Höntsäviikko

Tänään Ironmanista on tasan kolme viikkoa. Mitään kunnon treeniä en vielä ole saanut aikaiseksi, eikä ole tietty vielä tarpeenkaan. Ainakin syyskuu menee vielä tässä fiiliksen mukaan -moodissa, ehkä lokakuukin. Treeni- ja kisapainajaiset ovat kuitenkin väistyneet, ja uskon henkisenkin palautumisen olevan ihan hyvässä vauhdissa.

Maanantaina kävimme Peten kanssa salilla. Olimme käyneet uusimassa sopimuksemme Esport Expressin kanssa jo viikonloppuna, joten ainakin seuraavat 12 kuukautta se on edelleen kotisalimme. Fiilis ei ollut erityisen vahva, ja yhden käsipainosarjan jouduin jättämään keskenkin, kun alkoi pyörryttää. Taisin poislähtiessä olla aika huonotuulinenkin, kun jouduin odottamaan Peteä kymmenisen minuuttia, hän kun teki loppuverryttelyn vähän pitemmän kaavan mukaan.

Keskiviikkona ja perjantaina kävin töissä pyörällä. Työmatka maantiepyörällä lyhentyi hieman, kun Munkkiniemen Munkinpuiston läpi menevä kevyen liikenteen väylä asfaltoitiin. Aikaisemmin lyhin reitti maantiepyörällä kulki Länsiväylän vartta, ja siellä hidasteena on Lauttasaaren läpiajaminen. Olen siinä onnellisessa asemassa, että kotoa pääsee töihin ja takaisin montaa eri reittiä - työmatkapyöräilyssäkin vaihtelu virkistää.

Uinnit ajoittuivat tällä viikolla torstai-iltaan ja sunnuntai-aamupäivään. Molemmilla kerroilla ajoin Jopolla Leppävaaran maauimalaan, joka on auki vielä tulevan viikon. Hieman on uidessa taas sellainen uppotukkifiilis, mutta kivaahan se on taivasalla lämpimässä vedessä.

Sain perjantaina työkaverilta viikonloppulainaan Suunto Spartan Sport -kellon, jonka hän oli saanut testiin Suunnolta. Lauantaina piti kellon testaamiseksi käydä ajamassa lyhyt lenkki tri-pyörällä. Ajelin pitkin Espoon ja Helsingin rantoja reilun tunnin. Pyöräily tuntui tosi mahtavalta, ja tuolle reitille sattuu kyllä niin moni kiva ja minulle tärkeä paikka, että täytyy käydä samoissa maisemissa ajelemassa höntsälenkkiä vähän useamminkin.

Aikataulu sattui niin sopivasti, että pyörälenkin jälkeen ehdin kannustamaan Rantamaratonin juoksijoita kotikulmille. Siinä vaiheessa juoksua oli takana kolmisen kilsaa, ja koko juoksijaletka meni ohi parissakymmenessä minuutissa. Ilahduttavasti näin tuttujakin joukossa. Kaikkia kannustin, moni kiitti ja vielä useampi hymyili. Joku näytti peukkuakin.

Rantamaratonin reitillä.

Nyt kun olen liikkunut enemmän pyörällä, olen ilokseni huomannut, että törmään yhä useammin tuttuihin. Tuossakin juoksijoita odotellessani tunnelista putkahti yksi ihana tuttu pyörälenkillään. Samoin yhtenä aamuna Ruoholahdessa Kaupunkipyörää säätäessäni paikalle sattui myös pyörällä liikkunut triathlonkaveri. Näistä lyhyistäkin tapaamisista jää hyvä fiilis koko päiväksi. Pyöräillessä on jotenkin avoimempi kohtaamisille kuin esimerkiksi metrossa istuessa, silloin kun tulee usein vain räplättyä sitä omaa kännykkää. Lisää hyötypyöräilyä mun elämään!

Meillä on muu perhe ollut jo monta päivää flunssassa, itse olen ainakin toistaiseksi säästynyt taudilta. Tyttärellä on monen vuoden tauon jälkeen korvatulehduskin, muut ovat päässeet onneksi hieman vähemmällä.