Keskiviikkona tein paluun työmatkajuoksun pariin. Lyhimmillään työmatkani on vain reilut kymmenen kilometriä, mutta koska tavoite oli juosta kaksi tuntia, juoksin pitempää maisemareittiä rantoja pitkin. Ihan loppumatkasta piti tehdä vielä vähän kiemuraa, että sain tarvittavat minuutit täyteen.
Alkumatkasta vastaan juoksi tuttu Konan-kävijä, joka kääntyi 180 astetta ja juoksi pari kilsaa kanssani. Siinä tulikin minulle PR pariin Strava-segmenttiin Merisatamanrannassa, kun vauhti ja syke vähän karkailivat vauhtikestävyyden puolelle. Ihan mahtavaa on nähdä lenkillä tuttuja ja vaihtaa kuulumisia!
Otaniemen sillalla vastaan juoksi puolestaan Pete omalla pitkällä lenkillään. Hän oli kotona kiukkuinen kuin ampiainen, koska oli joutunut jättämään lenkin kesken kipuilevan polven vuoksi. Tavoitteena on saada se kuntoon vielä ennen reissua.
Minulla ei ollut ihan paras juoksutuntuma, kun edellinen kahden tunnin lenkki oli ollut sunnuntaina ja maanantaina olin käynyt salilla. Plus-sarakkeeseen voisi kuitenkin merkitä uuden Camelbak Circuit -juoksurepun, joka toimi moitteetta. Siinä oli nyt uusi venttiili, josta mainosten mukaan tulee yhdellä ilmaisulla 20 % enemmän juotavaa. Saattaa pitääkin paikkansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti