lauantai 10. joulukuuta 2016

12 kuukautta, 12 kuvaa

Olen juuri nyt pienen flunssan kourissa. Kurkku on kipeä, nuhaakin on. Töihin pystyy mutta treenaamaan ei. Niinpä on hyvää aikaa tehdä pieni katsaus päättyneeseen vuoteen. Valitsin kännykkäni kuvista yhden joka kuukaudelle.

Tämän vuoden kohokohdat näyttävät aika vahvasti kietoutuvan lasten ympärille. He ovat nyt sen ikäisiä, että heidän elämässään tapahtuu paljon suuria asioita. Tämä on aika todennäköisesti myös viimeinen vuosi, jonka he asuvat lapsuudenkodissaan; molemmat ovat opiskelija-asuntojonossa. Toivottavasti ensi vuonna onnistaa!

Tammikuu

Vuosi vaihtui siskon luona Salt Lake Cityssä. Vuoden ensimmäisenä päivänä kävimme hiihtelemässä Soldier Hollow'ssa, jossa järjestettiin vuonna 2002 olympialaisten maastohiihdot. Latumaksu oli muistaakseni 20 dollaria, mutta sillä saikin hiihdellä täydellisillä laduilla lähes itsekseen, muita ei juurikaan meidän porukan lisäksi siellä ollut. Ja kelikin oli mitä parhain. Kirjoitin tästä hiihtoreissusta myös postauksen.


Helmikuu

Tyttären lukiotaival päättyi penkkareihin helmikuussa. Otin töistä puoli päivää vapaata, jotta pääsin vilkuttamaan rekkojen reitin varteen. Kuva on otettu Haukilahdessa. Tyttärellä oli päällään Nasu-haalari. Nasu oli hänen suosikkihahmonsa koko lapsuuden ajan ja niitä pieniä possuja oli öisin vieressä useampikin. Muistan yhdenkin kerran, kun se kaikkien rakkain Nasu-parka unohtui mökille. Sitä itkettiin sitten melkein yhdessä, että miten se Nasu siellä mökillä pärjää yksin ilman "äitiään". 



Maaliskuu

Peten kanssa kävimme Rukalla hiihtämässä. Meillä oli molemmilla uudet skinisukset, jotka olivat todella hyvät. Vuokramökkikin oli kiva, mutta sänky oli vain 120 cm leveä. Leveämpää ei olisi makuuhuoneeseen mahtunutkaan, ja tulihan siinä vähän ahdasta. Autolla ajettiin, ja menomatkalla pysähdyttiin Kuopiossa uimaan.



Huhtikuu

Olen allerginen lepän ja koivun siitepölylle, ja kevät on siksi minulle aina vaikeaa aikaa. Tämä kuva on otettu jonkun pyörä-juoksutreenin jälkeen Oittaan parkkipaikan vieressä. Henki ei meinannut kulkea yhtään, vaikka antihistamiiniakin oli elimistössä. 




Toukokuu

Pete täytti 50 vuotta, ja sen kunniaksi kävimme Ravintola Nokassa syömässä oikein pitemmän kaavan mukaan. Oli tosi kiva ilta, kun tuttumme Ari Ruoho sattui vielä olemaan keittiössä ja tuli meitä tervehtimään. Joitakin vuosia sitten hän järkkäili sunnuntaisin pyörälenkkejä Kivenlahden Teboililta.


Kesäkuu

Tytär sai lakkinsa kesäkuun alussa ja meillä oli taas aihetta juhlaan. Koko kevään olin ihaillut hänen tarmoaan lukea Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun pääsykokeisiin. Meillä oli yhdessä vaiheessa jo vessassakin lunttilappuja, jottei yksikään mahdollinen opiskeluhetki mennyt hukkaan. Ennen pääsykokeita hän piti vain kaksi vapaapäivää lukemiselta; penkkareiden jälkeisen päivän ja lakkiaispäivän.  



Heinäkuu

Siskoni tuli tyttärineen Suomeen reiluksi viikoksi. Tässä olemme sukumökkimme laiturilla Jämsänkosken Haavistossa. Siellä olen joka kesä käynyt nyt jo 48 vuoden ajan, vaikka isovanhemmista on jo aika jättänyt ja mökin ylläpito siirtynyt isäni sukupolvelle. Siskoni on kova kuvaamaan, ja taitaa tässäkin sommitella valokuvaa.



Elokuu

Peten kanssa kisasimme molemmat helteisessä Vichyssä Ironman-matkalla. Olimme reissussa kahdestaan. Kuva on otettu pari päivää ennen kisaa, kun kävimme tutustumassa pyöräreitin alkupäähän. Joku oli tehnyt pellolle heinäpaaleista hienon M-dot- merkin. Kisaraportin voit lukea tästä.



Syyskuu

Tässä molemmilla lapsosilla on edessään ensimmäinen koulupäivä lähikorkeakoulussa, Aalto-yliopistossa Otaniemessä parin kilometrin päässä. Tytär pääsi kauppakorkeakouluun, ja poika oli saanut opiskelupaikan insinööritieteiden korkeakoulusta jo pari vuotta aikaisemmin kirjoitettuaan ylioppilaaksi. Hänen opintojensa alkua lykkäsi armeija, ja ehti hän siinä välissä käydä Nepalissa vaeltamassa ja vähän töissäkin. 

Tämä päivä meni kirkkaasti elämäni onnellisimpien päivien top viiteen.




Lokakuu

Pitkästä aikaa saimme hääkutsun, kun kaksi triathlonystäväämme sai toisensa. Teema näkyi myös kattauksessa. Häät olivat todella kauniit ja niin onnen- ja rakkaudentäyteiset, että vieläkin liikutun kun niitä muistelen. Nuo pyörät saimme muistoksi ja ne ovat meillä nyt takanreunuksella.



Marraskuu

Talvi tuli vähän yllättäen hetkeksi, ja mökillä piti kiireenvilkkaa käydä nostamassa soutuvene järvestä. Onneksi saimme sen kuivalle maalle, vaikka se oli jo lähes täynnä jäätä ja pahanhajuista vettä. Laiturin jätimme paikalleen odottamaan kevättä.



Joulukuu

Kuva on Laajalahden lintutornin vierestä, lähimetsästä. Tässä lähellä on myös hieno ruovikkopolku, jossa tykkään käydä iltakävelyllä. 

Toivottavasti saisin tämän flunssan nyt nopeasti parannettua, jotta voisin aloittaa treenailun ensi vuoden kisoihin suunnitellusti ensi viikolla.

2 kommenttia:

  1. Ihania fiilistelykuvia! Mahtavaa, että lapsesi ovat löytäneet mieleiset opiskelupaikat. Toivottavasti saavat ensi vuonna opiskelukämpät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä oli kiva sairastelupäivän homma. Aika paljon kivoja juttuja sattui töhän vuoteen. Tyttären opiskelupaikka ilahdutt melkein jopa enemmän kuin omani silloin vuosia sitten. Kyllä ne kämpätkin sieltä varmaan napsahtelevat. Sitten on taas erilaista, kun ollaan pitkästä aikaa kahdestaan!

      Poista