maanantai 17. huhtikuuta 2017

Kaksi ekaa lenkkiä Mallorcalla

Sunnuntaina saavuimme Alcudiaan, jossa majoituimme ystäviemme vuokraamaan taloon. Ruoka oli valmiina odottamassa, mitä luksusta! Illalla kasattiin vielä pyörät, joten sunnuntai-aamuna olimme valmiita lähtemään matkaan suunnitellusti yhdeksältä.

Ihan kommelluksitta ei lähtö sujunut. Viime hetkellä päätin kalibroida wattimittarin, ja sen seurauksena Suunto Spartan kyykähti. Sain sen elvytettyä, kun ensimmäisen kerran pysähdyimme noin tunnin ajon jälkeen. Loppujenkin sykemittari toimi ihan onneksi ihan moitteetta. Yhteensä ajoimme kolmisen tuntia, 75 kilsaa. 

Hetkeä ennen lähtöä huomasin myös, että etujuomapulloni vuotaa. Se on osa käsien väliin tulevaa torpedo mount -systeemiä. Pulloa ja siihen kuuluvaa pilliä on ollut vähän hankala pitää puhtaana, ja sellaista epämääräistä harmaata kasvustoa tuppaa ilmaantumaan raivoisasta pesusta huolimatta. Pullotelineeseen sopii mikä pullo tahansa, joten ei ollut vaikea päätös heittää se Xlabin pullo roskikseen ja hankkia tavallinen, helposti pestävä pullo tilalle. Eipähän tarvitse sitten kisassakaan alkaa sitä etupulloa erikseen täytellä, vaan voin helposti vauhdissa vaihtaa molemmat pyörässä olevat pullot uusiin. 

 

Tässä poseeraamme Puig de Santa Magdalena -nyppylän päällä; minä, Pete ja poikamme.

Illalla kävimme Peten kanssa uimassa meressä puolisen tuntia. Vesi oli mukavan lämmintä, todennäköisesti ilman märkkäriäkin olisi pärjännyt.

Tänään ajoimme 120 kilsaa, kolmen luostarin kierroksen. Nousua oli aika paljon enemmän kuin eilen, mutta vahvasti tultiin loppuun saakka. Poikani kanssa jätimme tosin viimeisen pienen nousun väliin ja lähdimme kahdestaan kohti majapaikkaa, kun muu porukka lähti kiipeämään vielä yhdelle luostarille. 

 

Olin ladannut reitin Spartaniin (tai oikeastaan Toffe latasi), ja se toimi hienosti, kunnes kyykähti noin10 kilometriä ennen maalia. Akkuakin oli jäljellä yli 30 %, joten siitä ei voinut olla kysymys. Alkoi jo vähän harmittaa, kun molemmilla lenkeillä on täällä ollut ongelmia. Kello kaatui myös lenkin jälkeen aina, kun yritin katsoa pyöräilyn tietoja kellosta. Maagisesti tiedot näyttävät nyt kuitenkin siirtyneen Movescountiin ja Stravaan, tosin sen viimeisen kympin tiedot puuttuvat.


Huomenna ajamme Cap de Formentorin majakalle, noin 60 kilsaa. Keskiviikko ja torstai ovat säätiedotuksen mukaan vähän tuulisempia ja viileämpiä päivä. Toistaiseksi täällä onkin ollut todella lämmintä, lyhyillä hihoilla ja lahkeilla pärjää hyvin. Keskiviikolle olemme suunnitelleet reissua Palmaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti