puolikkaalle sekä täydelle matkalle tekisi kuitenkin mieli. 

Mitä seuraavaksi

Reilu viikko on nyt kulunut pisimmästä ja rankimmasta liikuntasuorituksesta, ja mieli askartelee jo seuraavassa. Arkailin ilmoittautua toiselle täydelle matkalle ennenkuin olin ensimmäistäkään suorittanut, ja niinpä moni kisa on jo loppuunmyyty nyt kun voisin ilmoittautumista ajatella. Nirvanan kautta tietysti pääsee vielä useimpiin Ironman-kisoihin, ja Challenge-sarjan kisoissakin näyttää olevan tilaa. Eiköhän ensi kesäksi löydy joku hyvä vaihtoehto.

Peten kansa olemme nyt etsimässä uutta valmentajaa. Jupiksen kanssa olemme tehneet hyvää yhteistyötä pian jo nelisen vuotta, ja nyt meistä kaikista tuntui, että aika muutoksen aika. Sama valkku, samat kisat - siinä meidän yhteisen harrastamisen tärkeimmät periaatteet jatkossakin.

Ehkä tässä ennen ensi kauden treenien aloittamista voisin vähän aikaa iloita tästä mahtavasta onnistumisesta, täyden matkan triathlonin maaliin saattamisesta. Aloittaessani triathlon-harrastusta Ironman tuntui ihan mahdottomalta ajatukselta, enkä edes haaveillut moisesta. Kolme ensimmäistä vuotta osallistuin korkeintaan perusmatkan tapahtumiin, kun olin arka lisäämään kisojen pituutta. Neljäntenä kesänä kisasin yhdellä puolikkaalla ja viime kesänä kahdella. Tämä tahti sopi minulle tosi hyvin, sillä minulla ei aloittaessani ollut oikeastaan minkäänlaista taustaa kestävyysurheilusta tai edes säännöllisestä, progressiivisesta harjoittelusta. Pitkälle ollaan siis tultu siitä, kun nelikymppisenä seitsemän vuotta sitten päätin aloittaa juoksemisen lähes nollasta. Siksikin Jupiksen apu on ollut korvaamatonta. 

Blogini täytti elokuussa jo seitsemän vuotta. Juoksemisen ja bloggaamisen aloittaminen sattui (varmasti ihan syystäkin) sellaiseen aikaan, etteivät lapset enää tarvinneet minua ihan joka hetki. Piti alkaa miettiä, mitä ihan omaa minulla oikeastaan on tai siis lähinnä että onko mitään. Tuntui, että melkein kaikki vapaa-ajan tekeminen liittyi tavalla tai toisella lasten harrastuksiin tai kouluun. Kannustin, kuljetin ja kustansin minkä lisäksi olin mm. salibandymatseissa toimitsijana, jalkapallossa joukkueenjohtajana ja lasten koulun johtokunnassa. Kuulostaa näin jälkikäteen melko hurjalta, mutta tykkäsin joka hetkestä enkä haluaisi muuttaa tuosta ajasta yhtään mitään. Vuosien varrella lapset kasvoivat aikuisiksi, ja nyt tuntuu siltä, ettei minulla oikein muuta enää olekaan kuin omaa aikaa. Välillä kaipaan pikkulapsiaikaa, mutta osaan kyllä nauttia tästä uudesta vapaudestakin.