Pete ja minä. |
Kahtena seuraavana päivänä päästiin taas ajelemaan pyörillä. Keskiviikkona tempoiltiin pari kertaa kymmenen kilsan lenkki liikenneympyrästä toiseen ja välillä ja lopuksi kävimme taas juoksemassa. Ihanaa oli ajella meren rannassa, vaikka kovaa pitikin yrittää mennä. Aika helposti ne watit meinaavat alamäessä pudota, ja ärräpäitä päästelin mielessäni samalla kun laitoin isompaa vaihdetta pykälään ja yritin saada jalat pyörimään.
Vaihtotreenin jälkeisellä maalisuoralla. |
Eilen torstaina kävimme ajamassa mäkitreenin, tietyllä teholla ja kadenssilla nousimme yhden loivahkon suht pitkän mäen neljään kertaan. Täällä puhallellaan ahkerasti teiden reunoja kaikesta roskasta, ja silmiini taisi eilen lentää jotain, kun ne olivat vielä illallakin kipeät ja punaiset. Lenkin lopuksi tuutattiin hotellille taas lähes maksimiwateilla vastatuuleen. Vauhdin hurmaa!
Tänään on taas välipäivä, ja ollaan siis uitu ja juostu. Nyt mentiin altaaseen (paitsi rohkea Pete, joka ui treeninsä meressä) heti aamusta ja aamiaisen jälkeen juoksemaan. Aurinko on pilvessä, joten juoksukin tuntui ihan ookoolta, kun ei ollut liian kuuma.
Uutta on taas opittu: on tosi mukavaa, kun hotellilla on tarjolla aamiainen, lounas ja päivällinen. Yhtään turhaa energiaa ei mene sen miettimiseen, mitä ja milloin syötäisiin. Aikaisemmilla treenireissuilla olen todennäköisesti syönyt liian vähän. Tällä reissulla sainkin yhdelle pyörälenkille ohjeeksi yrittää päästä plussakaloreille, mutten tainnut siinä kuitenkaan onnistua. Energiaa on kuitenkin tuntunut riittävän, kun buffaan ei ole koskaan pitkä matka ja jälkkärikin on joka lounaalla ja päivällisellä muistettu.
Etuvaihtajan vaijeri on nyt vaihdettu ja toimii taas. En kyllä voi suositella Cokiksen laittamista juomapulloon, siitä sotkusta tuli vähän sanomista paikalliselta pyörämekaanikoltakin, vaikka pahimmat roiskeet olinkin putsannut. Jatkossa pulloihin siis vain vettä tai urheilujuomaa, ja Cokikset vain tauoilla.
Eilen kävimme Peten kanssa junalla Matarossa SBR (swim bike run) -kaupassa. Kaikenlaista pientä löytyi, mutta esimerkiksi kaikki liikkeen kisa-asut ovat nyt Mallorcalla, kun siellä on nyt viikonloppuna puolikkaan kisa. Petelle löytyi sentään uudet Bontin pyöräkengät ja meille molemmille uudet Assoksen sukat ja pienet tarvikepussukat pyöriin. Ostin nyt sellaisen, jossa ei ole vetoketjua, vaan se kiinnittyy magneetilla. Siihen näyttäisi myös mahtuvan pari geeliä tai jopa patukkaa enemmän kuin aikaisempaan malliin. Huomenna se pääsee tositoimiin, kun meillä on taas edessä mäkitreeni pyörillä. Sitä ennen yritämme vielä ehtiä käydä pyörähtämässä Barcelonassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti