perjantai 7. lokakuuta 2011

Laiskottelua

Päätin just olla lähtemättä kuntopiiriin tänään, kun on vähän väsähtänyt olo. Sunnuntaina on se Vantaan FunRun, ja pitäisi ehtiä vielä mökilläkin käväisemään sitä ennen.

Eilen olin Pirkkolassa uintitreenissä. Päällimmäisenä jäi mieleen koordinaatioharjoitus, jossa uitiin vapaauintia delffareilla. Alkuun se tuntui vähän oudolta, mutta alkoi sitten sujua. Välillä taas laskettiin vetojen määrää altaanmitalla. Minulla se on vakiintunut 21:een. Treenissä piti uida yhteensä 600 m niin, että eka satanen normimäärällä, sitten seuraava normi -1 ja viimeinen normi -1, ja sama vielä uudelleen. Vetojen määrän lisääminen on helppoa, vähentäminen vaikeampaa.Sitä voi yrittää esimerkiksi satsaamalla enemmän potkuihin tai parantamalla kiertoa. Kannattaa kokeilla! Ensi viikosta alkaen siirryn uimaan kokeneempien ryhmään, saapa nähdä miten vauhtini siellä riittää. Enemmän tulee varmasti uitua ja oletettavasti myös kovemmilla tehoilla, joten odotukset ovat korkealla.

Wigglestä näyttää taas tulleen paketti. Siellä pitäisi olla uusi neonkeltainen takki, lamppu ja heijastinnauha kypärään. Vaikka pakettikortti on tullut tänään, paketti on noudettavissa postista vasta maanantaina. Voi pettymys!

2 kommenttia:

  1. Nähdään Vantaalla lähtöviivalla! Kait siellä saa raastaa minkä pystyy vaikka nimenä on FunRun? :]

    VastaaPoista
  2. Hei Jaakko! Joo, ei anneta juoksun nimen häiritä raastamista. Huomenna nähdään!

    VastaaPoista