sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Tyyntä myrskyn edellä?

Aika hissun kissun on liikunnan puolesta menty tämä marraskuu. Katselin Movescountista, että viime vuonna tähän aikaan oli jo täysi treenivaihde päällä. Trainerikin oli jo kaivettu esiin ja salilla käyty pari kertaa viikossa. Tänä vuonna on ollut vähän hiljaisempaa, mikä juuri nyt tuntuu tosi hyvältä.

Marraskuu on ollut leppoisa, kun ei vielä ole treeniohjelmaa eikä sen mukaista "pakkoa" tehdä yhtään mitään. Tavoitteellinen treeni kohti ensi kesän kisoja alkaa taas joulukuussa, reilu viikko on tässä siis vielä aikaa hölläillä.

Jotain ihan uuttakin pääsin tällä viikolla kokeilemaan, kun kävimme työkavereiden kanssa Baila Baila -tanssikoulussa salsaamassa. Se oli yllättävän hauskaa tutulla porukalla, ja oli kiva antaa musiikin viedä mennessään. Jalat vielä jotenkuten toimivat askelkuvioita harjoitellessa, mutta esimerkiksi rintarangan liikkuvuudessa on todella paljon toivomisen varaa.

Salillakin on käyty. Siellä jo Peten kanssa tavaksi muodostunut lämmittely vierekkäin soutulaitteella ei ole onnistunut moneen viikkoon, kun toinen laite on aina ollut varattu. Viime tiistaina  toinen soutulaite oli rikki, ja taas minun piti lämmitellä crosstrainerillä. Sen verran on tullut sairastelun jälkeen pidettyä salitreenistäkin taukoa, että jalat tulivat pitkästä aikaa kipeiksi.

Eilen kävin juoksemassa, mutta syke tuntui olevan koko ajan 10 pykälää korkeammalla kuin normaalisti. Koska fiilis oli tänä aamuna edelleen vähän toiskuntoinen  ja aamusykkeetkin hieman koholla, lähdin juoksun sijaan pitemmälle kävelylenkille. Kävelin Laajalahden ympäri vajaan 10 kilsan lenkin, ja ihan viimeisen pätkän Otaniemestä kotiin tulin bussilla, kun tuli vähän kylmäkin.

Aurinkokin pilkisteli.

Kävellessäni kuuntelin podcasteja. Olen vielä aika tuore tässä jutussa, ja toistaiseksi suosikkilistalleni ovat päässeet mm. Stuff Mom Never Told You, Biohakkerin Podcast ja Nordnetin #rahapodi. Kuuntelen podcasteja myös aamuisin työmatkalla. Työmatkalla joudun aina Turuntien ylittämisen ajaksi katkaisemaan kuuntelemisen, kun siitä ei tule mitään liikennemelun vuoksi. Tänään sama ongelma häiritsi zen-fiiliksiäni Kuusisaarentiellä. Yllättävän kova melu tulee ohiajavista autoista - etenkin niistä, joissa on nastarenkaat.

Tyyntä on.

2 kommenttia:

  1. Mun pitäisi myös paneutua podcastien maailmaan. Viimeksi kun lainasin kirjastosta äänikirjoja lenkille ladattavaksi, kirjaston setä suositteli mulle YLE Areenan podcasteja. Täytynee ottaa joulun sluibapäivien ohjelmaksi tutkailla asiaa lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tutustua! Ainakin iPhonessa on niitä varten oma applikaatio ja sieltä hakemalla löytyy vaikka mitä mielenkiintoista!

      Poista