Maratonmietteitä ja kuvia Kaarinasta

Kun ajoimme sunnuntaina mökiltä kotiin, Pete yllätti minut autossa sanomalla että tietää miltä minusta tuntuu. Olin varmaan ollut normaalia pidempään hiljaa ja istunut normaaliin tylyyn tyyliini kädet puuskassa etupenkillä. Lähes kolmenkymmenen vuoden jälkeen oppii toista ihmistä jonkin verran jo lukemaan.

Kysymys oli tietenkin hieman odotusten alle menneen lauantaisen maratonin jälkifiiliksistä; toisaalta olin iloinen, kun pystyin taas sen koko matkan juoksemaan, toisaalta taas harmitti kun aikatavoite jä kymmenen minuutin päähän. Ristiriitaiset fiilikset siis, mutta ehkä kuitenkin painotus aavistuksen verran jälkimmäisessä.

Vähän hölmöähän se on tällaisen kuntoilijan mieltään loppuajasta pahoittaa; juuri ketään muuta kuin minua ei loppuaikani voisi edes vähempää kiinnostaa. Itselle se kehittyminen tuntuu kuitenkin tärkeältä ja aika on lahjomaton mittari. Eikä ole kiva edes hiljaa sisäisesti miettiä mitään selityksiä. Loppuaika on loppuaika.

On tietysti epärealistista ajatella, että aina onnistuisi tekemään ennätysjuoksun. Silti se on kyllä ainakin minulla useimmiten tavoitteena, varsinkin noin pitkällä matkalla joita harvemmin pääsee juoksemaan. 

Alkumatkasta, kun on vielä takki päällä ja hanskatkin kädessä.

Maalaismaisemassa ja näköjään herraseurassa.

Stravasta saa aika kuvaavan ja informatiivisen graafin juoksukisoista. Siinä näkyy hyvin, miten alussa vauhti pysyi hyvänä ja pysähdykset huollossa lyhyinä. Matkan edetessä vauhti hiipui, ja huoltopysähdykset pitenivät pitenemistään. Tähän vaikutti tietysti myös se, että kahdella viimeisellä kierroksella otin Cokista ja silloin piti siis avata pullo, löytää pari mukia ja kaataa juoma mukeihin. Varmasti tuli käveltyäkin pitempään, mutta ei koskaan viimeisen roskiksen ohi.

Klikkaa isommaksi!

Ensimmäinen kilsa näyttäisi olleen nopein, hitain oli puolestaan toiseksi viimeisen huoltopisteen jälkeen. Syke ei näy yllä, mutta oli laskusuunnassa loppua kohden. Näin jälkikäteen on niin helppo ajatella, että miksen vaan juossut kovempaa, yrittänyt enemmän. Kisapäivänä sitä kuitenkin tekee vain sen, mihin sinä päivänä pystyy. 

Pete sai kuvasta päätellen hienon raaston päälle loppusuoralla:

Alla olin parin metrin päässä maalista. Aina sitä maaliintuloa kannattaa tuulettaa, vaikkei ihan sitä saanutkaan mitä lähti hakemaan. Mietin jo, että teenkö kärrynpyörän, mutta täytyy varmaan kokeilla sitä ensin jonkun pitemmän lenkin lopuksi. 

Maanantai-aamuna pääsin vihdoin osteopaatin käsittelyyn. Pahimmat jumit laukesivat, ja nyt on jo ihan erilainen olo.  Lantion alueen lihakset olivat kuulemma ihan ennätysjumissa, mikä maratonin jälkeen konkretisoitui esimerkiksi niin, että minulla oli olkapääkin kipeä. Jos ei tukea tule lantiosta, kroppa hakee sitä sitten muualta eli tässä tapauksessa ylävartalosta. Ei ihme että tuntui meno jäykältä!

Kuvat kopioin Kaarinan Syysmaratonin verkkosivuilta. Kiitos tapahtuman kuvaajille Miska Koivumäki, Aki Sahlström ja Tomi Junnila!

Kaarinan syysmaraton 24.10.2015

Osallistuin tänään Kaarinan syysmaratonille. Kisa oli sympaattisen kyläkisan oloinen hyvin järjestetty tapahtuma. Se järjestettiin tänä vuonna jo viidennen kerran ja käsittääkseni osallistujaennätyskin syntyi.

Eilen ajoimme Peten kanssa Suomusjärvelle mökille yöksi. Matkalla kävimme hankkimassa tankkausnamit. Tällä kertaa valitsin pussiin vain jelly beansejä. Niitä söin illalla telkkaria katsellessa.

Kaarinassa järjestelyt toimivat hienosti, kun kymmenen maissa haimme juoksunumerot. Mokasimme omien juomien kanssa, kun toimme ne myöhässä. Onneksi ystävällinen toimitsija lupasi viedä isot Cokis-pullomme pyörällä oikeisiin paikkoihin ennen kisaa.

Vähän verrasinkin ennen lähtöä. Oli vähän pehmeä olo, mutta lähtöpaikalla ryhmittäydyin kuitenkin 4.15 jäniksen eteen. Ekan kierroksen pystyinkin juoksemaan suunnilleen tavoitevauhtia (5:50 min/km) maratonidolini Hannan kanssa, mutta sitten oli pakko vähän hidastaa. Takin ja hanskat heitin maalin lähellä olevan huoltopaikan taakse.

Kahdeksantoista kilsan kohdalla sain pistoksen kylkeen. Pelästyin jo, että selkä kramppaa, mutta kun hidastin vauhtia entisestään, pistos väistyi. Puolimatkassa aikaa oli mennyt 2.05 ja osia, ja mietin että jos tätä vauhtia jaksan loppuun asti, olen lähellä ennätystä.

Mutt enhän minä jaksanut. Jalat, etenkin takareidet ja pohkeet alkoivat tuntua ihan pökkelöiltä ja juoksusta oli rentous kaukana. 26 kilsan kohdalla vaihdoin geelit ja veden Cokikseen. Meillä oli siis Peten kanssa huoltopaikoilla yhteiset 1,5 litran pullot ja kun sitä kaatelin kahteen mukiin, toimitsijat välittivät  minulle terveiset  rakkaalta aviomieheltäni. Se ilahdutti kovasti, kun alkoi olla jo puurtamisen fiilistä ilmassa.

Cokis maistui tosi hyvältä, eikä enää tehnyt mieli vaihtaa takaisin geeleihin. Energia riitti, mutta jalat eivät tuntuneet toimivan. 4.15 -jänis meni ohi porukoineen kolmannella kierroksella. Minulla alkoi mennä yhä enemmän aikaa huoltopisteillä.

Viimeiselle kierrokselle oli kuitenkin kiva lähteä, kun sillä pystyi jo miettimään, että nyt vikan kerran tämä ylämäki, alamäki tai huoltopaikka. Toimitsijat kannustivat tosi kivasti, muuten porukkaa ei juurikaan ollut radan varrella maalialuetta lukuunottamatta. Tosin ne yksittäiset pienet porukat, jotka maratonia olivat tulleet katsomaan, kannustivat kyllä villisti.

Viimeisellä kierroksella askel oli jo melkoista töpöttelyä. Aika yksin juoksin, ja se sopi minulle hyvin. Pikkuhiljaa kilsat kertyivät ja ihan loppumetreillä kramppasi vasemman jalan pohkeen vierestä joku pieni lihas. Kramppi onneksi laukesi nopeasti, ja pystyin ottamaan pienen loppukirin maaliin, jossa minua odotti oman ennätyksensä (3.51:27) juossut Pete. Minun loppuaikani tänään oli 4.19:49.

Tässä ollaan just menossa suihkuun juoksun jälkeen:

Reitti oli kiva, vaikka ei kuitenkaan ihan niin tasainen kuin odotin. Aika paljon oli sellaista lievää ylä- ja alamäkeä, jonka väsyneenä kyllä huomasi. Tykkään maratonilla juosta saman reitin useampaan kertaan, kun tiedän mitä tuleman pitää. Sää oli todella upea ja järjestelyt toimivat hienosti. Hieno loppusyksyn juoksutapahtuma siis, voin suositella!

Kisakeskuksena toimineessa Kaarinan lukiossa oli suihkut ja lämmintä vettä riitti meille vähän hitaammillekin maratoonareille. Hernekeittoakin olisi ollut tarjolla, mutta nälkää piti vähän odotella. Suihkun jälkeen kävimme Turussa syömässä ja kaupassa. Takareidet, pohkeet ja alaselkä ovat nyt niin kipeät, että kävely on todella hidasta.

Huomenna sunnuntaina vähän palautellaan lyhyellä pyörällä ja heti maanantai-aamuna pääsen onneksi osteopaatin käsittelyyn. Sitä olen odottanut jo useamman viikon. 

Odotettavissa lauantaina

Kaarinan syysmaratonille ilmoittautuessa piti ilmoittaa aikaisemmin juostujen maratonien määrä. Meillä oli niistä Peten kanssa vähän erimielisyyttä, koska hän laski mukaan myös Ironmanilla juostut maratonit ja minusta se oli väärin. Koska hän kuitenkin hoiti ja myös maksoi osallistumiseni, aikaisempia maratoneja laitettiin minulle juostuksi kolme.

Sain yksi päivä itseni kiinni sellaisestakin ajatuksesta, että enhän minä ole juossut maratonille valmistautuessani edes yhtä pitkää lenkkiä. Sitten muistin, että juoksinhan mä siellä Köpiksessä kuitenkin sen 42 kilsaa. Jotenkin se tuntui niin erilaiselta juoksulta kuin normaali katumaraton, että pääsi lipsahtamaan mielestä. 

Nyt reilun kuukauden aikana juoksukilsoja on tullut ihan kohtuullisesti, joten luottavaisin mielin olen lähdössä matkaan, vaikka selkä on edelleenkin pienoisessa jumissa. Pisimmät juoksulenkit Köpiksen jälkeen ovat olleet 17-19 kilsan pituisia. Uskon pääseväni maaliin, ja tavoittelen parin minuutin ennätysparannusta eli vähän reilua neljän tunnin aikaa. Lähden juoksemaan kellon mukaan suunnilleen 5:50-kilsavauhtia ja katson miten pitkälle sillä pötkitään. Jos maaliin saakka, voisi tulla uusi enkka. Jos ei, tulee kokemusta.

Lauantaiksi on Kaarinaan luvattu ihan kivaa keliä, 8-10 astetta ja puolipilvistä. Päälle meinaan laittaa puolipitkät mustat ikivanhat trikoot, valkoisen paljettihameen (!), pitkähihaisen mustan paidan ja lyhythihaisen harmaan paidan. Ainakin lähdössä on päällä vielä ohuenohut valkoinen juoksutakki, jonka saa taiteltua pieneksi mytyksi juostessa, jos tulee kuuma. Päähän laitan varmaan lippiksen ja jalkoihin kuluneet Newtonit. Ja onhan minulla mukana tietysti myös suosikkiasuste, oma aviomies Pete, joka myös starttaa maratonille.

Tällä kertaa ajattelin kokeilla tankkausta normiruualla. Yritän siis tänään ja huomenna syödä normaalia enemmän. Aikaisemmin olen tankannut pitkiin suorituksiin sekoittamalla maltodekstriinijauhetta mehuun, mutta se on joskus saanut vatsani hieman sekaisin. Voi olla, että huomenna tankkauksen viimeistely vaatii myös hedelmäkarkkeja. 

Maratonilla en aio kantaa mukana juomapulloa mukana, vaan ainoastaan geelejä. Kaarinassa maraton juostaan neljänä reilun kymmenen kilometrin kierroksena. Ensimmäisillä kierroksilla otan geelin ja pari mukia vettä aina huollossa, joita on kolme per kierros. Aika monta geeliä saa siis mukaan pakata. Viimeistä (ja ehkä myös toiseksi viimeisintä) kierrosta varten aion viedä huoltopaikoille omat juomat. Luotan taas Coca-Colan virkistävään vaikutukseen maratonin viimeisillä kilometreillä. 

Kolmen tunnin pyörälenkki

En ole tainnut Köpiksen kisan jälkeen ajaa tripyörälläni metriäkään. Siellä se odottaa portaiden alla kumit tyhjinä trainerikauden alkua. On se sentään pesty kisan jälkeen, mutta muuten on saanut olla aika rauhassa. Wattimittarikin on vielä hankkimatta, vaikka sellaisen itselleni palkinnoksi maaliinpääsystä lupasin.

Maastopyörälle sen sijaan ollut käyttöä aina viikonloppuisin. Jo viitenä sunnuntaina peräkkäin olemme Peten kanssa ajelleet joko mökillä tai täällä Espoossa. Mökkimaisemissakin alkaa kivoja polkuja löytyä, mm. Kiikalan lentokentän ympäristöstä. Siellä ajellaan maastossa ilmeisesti myös moottoripyörillä, mutta kyllä sinne ihan fillarillakin mahtuu. Meillä on edelleen auton katolla pyörätelineet näitä mökkireissuja varten, vaikka tytär aina välillä kyseleekin, että koska ne oikein otetaan pois. Häntä ilmeisesti häiritsee telineistä kovemmissa vauhdeissa kuuluva ujellus.

Espoossa ollessamme ajamme yleensä Nuuksioon, ja sielläkin alkaa jo lempipolkuja olla. Viime sunnuntaina Nuuksiossa ajoimme sattumalta Nouxtreme-maastojuoksun reitin poikki juuri yhden huoltopaikan kohdalla. Näin kauempaa ensimmäiseksi huoltopaikan ensivasteauton, ja luulin jo sen joitakin viikkoja sitten kadonneen naisen löytyneen, mutta auto olikin siellä juoksijoita varten. Niin paljon porukkaa pyöri metsässä karttoineen, että osa oli varmasti etsintäpuuhissa. Hienoa, että vapaaehtoisia löytyy.

Tänään ajoimme ensin Pirttimäkeen ja sieltä Luukkiin. Vaikka pikkuhiljaa olenkin tullut rohkeammaksi ajajaksi myös poluilla, on tuolla reitillä aika monta paikkaa, joissa meni tunkkailuksi. Kiviä, juuria, mutaa ja kiviä - kivaa! Tai niin ainakin yritin ajatella. Luukista käännyin takaisin ja ajoin suorinta reittiä kotiin, kun Pete ja ystävämme Mikko jatkoivat edelleen Salmeen ja Solvallaan Reitti 2000:a pitkin.

Kotona olin taas tosi iloinen pikkuruisesta pihasta, vesiletkusta ja pyörätelineestä, johon pyörän saa hyvin kiinni pesun ajaksi.

Selkä jumissa, viikko maratoniin

Ironman-kisan jälkeen aloitimme uuden valmentajan etsinnän laittamalla viestiä Lemmettylän Teemulle. Joitakin viestejä siinä vaihdeltiin ja muutaman päivän harkittuaan Teemu lupautui hommaan. Jee! Tapasimme syyskuun puolivälissä, ja siinä tavoitteista jutustellessamme Teemu kysäisi, että mitäs jos juoksisitte maratonin vielä tänä vuonna. No tuumasta toimeen ja kalenteria selailemaan. Päädyimme valitsemaan ajankohdaksi 24.10. ja paikaksi Kaarinan.

Reilut neljä viikkoa on treeniohjelmassa ollut melko paljon juoksua. Lisääntynyt juoksumäärä on pikkuhiljaa saanut selän jumiutumaan niin, että tällä viikolla piti yksi juoksutreeni vaihtaa vesijuoksuksi. Melko huono vaihtokauppa, jos minulta kysytään, mutta minkäs teet. Tapiolan uimahalli avataan vasta 6.11., joten Mäkelänrinteeseen saakka piti ajella.

Viime sunnuntaina kävimme pitkällä maastopyörälenkillä, ja lähtö oli Leppävaarasta. Siinä seuraa odotellessamme fiilistelimme sitä, miten mahtavaa on, että vajaan vartin pyörämatkan päähän avataan tammikuussa peruskorjattu, laajennettu uimahalli ja ensi kesänä myös maauimala. Ulkoaltaassa oli jo vettä ja ratoja kaikkiaan kymmenen!

Nyt syksyllä tuli treeniohjelmaan sellainenkin muutos, että vaihdoimme kuntopiirin salitreeniin. Se vähän harmitti, sillä kuntopiiriin on ollut aina kiva mennä ja treenaamisen lomassa on tavannut mukavia tyyppejä. Toisaalta nyt vapautui perjantai-ilta muulle treenille ja tuli vähän lisää väljyyttä kalenteriin.

Salihommat aloitimme uudessa Mankkaa Esport Expressissä, johon on meiltä vain muutaman kilsan matka. Ostimme salille samantien vuoden kortit ja kolme PT-tapaamista. Pari kertaa olemme siellä nyt ehtineet käydä, ja ihan hyvin olemme mahtuneet tekemään omat muuvimme. Salin parvella on juoksumattoja, kuntopyöriä ja soutulaitteita, joilla hikoillessa voi seurailla viereisen Turuntien liikennettä.

Vähän jännittää lähteä juoksemaan maratonia. Ennätys olisi kiva yllätys, joten toivon pystyväni juoksemaan kovempaa kuin vuosi sitten Rantamaratonilla, jolloin loppuaika oli 4.11. Neljän tunnin haamuraja taitaa olla vähän liian kaukana, kun siihen vaadittava kilsavauhti 5:40 on ainakin toistaiseksi lenkeillä tuntunut melko kovalta.

Työmatkajuoksua

Nyt kun tässä parin viikon päästä pitäisi juosta vielä maraton, treeniohjelmassa on ollut melko paljon juoksua. Ajan säästämiseksi olen juossut pari kertaa viikossa töihin tai töistä kotiin.

Tarvetta on ollut yhdelle pitemmälle, vajaan parin tunnin lenkille ja sitten toiselle lyhyemmälle noin tunnin pätkälle. Pitemmän lenkin olen juossut aloittanut Kauppatorilta ja juossut sieltä rantoja pitkin Ruoholahteen, ja sieltä Lauttasaaren, Lehtisaaren ja Otaniemen kautta kotiin.

Alkumatkasta on ollut kiva fiilistellä tuttuja maisemia, sillä asuin nuoruusvuoteni Ullanlinnassa. Etelä-Helsingin merelliset maisemat ovat siksi minulle tärkeitä, ja niihin liittyy paljon muistoja. Ensimmäisellä kerralla yritin alkumatkasta kuunnella musiikkia, mutta vauhtia oli silloin liian vaikea kontrolloida. Olo helpottui heti, kun otin popit pois korvista.

Ekan kerran kun juoksin kotiin, tuli Otaniemen rantapolulla vastaan Pete. Hassua, miten tutun juoksuasennon tunnistaa jo melko pienestä ja kaukaa.

Pitkillä lenkeillä minulla on ollut mukana pari geeliä ja kädessä pidettävä juoksupullo. Töissä pyrin aina syömään kunnon lounaan ja välipalankin ennen juoksua, mutta silti geelit tuntuvat olevan tarpeen.



Lyhyemmän lenkin olen juossut kahteen kertaan, reilu viikko sitten aamulla töihin ja viime viikolla kotiin päin. Menin ensin ratikalla Oopperalle ja siitä lähdin Stadikan sivuitse juoksemaan Keskuspuiston kautta Munkkiniemeen ja sieltä edelleen Espooseen. Vähän harmitti kun kesken vähän kovemman pätkän piti pysähtyä Huopalahden pitkiin liikennevaloihin. Kotiinpäin tuo reitti tuntuu muuten olevan vähän enemmän alamäkeä, ja vauhtikin sen vuoksi hieman nopeampi kuin vastakkaiseen suuntaan.



Meillä on töissä taas torstai-aamuisin yin-joogaa, joka osuu kivasti viikkosuunnitelmaan, kun keskiviikkoisin on yleensä ollut vähän pitempi juoksu. Joogassa on tehty paljon mm. lantiota avaavia liikkeitä, ja muutenkin siellä on kiva rauhoittua ennen työpäivää.

Ruotsiin, Ranskaan ja Kaarinaankin

Jo Köpiksen maaliintulon jälkeen tiesin, etten halua jäädä Ironman-päiväperhoksi, seuraava täyden matkan kisa oli siis samantien ajatuksissa. Meillä oli lopulta lyhyellä listalla IM-kisat Sveitsissä, Barcelonassa ja Vichyssä. Koska Sveitsi tuntui kalliimmanpuoleiselta ja Barcelona on ehkä hiukan liian myöhään syksyllä, päädyimme Peten kanssa ilmoittautumaan Ironman Vichyyn. 

Vichyyn on Pariisista useamman tunnin automatka, joten auto pitää vuokrata ja matkaan varata kunnolla aikaa. Uinti on kivassa kanaalissa, jossa ei tarvitse pelätä ainakaan Volvon kokoisia aaltoja. Jotain vesikasvustoa siellä voi kuulemma olla. Pyörä- ja juoksureitit ovat käsittääkseni ihan ok, ainakin pyöräreitillä taitaa olla jokunen nyppylä. Ja kuumahan siellä Ranskassa voi vielä elokuun lopulla olla, mutta sää nyt on mikä sattuu kisapäivänä olemaan.

Puolikkaan kisaankin on ilmoittauduttu. Ensi kesänä se on ensimmäistä kertaa Jönköpingissä Ruotsissa järjestettävä Ironman 70.3 -kisa. Auto- ja laivamatka on siis tiedossa heinäkuun alkupuolella, kisapäivä on 10.7. Jönköpingissäkään ei tarvitse uida meressä, vaan uinti on Vättern-järvessä. Tukholmasta on vissiin lyhyempi matka ajella Jönköpingiin kuin Espoosta Joroisiin, joten siinä mielessä matkankaan ei pitäisi olla paha.

Nyt syksyllä on suunnitelmissa juosta vielä maraton, todennäköisesti Kaarinassa 24.10. Mökiltä on sinne ihan sopiva matka ja kun se juostaan vielä neljänä kierroksena tasaisella reitillä, se voi olla ihan kiva tuttu juttu. Ehkä kokeilen tällä kertaa jättää viimeisille huoltopisteille omat juomatkin, nimittäin Kööpenhaminassa toimivaksi  todettua Coca-Colaa. Saattavat loppumatkasta rävähtää silmät auki sitä siemaillessa Kaarinassakin. Alkumatkasta turvautunen tuttuihin geeleihin ja veteen.

Pojan kanssa

Viikonloppuna kohta kaksi viikkoa sitten poikamme oli pitkästä aikaa kotona neljä päivää, torstaista maanantaihin. Nyt hänellä onkin "tuplakinkku" eli melkein kolme viikkoa menee  yhtäjaksoisesti armeijan harmaissa ja lomalle pääsee vasta reilun viikon kuluttua. Täytyy siis ottaa ilo irti niistä lyhyistäkin hetkistä, kun hän on lomalla ja perhe kasassa. Olimme suunnitelleet Peten kanssa käyvämme tällä viikolla joku ilta Santahaminassa, mutta koska pojan yksikkö on vartiovuorossa, hän ei saa vastaanottaa vieraita. Ensi viikollakaan ei pääse kylään, koska silloin on leiri. 

Mukavaa yhteistä tekemistä ei ollut vaikea keksiä. Olin jo aikaisemmin kysynyt, josko hän voisi antaa meille maastopyöräilyvinkkejä. Sunnuntaina lähdimme yhdessä lähimetsään harjoittelemaan. Ensin ajoimme ylös-alas noin parinsadan metrin pituista mäkeä. Siinä oli sopivassa suhteessa juuria, kiviä ja tiukkoja käännöksiä. Aika paljon jälkeen jäin pojista, ja jonkun kierroksen jätin väliinkin, kun jäin ottamaan valokuvia.

Tuosta en mennyt.

Tuosta kyllä ajoin, mutta taisivat molemmat renkaat pysyä maassa.

Sama paikka eri suunnasta.

Pojalla näytti homma sujuvan aika suvereenisti, mutta kyllä hän on sitä alamäkeä ystävineen hinkannutkin. Muutama vanne ja ainakin yksi takavaihtajan korvake on häneltä tuossa metsikössä vääntynyt tai hajonnut. Onneksi itse kuski on säästynyt mustelmia vakavammilta vammoilta. Pyörää on kyllä korjailtu ja osia vaihdeltu tosiaan sitten senkin edestä. 

Jonkun aikaa mäkeä ajettuamme lähdimme vielä lyhyelle metsäkierrokselle, ja huomasimme, että yllättävän kivat ja vähintäänkin riittävän haastavat maastot löytyvätkin lähempää kuin uskoisikaan. Pitäisi vaan käydä ajamassa useammin, että taidot ja rohkeus oikeasti kehittyisivät.

Viime viikonloppuna kävimme Peten ja Mikon kanssa ajamassa Nuuksiossa. Eksyinkin kerran kun jäin jälkeen ja käännyin väärälle heppapolulle. Samaisella väärällä polulla etsin vähän rajojani ja löysinkin ne, kun kaaduin. Polveen sattui, kun juuri sen alla oli pieni kova oksa. Siihen tuli pieni nirhauma ja iso mustelma, ja se on vieläkin hieman kipeä, vaikka haaverista on jo neljä päivää. Vähän piti tämän viikon treeniohjelmaa sen takia viilata, mutta sittemmin on kyllä juoksukin jo onneksi onnistunut.