Oma maa mansikka

Nyt on jo viikko oltu Suomessa, ja aikaerorasituskin jo kokonaan selätetty. Yllättävän helposti se minulta meni tällä kertaa, vaikka olo väsyneeltä on toki tuntunutkin. Lähes joka yö olen herännyt kahden-kolmen maissa, mutta nukahtanut sitten nopeasti uudelleen. Töihin olen mennyt normaalia puoli tuntia myöhemmin eli vasta kahdeksaksi. Enkä vielä kertaakaan tänä vuonna pyörällä.

Viikon kohokohtia ovat tietysti olleet treenit. Maanantaina kävin itsekseni polskuttelemassa Tapiolassa. Olin hallilla vähän ennen iltakahdeksaa, ja yleensä siellä on siihen aikaan ollut jo kohtuullisen väljää. En kuitenkaan ollut muistanut ottaa huomioon tammikuun positiivista vaikutusta uimareiden määrään ja hämmästyin (okei, ehkä vähän harmistuinkin), kun nopeiden uimareiden radalla oli toistakymmentä uimaria. Taas tuli sitä kuuluisaa lajiomaista treeniä kun yritin löytää uintitilaa.

Tiistaina kävin seuran spinningissä, mukava tunti Suomi-poppia ja kampien pyöritystä. Ehkä vähän liikaakin hölläilin välillä, kun ohjaajakin sitä kerran huomautti, toki hymyssäsuin, kun vähensin vastusta ylämäessä. Keskiviikkona meillä oli seuran ekat uintitreenit Cetuksen hallinnoimassa pikkuhallissa Kilossa, ja se olikin metkaa kun paikalla oli kuusi uimaria, valmentaja ja käytössä neljä rataa! Uimme tekniikkaa ja pääsarjassa sitten 10*100 m anaerobisella kynnyksellä. Mukana oli yksi niin nopea uimari, että ehdin uida vain yhdeksän, ajat 1.38-1.41. Ensi viikolla varmaan on jo vähän ahtaampaa, mutta kyllä sinne hyvin mahtuu aika paljonkin lisää porukkaa.

Torstaina kävimme Peten kanssa Esportissa juoksemassa ja salilla. En ole tainnut käydä siellä pitkään aikaan tapaamatta tuttuja, ja niin tälläkin kertaa pääsimme vaihtamaan kuulumisia parin seurakaverin kanssa. Kivahan siellä on juosta ja treenata, kun on lämmintä ja pitävä alusta. Eilen perjantaina minulla oli töihin liittyvää menoa illalla, enkä päässyt kuntopiiriin. Siksi käväisin pumpissa työpaikan salilla heti neljän jälkeen. Iso pettymys oli se tunti. Ohjaaja puhui huonoa englantia, musiikki oli ihan kamalaa jumputusta (ainakin näin keski-ikäisen korviin) ja koko ohjelma ihan mielikuvituksetonta 1-2-3 -laskeskelua. Eikä menty edes musiikin tahdissa. Hetken jo mietin, että lähden kesken pois. En kuitenkaan kehdannut, ja ajattelin että kyllä sitä pumppailusta jotain hyötyä on pakko olla joten sinnittelin loppuun saakka. Niin tylsää minulla ei kyllä ole hikoillessa ollut aikoihin.

Löysin Amerikan matkalla aika kivan tikkihameen juoksu- ja hiihtolenkeille. Kun katselin sitä Salt Laken juoksukaupassa, naismyyjä kysyi ihan ensimmäiseksi että paleleeko peppu juostessa. Kun sitten vastasin totuudenmukaisesti että kyllä, hän kertoi että hame on suunniteltu Kanadassa ja tosi kuulemma suosittu Alaskassa. Pakkohan se sitten oli ostaa, jos naiset Alaskassakin siitä tykkäävät. Pahoittelut noista varjoista kuvassa, kuvausolosuhteet ovat vähän puutteelliset kun valoa tulee vain ylhäältä.