Vähän liian jännää ja Mintun synttäreillä

Sellainen treeniputki oli takana viikonlopun jälkeen, että piti pitää yksi ylimääräinen lepopäivä eilen. Tänään sellainen oli onneksi ihan ohjelmassakin.

Kaikki alkoi viime torstaina, kun ajoin FTP-testin. Siinä sain parannettua sekä 5 minuutin että 20 minuutin tuloksia joitakin watteja. On se kyllä sellainen testi, että jyskyttää takaraivossa koko alkuviikon. 20 minuuttia on pitkä aika ajaa "täysiä", eikä huonoa oloa voi välttää. Aina tulee kurkkukin kipeäksi siitä niin kiivaasta hengittämisestä. Siksipä en torstaina pysähtynyt edes ajattelemaan, vaan säntäsin heti kotiin tultuani ajamaan testiä pyörähuoneeseen. 

Tuuletin päälle, vesipullo käden ulottuville ja pyöritys käyntiin. Pieni takaisku oli se, että iPod Nanosta oli akku tyhjä, mutta olipa sitten täysi fokus tehon seuraamisessa. Se vähän auttoi siinä keskittymisessä myös, että tiesin testin olevan vajaan tunnin päästä jo ohi. 

Pyörät pyörähuoneessa.

Vähän samalla tavalla ajattelen salilla: astun siellä "putkeen", jonka toisesta päästä pääsen ulos, kun treeni on tehty. Mitä nopeammin, sen parempi. Ei turhia haahuiluja. Perjantaina olikin sitten sopivasti juurikin salitreeni - vähän lyhyempää sarjaa (2x12) isommilla painoilla kuin aikaisemmin. 

Lauantai-aamun uinnissa ei ollut ihan liukuvin fiilinki, mutta vajaat kolme kilsaa uitiin porukalla Märskyssä. Uintia on nyt ollut vain kerran viikossa, eikä se oikein riitä uintituntuman ylläpitämiseen. Paremmat ajat ovat kuitenkin tulossa uintimäärienkin suhteen.

Heti uinnin jälkeen meillä oli kiire hakemaan pyöriä ensihuollosta Velosportista. Huolto olikin kiinni, mutta onneksi tuttu myyjä myymälän puolelta auttoi ja saimme pyörät mukaan. Laitoimme ne tuttuun tapaan katolle. Vähän liiankin jännittäviä hetkiä oli sitten luvassa heti Turuntien moottoritien alussa, kun katolta kuului kolinaa ja ratissa ollut Pete näki sivuikkunasta pyörän ohjaustangon. Pakkohan siinä oli moottoritielle pysähtyä, laittaa hätävilkut päälle ja toivoa, ettei kukaan aja päälle. Olimme vielä osittain ohituskaistalla, mutta onneksi kaarteessa niin, että näkyvyys oli hyvä.

Toisen pyörän runkoon kiinnitettävä jutuke oli auennut ja pyörä oli telineessä kiinni vain molemmista vanteista. Jonkin aikaa ährättyään Pete sai jutukkeen taas runkoon kiinni ja tällä kertaa laittoi sen myös lukkoon. Yleensä emme ole pyöriä lukinneet, mutta se käytäntö muuttui juuri. Ilmeisesti jutuke ei pääse itsekseen aukeamaan, kun teline on lukossa. Keskenämme mietimme, että onkohan siinä telineessä muoviosia, jotka eivät pakkasessa toimi ihan odotetulla tavalla. Ehkä saksalainen insinööri ei ole osannut ajatella, että joku haluaa kuljettaa pyöriä paikasta toiseen talvellakin.

Sitten olikin vuorossa viikonlopun kohokohta: Mintun 40-vuotisspinning Esport Centerissä. Moneen vuoteen ei siellä Centerin puolella ollut tullut käytyäkään, ja spinning-sali oli yllättävän iso. Ensimmäinen tunti ajeltiin Mintun suosikkiohjaajan, Kerttu-Liisan, komennossa ja toisen tunnin tahdin määritteli päivänsankari itse. Edellisestä spinning-tunnista oli aikaa joitakin vuosia, ja ennen tunnin alkua reteesti tokaisinkin vieressä ajaneelle tutulle, että eihän tässä mitään, olen koko talven ajanut pitkiä lenkkejä ulkona - kaksi tuntia menee varmasti ihan kevyesti.

No, ajaminen sisällä spinningpyörällä olikin vähän eri juttu, kuten pian tulin huomaamaan. Musiikki vei mukanaan ja ohjaajat käskivät molemmilla tunneilla tämän tästä lisäämään tehoja. Putkellekin piti nousta, ja siitähän minulla ei juurikaan ole kokemusta. Hiki virtasi niinkuin ei koskaan ennen. Join kaksi pulloa urheilujuomaa ja kerrankin olivat kamppeet treenin jälkeen niin märkiä, että niistä olisi voinut puristaa hikeä. Mutta hauskaa siis oli. Ekalla spinningtunnillaan ollut Petekin alkoi siinä toisella puolella lopussa ähkiä ihan kuin olisi ajanut FTP-tehoilla. Sitä vähän ehdin ihmetellä, että miten osaa polkea niin hienosti musiikin tahdissa, muttei kuitenkaan tanssia.

Sunnuntaina olikin pitkä juoksulenkki sitten aikamoista raahustamista, mutta tulipahan sekin tehtyä.

Liikkeelle ennen aamunkoittoa

Kaukana menneisyydessä ovat ne päivät, kun starttasimme sunnuntai-lenkeille aamuseitsemältä Kivenlahden Teboililta. Silloin oli tietysti elämäntilannekin vähän erilainen, kun lapset olivat pienempiä ja asuivat vielä kotona. Piti lähteä aikaisin, jotta ehdimme kotiin laittamaan ruokaa ja viettämään aikaa lasten kanssa. Vähän kyllä nyt pitää ihmetellä, miten siinä onnistuimme.

Reilu viikko sitten sunnuntaina oli varmasti hitain lähtö ikinä, kun pääsimme lähtemään vasta yhdeltätoista. Aamulle oli jäänyt normaalien juttujen (aamiainen, vaatteiden etsiminen, juomien sekoittaminen, patukoiden ja geelien etsintä) lisäksi myös mm. klossien ja juomatelineen kiinnittämisen kaltaisia ylimääräisiä ja aikaavieviä hommia. Nyt kun ei ole enää "pakko" herätä treenaamaan aikaisin, olemme vähän lipsuneet aikatauluista.

Myöhäisessä lähdössä on kuitenkin se huono puoli, ettei päivän aikana meinaa oikein ehtiä syödä tarpeeksi. Jos tulee lenkiltä kotiin kolmen maissa, käy saunassa ja suihkussa ja sitten vielä lämmittää/laittaa ruokaa, pääsee syömään vasta päivällisaikaan neljän-viiden maissa. Ja lounas on silloin jäänyt kokonaan väliin! Treenin aikana yritän tietysti saada syötyä sen aikana kuluttamani reilu 1000 kaloria. Siinäkin on tekemistä ihan tekemistä.

Toissapäivänä teimme pienen ryhtiliikkeen lenkille lähtemisen suhteen. Laitoin oikein kellon soimaan ja edellisiltana eväät, vaatteet ja kengät valmiiksi pinoihin. Valmistautuminen helpotti lähtöä paljon enemmän kuin olin osannut ajatellakaan, ja pääsimme nousemaan pyörillemme jo yhdeksän maissa.

Kun sykemittari piippasi auringonnousun merkiksi vähän yhdeksän jälkeen, olin juuri yhdessä lempipaikoistani: Espoon Rantaraitilla Otaniemessä. Matkalla ajoin myös poikani kodin ohitse, hän asuu opiskelija-asunnossa meren rannalla. Valot eivät vielä tuohon aikaan olleet päällä.

Aamu sarastaa Otaniemessä.

Jee, varjo Keilaniemessä!

Lähdin kiertämään samaa lenkkiä kuin edellisenä sunnuntaina, mutta nyt vastapäivään. Se oli mukavampaa, kun aurinko ei paistanut silmiin niin usein. Reitti oli tosi hieno, ja siinä on vain pari tylsähköä siirtymään. Aika monta kilsaa saa ajaa meren tai Vantaanjoen rantaa pitkin. Mukaan mahtuu ihan kiva pätkä myös Reitti 2000:a.

Keilaniemessä kameran linssin eteen jäi kameran hihna. Huomasin vasta nyt.

Lauttasaaressa olin niin aikaisin, että oli vielä mukavan hiljaista. Viikkoa aikaisemmin muita ulkoilijoita oli ihan riittävästi. Luin Hesarista, että jotkut hiihtävät Oittaalla jo aamukuudelta välttääkseen ruuhkaa. Onneksi ulkoiluteillä on enemmän tilaa kuin laduilla, eikä ihan niin  äärimmäisiin toimiin tarvitse ryhtyä.

Lauttasaaressa oli melko hiljaista.

Olympiaterminaalissa olin juuri ennen kuin Silja Linen laiva kiinnittyi laituriin. Siinä kävi tuuri, kun turistimassat olivat vielä laivassa eivätkä palloilleet pyörätiellä, joka juuri sillä kohtaa kulkee tosi oudosti siksakkia.

Keskustassa piti pysähtyä valoihin. 

Reilun tunnin ajon jälkeen laitoin päälle ladattavat, lämmittävät pohjalliset. Pariksi tunniksi tuntuu riittävän virtaa medium-asetuksella. Pohjalliset ovat kyllä tämän talven parhaita ostoksia. On kiva lähteä pitkälle pyörälenkille, kun tietää, etteivät varpaat tänään palele. Saa nähdä, miten käy kovemmilla pakkasilla.

Vantaanjoen varressa olin vasta toista kertaa ja olihan siellä tosi kaunista. 

Paloheinässä tykitettiin lunta. Alkuviikosta siellä olisi päässyt jo hiihtämään. 

Kotiinpäin tullessa kävin vielä pyörähtämässä Talinrannan kautta. Se voisi olla aika kiva suunta ensi sunnuntain pitkälle juoksulenkille.

Bike fit

Facebookissa osui silmiini jokin aika sitten luento "Marginal Gains: Myth or Math & Muscle? Bike Fit for Performance", joka järjestettiin viime lauantaina Yan Bussetín Triathlon Cornerissa Vallilassa. Sain Petenkin houkuteltua mukaan. Näin tapahtumaa markkinoitiin:

Free lecture for anyone interested in knowing how physiology and principles of physics impact on cycling performance and how to gain speed and what are the associated costs.

The lecture is given by coach David Tilbury-Davis, who has been coaching professional and age-group athletes across the world over 20 years and helped them to achieve World Championship and Commonwealth Titles, age group wins as well as countless PRs. There will be an Q&A at the end of the presentation for anyone to ask bike fit related questions. 

Luento käsitteli siis sitä, kuinka fysiologia ja fysiikan periaatteet vaikuttavat pyörävauhtiin, sekä miten ja minkä kustannuksella sitä voi saada lisää.

Mieleen jäi kuitenkin se, että alle kolmenkympin vauhdeissa (joilla pääsääntöisesti ajelen) päähuomio kannattaa olla mukavuudessa, sillä aerodynamiikka on merkittävämmässä asemassa vasta kovemmissa, yli 35 km/h -vauhdeissa. Mitä rennompana pystyy olemaan, sitä parempi. Todella aggressiivisessa asennossa joutuu jännittämään uusia lihaksia, mikä nostaa sykettä.

Kuskin kropan osuus ilmanvastuksesta on 80 %, vasta sitten tulevat kypärä, etupyörä ja pyörän runko, tässä järjestyksessä.

Sen verran vakuuttava oli luento, että varasimme yhteisen ajan bike fitiin viime tiistaille. Olen ajanut samalla pyörällä jo yli viisi vuotta, ja tämä olisi nyt ensimmäinen kerta, kun joku oikein kunnolla ajan kanssa perehtyisi ajo-asentooni.

Jo aikaisemmin olen vaihtanut aika-ajotangot ja satulan. Lähes heti pyörän ostettuani vaihdoin aika-ajotangot ja satulan. Minulla on pyörän päällä ollut ihan hyvä olla, mutta halusin tietää, voisiko jollain pienillä muutoksilla saada asentoa vieläkin mukavammaksi.

Viilattu ajoasento, taustalla Pete.

Ihan ensimmäiseksi laitettiin klossit parempiin paikkoihin, ne olivat uusissa kengissäni liian takana. Klossin keskiosan kuuluu olla sen päkiän sisäpuolella olevan ison luun keskellä. Siis sen, josta monelle tulee vaivaisenluu.

Seuraavaksi tsekattiin liikkuvuutta erilaisilla mittauksilla ja pienillä testeillä Davidin suomalaisen vaimon Janinan toimesta. Tästä osuudesta en vielä ole saanut tarkempaa raporttia, mutta mitään maata mullistavaa ei jäykkää selkää lukuunottamatta löytynyt. Jotain pieniä liikeratojen rajoituksia taisi olla, mm. pää ei oikein taivu vasemmalle yhtä hyvin kuin oikealle. Tämän liikkuvuusosion perusteella sain pari täsmäliikettä syvien vatsalihasten paremmaksi aktivoimiseksi.

Sitten ajettiin trainerilla. Kokeiltuaan, miten lantioluuni pyörittäessä liikkuvat, David tiputti satulaani 2 mm. Lisäksi satulaa siirrettiin taaksepäin 15 mm ja aika-ajotankojakin taaksepäin 20 mm. Ja simsalabim - näiden pienten muutosten jälkeen ajaminen tuntui vieläkin mukavammalta. Huomasin eron etenkin ajaessani seuraavaa traineritreeniä kotona.

Jotain uutta, pientä hankittavaakin toki löytyi: tankojen pehmusteet ovat jo melko kuluneet, ja David suositteli uusien ostamista Ceegeesiltä. Ovat kuulemma kulutustavaraa vähän kuin lenkkaritkin.

Petenkin Feltiä (B16, 52 cm runko, kohta myynnissä!?) muokattiin hänelle sopivammaksi, mutta runko taidettiin lopulta todeta hänelle hieman pieneksi, eikä aika-ajotangoissa saa käsiä leveämmälle, kuten olisi tarve. Luulenpa, että edessä on uuden pyörän osto.

Kuin  sattuman oikusta Triathlon Cornerissa on muuten ensi lauantaina Canyon Bikes Pop-up opening klo 12. Sinne ehtii kivasti lauantai-aamun uinnin ja lounaan jälkeen.

Pieni pyöräblokki

Kirjoittelinkin jo vähän vuodenvaihteen pienestä pyöräblokista, kun ajoimme pyörillä kolmena päivänä peräkkäin. Palaan siihen kuitenkin vielä, koska jotenkin siitä jäi minulle (ja kuulemma Petellekin) tosi hyvä mieli. Jäin miettimään, että mistä se poikkeuksellisen hyvä fiilis oikein kumpusi.

Yksi vaikuttava asia oli varmasti se, että olimme mökillä. Vaikka sinne on vain vajaan tunnin matka, jotenkin siellä on ihan eri tavalla irti arjesta kuin täällä kotona, nukkuukin paremmin. Ja sähkösaunan saa ajastimella lämpimäksi juuri silloin kun haluaa. Varsinkin näiden pitempien lenkkien aikana varpaat jäätyvät. Tällä viikolla tosin ostin uudet talvipyöräkengät, jotta varpaatkin pysyisivät lämpiminä.

Pyörä parkissa mökin nurkalla.

Toinen juttu on se, että varsinkin sunnuntain neljän tunnin lenkille löysimme ihan uusia hiekkateitä, joilla emme olleet aikaisemmin päässeet ajelemaan. Nythän ne olivat tietysti lumessa ja jäisiä, mutta kivoja uusia reittejä kuitenkin. Asfalttireitit mökin lähistöllä on kyllä aika moneen kertaan jo ajeltu, nämä hiekkatiet olivat erittäin tervetullutta vaihtelua. Ehkä kesälläkin voisi pari lenkkiä ajaa hiekkateillä ihan vaan vaihtelun vuoksi.



Sunnuntain reitin suunnittelimme etukäteen ja siirsin sen myös Spartaniin, josta sitä oli helppo seurata. Pete oli kaavaillut itselleen pitempää, 80 kilsan lenkkiä, mutta lopulta hän ajoi vain kolme kilometriä pitemmän lenkin kuin minä. Talvikelillä ei hänkään ihan kaikilla teillä päässyt 20 kilometrin keskariin...

Oli kivaa ajella vastasataneella lumella metsätiepätkillä, joilla ei ennen meitä ollut kulkenut kukaan. Ei siellä metsässä oikein ketään muita näkynyt muutenkaan. Ikävänä puolena mieleen tietysti juolahti, että jos jotain sattuu, ei kukaan välttämättä satu paikalle kovinkaan nopeasti. Siksi mukana on puhelin vedenpitävässä muovikotelossa ja reitti ainakin päällisin puolin aina myös puolison tiedossa.

Vuoden ekana päivänä oli oikeastaan koko päivän yllättävän hämärää, tuntui ettei tullut kunnolla valoisaa koko päivänä. Lamppu ei olisi ollut liioittelua vähänkään enemmän liikennöidyillä teillä keskipäivänkään aikaan.

Tyypillinen maisema matkan varrelta.

Vaikka ajoimmekin molemmat omia vauhtejamme, näimme muutaman kerran matkan aikana. Joillain pätkillä kaatuilimme vuorotellen, ja lähinnä se vaan nauratti. Yhden jäisen alamäen alle edellä ajanut Pete jäi odottamaan, kun halusi varmistaa, että olen päässyt kunnialla sen alas. Olin siinä tietysti kaatunutkin, ja vasta siinä pystyyn noustuani huomannut lumessa muutaman metrin päässä Peten kaatumisen jäljet.

Tauolla.

Oikeastaan kaikissa alamäissä tuli mieleen poikani kanssa joitakin viikkoja aikaisemmin ajamani lenkki, jonka aikana hän kysyi (kun en meinannut pysyä peesissä), että JARRUTATKO sä äiti alamäissä. No kyllä jarrutan, vaikkei varmaan pitäisi.

Kolmen päivän aikana tuli pyörällä ajettua yli yhdeksän tuntia, ja onhan se jo ihan sellaisenaan ihan palkitseva juttu, että pystyy niin paljon ajamaan ja sitten taas yhden lepopäivän jälkeen jatkamaan treeniohjelmaa ilman sen ihmeempiä.