Viikon treenien top3

Viikko on treenien osalta sujunut suunnitellusti, ja kaikki listalla olleet treenit on tehty. Lauantai ja sunnuntai ovat tosin treenejä lukuunottamatta painottuneet enemmän levon puolelle. Vaihtelun vuoksi ja sunnuntain ratoksi ajattelin listata ne treenit, jotka jäivät syystä tai toisesta mieleen. 

Viikon mukavin treeni oli ehdottomasti tämänpäiväinen hiihto Oittaalla. Hiihdin Solvallaan ja takaisin, ja sukset toimivat paljon paremmin kuin viime sunnuntaina. Silloin ei pitoa juurikaan ollut, tänään onneksi löytyi vähän sitäkin. Aurinko paistoi ja pakkasta oli lähtiessä pari astetta - ihan loistava talvikeli siis! Latu Oittaalta Solvallaan on mäkinen, ja vaarallisista laskuista varoitetaan monta kertaa, ihan aiheesta. Pari mäkeä on sellaista, että niissä on minulle aika paljon haastetta maastopyörälläkin kesäkeleillä, saati sitten suksilla. Kerran kaaduin yhdessä vähän tiukemmassa kurvissa, ei kuitenkaan sattunut eikä kukaan nähnyt.

Aina voi kuitenkin parantaa: seuraavalla hiihtokerralla yritän muistaa ottaa mukaan vaihtohanskat juoksua varten ja vesipullon, jotta treenin jälkeen riittää juotavaa. 

Hiihtolenkin jälkeen kävin vielä juoksemassa puolisen tuntia. Salomonin polkujuoksukengät pitävät tosi hyvin myös lumella ja ovat vähän normilenkkareita lämpimämmätkin. Mukavan monikäyttöiset siis, kuten niin monet muutkin hyvät kamppeet. 

Viikon toiseksi kivoin treeni oli varmaan juoksu töistä kotiin keskiviikkona. Vauhti oli vähän noussut siitä kun edellisen kerran juoksin samaa reittiä, askel tuntui kevyeltä ja lopussa juostavat 100 metrin vedotkin sujuivat kivasti. Matkalle sattui myös todella upea auringonlasku.

Pronssisijalle viime viikon treeneille sijoittui torstain Heltri-uinti. Sain nimittäin valmentajalta pari hyvää vinkkiä uintiini: nilkat nousevat potkussa turhan ylös, joten minun pitää yrittää muistaa painaa potkua alaspäin. Toinen korjaus liittyy pään asentoon: hengitys sujuu ihan hyvin molemmilta puolilta, mutta aina hengitettyäni katson eteenpäin. Olen varmaan niin tottunut uimaan jonossa, että automaattisesti tulee arvioitua etäisyyttä edellä uivaan. Ei sitä enää, vaan katse samantien pohjaan.

Ja hei, vielä on vuorokausi aikaa osallistua GoExpo-lippujen arvontaan! Mukavaa alkavaa viikkoa!

Voita liput GoExpoon

Reilun viikon päästä on taas Helsingin Messukeskuksessa GoExpo perjantaista sunnuntaihin. Yhdellä lipulla pääsee seitsemään tapahtumaan: Fillari, Kunto, Golf, OutdoorExpo, Ball Sports, Helsinki Horse Fair ja Kuva&Kamera.

Hain pari viikkoa sitten Messukeskukselta bloggaaja-akkreditointia GoExpoon ja onnistuin sellaisen vähän omaksikin yllätyksekseni saamaan. Vai saivatkohan sen kaikki hakemuksen ajoissa tehneet? No, joka tapauksessa diiliin kuului oman messuosallistumiseni lisäksi kaksi vapaalippua arvottavaksi blogin lukijoiden kesken. 

Tässä se arvonta sitten tulee: osallistu kertomalla kommenteissa, mistä löysit blogini ja mitä kautta sitä mieluiten seuraat (Blogger, Bloglovin', Twitter-fiidini, joku muu). Laita kommenttiin myös sähköpostiosoitteesi, jotta saan sinuun yhteyden helposti, jos voitto osuu kohdalle. Vastausaikaa on maanantai-iltaan saakka.

Onnea arvontaan!

Hyvää pyöräkarmaa

Kun kuusi vuotta sitten olin hankkimassa ensimmäistä maantiepyörääni, askeleet veivät Mäkelänkadulle Velosporttiin. En enää muista, mistä sen kaupan keksin, mutta se käsitys minulle jäi, että se oli ainakin silloin se vähän hienompien pyörien kauppa. Netistä olisi varmaan pyörän voinut jo silloin tilata, mutta en oikein tiennyt millaisen pyörän haluaisin ja ennenkaikkea minkä kokoisen. Arvelin tässä saavani ammattitaitoista apua Velosportista ja siinä olin oikeassa. Sitäkin mietin, että apu on sitten lähellä, jos sormi menee uuden pyörän kanssa suuhun ja tulee jotain korjattavaa tai takuuhommia. Kumpiakaan ei kyllä ole tainnut tulla, normaaleja huoltoja vain.

Päädyin lopulta ostamaan Cannondalen alumiinirunkoisen Caad 9:n. Hiilikuitupyörät olivat hieman kalliimpia, niissä alkoi budjetti tulla vastaan, enkä ensimmäistä kunnon pyörää ostaessani vielä tiennyt, kuinka kestävällä pohjalla orastava pyöräily- ja triahtloninnostukseni oikeastaan edes on. Olisin ehkä voinut kyllä päätyä ihan samaan pyörään, vaikka olisin tiennytkin kaiken mitä nyt tiedän, niin kiva pyörä se on ollut.

Sain pyöräni sopivasti muutamaa päivää ennen ensimmäistä tri-kisaani, ja kyllähän sillä ajaminen tuntui ihan erilaiselta kuin sitä ennen hybridillä. Klossitkin opin irroittamaan polkimista yhden pienen haaverin jälkeen. Maantiepyöräni on nykyään valitettavan vähällä käytöllä, kun ajelen sillä lähinnä työmatkoja kesäisin. En toisaalta raaski sitä myydäkään, koska sen käyttö- ja tunnearvo ovat minulle suuremmat kuin siitä todennäköisesti saatava hinta. Voi olla, että mielessäni orastaa pieni toive siitä, että tyttäreni innostuisi sitä kokeilemaan. Tai sisko, joka on ensi kesänä taas tulossa Suomeen lomalla. Olisipa hienoa päästä yhteiselle pyörälenkille jomman kumman ihanan naisen kanssa!

Kun sitten muutamaa vuotta myöhemmin tuli triathlonpyörän hankinnan aika, oli aika selvää että käyn sitäkin ensin etsiskelemässä Velosportissa, varsinkin kun halusin pysyä samassa merkissä. Mitään clip-on -tankoja en edes harkinnut, maantiepyörä on maantiepyörä ja triathlonpyörä jo ihan eri juttu. Olin yhden illan saanut ajella ystäväni Cannondale Slicella, ja kun hän ei sitä sittenkään halunnut myydä, päätin ostaa uuden vastaavan. Sattumalta Velosportissa oli juuri oikean kokoinen Slice, ja tein siitä kaupat samantien. Joitakin osia siihen olen vuosien varrella vaihtanut; satulan tietysti, aika-ajotangot, kompaktikammet ja käytettynä ostamani vanteet. Uusin hankintani on wattimittari, josta on ollut jo paljon iloa, vaikken ole sillä ulkona ajanut metriäkään. 

Ei ole vauhti pyörästä kiinni ja voi että miten tuli tästä kuvasta ikävä kesää!

Nyt on Velosport-ympyräni mukavasti sulkeutunut, kun poikani aloitti tammikuussa siellä työt. Hän on jo muutamana aikaisempana kesänä hankkinut alan kokemusta muissa pyöräkaupoissa siirtyen vuosi vuodelta arvokkaampien pyörien pariin. Olen tosi kiitollinen siitä, että töitä ja oppimisen mahdollisuuksia on nuorelle miehelle tarjottu. Tammikuussa hän lähetteli taas aktiivisesti hakemuksia eri pyöräliikkeisiin, ja Velosportista otettiin ensimmäisenä yhteyttä. Parin haastattelun jälkeen homma oli selvä, ja työpaikka sovittu opintojen alkuun saakka. Mahtava mahdollisuus nuorelle pyöräentusiastille! On kiva nähdä joka päivä, miten innostunut hän on pyöristä ja työstään niiden parissa.

Velosport on muutama viikko sitten muuttanut uusiin, hienompiin tiloihin pari sataa metriä etelämmäksi Mäkelänkadun ja Koskelantien risteykseen, vanhaan Amerin taloon. Kannattaa käydä tutustumassa, avajaiset ovat Go Expo -viikonloppuna ja Messukeskus on melkein vieressä.

Tämä ei ole yhteistyöpostaus, olen vain tosi ilahtunut tästä poikani uudesta työpaikasta ja etenkin perheessä yhä lisääntyvästä pyörähuolto-osaamisesta. Toisaalta myös puhtaan pyörän kriteerit kiristyvät kiristymistään, viime viikolla harjoiteltiin jo pakan irroittamista pesua varten siinä kuitenkaan vielä onnistumatta.

Mitä mukaan uimaan?

Tykkään pitää asiat järjestyksessä, ja olen jo pitkään pitänyt uintikamppeet yhdessä kassissa aina lähtövalmiina. Kassi roikkuu aina samassa paikassa kylppärin ovenkahvassa, ja sinne laitan myös pyyhkeen ja uikkarit heti, kun ne ovat kuivuneet edellisen uintikerran jälkeen. Tässä kassin sisältö yhdessä kuvassa:

Uikkareita minulla on nyt kolme, ja niistä valitsen sopivimman aina fiiliksen mukaan. Juomapullo pitää tietysti olla, sen kylkeen yleensä laitan treenin post-it -lapulla. Minulla on kahdet uimalasit vahvuuksilla, toiset noista tuppaavat jo huurtumaan. Lemppariuimalakkini on nyt tuo punainen Köpiksesta saatu. Vihreässä pienessä uudelleentäytettävässä silikonipullossa on suihkusaippuaa, ja nenäkannu ja suola ovat kassin uusimmat tulokkaat.

Itse asiassa nenäkannulle uimakassi on ihan oivallinen säilytyspaikka, muuten en sitä varmaan olisi eilistenkään Pirkkolan treenien jälkeen muistanut käyttää. Silti kyllä aivastutti ja nenä vuosi illalla uinnin jälkeen.

Pirkkolan uintitreenien vetäjän vaihduttua vuodenvaiheessa käytetään treeneissä aina silloin tällöin räpylöitä, pullareita ja lättäreitä. Apuvälineet laitoin kaikki omaan pussiinsa, jonka otan mukaan altaan reunalle. Se näyttää nyt tältä:

Sinisen pullarin ostin jo vuosia sitten. Räpylät ovat hankinta tältä keväältä. Minulla oli aikaisemmin vain sellaiset todella pitkät oranssit räpylät, mutta nämä lyhyemmät ovat ilmeisesti uinnin treenaamiseen jotenkin paremmat, ainakin suositus niiden ostoon oli iso. Nyt on melkein kaikilla meidän radalla ihan samanlaiset, joten täytyy noihinkin kirjoittaa nimi, ettei mene sekaisin. Punaiset lättärit ovat myös aika vanhaa vuosikertaa, samoin kuin keltainen nilkkojen ympärille laitettava kuminauha. Pieni pyöreä kello on pitkäaikaislainassa ystävältä, ja niin kauan se on käyttämättömänä kassissa pyörinyt, että näyttää olevan patterikin jo loppu. Joskus olen ohjelmoinut kelloon oman CSS-vauhtini ja laittanut sen uimalakin alle. Kello sitten aina piippaa, kun pitäisi kääntyä tavoitevauhdissa pysyäkseen. Täytyypä vaihtaa patteri ja yrittää aktivoitua taas sen käytössä.

Viikko sitten sunnuntaina uin Märskyssä sellaisen treenin, että käyttöä oli kaikille kamppeille kelloa lukuunottamatta. Alkuverrassa uin mm. 2x50 metriä kuminauha nilkkojen ympärillä ja pääsarjassa sitten kaksisatasia erilaisilla välineillä näin:

• 200 m potkuja räpylöillä
• 200 m vaparia pullarilla
• 200 m vaparia lättäreillä
• 200 m vaparia lättäreillä ja pullarilla
• 200 m vaparia

Testejä

Torstaina Heltrin uintitreeneissä uitiin CSS (Critical Swim Speed) -testi. Kuten niin monet hyvät testit, tämäkin on simppeli: ensin uidaan 400 m mahdollisimman kovaa, ja sitten noin 10 minuutin tauon jälkeem 200 m vielä kovempaa.

Ja sitten vähän valitusta: koko alkuvuonna uinti on tuntunut tahmealta, ja koska tammi-helmikuussa tuli tehtyä aika paljon pitkää päivää ja töitä myös viikonloppuisin, olen välillä tuntenut oloni väsyneeksi. En siis ollut mitenkään etukäteen innoissani uintivauhdin testaamisesta, kun tiesin ettei tulos voi olla hyvä. Suorittaja minussa haluaisi aina vaan hyviä tuloksia ja jos se vaikuttaa epätodennäköiseltä, mieleen voi hiipiä ikäviä ajatuksia kunniallisesta perääntymisestä. Onneksi en nähnyt perääntymiseen mahdollisuutta, etenkin kun edellisviikonkin torstai-uinnit olivat jääneet väliin työdinnerin vuoksi. Oli siis vain pakattava kamppeet, nieltävä ylpeys ja lähdettävä.

Alkuverrojen jälkeen Pirkkolassa koitti sitten testin aika. 400 metriä tuntui tutun pitkältä, ja varsinkin käännöksissä aikaa kului ihan reippaasti, kun jaksoin tehdä volttikäännöksen vain muutamilla ekoilla kierroksilla. 400 metriin meni aikaa 6:38, ja olin kyllä pettynyt. Uin jo vuosi sitten samassa testissa kovempaa. Kun 200 metrin loppuaika oli 3:12, tuli CSS-vauhdikseni 1:43, pari sekuntia hitaampi kuin aikaisempi noteeraus.

Uinti ei siis juuri nyt kulje.

Täytyy varmaan vaan nyt hyväksyä se, että lisääntynyt salitreeni vaikuttaa uintivauhtiin. Ehkä pieni treenin keventäminen auttaa sitten tähän lievään väsymysfiilikseen. 

Tänään oli ohjelmassa aamu-uinti ja illalla FTP-pyörätesti. Testissä ajetaan verrojen ja viiden minuutin all-out -rypistyksen jälkeen 20 minuuttia täysiä. Tällä kertaa pystyin sentään parantamaan joulukuista tulostani 5 wattia, joten ei se ihan huonosti mennyt. Keskisykekin oli vain yhden pykälän alempi kuin viimeksi.

Se ihan loistava puoli tässä ahkerassa testaamisessa kyllä on, että koko ajan tietää missä mennään ja treeniohjelmaa muutetaan tulosten mukaan. Nyt vähän kevennettiin muutaman seuraavan päivän tekemisiä.

Tämä patukka sattui silmiini USA:ssa, ja olisi sopinut mielialaan torstaisen uintitestin jälkeen:

Tehoilla treenaamista

Sekin ilo tästä omasta blogista on, että jälkeenpäin on helppo selvittää, koska harjoittelussa on tapahtunut isompia muutoksia ja milloin mikäkin juttu on tullut hankittua. Viime viikkoina on trainerillä ajaminen ollut niin kivaa, että piti ihan katsoa, koska se on hankittu: marraskuussa 2010. Vähän yllätyin, että siitä on jo yli viisi vuotta! Trainerimme on Tacx Satori, eikä siinä ole mitään mittareita tai muutakaan tingeltangelia. Perusvehje.

Tällä kaudella on sillä ollut vielä entistäkin kivempaa ajella, kun hankin syksyllä pyörääni Stages-wattimittarin. Mittari on pyörän vasemmassa kammessa, joka vaihdettiin aikaisemman tilalle. Kammesta tulee teho- ja kadenssidata suoraan Jupikselta käytettynä ostamaani Garmin Edge 500 -mittariin. Se kiinnittyy nyt kivasti aika-ajotankoon, ja yleensä tiedonsiirto onnistuu hyvin. Vain yhdessä treenissä yhteys on katkeillut jatkuvasti, enkä oikein tiedä miksi.

Tehomittauksen myötä olen huomannut aika ison muutoksen pyöräharjoittelussa. Kaikki perustuu nyt FTP-testiin (tarkemmin Wattbiken sivuilla), jossa lämmittelyjen ja verran jälkeen ajetaan 20 minuuttia niin kovaa kuin pääsee. Tuloksen perusteella sitten lasketaan treeneissä käytettävät tehoalueet. Sekin on kiva, että nyt FTP-testin voi nyt ajaa kotona omalla pyörällä helposti vakioitavissa olosuhteissa. Testejä onkin tullut tehtyä vähän useammin kuin aikaisempina vuosina, ja treenitehoja on helppo muutella samantien tulosten perusteella.

Eilen oli taas se päivä, kun sain laittaa päälle traineriajeluille pyhitetyt kauhtuneimmat pyöräilyshortsini, topin ja hikipannan. Traineri on meillä saunassa, jossa onneksi saa myös ikkunan auki. Ohjelmassa oli minuutin vetoja tietyllä teholla ja kadenssilla. Parhaimmillaan ajaminen tuntui melkein peliltä, kun ensin piti löytää paras mahdollinen välitys ja sitten jaksaa ylläpitää vähintään samaa tehoa ja kadenssia kymmenen vedon ajan. Nautin joka hetkestä!

Tässä maisemassa pari kertaa viikossa.

Trainerillä kuuntelen aina musiikkia kuulokkeilla. Netflixin katsomista olen kokeillut, mutta jotenkin musiikin kuuntelu ja wattien, kadenssin ja sykkeen tuijottaminen sopii minulle paremmin. Ainakin keskittyminen on helpompaa ja musiikista saa kivasti lisää virtaa. Missään muualla en enää voi sitä niin kovalla luukuttaakaan.

Jännityksellä odotan kyllä kevättä, kun pääsen kokeilemaan, miten wattien mukaan ajaminen onnistuu maantiellä. Maltanko ajaa ylämäet tarpeeksi hiljaa? Jaksanko polkea tarpeeksi alamäissä? Miten porukkalenkkien käy - ajavatko kaikki vain omia wattimittareitaan tuijottaen vai onnistuuko yhteislenkkeily edelleen?

Äiti ja tytär

Elämä kulkee ainakin näin taaksepäin katsoessa sykleissä, ja merkittävät tapahtumat on helppo huomata näin jälkeenpäin, harvemmin juuri niiden tapahtuessa siinä arjen keskellä. 

Viime viikkoina olen muistellut ylioppilaskevättäni 1987 paristakin syystä. Ensimmäinen on se, että tyttäreni on tämän kevään abiturientti. Pari ainetta hän kirjoitti jo syksyllä ja muutaman lisää nyt keväällä. Kuten äitinsä 29 vuotta sitten, hän aloittaa heti kirjoitusten jälkeen valmistautumisen kauppakorkeakoulun pääsykokeisiin. Pääsykoekirjat kävin ostamassa hänelle jo ennen joulua, niin kuin oma äitini minulle aikanaan. Perinteet tuntuvat jatkuvan. Muuten tyttäreni on kyllä vahvasti oman tiensä kulkija ja osannut pitää puolensa jo ihan pienestä.

Tyttärelläni oli koulussa viime viikolla teemapäivä, jolloin piti pukeutua joksikin, jota ei ole. Hän yllätti ja ilahdutti minut haluamalla pukeutua triathlonistiksi. Tästähän innostuin ja kaivoin samantien esiin kisa-asuni, Kööpenhaminan Ironman-mitalin ja muuta tarvittavaa rekvisiittaa. Tässä lopputulos:

Vaikka tyttären oma laji onkin jalkapallo eikä tämä leikki mitenkään viitannut hänen kiinnostuksensa heräämiseen triathlonin suhteen (ja selvästi merkitsi minulle paljon enemmän kuin hänelle), tulin siitä tosi hyvälle mielelle. Pukeutumisessa mentiin tietysti vähän yli; itse käytän kompressiosäärystimiä vain palautumiseen pitkien treenien jälkeen, enkä pukisi irtohihoja hihattoman kisa-asun kanssa. Tytär oli kuitenkin asuunsa tyytyväinen, mikä oli pääasia.

Toinen mielessä pyörinyt ajatus on se, että tapasin Petrin juuri ylioppilaskeväänäni, teekkareiden vappubileissä. Siis kuinka kauan siitä oikein on ja miten nuori silloin olinkaan - näin jälkeenpäin ajatellen ihan lapsi vielä! Ihmeellistä ajatella, miten nuorena tehdyt päätökset vaikuttavat elämään vielä useiden kymmenien vuosien jälkeenkin. Muistan hyvin miten odotin kotona lankapuhelimen vieressä, että soittaakohan se kiva, edellisiltana tapaamani poika minulle, kuten lupasi. Ja soittihan hän! Ekat treffit sovimme Mikonkadulle Cafe Metropolin eteen jo samaksi päiväksi, ja siitä tämä meidän yhteinen juttu sitten alkoi. Minä olin 19-vuotias ja hän 21.