lauantai 29. lokakuuta 2011

Kirjamessuilla

Jokavuotiseen tapaan kävimme tänään Helsingin Kirjamessuilla koko perhe. Olimme Messukeskuksessa jo pari minuuttia ennen kymmentä, ja pääsimme ilman pitkää jonotusta sisään. Ensimmäisen kerran piti pojasta maksaa lisämaksu, kun perhelipulla pääsee sisään kaksi aikuista ja alle 16-vuotiasta lasta. Ensi vuonna taitaa loppua jo lapsilisienkin maksu, kun 17 vuotta tulee täyteen.

Messut olivat tosi mahtavat. Samaan aikaan järjestettiin myös Viini, ruoka ja hyvä elämä - sekä Musiikkimessut, joten nähtävää riitti. Aloitimme kuitenkin kirjapuolelta, ja osuimme ensimmäiseksi Rosebudin osastolle, josta heti löytyi kivasti kirjoja ostettavaksi. Kassakin totesi, että tuli varmaan kaikki joululahjat ostettua. Vastasimme että ei suinkaan, nämä ovat kaikki itselle. Se on ihana tunne, kun on paljon lukemattomia, mielenkiintoisia kirjoja hyllyssä odottamassa. Kiertelimme messuilla parisen tuntia, ja nämä ihanat tulivat mukana kotiin:


Pari uutuutta ostimme kovakantisena, mutta suurin osa kirjoista on edullisia pokkareita. Niitä myytiin monella osastolla kolme kympillä. Ostosten lomassa kävimme kuuntelemassa, kun Touko Siltala haastattatteli Tuomas Kyröä hänen uudesta kirjastaan Kerjäläinen ja jänis. Tosi mielenkiintoinen ja hauska haastattelu, jonka päätteeksi ostimme myös kirjan ja jonotimme siihen signeerauksen. Tuomas Kyrö on itse kuvannut kännykkäkameralla kirjasta videoita Youtubeen, tässä linkki ensimmäiseen. Videoilla on juonipaljastuksia, katsoin vain ensimmäisen ennen kirjan lukemista.

Muillakin messuilla kävimme, ja varsinkin ruokapuoli vaikutti paljon runsaammalta kuin viime vuonna. Mukavia maistiaisia oli tarjolla usealla osastolla. Vajaat kolme tuntia messuilla vierähti, ja lähtiessämme puolen päivän maissa alkoi olla jo paljon ruuhkaa käytävillä.

Illalla kävin uintitreeneissä Malmilla. Mukavaa settiä oli tarjolla Jupiksen ohjauksessa. Uinti alkaa tuntua jo vähän paremmalta, ehkä silläkin on oma vaikutuksensa, että tämä oli jo viikon kolmas uintitreeni. Täytyy jatkaa samaa tahtia myös ensi viikolla.

2 kommenttia:

  1. Näyttää siltä, että teillä podetaan samantyyppistä höppänyyttä, kuin meillä kirjojen suhteen ;)
    Mukava olisi joskus kunnon kirjamessulle päästä... tosin pääsisikö sieltä ilman rekka-autoa pois?

    VastaaPoista
  2. Päivikki, se kirjahöppänyys on ihan parasta! Kyllä henkilöautoonkin muuten aika paljon kirjoja mahtuu... Kun on ostanut monta hyvää kirjaa, tekee nopeati jo mieli kotiin niitä lukemaan. Kyllä sinne näytti ihmisiä bussilasteittain tulevan ilmeisesti vähän kauempaakin. Suosittelen!

    VastaaPoista