Siskon lähtöaamun auringonnousu oli kyllä hieno, sain kuvankin muistoksi:
Tänään treeniohjelmassa oli kahden tunnin pk-lenkki, ja siihen minulla olikin jo valmiina katsottu ja testattu pätkä oman mökin lähellä:
Auringonnnousu lentokentällä. |
Kuluneella viikolla olen mökkeillyt Jämsänkoskella isäni suvun mökillä ja ehtinyt vielä omallekin mökille Suomusjärvelle. Pyörä on kulkenut mukana auton katolla, ja olen saanut tehtyä kaikki pyörätreenit suunnitellusti. Joskus olisi ehkä hyvä laskea, kuinka paljon pyörätelineet ja pyörät katolla lisäävät polttoaineen kulutusta.
Sunnuntaina ajoin Jämsänkoskelta Petäjävedelle ja takaisin, yhteensä noin kolmen tunnin lenkin. Petäjävedellä on tosi kaunis vanha kirkko, josta piti tälläkin retkellä ottaa kuva:
Petäjäveden vanha kirkko |
Lenkki Stravassa:
Sen verran vähän on (nais)pyöräilijöitä noilla seuduilla, että tältä pk-lenkiltä oli tuliaisina peräti kuusi QOMmia! Toisaalta nyt tuli vastaankin pari fillaristia, en muista sellaista aikaisemmilla lenkeillä sattuneen.
Kerran sattui kyllä vähän jännä tilanne, kun asuntovaunua vetävä auto ohitti. Ehdin jo huokaista helpotuksesta kun näin, että auto meni ohi, mutta sitten perässä tullut asuntovaunu meinasi kiilata minut ojaan. Ehkä ensimmäisen kesän karavaanari, joka ei oikein tunne yhdistelmänsä (tai pyöräilijän!) vaatimaa tilaa?
Pyörälenkin jälkeen kävimme siskoni kanssa melomassa peilityynellä järvellä. Loman parhaita hetkiä.
Melomassa Kankarisvedellä |
Nummella. |
Autoilijat ohittelivat tänään oikein poikkeuksellisen kaukaa. Olisikohan se Ruotsin puolella suomalaiselle triathlonistille sattunut, paljon julkisuutta saanut onnettomuus siihen syynä?
Kampepäivitystä on tapahtunut sen verran, että kävin Varuste.netistä ostamassa Garminin sykevyön ja lähettimen. Vanhasta mittarista oli hajonnut lähetin, eikä sitä myyty erikseen. Nyt saan taas sykkeet näkyviin treeneissä, ja se on ihan hyvä juttu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti