lauantai 13. lokakuuta 2012

Uutta ja käytettyä

Keräsimme Peten kanssa varastosta ja muista kätköistä käyttämättömiksi jääneitä urheilukamppeita ja lähdimme SporttiDivariin tekemään kauppoja. Sinne jäivät Peten vanhat sukset, pari tennismailaa, mailakassi ja ratsastussaappaat. Muutama kymppi saatiin rahaakin. Loput ylimääräiset roinat lahjoitimme Fidaan. Jäi hyvä mieli ja saatiin ikitäyttä varastoa vähän tyhjemmäksi.

Petelle piti tietenkin ostaa uudet sukset, kun vanhat liian löysät myytiin pois. KalleSportista olemme aina saaneet loistavaa palvelua suksiasioissa, niin tänäänkin. LÖytyi uudet Peltosen sukset, siteet ja monotkin. Nyt vaan odotellaan talvikelejä! Suksien hintaan sisältyy myös yksi ilmainen tunti hiihdon tekniikkaopastusta. Taidan mennä sinne sitten mukaan siivellä, se on kuulemma ihan ok vaikka ostin omat sukseni jo kaksi vuotta sitten. Peteä odottaessani lueskelin esitteitä, ja vähän jo innostuinkin Vuokatti-hiihdosta. Pitäisiköhän ottaa ensi vuoden kisaohjelmaan Vuokattihiihdon 60 km perinteistä 23.3.2013?

Tämän vuoden viimeinen kunnon kisa on edessä huomenna Vantaalla, kun juoksen puolimaratonin. Kiva olisi, jos matka taittuisi jo toistamiseen alle kahden tunnin. Otan mukaan omat juomat, ettei tarvitse huoltopisteillä pysähdellä. Sen verran kylmäkin on, että pitää vähän pukeutumista miettiä. Aamulla olin lähdössä lyhyellä lenkille shortseissa ja pitkähihaisessa paidassa, kun Pete tuli ovella vastaan ja kehoitti laittamaan takin päälle ja hanskat käteen. Niin tein, eikä tullut kylmä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti