Armoton kello

Viime lauantaina sattui minulle ensimmäistä kertaa ikinä uintitreeneissä niin, etten jaksanutkaan. Piti uida kaksisatasia kolmosvauhtia eli ihan kovaa olisi pitänyt jaksaa polskuttaa. Kaverit edellä kyllä jaksoivat, mutta itse lyhensin ensimmäisen jälkeen kaikki vedot 150 metriin. En sitäkään matkaa pysynyt peesissä ja harmitti. Siinä ehtii peesistä pudotessakin kaikenlaista miettiä: "winners never quit and quitters never win" pyöri mielessä päällimmäisenä. Oli aika luuseriolo kyllä siinä päädyssä seisoskellessa.

Uintituntuma ei ole moneen kuukauteen ollut hyvä, mutta nyt kävi ensimmäisen kerran niin, etten vain pystynyt nostamaan uintivauhtia. Saattoi tietysti johtua siitäkin, että vain viikkoa aikaisemmin olin hiihdellyt itseni Lapissa väsyksiin aika monena päivänä.

Eilen se nykyinen uintivauhti selvisi sitten ihan oikeasti, kun uin Critical Swim Speed (CSS) -testin. Siinä uidaan verrojen jälkeen ensin 400 m ja sitten vielä 200 m maksimivauhtia eli oikeasti täysillä. Loppuaikojen perusteella voidaan määrittää uinnin kynnysvauhti. (linkki laskuriin)

Olen uinut CSS-testin aikaisemmin kolme kertaa vuosina 2015-16 ja eilen tuli mitattua huonoimmat tulokset ikinä, kun 400 metriin meni aikaa 7:01 ja 200 metriinkin 3:32. Parhaasta, toukokuussa 2016 uidusta tuloksesta jäin 400 metrillä yli 40 sekuntia ja puolta lyhyemmälläkin matkalla parikymmentä sekuntia. Ohhoh.

Siitä sitten laskeskelemaan, miten paljon on viime aikoina tullut uitua. Tulos ei yllättänyt: kolmen kuukauden uintikilometrit ovat nekin alhaisimmat ikinä: 52 km. Ennen aikaisempia testejä uintikilsat ovat olleet ihan eri lukemissa, 63-85 km.

Onneksi tässä nyt on kuitenkin aikaa kisakauteen. Olisi kyllä kiva saada uintiin sitä samaa hyvää fiilistä (ja vauhtia!), jonka muistan parin vuoden takaa. Se on ihan mahtava tunne, kun uinti kulkee lähes plaanissa.

Se kiva puoli eilisessä testissä kyllä oli, että uin sen Allas Seapoolin ulkoaltaassa auringonpaisteessa. Olosuhteet olivat mitä parhaat.