Hiihtoloma Ylläksellä

Palasimme eilen kotiin viikon lomalta Ylläkseltä. Olimme ajaneet jo perjantai-iltana Rovaniemelle, kun lento Helsinkiin lähti heti yhdeksän jälkeen. Näin vältimme aikaisen heräämisen ja parin tunnin ajomatkan pimeällä. Se oli ihan hyvä päätös. Yövyimme perinteikkäässä Pohjanhovissa, jossa oli illalla aika hyvä buffetpäivällinen.

Meillä kävi kelien suhteen tosi hyvä tuuri. Aurinko paistoi lähes jokaisena päivänä, ja pakkasta saattoikin olla aamuisin parikymmentä astetta. Laduilla ei ollut ruuhkaa etenkään aamupäivisin, eikä varsinkaan niillä reiteillä, jotka ovat vähän kauempana Äkäslompolosta. Ladut olivat ihan loistavassa kunnossa, ja niitä on paljon. Latukartta (10 €) oli oikein hyvä ostos.

Ensimmäisen hiihtoretken tunnelmaa.

Mökkimme oli pieni kolmen tähden maja, mutta lähellä latuja ja palveluita. Ensimmäisenä iltana tosin huomasimme, ettei pyykkikone toimi, vaatteet olivat parinkin "linkouksen" jälkeen ihan läpimärkiä. Huoltomies löysi vian ja kävi vaihtamassa katkenneen hihnan jo heti seuraavana päivänä. Olimme laskeneet sen varaan, että kone pyörii joka ilta. Ei meillä olisi kotonakaan ollut kahta eri hiihtoasukertaa. (Sen huomaa myös kuvista).  Mökissä ei ollu yhtään hukkaneliötä, ja makuuhuone oli niin pieni, että sängystä pystyi nousemaan vain toiselta laidalta. Ensin se vähän harmitti, sitten nauratti.

Huoltomiehen viesti.

Suurimman osan kuvista otin pokkarillani, Olympus Toughilla. Se kestää pudottelua ja vettä ja on osoittautunut oikein näppäräksi laitteeksi. Sen akku kesti ainakin tämän reissun pakkaset ihan hyvin. Kännykkäkin oli lähinnä turvallisuussyistä mukana. Laitan sen ja luottokortin ensin vesitiiviiseen Aquapac-pussiin ja sitten vyötärölle Spibeltiin takin alle. Siellä se pysyy lämpimässä ja suojassa myös kosteudelta. Kännykän viestit saan näkyviin Suunto Spartaniin, joten ihan joka piipahduksen takia ei tarvitse pysähtyä. Yhdellä hiihtolenkillä sain kellooni viestin pojan saamasta oman alan kesätyöpaikasta, se ilahdutti. 

Aquapac ja Spibelt

Näköalapaikalla.

Joka päivä kävin hiihtämässä. Pisin lenkki kesti yli kuusi tuntia, lyhin alle tunnin. Useimmiten hiihdimme Peten kanssa yhdessä. Sekin toimi ihan hyvin, että hiihdimme samaa reittiä omia vauhtejamme ja aina risteykseen tullessaan hän hiihti vähän takaisinpäin minua vastaan. Keskiviikkona saimme hiihtoseuraksi ystävämme Mikon. Tuolla reissulla eteen tuli ensin tosi jyrkkä alamäki ja sitten heti ylämäki - sellainen kohta, jossa alamäen vauhdeilla olisi voinut päästä ylämäenkin. Nojasin ilmeisesti siitä ylämäessä kuitenkin vähän liian paljon taaksepäin, pyllähdin ja satutin häntäluuni. Se on vieläkin kipeä. 

Lohikeittoa Kotamajalla. Jälkkäriksi munkki.

Pisin, kuuden tunnin lenkki oli vähän vahinko, sillä hiihdimme Totovaaralla harhaan. Emme katsoneet karttaa, ja risteyksessä samaan aikaan ollut nainen sanoi, että tuostapa alkaa hieno alamäki viittaillen oikealle. No sinne menimme vain huomataksemme kolmen kilsan alamäen jälkeen, että meidän olisi pitänyt sittenkin kääntyä vasemmalle siellä ylhäällä. Tuolla lenkillä meille molemmille tuli myös vähän heikompia hetkiä, mutta onneksi eri aikaan. Ei sitä matkalla auta harmitella, vaan vasta illalla mökissä, jos jaksaa. Kotavaaran kahvilaan onneksi sentään ehdimme ja saimme syötyä ennen viimeistä etappia mökille.

Tahkonkurun nousu. On muuten Strava-segmenttikin!

Viimeisenä hiihtopäivänä nousimme Kukas-tunturille. Oli vähän pilvisempi päivä, joten näkymät olivat melko valkoiset. Lasku sieltä alas Äkäslompoloon oli kyllä hieno, ja minäkin pääsin siinä ohittelemaan!

Yhden päivän hiihtelimme Pallaksella, josta kirjoitin oman tarinansa. Myös SnowVillagessa piipahdimme, sekin oli ihan kiva reissu ja näkemisen arvoinen paikka, vaikkei Game of Thrones olekaan tuttu kuin nimeltä.

Aika pk-painotteista oli hiihto, kuten varmaan pitikin. Nuo maltillisesti ja etenkin reippaasti hiihdellyt tunnit tulivat varmaankin niiltä retkiltä, kun hiihdin Petrin ja Mikon kanssa. Aina, jos joku hiihtää kannoilla, tulee väistämättä hiihdettyä itsekin kovempaa. Puhumattakaan siitä, kun ensin ohittaa jonkun, sitten sitä vasta tuleekin pidettyä vauhtia yllä. Mieleen palasi kyllä joitakin vuosia sitten Rukalla ottamani tekniikkatunti ja siellä kuultu viisaus "ei kannata pilata hyvää liukua potkulla". Luulenpa, että teknisesti hiihtoni on vähän sellaista hätäistä räpiköintiä.

Näissä lukemissa on mukana myös maaliskuun ekan päivän uinti.

Jounin kaupassa tuli tietysti käytyä, ja osan ruuista teimme itse mökissä. Tällä reissulla erikoistuimme kolmen raaka-aineen aterioihin, esim. kylmäsavulohta, pastaa ja maustettu sitruuna-mustapippurikerma tai vaihtoehtoisesti riisiä, kanasuikaleita ja vähän eri makuinen ruokakerma. 

Eihän sitä montaa iltaa jaksa, ja siksi kävimme myös ravintoloissa. Mieleen jäi etenkin ravintola Rouhe, sille vahva suositus: ruoka oli hyvää, samoin tunnelma. Ylläshuminassa kävimme kerran oikein hyvällä lounaalla. Siellä on myös illallisbuffet, joka on aika usein täynnä - niin myös silloin kun yritimme sinne päästä. Äkäshotellinkin ravintola oli ihan ok. Siellä olisi torstaina yhdeksältä ollut myös live-musiikkia, mutta me olimme siihen aikaan jo omassa mökissä menossa nukkumaan. Ravintola Otsoon harhauduimme ensimmäisenä päivänä, enkä koskaan aikaisemmin maksanut 20 euroa niin huonosta kanafajitaksesta.