tiistai 11. syyskuuta 2012

Sunnuntailenkki

Lähdimme Aten kanssa sunnuntai-aamuna Pakila Poursuivants -porukan kanssa kimppalenkille Pakilan Teboililta. Suunnitelmissa oli noin neljän tunnin lenkki, mutta siirtymineen se venyi meillä aikamoiseen mittaan: 157 km ja vajaat kuusi tuntia ajoaikaa. Se oli meille molemmille tähän mennessä pisin pyörälenkki.

Matkaan lähti yksitoista ajajaa, ja suuntasimme jonnekin Itä-Uudellamaalle. Reittimme kulki rauhallisia pikkuteitä pitkin, ja suurimman osan matkaa pystyimme ajamaan siististi parijonossa. Mukana oli paljon meitä kokeneempiakin ajajia, joiden peesissä oli suorastaan nautinto ajaa kun koko ajan edettiin tasaista vauhtia viivasuoraan ilman mitään häröilyjä. Aurinko paistoi, ja alkumatkasta vauhtia siivitti myötätuuli. Pahaan vastatuuleen ajoimme vasta viimeisen tunnin aikana, ja se tuntuikin ajoittain jo melkoisen rankalta. Keskivauhti taisi kuitenkin olla noin 28 km/h. Porukka väheni matkan edetessä, ja lopulta vain me kaksi päädyimme takaisin lähtöpaikkaan.

Seuraavat pari viikkoa ohjelma on melkoisen juoksuvoittoinen, kun 23.9. osallistun Espoon rantamaratonille. Tänään juoksin kuusi kilsaa Mankkaan juuri avatun golfkentän ympäri. Joitakin golffareitakin näkyi jo ruohikolla.

3 kommenttia: