tiistai 6. joulukuuta 2011

Ihanan kallista

Viime viikolla vaivasi väsymys, ja kuntoilutunteja kertyikin vain neljä ja puoli:

ma uinti 55 min
ti pilates 45, kuntosali 30 min
ke lepo
to lepo
pe kuntopiiri 60 min
la juoksu 38 min
su uinti 45 min

Näköjään ei yhtään pyöräilyä, ei edes työmatkoja. Vieläkään en ole saanut vaihdettua nastarenkaita, ehkä uutta yritystä siihen sitten huomenna. Trainerikausikin on edelleen avaamatta, kun se traineri on edelleen hajalla.

Marraskuussa tuli jo kolmas peräkkäinen kuukaisi, kun treenimäärät jäävät alle viime vuotisten. Vuosi sitten marraskuussa olin ehtinyt jäydä jo hiihtämässä, ja työmatkapyöräilyssäkin olen jäänyt melkoisesti jälkeen viime vuodesta. Voih.

Tänään kävin katsomassa tyttären ratsastustuntia. Hienolta näytti, ja kokeilin vähän kuvatakin:




Itsenäisyyspäivänä olivat kaikki uimahallit kiinni ja ulkona pääkallokeli eli ihan liian liukasta tekniikkatreenille. Soitin Flamingo Spahankin kysyäkseni voiko missään altaassa uida matkaa. Periaatteessa kyllä sporttialtaassa, vastattiin, mutta tällaisena päivänä ei kuulemma kannata edes yrittää, kun kaikki altaat ovat täpösen täynnä leikkiviä lapsia ja nuoria. Peten kanssa kävimme lopulta Esport Arenassa juoksemassa. Aikamoinen rip-off -hinta on kertamaksu 12 euroa. 15 eurolla oli päässyt juoksuradan lisäksi kuntosalille.

2 kommenttia:

  1. Oi onpa hieno värimaailma kuvissa.

    Mä olin eilen nastarenkailla maastopyöräilemässä enkä olisi uskonut kuinka hyviltä ja luotettavilta tuntuivat. Ei tarvinnut yhtään jännittää, että kaatuis.

    Aika kallis 12 euroa, mutta elämä on. =)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Jaanaba, se maneesi on tosi hieno ja kuvat onnistuivat kivasti. Valoa riitti ilman salamaakin.

    Nastarenkaat ovat kyllä ihan ässät, mäkin tykkään ajella niillä talvellä.

    Heh, melko kallista tosiaan. Haluaisivat varmasti kaikki kävijät maksamaan jatkuvaa kk-maksua, mutta me ei taivuta!

    VastaaPoista