sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Poluilla ja seuraava kisa

Eilen aloitettiin Teemun kanssa meidän ensi kauden suunnittelu, ja samassa yhteydessä laitettiin kalenteriin seuraava kisa: Rautaveden 1/2-maraton marraskuun ekana viikonloppuna. Petrille kokonainen, minulle puolikas. Nyt on vielä kuusi viikkoa hyvää aikaa treenata, ja tässä vaiheessa vuotta juoksu tuntuu ainakin toistaiseksi tosi kivalta. Pitkiä maastopyörälenkkejäkin on syksyn ohjelmassa.

Tänään kävimme Peten ja Mikon kanssa juoksemassa Nuuksion poluilla. Vettä minulla oli kätevässä juomarepussa, jonka hankin jo monta vuotta sitten, ennen kuin oikeastaan tiesin sille olevan käyttöä. Pete lainasi poikamme reppua, joten saimme molemmat riittävästi vettä matkaan.

Hengästyttävän hyvät portaat.
Täsmäsahattu kaatunut puu.

Reppu oli tosi kätevä, sinne sai vähän eväitäkin ja puhelimen mukaan kätevästi. Kun lähdin juoksemaan, vesi hölskyi repussa sekä minulla että Petellä. Siinä hölskyvän veden kanssa juostessa muistin, että olin jostain lukenut ohjeet ilman poistamiseen pussista. Hieman googlailemalla ohje löytyikin Juoksufoorumilta, jonne nimimerkki Warlord kirjoitti jo vuonna 2008:

"Hölskymisestä: juomaosan ollessa täytetty halutulla nestemäärällä, pussi ylösalaisin (letkun juuri ylöspäin siis) ja imua eli kaikki ilma pois sisältä. Tällöin ei hölsky yhtään. Enpä edes haluaisi kokeilla lenkkiä juomarepulla, jossa ilmaa sisällä..."

Ensi kerralla muistan tuon! Työkaverilta kuulin sellaisenkin vinkin, että lämpimällä ilmalla juomapussiin kannattaa laittaa jääpaloja, niin niin se ei tunnu heti niin kuumalta selässä ja vesikin pysyy pitempään viileänä. Ja mitään muuta kuin vettä ei sinne kuulemma kannata laittaa, ei edes elektrolyyttitabletteja.

Meinaan ottaa repun selkään jatkossa myös pitemmille maastopyörälenkeille, sillä pyöräni runkoon mahtuu vain yksi puolen litran pullo.

Geelitauko.

Pari ekaa kilsaa mentiin kimpassa tietä pitkin. Kun reitiksi lopulta valikoitui Haltiasta Siikarantaan ja samoja polkuja takaisin, jättäydyin juoksemaan itsekseni omaa hitaampaa vauhtiani.  Sovittiin, että käännyn takaisin, kun pojat juoksevat takaisinpäin minua vastaan ja niin tehtiinkin. Maisemat olivat tosi hienot, enkä taaskaan oikein malttanut jäädä ottamaan kuvia. Reitti oli tosin hyvin merkitty, vaikka kerran ehdinkin jo parisataa metriä juosta väärään suuntaan.

8 kommenttia:

  1. Kiva kun olette olleet Nuuksiossa polkujuoksemassa! Siellä on huippua :) Mä jäin miettimään, että miksi juomapussiin ei saisi laittaa elektrolyyttitabletteja?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oli huippua!

      Jäin siihen käsitykseen, että elektrolyyttitablettienkin jäljiltä pussi on melko hankala puhdistettava. Siinä siis se syy pelkän veden käyttöön. Vai onko sulla joku kikkakolmonen juomapussin puhdistamiseen? Kuulisin mielelläni!

      Poista
    2. Mä just totesin, että menee juomarepun putki vaihtoon, kun se on homeessa. En tiedä, meneekö se homeeseen elektrolyyttitableteista, mutta urkkajuomasta ainakin. Ei elektrolyyttitabun jämätkään siellä voi pelkästään hyvää tehdä.

      Homeisesta letkusta juominen maistuu aika pahalle. Ekat huikat on kuin laihaa, hiilihapotonta kaljaa joisi. Jos ei asia siis jo muuten ällötä. :D

      Poista
    3. mulla mahtuu ainakin iso pulloharja itse pussiin, mutta sitä letkua ei saa puhtaaksi. Mulla on kyllä kissojen juoma-automaatille sellainen tosi pieni pulloharja, mutta repun letku on niin pitkä, että keskiosa jää putsaamatta. Eli mäkin suosittelen vettä vaan.

      Poista
    4. Mulla on kyllä semmoinen pitkä pilliharjakin, mutta ainakaan tripyörän läpinäkyvässä torpedo-pullon pillissä on ahkerasta harjaamisesta huolimatta aika jänniä tummia kuvioita. Pitää varmaan ostaa uusi pilli ensi kaudelle.

      Poista
    5. No tiskaan pussin ja letkun. Ei oo vielä ainakaan mennyt homeeseen :)! Mulla on sellainen pitkä harja, joka yltää koko letkun mitalla. En pystyis tuntien suoritukseen pelkällä vedellä :)

      (Laitan tähänkin)

      Poista
  2. No tiskaan pussin ja letkun. Ei oo vielä ainakaan mennyt homeeseen :)! Mulla on sellainen pitkä harja, joka yltää koko letkun mitalla. En pystyis tuntien suoritukseen pelkällä vedellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OK, hyvä että pysyy sillä puhtaana! Mulla on pitkillä lenkeillä mukana geelejä ja patukkaa, yhä useammin myös banaania, rusinoita ja suolaa.

      Poista